Pienenpieniä ja (korkeintaan) keskisuuria kuulumisia ja tulevaisuudensuunnitelmia puutalosta.
1. Viimeinen kouluviikko menossa – tai oikeastaan jo viimeiset päivät. Nämä on tietysti ihan parasta, muistan tämän jo omasta lapsuudestani. Kouluhommat on jo tehty, koulupäivät ovat lyhyitä ja kuplivankivoja, ja ulkovaatteiksi riittää shortsit ja lippis. Viimeinen kouluviikko tällaisilla keleillä on lähes yhtä riemukas kuin ensimmäinen lomaviikko!
Okei lähes yhtä riemukas.
2. Mutta vaikka ei ole vielä edes loma, me ollaan korkattu kesäkausi jo tosi monella tasolla. Kumpulassa ja Stadikalla on jo uitu, ja kaksi viidestä perheenjäsenestä on jättänyt talviturkkinsa jo luonnonvesiinkin. Ekat jätskitötteröt on saatu käsiin, ja kolme viidestä on myös kieppunut Lintsillä. Aika hyvä saldo, vaikka ei ole vielä edes kesäkuu!
3. Perheen pienimmälle nousi viime yönä kuume, nyt hän on räkäinen. Täällä pidetään kaikkia sormia ja varpaita pystyssä ja ristissä (yhtä aikaa), jotta muiden perheenjäsenten vastustuskyky torjuisi taaperonräkätartunnan.
4. Meillä on edessä perheen kahden kuukauden yhteinen kesäloma, aivan superihanaa! Olen yrittänyt pitää kalenteria tyhjänä niin kuin olen tavallisesti tykännyt tehdä, mutta ihmeesti sitä tupsahtelee kaikenmaailman kiintopisteitä sinne kuitenkin. Kalenteria ensimmäistä kertaa selatessa meinasi jo iskeä ”loma loppuu!” -hätä ennen kuin loma oli alkanutkaan, haha. Palasin kuitenkin nopeasti ensimmäiseen ajatukseeni: ihan superihanaa saada tällainen megapitkä perheen loma!
5. Loman jälkeen alkaakin vähän uudenlainen arki: Joel nimittäin teki eilen työsopimuksen vähän erilaiseen työhön (ennenhän Joel on ollut pelisuunnitelija) ja aloittaa syksyllä koulupsykologina. Kyllä, hänhän on siis koulutukseltaan psykologi. Ja siis kaiken muun lisäksi tämä tarkoittaa minulle ennen kaikkea sitä, että kuka mulle tarjoilee kahvit jatkossa päiväsaikaan, kun täällä ei ole etätöiden tekijää enää kotosalla, kääk!
No, ehkä selviän. Ehkä Joel tekee mulle päivän kahvit termariin aamuisin ennen kuin lähtee, haha.
6. Me taaperon kanssa puolestaan jatketaan ensi syksynä(kin) vielä täällä kotona. Taaperolle on kuitenkin haettu kerhopaikkaa, jossa hän kävisi vähän puuhastelemassa muutaman kerran viikossa parin tunnin ajan kerrallaan. Ainakin ajatuksen tasolla mun mielestä tosi kiva idea päästä vähän kokeilemaan omanikäisessä lapsiryhmässä toimimista ilman omaa vanhempaa. Toivottavasti saadaan paikka ja se kerho on kiva!
7. Tahtomisen harjoittelu on käynnistynyt – ja kuten aiemmillakin lapsilla, sen vaiheen käynnistymisen voi nimetä ihan päivämäärän ja kellonajan tarkkuudella. Kun alkuun taaperon sanoma kujertava ”ei” oli kuin linnun viserrystä, nyt siihen on jo saatu hyvä annos asennetta mukaan.
Mutta hyvin pehmeissä meiningeissä edelleen mennään; ei (vielä) mitään, mitä ei olla neuvottelemalla saatu ratkaistua. Pick your fights -asenne on mulla vahvasti mielessä. Esimerkiksi turvallisuusasioista ei jousteta, mutta jos taapero haluaa mennä välikausikengissä uimalaan, niin menköön. Kukaan ei voita siinä, jos koko perhe huutaa eteisessä.
8. Mä saan hammasraudat! Joo, taas.
Ilmeisesti rententiolanka oli jotenkin pettänyt ja alarivissä yksi hammas lähtenyt ehkä millin verran elämään omaa vapautunutta elämäänsä. Esteettisesti se ei tieytysti haittaa yhtään tipantippaa, mutta ilmeisesti ”teille leikkauspotilaille” oikaistaan tällaisetkin, jotta isolla leikkauksella saadut vaikutukset ei jotenkin vesity.
Joten tervetuloa vaan takaisin, hammasraudat. Veikkaan, että kyse on aika nopeasta operaatiosta: karkulaisen ruotuunlaitto vaan riviin ja retentiolanka takaisin.
