Oi, blogihaasteita en olekaan tehnyt hurjan pitkään aikaan!
Nyt sain kuitenkin kivan kesäisen kysymyshaasteen Carlalta Valoa-blogista, ja tuli heti sellainen fiilis, että hei tähän mä vastaan.
Pieniä kivoja ”kumpi vai kampi?” -tyyppisiä kesäkysymyksiä ja vastauksia siis tässä!
1. Lippis vai lierihattu?
Ihan ehdottomasti lierihattu! Lippistä en ole tainnut käyttää lapsuuden jälkeen.
Hatuissakin on minulle kuitenkin pienimuotoinen henkinen ongelma: muiden päässä ne näyttävät ihan hyviltä (ja omassakin), mutta jotenkin mulla vain puuttuu joku kummallinen pokka (?) niiden käyttämiseen ns. kaupunkikäytössä. Rannalla, kotipihalla ja mökillä käytän aivan riemumielin olkihattuja, mutta heti rannan ulkopuolella… …tulee sellainen outo olo niin kuin olisi joku hullutteluhattu päässä.
Yleensä siis kuumalla käytän huivia. Jostain syystä sen kanssa on minulle luontevampi olo. Mutta hattu liereineen olisi kyllä niin paljon parempi!
2. Pehmis vai jäätelöpallo?
Korotan panoksia! Valitsen pehmiksen kahvin päälle tehtynä!
Tällaisen saa usein (kauniisti pyytämällä) ihan tavallisesta pehmiskojustakin, jossa myydään kahvia. Pyytää vaan puolikkaan kupin kahvia ja tekemään pehmiksen siihen päälle. Yleensä myyjä suhtautuu ehdotukseen sanomalla ensin ”täh?” ja sitten ”vau” – ja ruokataideteoksen valmistuttua toteaa, että aikoo kokeilla itsekin :)
Joskus (muistaakseni Lintsillä ja Kumpulan maauimalassa) olen käynyt jopa ostamassa kahvin toisesta kojusta ja mennyt sen kanssa pehmiskojulle erikoisen pyynnön kanssa :)
Mutta siis: NAM!
3. Herneet vai mansikat?
Pitäisi varmaan sanoa mansikat, mutta sanon, että herneet.
Herneiden käyttöliittymä nimittäin on ihan nerokas! Ei löllöönny tai vetisty! Löllöt mansikat sen sijaan ovat vähän ällöjä. Jos ostaisin litran mansikoita, niistä ehkä kolmasosan kelpuutan suuhuni. Joel toi aikoinaan meidän ensitreffeille mukanaan pussillisen sellaisia liiskaantuneita (ja ties kuinka kauan pussissa muhineita) ällölöllömansikoita, ja mä en syönyt niistä yhtään.
Joo, oon vähän kummallinen.
4. Palju vai järvivesi?
Järvivesi, ehdottomasti! Tai lampi tai joki. Palju on vähän niin kuin (hyvä) korvike, jos luonnonvettä ei ole olemassa.
Merikin kelpaa silloin, kun se on sellainen turkoosina välkehtivä tyyni meri, jossa Nemot ja Dorit iloisesti kirmailevat. Itämeressä en ole koskaan (muistaakseni) uinut.
5. Grilliherkut vai kesäkeitto?
Grilliherkut! Vegenakit ja maissit on grillaituista ruoista parhaimpia – tosin mökillä me laitetaan nekin ihan uunissa :D Tietysti näiden vakkariruokien (perunanyytit ja uunifeta) kanssa.
Reseptit täällä.
6. Mökki vai teltta?
Mökki, ja juuri se tietty mökki <3 Telttailua olisi kuitenkin hauska joskus kokeilla lasten kanssa (hullua?). Paras telttailumuisto on ennen lapsia Thaimassa Surinin luonnonsuojelualueella. Siellä nukuimme kolme yötä teltassa leirintäalueella suoraan satumaisen kauniin laguunin äärellä.
Paras telttailumuisto? Paras mikään-muisto, sanoisin. Se oli aivan maagista.
7. Varjo vai auringonpaiste?
Kymmenen vuotta sitten olin auringonpaahdeihmisiä, mutta nyt sanon ehdottomasti varjo. Sellainen luonnolehvästön tuoma puolivarjo on ehkä ihaninta kesässä. Oman pihan omenapuun alla <3
8. Kesäsade vai kesätuuli?
Mieluummin näistä sade! Sellainen ripsausropsaus, sellainen joka kikatuttaa enemmän kuin kastelee.
