Minä en ymmärrä (muita) autoilijoita.
Minun mielestäni liikennesäännöissä on kyse yhteisestä turvallisuudesta ja liikenteen sujuvuudesta. Monen muun mielestä säännöissä on ilmeisesti kyse egojen taistelusta ja yksilön(kaahaamis)vapauksien rajoittamisesta.
*******
Avautuminen Kuusamosta
Ajoin ajokorttini Kuusamossa. Yksi isompi pääkatu, jonka molemmissa päissä liikennevalot. Yksisuuntaista tietä käytiin harjoittelemassa lukion edustan linja-autopysäkillä viiden metrin verran. Taskuun parkkeeraamista kokeiltiin Postin edessä, jossa oli tällaiset häkellyttävät kolme peräkkäistä parkkiruutua. Kun pääsin taskuun, sekä edessä että takana oleva auto oli lähtenyt. ”Ei tätä kuitenkaan tarvitse tehdä inssissä, kun tuota taitoa tarvitsee niin harvoin”, opettaja vakuutti.
Kun pääsin ensimmäisellä yrityksellä inssistä läpi, opettaja suositteli lottoamista tänään – oli kuulemma niin hyvä tuuriputki päällä.
*******
Avautuminen yksityisautoilusta (ja yksi takinkääntö)
Olen aina väittänyt, että kaupunkiasukas ei autoa tarvitse. Pitkään olikin näin: keskusta-asukkaana ei olisi tullut mieleenkään metsästää katujen varsilta parkkipaikkoja tai ajella autolla aamuruuhkassa töihin. 45 min per suunta ratikalla ja lähijunalla tuntui ihan kohtuulliselta.
Takinkääntö siinä(kin) asiassa tapahtui viime talvena, kun vaihdoin työpaikkaa ja muutimme tänne Toukolaan. Kolme kuukautta jaksoin matkustaa kävely-bussi-metro-bussi-kävely -yhdistelmällä uudelle työpaikalle, mutta kun yhden kerran sain Joelin vanhempien auton lainaan, ei paluuta entiseen enää ollut. Tunti per suunta julkisilla vs. 20 minuuttia omalla autolla. Ajansäästö per päivä 1 h 20 min. Per viikko 6 tuntia.
Mitäs ne autot nyt maksoivatkaan?
*******
Avautuminen nopeudesta
Matkalla työpaikalle on pieni pätkä 30km/h -nopeusrajoitusta – yleinen nopeusratsian paikka, kuulemma. Työkaverit lähettävät toisille varoitustekstiviestejä: nyt on taas ratsia paikalla, olkaa varovaisia.
Täh?
Miksi siitä pitää varoittaa? Ei minua ainakaan tarvitse. Kun ajaa kolmenkympin alueella kolmeakymppiä, harvemmin tulee kai sakkoja?
Minä ajan nopeusrajoitusten mukaan. Aina. Jos on kahdeksankympin alue, ajan kahdeksaakymppiä. Viidenkympin alueella viittäkymppiä. En viittä kilometria yli tai viittä vaille. Tasan. Ja jos vauhti alkaa vahingossa kiihtyä, Joel kyllä muistuttaa: ”Hei katsopas tuota mittaria!”.
Ajotavoillani kuulun ilmeisesti pieneen (ja muiden autoilijoiden mielestä ärsyttävään) vähemmistöön. Suurin osa kai ajaa juuri tasan tarkkaan sen verran ylinopeutta, että sakkoja ei tule.
Toinen täh.
Jos nopeusrajoitus on 80 km/h, minun järjelläni se tarkoittaa, että siinä saa ajaa maksimissaan 80 km/h. Voi ajaa myös vähemmän, vaikkapa huonon sään takia, mutta maksimissaan tuon verran. Sehän on rajoitus. Raja. Ei tämän yli. Ei 88 km/h.
Ja voi, miten minun ohitseni kaahataan.