9. Viime viikkoina olen ähertänyt uusimman diy-ideani parissa eli väkertänyt värjätyistä pussilakananpaloista uutta aurinkokatosta meidän terassikehikkoon. Tsemppi-innolla alkanut projekti vähän tyssäsi siihen vaiheeseen, kun ensimmäinen neljäsosapalanen on siinä vaiheessa, että tarvittaisiin rutkasti ompelukoneompelua. En mä halua istua niitä lyhyitä vapaahetkiäni sisällä ompelemassa näillä keleillä! Odotan siis sadesäitä, ja olen ompelun sijaan lukenut kirjaa sen puutarhakatoksen alla niin, että varjoa ovat korjanneet sinne randomisti pyykkipojilla ripustetut lakanat.
Käy se hei noinkin!
Oon lukenut muutamia tosi hyviä kirjoja, teen niistä postauksen heti, kun saan tämän tämänhetkisen luettua. Toivottavasti ylihuomenna!
10. Olen jopa laittanut vähän kesäkukkia. No, ihan vähän: eilen illalla sain pari ruukkuun ja muut odottavat tuolla vielä ostokennoissaan toiveikkaana, että josko tänä iltana pääsisi muhevaan multaan.
Samoin herneet ja porkkanat ovat vielä siemenpussissa. Ja perunat. Meidän pääpuutarhuri on niin kiireinen kaikissa kaveririennoissaan, että hän ei ole ehtinyt vielä mun kanssa puuhastelemaan.
Tuttu puutarha tarjosi samettikukka- ja markettapettymyksen, joten lähdin lähiseutua etemmäs kalaan kukkaan. Vielä metsästän kalastan? kukkakalastan? roikkuvaa oranssia tai keltaista karjalanneitoamppelia – se on kuulkaas se meidän portaille tai ei mitään. Viime vuosina se on ollut se ei mitään, haha. Ne amppelit jotenkin ilmeisesti viedään sieltä meidän vakipuutarhalta ihan sadasosasekunnissa; ei mitään saumaa, että olisin niitä onnistunut bongaamaan.
Karjalanneitoamppelibongaukset (just roikkuvaa ja oranssia tai keltaista) pääkaupunkiseudulla erittäin tervetulleita!
Mitäs teille muille kuuluu? Kerro ihmeessä arkisia kuulumisiasi!
26
A
29.5.2024 at 18:47Loma häämöttää neljän päivän päässä (koululaisella toki hieman nopeammin, mutta hänellä tämä viikkokin on kuin lomaa kun kouluhommat ovat sisältäneet saksalaisen vierailuryhmän kierrätystä Helsingin nähtävyyksissä, ihanaa kun näin ala-asteellakin pääsevät käyttämään opiskelemaansa kieltä). Loman odotus on hektistä (niin paljon hommaa!) mutta toisaalta kutkuttavan ihanaa. Mennään kauas, edellisen kerran olen ylittänyt Atlantin häämatkalla (ja kuinkas silloin kävikään, kun yksi pikkupikkutulivuori purkautui ja sekoitti maailman), siinä on jo aikaa. Työt jatkuu sitten matkan jälkeen tovin, mutta tauko tulee kyllä hyvää saumaan. On ollut aika raskas vuosi tähän asti (edeltävän ikäpolven ikä alkaa näkyä kremppoina) ja oma migreeni on ihan hurjan huonona (peukutan että vaihdevuodet tulisivat ja veisivät tämän pois, niinkuin äidilläni). Oma uintisaldo on nolla kertaa (nyyh), kunnei stadikalle kerkeä, mutta lapsi on ehtinyt jo kolme kertaa pulahtaa mereen (ihanaa on kun rantaan on joku 300m ja lapsen uskaltaa antaa jo mennä luotettavan kaverin kanssa). Muutenkin lapsi on ottanut isoja itsenäistymisharppauksia, enkä tajua valokuvia katsellessa miten pienestä nakerosta on kasvanut noin iso (siis ihan konkreettisesti myös, hän on ihan just mun mittainen, hänellä on isommat jalat kun mulla). Ihanaa on, että lapsella on nykyään superrakas ja tärkeä liikuntaharrastus (Suomessa pieni laji, mutta tosi tosi kiva juttu), niin ja uskomatonta kyllä, mullakin on oma harrastus. En ois uskonut, mutta viikottainen pesistreeni on silkkaa hymyä ja iloa koko 1,5h kestonsa ajan.
krista
30.5.2024 at 09:46Hei onpa kiva lukea ihan vaan kuulumisia, kiitos! Laittakaa ihmeessä lisää näitä! <3
-
Nyt sit tietysti kiinnostaa, että mihin mihin mihin kauas :) Ja hei ihanaa, että oot löytänyt itselle rakkaan liikuntalajin. Hihi mutta PESIS! Se tavallaan yllätti, silleen mun näkökulmasta hyvin random :D Paitsi jos asuisi tyyliin Sotkamossa! Mutta siis aaaaah se tunne, kun löytää just sen itselle nautinnollisen liikuntalajin, se on niin ihanaa!
