Kesällä luettua

”Jos maailma loppuu huomenna, istuta omenapuu”.

Omassa elämässäni tämä kääntyi elokuun alussa muotoon:
”Jos loma loppuu huomenna, korkkaa 973-sivuinen kirja.”

Ja ne elämän realiteetit tietysti sitten iskivät päälle: luin nimittäin tuota kirjaa viisi viikkoa! Kirjan valtavaksi ansioksi kuitenkin sanottakoon, että vaikka siihen tuli välillä pitkiä taukoja (pisimmillään taisi olla kahden viikon täydellinen lukutauko), kirja silti houkutti aina tarttumaan ja sai tempautumaan mukaansa uudelleen ja uudelleen.

Jos kirja olisi ollut yhtään kehnompi, se olisi aivan varmasti jäänyt kesken. Onnekasta siis, että tuo Sarah Larkin Tulikukkien laulu oli niin hyvä kirja!

Tämän vuoden lukusaldoni taitaa olla tällä hetkeää 18 luettua kirjaa. Kun kurkistelin kohti viime vuotta, lukutahti on yllättävää kyllä tainnut olla suht sama nyt ja viime vuonna tähän aikaan. Ja tavallaan on aika kivaa, että koko ajan on lukemista kohtaan sellainen vähän kutkuttava olo, että oi kun ois aikaa enemmän!

Eli jotenkin sellainen positiivinen lukuvire, vaikka aikaa onkin vähemmän kuin toiveita, haha.

Tässä kuusi kesän ja alkusyksyn aikana luettua, jälleen jonkinasteisessa puolisummittaisessa ”paras ensin -järjestyksessä”.

1. Sarah Lark: Tulikukkien aika

käännös: Sanna val Leeuwen
arvostelukappale saatu

Hmm pääsiköhän tämä ensimmäiseksi nyt sen takia, että tämä on tuoreimpana luettu ja siksi päällimmäisenä mielessä…? Nooh, tämä kirjojen paremmuusjärjestys ei toki ole silleen kovin vakava juttu.

Mutta olipa ihana päästä lukemaan Sarah Larkia silleen vähän… …paremmin? Mähän olen lukenut Sarah Larkilta ensin sen ensimmäisen Uusi-Seelanti -trilogian (heh neliosaisen trilogian), eli Valkoisen pilven maa, Maorien laulu, Kiivilinnun kutsu sekä Toivoa maailman äärissä. Sen jälkeen korkkasin Larkin Karbia-sarjan käännösongelmia sisältäneellä Tuhansien lähteiden saarella, ja nyt tämän kesän aikana jatkoin Punaisen mangroven saarella (siitä tässä postauksessa myöhemmin). Toinen osa ei sisältänyt enää käännöskauheuksia, mutta silti jotenkin tuo sarja ei tehnyt minuun niin isoa vaikutusta kuin ensimmäinen.

Ja nyt tässä uusimmassa tiiliskivikirjojen sarjassa ollaan taas Uudessa-Seelannissa – ja kirja oli taas oikein hyvä, jesh jesh jesh! Eli taas käynnistyi massiivinen sukusaaga, jonka ensimmäisessä osassa eletään 1800-luvun Uudessa-Seelannissa, ah! Tämän tarinan keskiössä on kahden naisen ystävyys: toinen nainen Saksasta siirtolaisryhmän mukana tullut, toinen puolestaan prostituoidun jälkeläinen, joka päätyy maorien kasvattamaksi.

Larkin kirjoille on tyypillistä vähän sellainen tietynlainen naiivius: päähenkilöt ovat aina sellaisia kirkasotsaisia ”hyviksiä”, jotka elävät keskellä taantumuksellisia asenteita ja olosuhteita. Mutta tämän on jotenkin valmis antamaan anteeksi, sillä kirjat ovat muuten jotenkin niin ihania. Henkilöihin ”tutustuu” perinpohjaisesti (haha tuollaisessa lähes 1000 sivussa sen ehtii tehdä hyvin) ja heidän elämänkäänteisiin toivoo vilpittömästi hyvää. Ja kokee aivan riipivänä, kun vastoinkäymiset vaan seuraavat toisiaan ja miten se ikinä selviää tuosta tilanteestaaa-aaaa-aaargh.

Tulikukkien laulussa mahtavaa oli myös loppusanat: ai että mä tykkään, kun näin käy! Eli jälkikirjoituksessa kerrottiin, mitkä osat tästä tarinasta on historiallisesti todeksi todistettua – ja sitähän olikin yllättävän paljon! Tuollainen nostaa aina kirjan arvostuksen ihan uusiin ulottuvuuksiin.

2. Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät

käännös: Einari Aaltonen
lainattu kirjastosta

No tämän valitsin ihan kansikuvan ja takakannen perusteella – ja valinta osui oikeaan!

Kirjan alkupuolella jännitin, että pliiis älä ole kirja irrallisista ihmiskohtaloista, jotka nivoutuvat (tai eivät nivoudu) yhteen. Niin monta eri henkilöä ja näkökulmaa tuli alun kappaleissa tarjolle, että jännitys oli perusteltu. Mutta huh: oli tämä kuitenkin sellainen yhtenäinen tarina, eikä vaan sarja eri ihmisille käyviä sattumuksia.

Tässäkin kirjassa tarina opetti ihan uutta historiasta: tällä kertaa esimerkiksi saksalaisten joukkojen edesottamuksista Tansaniassa. Miten ne ovat sielläkin asti kaltoinkohdelleet ihmisiä? Ja jotenkin just sellainen, että miten afrikkalaiset on saatu sotimaan jonkun niin kaukaisen kuin Saksan puolesta. Joo, google oli tätäkin lukiessa käytössä.

Kirja on Nobel-voittajan kirjoittama sekä Keltaisen kirjaston kirja. Sitä kautta sen lukeminen voisi tuntua jopa… jännittävältä. Että oonkohan mä nyt lukijana riittävän korkeakirjallinen tällaiselle korkeakirjallisuudelle. Se(kin) oli kuitenkin onneksi ihan turha pelko: kirja oli ihan tavallisen lukijan saavutettavissa luettavuudeltaan, ja ihmiskohtalot ja niiden kautta historia oli keskeisenä täälläkin.

Suosittelen!

3. Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

käännös: Elina Salonen
lainattu kirjastosta

Tämä oli jäänyt multa äänikirjana kesken – en vaan mitenkään pysynyt kärryillä henkilöistä! Halusin kuitenkin antaa tälle mahdollisuuden paperikirjana ja laitoin kirjastoon varauksen menemään. Ja kuinka ollakaan: sukupuu! Ah, sen ja muistiinpanojeni ansiosta pääsin kuin pääsinkin kirjaan kiinni! Vuorten laulu oli ehkä länsimaiselle lukijalle hieman haastava (eikä vähiten nimien takia), mutta kyllä se sitten palkitsikin lukijaansa. Tykkäsin kyllä!

Vuorten laulu kuvaa siis suvun (lähinnä tyttö ja isoäiti, mutta myös muut sukulaiset) kautta Vietnamin 1900-luvun historiaa. Ja kyllähän tuossa taas kerran oppii fiktion sivutuotteena niin paljon historiaa, että google kävi taas kuumana – tykkään googlata historiallisia juttuja samalla, kun luen.

Kirja näytti tosi ravistavalla tavalla, miten tavallisen vietnamilaisen elämä on järkkynyt toinen toistaan tuhoisamman historian ja politiikan tapahtuman myötä. Hieno ja karu kertomus – ja valaiseva.

4. Lucinda Riley: Kuolema sisäoppilaitoksessa

käännös: Tuukka Pekkanen
oma kirja, saatu joululahjaksi

Dekkari-Rileytä!

Mä oon lukenut jo niin monta Rileytä, että uhhuh. Suurin osa näistä on niitä ”mitä menneisyydessä on tapahtunut” -tyyppisiä kertomuksia, mutta sitten on tämä Dekkari-Riley -puoli! Se oli läsnä ainakin huikean hyvässä Vaarallinen kirje -kirjassa, ja tässä myös!

Dekkarit eivät siis millään tavalla ole ”mun skeneä”, mutta Rileyltä lähden lukemaan niitäkin, ja aaaaaah miten tykkään.

Kuolema sisäoppilaitoksessa ei ihan yllä Vaaralllisen kirjeen huikeustasolle, mutta mahtava kirja oli kyllä tämäkin, tykkäsin! Eli siis ihan dekkarimainen asetelma: oppilas kuolee sisäoppilaitoksessa, ja se meinataan luokitella onnettomuudeksi. Noooh, paikalle päätyy komisario, joka alkaa kaivella tapausta tarkemmin, ja niin edelleen.

Eli niin dekkari kuin dekkari voi olla, mutta Riley vaan pystyi kirjottamaan nämäkin niin mukaansatempaavasti, että tällainen ei-dekkaristikin huumaantuu.

5. Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle)

käännös: Raija Nylander
saatu arvostelukappaleena

Tämän kirjan kanssa pääsin ”sinuiksi” vähän tavallista hitaammin, mutta lopputulemana tykkäsin ihan valtavasti. Ja kirjan ehdoton plussa oli se, että se vei taas ihan uuteen ulottuuvuuteen: enpäs olekaan ennen lukenut Georgiaan sijoittuvaa kirjaa! Taas siis käsitellään saman aikakauden tapahtumia, mutta erilaisen maan asukkaiden näkökulmasta. Avartavaa, oikeasti!

