Alepan lattialla oli 50 euron seteli.
Siinä se pötkötti maassa yksin aulassa, kaupan sisäänkäynnin edessä; näin sen, kun olimme juuri maksaneet ostokset ja pakkaamassa niitä kasseihin.
”Katso!”, sanoin Joelille uskaltamatta tehdä elettäkään kumartuakseni.
”Oho!”, Joel vastasi yhtä hölmistyneenä.
”Mitä me nyt tehdään?”, minä ihmettelin.
Tiedättekö sen sellaisen hetken, jossa skenaariot ja mielipiteet (ja ehkä myös ne perinteiset sarjiksissa näkyvät, olkapäillä juttelevat ”hyvä omatunto ja paha omatunto”) viuhuvat ajatuksissa sadasosasekunneissa – kun miettii, että mitä nyt tässä tilanteessa tehdä.
Pälyilimme ympärillemme: näkyykö missään ketään, jolta se olisi voinut pudota? Ei näkynyt. Ihan tyhjältä näytti myymälä. Rehellisesti sanottuna tavallaan pälyilin myös ajatellen, että voiko tuon ottaa ja laittaa taskuunsa…? Mutta… ei.
”Ei tuota varmaan voi ottaa”, sanoin melkein surullisena.
”Ei TIETENKÄÄN voi”, Joelin kanta oli selvä.
”Ootko sä VARMA, ettei se ole pudonnut sulta?”, minä varmistin. Meillä kun kotona sattui olemaan pari seteliä, ja Joel kantaa rahojaan paljaaltaan taskussa.
”Ei se oo multa. Mulla on vaan vitonen.”
Katsoin vielä kerran ympärilleni. Tunsin itseni varkaaksi pelkästään jo siksi, että nostin sen. Ikään kuin se hemmetin seteli olisi ollut joku (lankeamukseen houkuttava) syntisäkki siinä lattialla.
”Onko nyt ihan varma, ettei tää ole joku piilokamera, jolla testataan ihmisten rehellisyyttä?”, päässäni takoi.
Suurieleisesti (”näkeväthän kaikki, että en aio laittaa tätä taskuuni” – ja paikalla ei siis ollut edes ketään) kannoin setelin kassalla työskennelleelle nuorelle.
”Tällainen löytyi lattialta.”
Myyjä oli yhtä hölmistynyt kuin mekin.
”Oho. No… Kiitos. Mä laitan sen tähän, jos joku kyselee”, myyjä vastasi ja otti setelin jonnekin kassan taakse.
Poistuin kaupasta ristiriitaisissa fiiliksissä. Kuka tulisi kauppaan kyselemään kadonneen viisikymppisen perään…? Toisaalta jos se on tipahtanut joltain vanhukselta (heitä kun siinä kyseisessä kaupassa käy), näin voisi vaikka tapahtakin. Olisiko sen setelin saanut ottaa, vai olisiko se ollut varkaus? Ihan rehellisesti sanoen tunsin kyllä selvästi sen houkutuksen. Mutta se tuntui väärältä.
Jäin myös miettimään setelin sijaintia. Jos se olisi ollut kaupan parkkipaikalla – mitä sitten? Entä jos se olisi ollut jossain jalkakäytävällä? Myöhemmin asiaa googlatessani löysin netistä Ylen muutaman vuoden takaisen jutun, jossa kerrotaan, että 20 euron setelin saa löytäjä pitää, mutta isommat toimitetaan poliisille.
Miten sinä olisit toiminut?
Mielessäni kummitteli jonkin aikaa ajatus, että entä jos se sittenkin oli tippunut Joelilta (hyvin mahdollista).
Paria päivää myöhemmin olin hakemassa Silvaa hoidosta ja kärryttelin tuplavaunuja yksin hiekkatiellä. Mikäs tuoll…? Oho. Maassa yksinään makasi viiden euron seteli.
Katselin ympärilleni. Uusi piilokamera? Laitoin setelin taskuuni.
Ehkä se oli löytöpalkkio.
62
MarjaH
16.9.2016 at 12:55Tuossa tilanteessa olisin varmaan toiminut kuten te.
.
Mä ostin kerran patongin mukaan, ja sieltä pussista löytyi tukku (3 tms, en muista) seteleitä. Olin ihan että häh, ajoin takaisin sinne paikkaan, ja annoin setelit sinne. Ne oli aivan pihalla myös, varsinkin, kun myyjä ei täydellistä suomea puhunut ja mä olin aika nuori (ennen yliopistoa englantikin oli mulle kohtuu haastavaa). Otti ne sitten lopulta vastaan ja sanoi kiitos.
krista
16.9.2016 at 12:58Patonkipussista, oho! Mikäköhän sen tarina sitten on ollut…? Melkein tulee mieleen, että se on ollut joku henkilökunnan vararahajemma, joka ois vahingossa mennyt asiakkaalle… Outoa!