-
Ja siis KYLLÄ tuolle koululaisten kasvamisfiilikselle, täällä kans on selkeitä itsenäistymisharppauksia, joita on tietysti tosi ihana seurata sivusta ja kannustaa <3 Toisaalta tämä johtaa myös siihen, että koululaisilla on niin vilkas sosiaalinen elämä, että sellaisille jutuille, joita ennen tehtiin paljon yhdessä, ei meinaa riittää aikaa :D Hihi hauskaa, kun joskus lapset kysyy, että "voitaisko joskus x", niin vastaus on, että oi kyllä voitais, ois kivaa - mutta te vaikutatte olevan niin kiireisiä, että koskas ajateltiin ehtiä :) Mutta siis ihanaa! Muistaa itsekin elon tuossa koululaisvaiheessa, miten mahtavaa se kavereiden kanssa kirmailu (ja kesäkin edessä) olikaan <3
A
30.5.2024 at 17:05Hih, pesis on todella random, tuli itsellekin yllätyksenä (siis vaikka oon siitä kovasti kouluaikoina tykännyt ja asunut Kainuussa Sotkamon kupeessa, joten Jymy todellakin on SE joukkue). Mutta Puna-Mustat on nyt tuomassa pesistä kovasti stadiin, (some)mainostuksen uhrina koitin lasta innostaa pesiskouluun kodin naapuriin, et ois kiva kesäharrastus (hän kyllä pitää pesiksesta, mutta 12-vuotiaalle harrastus, jonka ikäskaala on 7-12v. on ehdoton nou) ja sieltä sit bongasin itselle tällaisen harrastusmuodon keski-ikäisille naisille (on siellä nuorempiakin kyllä) ilman vaatimuksia aiemmasta taustasta ja se on just ihanaa. Ja hurjan hauskaa.
Tuisku
29.5.2024 at 20:06Hei Sipoon Nikkilässä on ihana puutarhaliike Sjöblomin kauppapuutarha. Se on niin ihana, että sinne voi melkein tehdä päiväretken ja käydä vaikka Sipoon Holvissa (kirppari) samalla. Teillä kun on se ihana menopelikin😍
krista
30.5.2024 at 09:48Oijoijoi KIITOS vinkistä, meillä on muutenkin sinne päin menoja usein, niin tuollapa täytyy käydä! Kiitos!
Tuisku
30.5.2024 at 10:55🌻
Minttu S
30.5.2024 at 22:17Pikku korjaus vaan että Söderblomin puutarha! Se on tosi kiva. Terveisin nikkiläläinen 😊
Helmi
29.5.2024 at 21:35Hei!
Kerroit hieman aiemmin vanhempainvapaalla olostasi taaperon kanssa.
Olisiko tästä mahdollista saada vielä jotain lisää luettavaa?
Olen 6kk esikoisvauvan äiti. Ajatuksena oli raskausaikana, että palaan töihin vauvan ollessa 9kk. Arki vauvan kanssa ja äidiksi tulo muutti kuitenkin tuntemukset. Sanon tuntemukset, koska kyse on nimenomaan tunnetason muutoksesta – nyt tunne ja se, minkä olen ulkoapäin oppinut olevan ”rationaalista”, ovat ristiriidassa. Nyt paluuta töihin on lykätty jo vuoden ikään, mutta rehellisesti: haluaisin jäädä kotiin ja mahdollistaa lapselle kiireettömän arjen pidempään.
Mutta näin ensikertalaisena mietin ahdistuneena raha-asioita, työuraa, ulkoisia paineita. Mitä minusta ajatellaan jos teen niin jne.
Pohdin olisiko sinulla jotain kulmaa, jolla voisit kokeneempana kertoa postauksen muodossa omista pohdinnostoistasi aiheen ympärillä? Esimerkiksi koitko/koetko itse koskaan vastaavia paineita tai miten olet päässyt niistä yli?
krista
30.5.2024 at 10:49No kuule oijoijoijoi, on niiii-iiiin paljon ajatuksia <3
-
Tää on kuitenkin vähän sellainen herkkä aihe, sillä perheet tekee niin erilaisia päätöksiä: ihan samankuuloisillakin olosuhteilla jollekin saattaa olla parhaalta vaikuttava vaihtoehto a, kun taas jollekin toiselle b. Oon siis kokenut, että tää on just sellainen aihe, että hyvää (vertaistukea jollekin) tarkoittamalla voi saada pahan mielen aikaan toiselle. Siksi en ole uskaltanut oikein enempää kuin siinä suht tuoreessa postauksessa, eli tän varmaan näitkin: https://www.puutalobaby.fi/hoitovapaalla-oi-tallaista-elomme-on/
–
Mutta jos tälleen kommenttikentässä vertaistuellisesti vähän kirjoittaisin :) Voin sit katsoa myöhemmin, josko tulisi joku sellainen uusi kuningasajatus, miten tätä voisi käsitellä!
–
Itsehän aikoinaan esikoisen kanssa äitiyslomalle jäädessä sanoin, että ”mä tuun varmaan sit syksyllä takaisin”, perheasioissa kokeneemmat kollegat hymyilivät ymmärtäväisesti, että katsohan sitten, miltä tuntuu. Nooh, 12 vuotta myöhemmin oon edelleen täällä :) En siis enää tietty työsuhteessa sinne, irtisanouduin jossain toisen lapsen hoitovapaan lopussa muistaakseni. Eli oon siinä ajatuksessa, että tosiaan siinä äitiyslomalla ollessa usein ”elämänjärjestys” kokee myllerryksen, näin on tapahtunut paljon ympärillä.
