Voi tuota mussukkaa. Meidän pitkään kestänyttä syysflunssaahan me ollaan koko perhe tässä viimeiset viikot yskitty. Tuntuu, että siitä ei pääse eroon millään – ja viimeisen viikon aikana täällä on alettu vähän…
2016
-
-
No ei ole ollut helppoa. Nimittäin tämä Joelin kysymyksiin vastaaminen. Alkuun oli tietysti nämä lähtökiirepakkaushärdellit, joiden takia en edes yrittänyt alkaa painost… muistuttaa Joelia vastaamisesta. Mutta ei se tänne tultua, koneen…
-
Tänään yhtä äkkiä tajusin syyn tälle meidän perheen erikoiselle (?) päivärytmille: kaikki nää vuodet me ollaan oltu salaa espanjalaisia!…
-
Espanjalaiset ja suomalaisest kodit (tai siis niiden arkinen varustelu) eivät nyt tietenkään eroa toisistaan niin paljon, että kumpaankaan suuntaan mikään tuntuisi järin eksoottiselta. Mutta kun kotien pieniä eroavaisuuksia alkaa ihan ”sillä…
-
Aamu numero neljä Espanjassa ja Seela ilmoittaa heräämisestään huudahtamalla hyväntuulisena sängystä:…
-
Ensimmäisten päivien sää on lyönyt meidät ihan ällikällä. Tänä aamuna marraskuisilla parvekeaamukahveilla piti hakeutua pyykkien varjoihin:…
-
…ja sitten olimme uudessa kodissamme.…
-
Kännykän herätys soi kahdelta yöllä. Voi v*u j*malauta.…
-
Vastasin tänään erääseen tutkimukseen liittyvään 308-osaisen (!!!!!) kyselyyn kaksivuotiaan lapsen äidin hyvinvoinnista. KOLMESATAA JA KAHDEKSAN. Tutkijoille vinkiksi: saman asian voi selvittää näppärästi neljän kysymyksen avulla:…