Yksi toive viikonlopulle!
Okei no montakin: hyviä yöunia, mahdollisimman vähän pahoinvointisuutta, rentoa vapaa-aikaa…
Eli otetaanpa uusiksi: yksi erityinen toive viikonlopulle! Tämä:
Oh!
Voi, kunpa pääsisi jo tämän korkkaamaan! En tiedä kirjasta paljonkaan: Nigeriaa ja ihmiskohtaloita, yli 500 sivua sekä okran väriset kannet – joo, en tarvitse muuta ennakkotietoa. Tämä on selvästi mun kirja.
Okei okei, ja tietysti tuo kirjailija: Chimamanda Ngozi Adichie. Puutalon kirjahyllystä löytyy Adichieltä peräti kolme aiempaa kirjaa – olisko jopa siis koko hänen tuotantonsa…? Eli Puolikas keltaista aurinkoa, Purppuranpunainen hibiskus sekä novellikokoelma Huominen on liian kaukana.
Näistä erityisesti tuosta ensimmäiseksi mainitusta tykkäsin; ja ihan hurjasti! Menisi jopa luettujen kirjojen top-viitoseen, jos sellainen pitäisi laatia. Myös hibiskus oli ”perushyvä”, ja novellit myös – novelleiksi… Mutta yleisesti ottaen en kyllä oikein ole novellien ystävä: haluan vaipua syvälle kirjan maailmaan ja ihmiskohtaloihin – novelli tuntuu aina loppuvan aivan liian aikaisin. Novellin jälkeen jää jotenkin tyhjä olo: ”äääääh, kerro lisää!”. Mä tarvitsen vähintään sen 500 sivua, kiitos!
Vieläkin kaiholla muistelen sitä kesää, jolloin sain lukea ihanan 1000-sivuisen (muistaakseni) Damaskoksen rakastavaiset (Rafik Shami). Ooooh.
Lupaava paksukainen.
Sitten vain toivomaan, että viikonlopusta löytyisi sopiva hiljainen hetki tämän avaamiseen! Ulkona viltillä lukemisen ajat taitavat olla tältä vuodelta takana päin – mutta jos vaikka viltin alle sohvan nurkkaan…?
Onko kukaan teistä ehtinyt jo tätä kirjaa lukea?