–
Aikoinaan silloin kahden ekan ollessa pieniä puhuttiin julkisessa keskustelussa paljon kotona hoitamisesta lapsen kannalta, silloin suositeltiin 3v ikään kotona hoitamista. Tästä ei kuule enää mitään! Nykymaailmassa puhutaan rahan ja talouden kautta: puhutaan kertyvistä eläkkeistä, oikeudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen jne. ja asenne on vähän, että äidit töihin ja lapset hoitoon (kärjistäen). Mä oon itse ajatellut, että kaikki nämä asiat on tavallaan just näin, eri näkökulmia vaan samaan asiaan, ja viime kädessä se päätös tehdään sen oman lapsen/perheen/tilanteen parasta ajatellen. Ja että se tunnetason ajatus on myös tosi hyvä ohjenuora – henkilökohtaisesti haluaisin kannustaa kaikkia just sellaiseen omaan ja oman perheen pohdintaan, että mitä me halutaan, eikä niin, että ”painaa putkessa” ja tekee niin kuin olettaa ympärillä että oletetaan tekevän :)
–
Meillä itsellä on ollut alusta asti itsestäänselvyys, että taapero pysyy kotona hoidossa ja asia vaan pyritään järjestämään niin. Koetaan, että se on taaperolle ja meille itselle just se paras <3 (ja toisen perheen paras voi olla jotain ihan muuta!) Ehkä näin kolmannen kohdalle tällainen "oma tapa" on meillä jo niin vahva, että ulkopuoliset paineet ei osu ja kosketa - mutta todellakin muistan esimerkiksi esikoisen kohdalla sen ristiriidan. Vieläkin oon vähän allerginen sanaparille "laadukas varhaiskasvatus" ja etenkin oikeus siihen, niin hyvää kuin se tarkottaakin, mutta joskus koin sen paineena ajatteluun niin päin, että se kotona tehtävä kasvatus koettaisiin ei-niin-laadukkaaksi. Ja että jotenkin lapsi ei saisi sitä oikeutta, jos on kotona, ja koin tästä jotain määrittelemätöntä painetta. Ja eihän se niin tietysti ole, sehän on ihan hassusti ajateltu. Vaan pitäis ajatella niin, että on oikeus päästä varhaiskasvatukseen, jonka kuuluu olla laadukasta - mutta jos perhe näin tahtoo ja kykenee sen järjestämään, niin vähintään yhtä laadukasta kasvatusta on aika kotona <3
-
Eli vastaus kysymykseen ehkä: olen kokenut, mutta olen päässyt yli <3
-
Taloudelliselta puolelta... rehellisesti sanottuna tiukkaahan se on, etenkin kun meillä on auton maksuerät päällä, Espanjaankin kului rahaa ja kesäloma tulossa. Mutta asennoidutaan siihen ikään kuin "itse aiheutettuna tiukkuutena" eli ilolla arkinuukaillaan ja ajatellaan, että se on sen arvoista. Ja on sitten kuitenkin tultu ihan toimeen, toki miinuksella mennään eli säästöjä syödään, mutta niitä oli jonkin verran kertyneenä eli meillä oli sieltä puskuria onneksi.
-
Mutta siis tiivistelmänä: kannustan kuuntelemaan sitä tunnetta! <3 Ja jos taloudellinen mahdollisuus on, niin ilolla nauttimaan niistä taaperohetkistä, ne on niin tärkeitä ja arvokkaita! Etenkin tosiaan tällaisessa näkökulmassa, kun kaksi lasta kasvoi viuhahduksessa taaperoista reippaiksi omatoimisiksi koululaisiksi, ja nyt on kotona taas yksi alle 2-vuotias... Niin tajuaa, miten nopeasti se meni ja miten tärkeitä ja rakkaita on nämä kaikki hetket, joita yhdessä saadaan viettää - haluan ne maksimoida <3 Hoitouteluihin oon vastannut vitsaillen, että "nyt kun me hänet saatiin, niin eihän me häntä hoitoon päästetä, vaan itse pidetään omana ilonamme" :) Eli sen oman päätöksen takana, kyllä sen tunnetasolla tietää <3
-
Ja sitten vielä painottaen, että jokaisen perheen tilanne on erilainen ja eri asiat vaikuttavat, perheen kokonaishyvinvointi ja omat itselle sopivat päätökset on keskeistä! <3
Anna
30.5.2024 at 10:52Minulta ei kysytty, mutta voin silti kommentoida omalta osaltani, että minä ajattelen kumpaa valintaa kadun enemmän jälkeenpäin. Lapsen kohdalla tämä vastaus on minulle hurjan helppo. Katuisin aikaista töihin paluuta. Jos tunne on vahva niin minä sysään järjen syrjään. Töitä ehtii tehdä myöhemminkin, mutta pikkulapsiaika menee hujahtamalla ohi.
Minulle kävi myös niin, että kun annoin itselleni aikaa rauhassa olla kotona lapsen kanssa ajatus siitä, millaiseksi haluan arjen ja työelämän rakentaa muutti hiukan suuntaa. Jos olisin kiinnittynyt liian tiukasti ajatukseen paluusta en olisi uskaltanut irrottautua.
Taloudelliset seikat ovat tietysti kiistattomat. Millaiseen elintasoon on tottunut ja millaisia valintoja haluaa tehdä jatkossa. Jos raha ei yksinkertaisesti riitä haluttuun elintasoon niin sitten ei oikein voi muuta kuin palata työelämään aiemmin.