Ja yöllä saa sataa mielin määrin. Mielellään kuitenkin niin, että maa on aamulla kuiva :)
9. Lavatanssit vai festarit?
Kääk, vaikea! Olen käynyt (mm.) Provinssissa viitisen kertaa, Ilosaaressa pari, Tuskassa (sen ensivuosina) useasti, Roskildessa, mikä-hemmetti-se-Turun-festari-nyt-onkaan- no siellä kuitenkin monta kertaa, Pori Jazzeillakin pari kertaa, ja pienillä festareilla… Lavatansseilla olen käynyt pari kertaa juttukeikalla, se oli aika eksoottista :)
Valitsenko mä nyt todellakin lavatanssit…? Ajattelen, että siellä ei tarvitse olla humalassa ja pääsee ajoissa kotiin nukkumaan :D Tähän on tultu :D Kunhan kukaan ei hae tanssimaan, koska en osaa niitä paritansseja. Tai ainakaan en anna kenenkään viedä vaan vien itse.
10. Roadtrip vai riippumatto?
Riippumatto! Joel juuri suunnittelee sellaista mökille. Toisaalta minä juuri suunnittelen kesäistä roadtripiä pitkin Suomea lasten kanssa… Nooh, Joelin suunnitelma on realistisempi. Ja todennäköisesti rentouttavampi. Sanon riippumatto.
11. Hiirenkorvat vai syreenin tuoksu?
Hiirenkorvien pilkistys antaa kevään lupauksen, mutta syreenit tekevät kesän! Tuoksu on aivan huumaava, en saa siitä tarpeekseni – ai että mä nautin siitä, että meillä on pitkä syreeniaita. Harmi kyllä tämän kesän kukinnot alkavat olla ohi.
Syreenien ainoa huono puoli on se, että ne eivät kuki pidempään <3
12. Mato-onki vai golfmaila?
Eeeeeeeeeih! Ei kumpikaan! Matoihin en koske, enkä kalaan. Golfiin mä sain asenneongelman joskus vuosia sitten, kun näin (työpaikan virkistyspäivä ehkä) kentän laidalla pukeutumisohjeen: kauluspaita se olla pitää, ja niin edelleen. Pitäkää tunkkinne! Mä en tuollaiseen eliittihommaan lähde. Mä lähden mato-ongelle! Enkä lähde. Yäk.
Valitsen kuitenkin golfin, koska näiden kuvatodisteiden mukaan olen niin hyvä siinä. Hah.
Ei taida olla ihan pukukoodi kohdallaan. Kaikki muu tietysti on.
Täten heitän tämän haasteen vapaasti vastaanotettavaksi! Mitäs vastaisit? Nyt on hyvä sauma väitellä olennaisuuksista, esimerkiksi herneet vs. mansikat :)
15
Torey
7.6.2018 at 13:36Mun vastaukset löytyy täältä:
https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/05/27/12-kysymysta-kesasta/
Mietin itekkin sillon, että pitäiskö haastaa sut. 😊
krista
7.6.2018 at 14:22Heeeei tämä postaus mulla olikin jäänyt lukematta (vaikka sun blogia usein luen), kiitos linkkauksesta! Kiva haaste tää oli, kesäisen keveä :)
Torey
7.6.2018 at 18:59Hii ai sä käyt lukemassa mun löpinöitäni. Kiva! :D <3
Karoliina
7.6.2018 at 22:22Hei, ei liity aiheeseen, mutta kun huomasin, että Suomenlinnassa myydään taloa niin tulitte heti mieleen. Ihan teidän puutalo! :)
krista
9.6.2018 at 08:28Nyt mä oon ihan kahden vaiheilla, että googlaanko vai en – saatettais joutua muuttamaan Suomenlinnaan :D :D :D No, meidän muuttohaaveita (rakastan ihanien talojen katselua ja haaveilua) hillitsee tehokkaasti se, että me ei varmaan ikinä raaskita muuttaa nykyisestä puutalosta pois, toivotaan asuvamme siellä koko elämän <3 Mutta SILTI mä katselen taloilmoituksia, siinä on jotain kiehtovaa. Ja nyt mä menen katsomaan, josko löydän se myynti-ilmoituksen, josta mainitset :D
Carla / Lumos
8.6.2018 at 00:22Olipa kivoja vastauksia! Kiva, että osallistuit! 😊
krista
9.6.2018 at 08:30Kiitos itsellesi kivasta haasteesta :)