Yearly Archives

2013

  • Punapää

    Pakko myöntää, että muut kauneudenhoitorutiinini ovat romahtaneet lapsen saamisen myötä. Mutta on yksi juttu, josta en ole luopunut kaikesta säästölinjailusta huolimattakaan: luottokampaajalla käyminen 8-10 viikon välein. Mun identiteetille tukka on se…

  • Raskaana olevan ruokavalio…

    …näyttää tällä hetkellä suunnilleen tältä: Mitä vähemmän maistuu oikealle ruoalle, sen parempi.   Ensimmäisellä raskaudella neuvolasta saatiin piii-iiitkä lista vältettävistä ruoka-aineista – sitä sitten tietysti asiankuuluvalla hartaudella opiskeltiin. Aika pian totesin, että…

  • Operaatio ”huone kerrallaan”, osa 2: olohuone

    Hah haa, luulitteko jo, että meidän ”Operaatio huone kerrallaan” olisi jäänyt yhteen osaan…? Ehei! Keittiön kanssa meillä vaan (kröhöm) on ollut vähän sellaisia haasteita, että se on ehditty aina totaalisotkea ennen…

  • Takinkääntö (ja pieni vilaus menneisyyteen)

    Äitini (kiitos!) matkusti pohjoisesta tänne flunssaperhettä auttelemaan – ja tapana tällä 73-vuotiaalla eläkeläisellä on roudata rinkassaan mukana aina jotain ”tärkeää ja olennaista”, jota ajattelee meidän tarvitsevan. Esimerkiksi kerran tuli lumilapio ja uuninpelti;…

  • Aika entinen ei koskaan palaa (ei edes flunssassa)

    Oi niitä aikoja. Kun hiihdettiin 25 kilometriä kouluun kesät talvet ilman suksia ja syötiin katajanmarjoja. Eipä vaan: kun saatiin edes flunssa sairastaa rauhassa. Näin neljäntenä päivänä megalomaanisen kurkkukivun kourissa alkaa olla…

  • Testissä kahvipingviini (ja pari kahvinmakuista herkkua)

    yhteistyössä: Nescafé Mini Me Olette ehkä huomanneet tuolla ylämainospalkissa tuon pikkupingviinin näköisen kapselikahvikoneen – ja tähän Lilyn kampanjaan liittyen mekin saatiin kotiin testattavaksi tuo pieni kahvimasiina. Niin, siis minähän juon tavallisesti pikakahvia. Että…

  • Raskaana – ensimmäinen kolmannes

    Tältä se tuntuu: Fyysisesti: ”Yöööööök!” ”Vä-syt-tää!” Olikohan se Vuoden mutsi -kirja, joka lanseerasi termin ”piereskelevä muumi”. Niin että just siltä. Paino jo nyt uusilla kymmenluvuilla. ”Miten tää maha VOI olla jo näin…

  • Operaatio ”huone kerrallaan”: pikkuveski

    Okei okei, on varmaan tullut selväksi, että meillä on useimmiten (aina) melkoinen sotku – että ikään kuin siitä asti ei nyt varmasti tarvitse lähteä liikkeelle :) Boheeminhuolettoman hyrskynmyrskyn ja hermoromahdustasoisen entropian raja…

  • Addikti

    Kolme vuotta sitten syksyllä jouduin olemaan muutamia viikkoja vatsahaavaoireiden takia sairauslomalla. En ole ikinä nähnyt (ehtinyt nähdä!) niin kaunista syksyä! Kävelin joka ikinen päivä Lapinlahdelle, Hietsun hautausmaan ympäri, ja nautin. Kahlasin keltaisissa…