Yksi mahdollisuus voisi myös olla osittainen hoitoraha, jota tällä hetkellä itse harkitsen kevääksi, jos minulle sopiva 1-3 päivän työviikko olisi tarjolla (olen tehnyt määräaikaisia sekä keikkatöitä, joten minulla ei ole selkeää paikkaa, johon palata).
Nämä ovat minun ajatuksiani omasta elämästäni. Jokainen tekee tietysti omat valintansa omien lähtökohtiensa pohjalta.
Helmi
30.5.2024 at 14:29Kiitos teille molemmille vastauksista!
—-
Ja disclaimer tähän alkuun myös minulta: tämä ei ole mitään päiväkotiin viemisen dissausta minunkaan osaltani. Aidosti itsekin ajattelin raskausaikana, että tottakai lapsi menee päiväkotiin kun ansiosidonnainen vanhempainvapaa loppuu. Ja pidin, pidän sitä hyvänä vaihtoehtona edelleen. Minut on kuitenkin yllättänyt se, miten väärältä se tuntuu meille ja juuri tälle lapselle tässä hetkessä. Töihinpaluuajatuksiin liittyy tällä hetkellä stressiä ja ahdistusta kun koen, että tekisin väärin omaa perhettä kohtaan.
—-
Onpa ihana kuulla, että joskus aiemmin keskusteluilmapiiri on tukenut myös kotona hoitamista vaihtoehtona. Tällä hetkellä tuntuu, että sellaista keskustelua ei ole, kuten Krista toteaakin, tai sitten en vaan jostain syystä sille altistu. Itse en myöskään tunne ketään, joka olisi hoitanut lapset kotona tai hoitaisi parhaillaan. Ympärille katsoen ja yhteiskunnan viestejä kuunnellen (on mahdollista että hormonipäissäni tulkitsen väärin) tuntuu, että juuri kotiin jääminen olisi väärin itseäni, lasta ja yhteiskuntaa vastaan. Ja taas nousevat ahdistuskierrokset kun alan ajatella, mitä syksyllä teen.
—-
Annan kysymykseen: tiedän että kadun jos palaan töihin ansiosidonnaisen loputtua. Oi, löytäisinpä rohkeuden niin, että uskaltaisin paitsi tehdä meille oikean ratkaisun myös olla ahdistumatta siitä.
—–
Krista: juuri tuohon postaukseen viittasin, kiitos siitä tekstistä! Jos vaan intoudut kirjoittamaan tästä lisää niin luen mielelläni. Ymmärrän täysin pohdintasi siitä, miten teksti voidaan tulkita väärin. Pohdin, voisiko sellaista tulokulmaa tekstiin miettiä, että miten tunnistaa oma ääni ja oma polku ulkoisten paineiden kohinassa? Siitähän tässä on kyse eikä siitä, että olisi olemassa jokin ”totuus” tai oikea ratkaisu joka on kaikille sama.
Anna
1.6.2024 at 11:35Ihana Helmi <3 (Vaikka en sinua tunnekaan xD)
Minä olen oikeasti aika ulkona yhteiskunnallisesta keskustelusta tällä hetkellä. Elän varmaan menneisyydessä ja juuri siinä ajassa kun (omat isommat oli pieniä) ainakin joissain somepiireissä kotiin jäämistä ja kotona hoitamista pidettiin oikeana valintana ja varhaista hoitoon laittamista vääränä. En ole edes älynnyt tämän kolmannen kanssa, että yhteiskunnan oikeana tarjoama malli on muuttunut xD Oli miten oli niin ääriajattelu on minusta aina jollain tavalla väärin. Se sokaisee eri näkökulmille.
.
Seuraavaksi yleistä pohdintaa aiheen tiimoilta. Ei enää suora vastaus kenenkään kommenttiin, mutta tämä aihe on sellainen, johon koen, että minulla on sanottavaa ja haluan sen myös sanoa, jos tilaisuus tulee.
Varhaiskasvattajana tiedän, ettei päivähoito muodosta riippumatta ole mikään kultamaa ja onnen ovi, jolla lapsi ehdottomasti saa parhaat eväät elämään ja oppimiseen. Mutta ei se myöskään ole hirveä paikka, jossa lapset vaan selviytyvät valtavan kiljumisen, komentelevien aikuisten ja lentävän rään keskellä.
Varhaiskasvatusta voi tehdä monella tapaa, mutta parhaimmillaan lapsilla on siellä turvallista olla, kehittävää ja tavoitteellista toimintaa ja ympärillä ammattilaisia, jotka huomaavat lapsien erilaiset tarpeet ja mahdolliset lisätuentarpeet, joita vanhempi itse ei ehkä huomaisi ja osaavat tarjota jo varhain oikeanlaista tukea tai ohjata tuen äärelle. He tarjoavat erilaisia näkökulmia elämään ja lisää turvallisia
Kuitenkin siellä on myös lapselle paljon kuormitusta. Vieraita ihmisiä, vaihtuvia työntekijöitä, hektisempää arkea kuin kotona. Joka päivä sitä aikaa rauhallisille ja lapsentahtisille kohtaamisille jokaisen kanssa ei välttämättä ole.