*******
Avautuminen ohittelusta
Kun ajan Joelin vanhempien vanhalla Saabilla, saan körötellä suht rauhassa. Mutta oma pieni Hyundaini on ilmeisesti aivan liian suuri ärsyke kanssa-autoilijoille: ”ohi! ohi!”.
Vauvan synnyttyä päätin heti hankkia auton takalasiin sellaisen hölmön ”baby on board” -kyltin. Hormonipöllyissäni naiivisti kai ajattelin, että muut autoilijat vähän rajoittaisivat vaarallisimpia kaahailuitaan, kun huomaisivat, että tässä autossa matkustaa tuollainen vastasyntynyt rakas pikkuinen.
Haha, vähänpä tiesin. Kyltti on näköjään samanlainen punainen vaate kanssa-autoilijoille kuin kahdeksankympin lätkä aikoinaan. ”Ha! Tuossa ajelee joku neuroottinen äiti-ihminen pikkuautollaan – ohi! ohi! OHI!”
Turvallisuusväline vai punainen vaate?
Viime kesänä olimme matkalla mökille Porkkalanniemen suuntaan. Kun olin vaihtamassa kaistaa Turun väylällä, näin peräpeilistäni nopeasti minua lähestyvän punaisen Audin. Olin pian ryhmittäytymässä Kehä II:lle menevälle kaistalle.
Punainen Audi vaihtoi ensin kaistaa minut ohittaakseen. Sitten uudestaan kaistaa seuraavan ohittaakseen. Sitten käväisi ryhmittäytymiskaistalla. Sitten päätti ohittaa vielä yhden. Aloin huvikseni seurata kuskin käyttäytymistä: lyhyellä matkalla hän ohitti viisi autoa ja vaihtoi kaistaa seitsemän kertaa.
Mutta kun ajoimme erkanemiskaistalle, olimme silti siististi peräkkäin; Audi minun edelläni, totta kai. Minä olin ajanut koko ajan tasaisesti samaa kaistaa rajoitusten mukaan.
Jatkoimme siitä peräkanaa Kehä II:lle. Audi jatkoi ohittelua, minä tasaista vauhtiani. Välillä välissämme oli kolme autoa, välillä päädyimme taas peräkkäin. Audi painoi vuoroin kaasua, vuoroin jarrua. Pystyin ihan aistimaan autosta hehkuvan kiukkuadrenaliinin.
Sattumalta matkamme oli aika lailla samanlainen: kehältä sitten Hangontielle ja siitä kohti Kirkkonummea. Ja kun Audi vihdoinkin kääntyi kohti Jorvasta eri suuntaan kuin minä, laskin ääneen, kuinka monta sekuntia se oli minua edellä: viisi. Hän oli laskujeni mukaan ohittanut 13 autoa.
Täh?
*******
Avautuminen muuten vaan
Kun minä ajan keltaisilla liikennevaloista, vilkaisen takapeiliin. Minun jälkeeni vielä kolme autoa vetää päin punaisia. Täh?
Kun minä ajan liittymästä isolle tielle lyhyttä liittymiskaistaa pitkin, painaa takana oleva auto kaasun pohjaan ja kiilaa minun ohitseni pääkaistalle. Täh?
Liikenneympyrässä ajava auto ei näytä ympyrästä poistuessaan suuntamerkkiä. Neljä muuta autoa seisoo ympyrän reunoilla, kun ei tiedä, mihin tämä yksi on menossa. Täh?
Autojono seisoo ruuhkassa, mutta jotkut autoilijat lähtevät kaahaamaan viereistä tyhjää (väärään suuntaan menevää) kaistaa jonon ohi. Ruuhkapaikan vieressä he laittavat vilkun päälle ja änkeävät väkisin johonkin väliin. Täh?
*******
Avautuminen taksissa
Kerran erään puheliaan taksikuskin kanssa jutellessa aloin avautua näistä aiheista, etenkin nopeudesta. Taksikuski nauroi jutuilleni vedet silmissä – miten mahtavia ja erikoisia ajatuksia!
Ai että on erikoista ajattelua, että kahdeksankympin alueella pitää todellakin ajaa kahdeksaakymppiä.
Täh?
