Operaatio ”huone kerrallaan” jatkuu!
Puutalon keittiön siivoamisessa (ja ennen kaikkea kuvaamisessa) olikin sitten sellainen haaste, että huone pysyy siistinä arviolta sadasosasekunnin. Jos juuri silloin ei ole kuvausvalo, niin tilanne on täysin menetetty.
No, eilen illalla oltiin kuitenkin niin ahkeria, että siivottiin huone uudestaan kuvausta varten. Ja tänä aamuna siivosin sen vielä kolmannen kerran. Huokaus.
Mutta tältä siellä siis näyttää (näyttäisi) siistinä:
Huoneena keittiön ehdottomasti paras puoli on kahdelta suunnalta tuleva valo – tai itse asiassa kolmelta, jos laajennetun oviaukon kautta olkkarista tuleva valokin lasketaan.
Puutaloa rempatessa päätettiin taloudellis-teknisistä syistä jättää isompi keittiöremppa odottelemaan parempia aikoja ja rahoja. Tämän tee-se-itse -henkisen karibiakeittiömme remppaamisesta olenkin blogannut jo aikaisemmin täällä.
Nyt tähän värikkääseen keittiöön ollaan jo kyllä niin kovasti totuttu, että ”oikea” remontti tuskin onkaan ihan lähivuosina ajankohtainen. Ei mistään Kastellin (tai mitä niitä nyt onkaan) perusmallistosta taitaisi ihan tällaisia löytyä! Tämä on meidän.
Rakastan tuota ikkunaa keittiötason keskellä – kokkaillessa (kröhöm niin kuin minä itse sellaista tekisin, lue: aamupalaleipiä voidellessa) voi katsella samalla ulos ikkunasta.
Niin kuin siellä keittiöremppabloggauksessa kerroinkin, kaakelit maalattiin siis kaakelivärillä ja harmaa muovitaso päällystettiin dc-fixillä. Ja kaapinoviin Joel teki siis kulautustaidetta :) Ennen-kuvat näkyvät myös siellä vanhemmassa bloggauksessa – kantsii tsekata, jos haluaa nähdä aika huiman (mun mielestä) eron!
Liesi on luultavasti kultaista 70-lukua. Mutta toimii. Osittain. Jääkaappi ja tiskikone sentään ovat vain muutaman vuoden ikäisiä, mutta toki niiden väri tuosta rivistä vähän… …pomppaa. Integroituja kodinkoneita ja muita hienouksia mietitään kuitenkin Joskus Myöhemmin Jos On Rahaa. Nyt pärjätään hyvin näin.
Afrikkalainen (?) puinen hedelmälautanen löysi tiensä meille oikeastaan aika sattumalta. Tutut olivat muuttamassa Arabianrannasta pois ja halusivat hankkiutua eroon ylimääräisestä tavarasta. Jotenkin heille oli tullut mieleen (vaikka muistaakseni eivät siinä vaiheessa olleet edes käyneet meillä!), että tämä voisi olla meidän makuun. ”Kelpaisiko?”, he kysyivät. No arvatkaa vaan!
Niii-iiin ihana – kiitos!
Hei ja huomasitteko muuten, että myös vedenkeitin on oranssi! Jea! Oli pakko ostaa uusi (kerskakulutusta), kun tuollaisen Prisman hyllystä bongasin. Entisen valkoisen kierrätin eteenpäin paikallisessa FB-kierrätysryhmässä.
…ja sitten vain seuraavaksi samanväristä mikroa bongaamaan…?
Keittiön verhot eivät itse asiassa ole mitään verhokangasta – se on kai tarkoitettu lähinnä huiveiksi ja muiksi asusteiksi… Mutku mutku mutku. Kankaat osuivat silmääni Eurokankaassa: tuo värihän on just. Äitini epäili, että miten voin tunnistaa värin pelkän näppituntuman perusteella ilman mitään näyteliuskaa tai kuvaa. Mutta mä voin. Rakastan värejä niin paljon, että kyllä mä ne tunnistan, vaikka en mitään väriteorioita osaakaan.