Oma näkemykseni on, että alle 2v (lapsesta riippuen, jopa 3v) ei suoraan hyödy varhaiskasvatuksesta. Silloin vielä Turva, syli, hoiva ja ihan arkisten asioiden ihmettely on niin vahvasti keskiössä, ettei varhaiskasvatus välttämättä pysty antamaan mitään, mitä ihan tavallinen vanhempi ei pystyisi lapselle antamaan. Noin pienillä ei myöskään yleensä nouse sellaisia tuen tarpeita, joihin puututtaisiin vielä tuossa iässä.
Kuitenkin, jos vanhemmalla/vanhemmilla on vahva tarve (taloudellinen tai henkinen) päästä palaamaan työelämään, voi lapsella oikeasti olla tosi hyvä paikka varhaiskasvatuksessa. Pitää ajatella kokonaisuutta. Lapsilähtöisyys on ihanaa ja sillä annetaan tosi hyviä eväitä elämään, mutta perheitä pitää ajatella myös kokonaisuutena, jonka osaset vaikuttavat toisiinsa. Väkisin lapsen kanssa kotona kärvistelevä vanhempi ei todennäköisesti ole motivoitunut ja onnellinen vanhempi ja se heijastuu suoraan lapseen.
.
Kun siirrytään taaperosta leikki-ikäiseksi kaverien ja sosiaalisien taitojen harjoittelu nousee isompaan osaan ja silloin myös alkavat nostaa päätään erityistarpeet. Ja ihan yleisesti varhaiskasvattajat voivat luoda lapselle ihania elämyksiä ja kokemuksia, joita vanhemmat eivät ehkä tule edes ajatelleeksi, että voisi lapsen kanssa tehdä ja kokea. Myös osana ryhmää toimimista on hyvä alkaa harjoitella jo ennen eskariin siirtymistä.
Kuitenkin motivoitunut ja omistautunut vanhempi voi hyvin tarjota lapselle ihan yhtä hyvää arkea ja kasvatusta ja elämyksiä. Ryhmässä toimimista ja sosiaalisia taitoja voi harjoitella kerhoissa ja leikkipuistoissa. Sen ei tarvitse olla varhaiskasvatus, jos se lapsen ja perheen kannalta tuntuu paremmalta. Silloin kannattaa neuvolassa olla raadollisen rehellinen lapsen mahdollisista haasteista, että sieltä helpommin kiinnitetään huomiota mahdollisiin tuentarpeisiin ja osataan tarvittaessa ohjata avun piiriin. Mutta monilla ei edes ole mitään erityisiä tuentarpeita, joihin tarvitsisi tukea. Minä vaan puhun tuentarpeista paljon, koska se on minulle tosi sydäntä raasstava aihe jos lapsi, joka selvästi tarvitsisi erityistä tukea jää sen ulkopuolelle, koska vanhemmat luonnostaan oppivat tasoittamaan lapsen arkea kotona ja siksi haasteet eivät nouse esille ennen kuin vasta koulussa tai eskarissa. Tämä on luonnollista eikä kukaan tahallaan halua pahaa, mutta silti se voi aiheuttaa isoja hankaluuksia myöhemmin.
On lapsia, jotka sulahtavat tosi luontevasti kotihoidosta suoraan eskariin ja on lapsia, joille tekee hyvää harjoitella ensin varhaiskasvatuksen puolella.
On vanhempia, joille kotona lasten kanssa oleminen on se, mitä tahtoo ensisijaisesti tehdä lasten ollessa pieniä ja on vanhempia, joille työ on tärkeä henkireikä tai taloudellinen pakko. Kenenkään päätöksiä ei voi oikeutetusti arvostella, jos ei tunne koko tilannetta ja on tärkeää, että jokainen tekee ne ratkaisut, jotka vastaavat oman perheen tarpeisiin.
.
Tämä ei kuitenkaan ole mikään ehdoton ja kaikkiin pätevä totuus. Tämä on vain yhden ihmisen, äidin ja varhaiskasvattajan henkilökohtainen näkemys.
Helmi
3.6.2024 at 14:00Hei suuri kiitos sinulle, Anna, ihanasta ja asiantuntevasta vastauksesta <3. Jotain tällaista minun tarvitsi kuulla ja arvostan erityisesti, että sinulla oli myös varhaiskasatuksen ammattilaisen näkökulma esillä. Kuvasit minusta tosi kauniisti ja kohtuullisesti lapsen etua ja perheiden yksilöllisiä tilanteita.
——
Ehkä se yhteiskunnallinen keskustelu, mihin viittaan, on juuri tuo talouden näkökulma, josta Kristakin puhuu. Eli ne äänet, jotka sanovat, että kaikkien kynnelle kykenevien tulee olla töissä, Suomen kantokyky ei kestä enempää etuuksia nostavia (joka kotihoidon tukikin on), kotiäitien eläkekertymä jää niin pieneksi että vanhana kuolee suunnilleen nälkään jne. En tiedä, miksi näistä äänenpainoista syyllistyn, kun en kannata poliittisesti moisia ajatuksia, enkä ole kovin urakeskeinen (siis sillä tavalla että tavoittelisin koko ajan "korkeampia asemia"). Eläkekertymä pelottaa mutta ehkä olisi mahdollista pidentää työskentelyä sitten työuran toisesta päästä vaikka edes vuodella, jos silloin tuntuu että eläke jää liian pieneksi. Sitten on julkisessa keskustelussa toki niitäkin ääniä, jota esittävät, että kotihoito olisi lapselle huonompi vaihtoehto, mutta siihen en meidän tilanteessamme tällä hetkellä usko.