Alun tökkiminen johtui todennäköisesti siitä, että päähenkilö ikään kuin kertoi sukunsa tarinaa siskontyttärelleen. Usein ”mun kirjoissa” tämä tehdään niin, että ensin kuvataan kehyskertomus siitä, että okei tässä henkilö a kertoo tarinaa henkilölle b, ja sitten hypätään suoraan sinne historian tarinaan niin, että ne historian henkilöt ovat niitä päähenkilöitä.

Tässä kuitenkin toistuvasti päähenkilö puhutteli siskontyttöään tyyliin: ”Brilka, tämä on merkittävää myöhempien tapahtumien kannalta” jne. Lisäksi esimerkiksi henkilöitä kutsuttiin usein tyyliin ”isoisoisäni sanoi isoäidilleni”, ja mun piti koko ajan laskea, että kuinka monta ”isoa” tässä nyt oikein on – missä sukupolvessa mennään. Olisin kaivannut nimien käyttöä ja että nämä henkilöt olisi päästetty kertomaan tarinaansa!

Tuollaiset ratkaisut olivat totta kai kirjailijalta ihan tietoisia, mutta alkuun ne meinasivat etäännyttää minut ihan kokonaan itse tarinasta.

Mutta sitten se jotenkin vaan lähti.

Kirja on jaettu ainakin täällä Suomessa kahteen osaan, ja tämä oli niistä siis ensimmäinen. Odotan kovasti toisen osan ilmestymistä, se ilmestyy ensi keväänä.

6. Sarah Lark: Punaisen mangroven saari

Käännös: Leena Vallisaari
lainattu kirjastosta

Eli tämä oli nyt se toinen osa sitä Larkin Karbia-sarjaa, josta tämän postauksen alussa maintsin.

Mutta jotenkin tämä Karbia ei vaan mulle yltänyt niin korkealle kuin Larkin Uusi-Seelanti -kirjat. Ykkösosan jälkeen taas sukupolvi totutusti vaihtuu, ja nyt eletään 1700-luvun puolivälissä ja sen jälkeisellä ajalla Karbialla.

Nyt, kun mielessäni kelailen juonta muistoistani, niin siis olihan se aika mehevää melodramatiikkaa, oikeasti. Ei ehkä maailman uskottavinta, mutta sellaista viihteeksi tarkoitettu ja sellaisena oikein toimivaa.

7. Heather Morris: Nousevan auringon sisaret

Käännös: Kristiina Drews
saatu arvostelukappale

No onhan tämä nyt ihan epäreilua, että tämä kirja jäi seitsemästä kirjasta viimeiseksi. Koska tämäkin oli ihan hyvä! Nyt vaan osui näköjään aika hyvät kirjat tälle kesälle.

Heather Morris on siis ”se Auschwitz-kirjailija”, eli Auschwitzin tatuoija, Cilkan tarina sekä Kolme sisarta ovat Morrisin aiempia kirjoja. Onkohan tämä vähän hassusti sanottu: mutta oli jopa aika virkistävää, että tämä Nousevan auringon sisaret ei kertonut yhtään Auschwitzista.

Tämäkin tarina oli kuitenkin tositapahtumiin perustuva, ja se kertoi naisista, jotka joutuivat japanilaisten pitämälle vankileirille Indonesiassa. Mukana oli sairaanhoitajia Australiasta sekä brittejä, ja kaikki he olivat pakenemassa Singaporesta laivalla, jota pommitettiin, se haaksirikkoutui ja eloonjääneet päätyivät tosiaan lopulta vangeiksi.

Mun makuun tarinassa oli jotenkin liikaa toistoa ja ehkä myös musiikkimehustelua. Mutta kertoipa (tämäkin) taas sellaista osaa historiasta, josta en ollut ennen lukenut. Pisteet siis siitä!

*******

Mun kirjapostaukset on niiiii-iiiin pitkiä, haha. Käsi ylös, jos jaksoit tänne asti!

Oliko mukana tuttuja kirjoja tai voisitko ajatella lukevasi näistä jonkun?

PS. Seuraavaksi luvussa:
Kamila Shamsie: Ystävistä parhain (aloitettu jo)
…ja kääk, sen jälkeen mun kirjaston varauslista ammottaa tyhjänä – nooouh! En ole näköjään ehtinyt edes tulevia varauksia ajatella, joten kohta tipahdan taas kirjatyhjiöön. Hui!

12