Ainakin tässä tapauksessa.
Heh heh tuo omituinen kiedottu kissa on näköjään jäänyt tuohon ikkunalaudalle – samoin joulukoriste viime joululta.
Ja sitten lisää aiemmista bloggauksista tuttuja juttuja: vanhasta puutalon ovesta tehty pöytä. Siitä kirjoitin aiemmin täällä.
Karkaistu lasipinta on osoittautunut huippuhyväksi naperoperheessä – on ihan hurjan helppo pitää puhtaana. Ja tuo Stokken ruokailualusta on (hinnastaan huolimatta) ollut jokaisen euron arvoinen.
Banaanin lehdistä tehdyt ruokailutabletit ovat niii-iiiin mun makuun – mutta pakko myöntää, että käytännön kannalta vähän liian pienet. Lautanen niihin mahtuu mainiosti, mutta juomalasit kolahtavat ikävästi paljasta lasipintaa vasten. Lasinalusina pöydällä lojuukin aikoinaan Intiasta tuotuja jumalkuvia.
Näitä oli joskus enemmänkin – loput löytynevät lelukoreista.
Ja onhan näitä afrikkalaisia puuesineitä keittiössä enemmänkin: Joelin Etelä-Afrikasta tuoma puukulho on pöydällä yleisenä ”sekalaissäilytysastiana”.
Tälle voisi ehkä joskus etsiä paremmankin paikan ja käyttötarkoituksen. Nyt se on asettunut kuitenkin tähän.
Eriparisten rottinkituolien istuintyynyt roudattiin Vietnamista – tosin myönnettäköön, että silkki ei välttämättä ole paras mahdollinen tuolinpäällinen lapsiperheessä.
Pesuhaaste on pian ajankohtainen – voi apua.
Hei ja vielä uusi kulma! Tätä kohtaa keittiöstä ei ehkä olekaan aiemmin esitelty – toki se on kuvien taustalla varmasti vilahdellut.
Keittiön kulmassa on siis toimiva hormi, mutta hella on harmi kyllä vuosien saatossa poistettu. Yksi hyvä vaihtoehto olisi ollut etsiä vanhojen tavaroiden liikkeistä vanhoja kakluuneja – mutta toisaalta tämä kiinalainen antiikkilipastomme istui tähän juuri sopivasti. Bonuksena myös se, että lipasto tietysti tuo mukanaan lisää säilytystilaa keittiön tavaroille.
Tavallisesti lipaston päällä on aika paljon enemmän tavaraa :D
Tuo lipaston päällä oleva ”pöytäliina” samaa banaaninlehtimatskua kuin keittiön pöydän tabletitkin.
Tavararöykkiön alta paljastui muutamia tavaroita, jotka on aikoinaan mukamas ihan aseteltu siihen nätisti. Ha! No, hetken ne tässä taas näkyvät, eli nauttikaa ihmeessä tästä harvinaislaatuisesta näystä:
Alempi tarjoilulautanen Istanbulista, päällimmäinen Hietsun kirppikseltä.
Ja Thaimaasta tuotu… öööh… miten näille on niin vaikea löytää nimityksiä? Tuollainen puinen pitkulainen kulho?
Kyllä sitä vähän näkyy tuosta mun koruläjien alta.
Ja sitten tuossa lipaston edessä on tuollainen… Buddha-pömpeli. Ostin sen Hietsun kirppikseltä vielä Punavuoressa asuessani.
”Ihan kiva tuo varmaan on, mutta mihin ihmeessä sä tuollaista muka tarvitset?”, Joel naureskeli, kun kantoi sitä kirppikseltä minun asunnolleni.
”No siinä voi vaikka…. Öööö… No vaikka säilyttää muovipusseja!”, keksin siinä lennossa.
Muovipusseja siinä nyt sitten säilytetäänkin.
Siinä siis puutalon keittiö!
Ja sitten enää tuttu kysymys: miltäs näyttää?