————-
Jostain syystä ahdistun siitäkin, että kotiin jäisin pitkäksi aikaa minä eikä mieheni (joka toki käyttää omat vapaansa), kun tuntuu, että siinä tehdään myös yhteiskunnallisesti jotenkin toisin kuin suositus on. Meillä on siis hyvin tasa-arvoinen parisuhde ja puoliso on paras mahdollinen isä lapsellemme. Jostain syystä nyt vain on meillä niin että minä viihdyn kotona paremmin ja hän kokee nimenomaan itselleen sopivana, että käy töissä ja saa illat viettää lapsen kanssa. Miksi tästäkin ahdistun, en tiedä.
—————
Onpa tasapainottavaa kuulla, että joskus aiemmin on julkisessa keskustelussa ollut moniäänisempää tämänkin aiheen tiimoilta!
————–
Juuri tuo edes kahden vuoden ikään kotona hoitaminen olisi minulla haaveissa. Sen jälkeen voisi katsella, mitä juuri tämä lapsi tarvitsee, mistä hän hyötyy. Näin tekisin jos ei pelottaisi ja näin käskee sydän toimimaan. Ehkä se ratkaisu tuntuu erityistä rohkeutta vaativalta, kun lähivuosina lapsia saaneet tuttavaäidit ovat palanneet töihin kun lapsi on ollut 6kk – 1v 2kk vanha. Suurin osa taitaa olla palannut töihin lapsen ollessa 8-9kk ja lapsi on aloittanut päivähoidon noin 1-vuotiaana. En siis oikein voi "seurata kenenkään esimerkkiä".
—————-
Kiitän todella paljon kaikkia keskustelijoita tässä keskustelussa. Huomaan, että tämän keskustelun myötä tulin tietoisemmaksi siitäkin, mikä tässä pelottaa ja näin tietoisemmin tarkasteltuna suurin osa niistä peloista on melko absurdeja. Sitä kai vain arjen myllerryksessä omaksuu ympäriltään ihanteita ilman, että tulee tarkastelleeksi, sopivatko ne omaan tilanteeseen. Arvostan antamaanne vertaistukea paljon, sain tästä rahtusen lisää sitä rohkeutta mikä minulta puuttui <3
Rapu
30.5.2024 at 20:36Minultakaan ei kysytty, mutta vastaan silti.
Yksi näkökulma on historiallinen: pienten lasten vanhemmat ovat kätevä työvoimareservi. Silloin kun työntekijöitä tarvitaan, heitä patistellaan töihin ja kun taas työpaikoista on pulaa, muistutetaan kotihoidon tärkeydestä.
Tämä ei liene tahallista, mutta minusta tässä on selkeä yhteys. Ulkoa tuleva paine siis muuttuu trendien mukaan ja sinänsä sen voi minusta laittaa siis omaan arvoonsa.
Gone with the fairies
29.5.2024 at 21:45Ihania kuulumisia! ❤️ Vähän huvittaa noi taaperon pienet vaeltavat kädet kuvissa. :D Meillä kolmevuotiaskin tekee vielä välillä samaa, mutta pienempänä oli vähän väliä.
Meillä äitiin iski reissukärpänen ja ilmastoahdistus yhtä aikaa, joten 3-vuotiaan (snif, ei enää taaperon) kanssa lähdetään matkustamaan maata pitkin (ja vähän myös laivalla) Köpikseen. Mamma ei kestänyt ajatusta kaksin matkustamisesta ja lähetti meille papan mukaan avuksi. Reilu viikko enää!
krista
30.5.2024 at 10:58Hihi joo, toinen käsi paidan sisällä <3 Taapero sanoo isin nimen "isi", ja äiti on sitten vastaavasti "tissi" :D
-
Oi maata pitkin matkustaminen kuulostaa tosi kivalta! Mä haaveilen SEKÄ roadtripistä Eurooppaan autolla (lähtisi kokeilemaan sähköautolla!) sekä interreilaamisesta lasten kanssa. Mutta vielä tämä kesä ei ollut ajankohtainen, jotenkin ei muka kesällä "ehdi", kun on Suomessakin niin paljon tekemistä :D Mutta joskus, joskus! Ihanaa kesäreissua teille! <3
Gone with the fairies
31.5.2024 at 11:14Isi ja Tissi! Ihanat! :D Palasin eilen työmatkalta ja tää 3v moikkailujen jälkeen lapsi siirtyi asiassa eteenpäin: ”sulla on ihanat maidot! ” Maito on kuule tärkeä juttu. :D <3
Oi, roadtrip sähköautolla olis ihan mahtava! Itse olen lapsuuden kesät viettänyt asuntovaunulla kiertäen ja leirintäalueet oli silloin ihan parhautta. Nykyisinkin tekis mieli, mutta ei olla vielä uskaltauduttu ulkomaan autoliikenteeseen mukaan. Ehkä ens kesänä… :)
Anna
30.5.2024 at 09:01Viimisiä koulu- ja eskaripäiviä viedään. Lauantain todistustenjaon jälkeen neljällä viidestä on loma. Samalla alkaa kevään kiireet olla ohi. Perjantain luokkaretki (tehtiin sattumalta IHAN SAMA reissu perheen kanssa viime kesänä. Smat kohteet ja sama ravintolakin!) vaatii vielä aikataulullisesti erityishuomiota, samoin yhdet leikkipuistotreffit ja yksi peli-ilta harrastusporukan kanssa. Sen jälkeen katson meidän siirtyneen ihan kokonaan keväthulinoista kesärientoihin.
.
Minä jätin tänä vuonna amppelit ostamatta, koska A ne ovat aika kalliita, B tein uuden kesäkukkapenkin, joka tarvitsi täytettä (kukkapenkkejä on meidän pihassa VAAN 3,5 + neljä isoa ruukkua + lasten kukkaruukut + yrttipenkki + kasvimaa+perunamaa ja niiden lisäksi marjatarha. Niitty onneksi hoitaa itse itsensä) ja C ne kuivuvat niin nopeasti verrattuna penkkeihin ja meillä on muutenkin paljon kasteltavaa. MUtta karjalanneito on ehdottomasti minunkin suosikki amppelikukista.
.
Vauva muuttui taaperoksi ja on kävellyt menemään jo yli kuukauden. Haluaa koko ajan ”kiikkaa” (=keinua), lukea kirjaa tai leikkiä pallolla. Parasta on olla ulkona ja tyhjentää multia kukkaruukuista. Kaitti koirat ja muut karvaiset eläimet on ”kitta” ja meillä on kaikki tavarat koko ajan hukassa kun taapero kuljettelee niitä ympäriinsä. Etenkin ”kentä” on esine, joita kannellaan mielellään.
Huomaan, että tarvitsemme ehdottomasti jalkojenpesuvadin ulos, koska paljain jaloin juoksenteleva porukka kantaa huomaamatta ihan valtavan määrän hiekkaa ja moskaa siälle. Luututtiin eilen ja ette halua tietää miltä moppi näytti xD.
krista
30.5.2024 at 11:14Meillä kans on tosiaan viime kesinä, ehkä kahtena viimeisenä, jäänyt amppelit kokonaan hankkimatta. Ja tavallaan en ole niitä kaivannut. Tai no vähän olen :D Mutta pärjännyt olen ilmankin :D
–
Hihi voi ihana taapero, miten teidänkin vauva on jo tuollainen kiikkaava ja puhuva! Meillä kaikki eläimet on ”vuh vuh”, tosin nyt on uusi ulottovuus myös ”ihhahaa” :D
Satu
30.5.2024 at 11:19Heippa!
Olipa kiva lukea arkisia kuulumisia. Teillä on niin kivoja juttuja aina menossa perheenä <3
Meillä nuorin viipottaa omissa meinoissaan ja harrastuksissa. Nyt 11-vuotiaalle kaverit on kaikki kaikessa. Harrastuksissa (viulu&jalkapallo) on kivaa se, että niitäkin voi tehdä porukassa. Vanhin lapsi on nyt alkukesän Saksassa vaihdossa ja on kyllä outoa kun oma lapsonen niin kaukana. Keskimmäinen viettää ajan lähinnä koripallokentällä ja koriskavereiden kanssa. Ne hetket kun saan laumani kasaan on kullanarvoisia! Kesällä käydään perheenä Kreikassa just sen takia, että saadaan olla edes viikko perheenä yhdessä. Kesä rytmittyy muuten rippikoulujen ja muiden leirien kautta pitkälti. Yritän iloita siitä että lapset ovat sosiaalisia ja aktiivisia :) vaikka kaipaankin kovin pikkulapsiaikoja, kun olivat tässä lähellä kaikki kolme.
Itsehän tässä nyt ehtii harrastamaan ja touhuamaan vaikka mitä, kun omaa aikaa yhtäkkiä niin paljon. Olen hakenut opiskelemaan ja tuloksia kovasti jännitän. Kivaa on se että nuorimman kanssa harrastus on yhteinen ja pääsemme molemmat Kaustisten musiikkijuhlille esiintymään ja nauttimaan kesän iloisimmista päivistä!
Laitoin puutarhaan laatikoita ja niihin kasvamaan kaikenlaista, saas nähdä kasvaako mikään :)
Iloista kesää teille!
Hanna
30.5.2024 at 19:51Makaan sohvalla ja manailen. Olin huhtikuussa vatsaleikkauksessa, ja elättelin toivoa, että ehdin parantua kunnolla ennen helteitä. Kilin kellit, alamahassa on vaakaviiva lonkasta toiseen ja navasta mentiin monta senttiä sisään, ja joka arpea kutittaa ja kiristää riivatusti, hikoillessa kymmenkertaisesti. Enkä edes voi syödä jäätelöä, koska se turvottaa. *kiukunkiukunkiukun” Kerrankin oon tyytyväinen sadepäiviin. *Huoh*