MarjaH
16.9.2016 at 13:02Ehkäpä. Mä hieman silloin pelästyinkin, olin max 18 vuotias ja tosi säikky silloin muutenkin. Silloisen poikaystävän (nykyisen miehen) kanssa sitä kovasti ihmeteltiin.
krista
16.9.2016 at 13:06Ymmärrän! Mä kyllä saattaisin pelästyä vielä nykyäänkin – outo tilanne :)
Emma
16.9.2016 at 13:13Pitääkin vissiin lähteä kävelylle sinne tein nurkille kun sieltä löytyy rahaa alvariinsa 😉😂
krista
16.9.2016 at 13:55Hahaa, ihmisillä on niin paljon rahaa, että sitä voi vaan ympäriinsä kylvää :D
–
Näiden tapahtumapaikat ei muuten ei olleet lähellä toisiaan – toi kauppa ei ole meidän ”peruskäyntikauppa” vaan on kauempana, ja sit taas vitonen löytyi reilut 5 km ihan eri suunnista. Mutta löytöjen ajankohdat olivat kyllä hämmästyttävän lähellä toisiaan, parin päivän erolla vaan! Ai niin ja mä olin sanonut vielä Joelille autossa, että ”no jos se ois ollut vitonen, niin olisin saattanut ottaakin”. Ja muutaman päivän päästä tuli sit vitonen :D
Ilooo
16.9.2016 at 13:15Olisin luultavasti vienyt poliisille. Kympin tai kahdenkympin setelin olisin varmaan ottanut itselleni. Kympin olen kerran löytänytkin kadulta ja pitänyt.
Tuttavani löysi kerran kadulta 50e setelin ja vei sen poliisille. Sieltä sanottiin että ellei kahdessa kuukaudessa löydy omistajaa löytäjä saa setelin. Näin sitten kävi ja tuttavani sai setelin poliisilta kahden kuukauden kuluttua.
krista
16.9.2016 at 14:15Mäkin jäin tuon Ylen jutun jälkeen ajattelemaan, että jos olisinkin vienyt tuon poliisille enkä antanut siihen kauppaan, ehkä se ois voinut palautua sitten kuukausien päästä takaisin mulle… :D Mutta siinä kaupassa (tää oli siis sisätiloissa, mutta ulko-oven tuntumassa) tuntui luontevimmalta antaa sille kassalle. Koska siitähän sitä joku mummeli olisi varmasti tullut kyselemään… Hmm TAI jos olisin vienyt poliisille ja tietysti sitä ennen sanonut sille kassalle, että löysin ja toimitan poliisille – jotta se mahdollinen mummo/pappa ois tajunnut sitä poliisilta kysellä mutta sit se ois kuitenkin palautunut mulle, jos kukaan ei sitä ois kysynyt. En tiedä, mikä sen kohtalo nyt oli, kun siihen kassan taakse jäi…
–
Haha mitä jossittelua :D Mutta jos olisin sen itselle ottanut, olisi varmasti huono omatunto jatkuvasti. Kadulta vielä ois ollut vähän eri juttu (isompi), mutta kun se oli siinä kaupan sisällä vielä… Tuo on kyllä hieno homma, että poliisille viedessä sen voi saada takaisin, jos kukaan ei kaipaa! Tekee houkuttimen ns. toimia oikein!
Heispi
16.9.2016 at 13:35Mä löysin euron jäätelöaltaan päältä. Vein kassalle. Kauheeta, jos lapsen jäätelö raha oli mennyt valitessa hukkaan.
Olisin varmaan tehnyt just samalla tavalla. Sen vitosenkin olisin vienyt, jos se olis ollut eka löytö, mutta nyt kyllä tuntuu, että se oli universumilta palkinto rehellisyydestä. Ja olisin tokalla kerralla pitänyt sen. :)
krista
16.9.2016 at 14:35Voi jonkun jätskirahat <3 Pienessä kaupassa toi on varmaan just hyvä! Sit isommassa sitä miettii, että milleköhän kassalle - melkein tulee mieleen jättää paikalleen, mutta sitten taas joku seuraava ei-niin-ajattelevainen sen vois tietysti siitä sitten ottaa... Toivottavasti löytyi jätskieuron omistaja!
Kirs
16.9.2016 at 13:45Ah! Vitsi mun on pakko kommentoida; kaksi tähän liittyvää tarinaa.
Joskus nuorena vielä kotona asuessa löysin maasta kaksikymmentä euroa. Pyöräilin, kun silmäkulmassa kiinnitti huomion roska maassa. Ajattelin käydä kurkkaamassa mikä se on ja tarvittaessa poimia roskiin. 20€!! Pyöräilin pankkiin missä vein setelin äidilleni samalla kertoen mistä löysin setelin. Äiti soitti myöhemmin että pankinjohtaja sanoi että saan pitää setelin koska se oli sen verran pieni. Laitoin säästöön. Pointti: äiti opetti että löydetyt setelit viedään pankkiin/kauppaan/minne ikinä -EI pidetä itse.
Toinen tarina: opiskeluaikojen alusta, olin töissä huoltoasemalla. Asiakkaan poika oli löytänyt kaupan lattialta muistaakseni 100€ (2×50€). Hän tuli huutaen minun kassalle, jossa isä maksoi ostoksia. Isä katsoi minua ja poikaa tyyliin ”ole hiljaa ettei kukaan vie niitä rahoja meiltä” ja sanoi minulle ”löytäjähän saa pitää tällaisessa tilanteessa”. Menin NIIN NIIN hämilleni että mutisin vain jotain, en edes kunnolla muista mitä, ajatellen SAAKELIN ROSVOISÄ!!! Harmittaa edelleen ihan _sairaan_ paljon etten kysynyt että millaiseksi haluat kasvattaa lapsesi ja että otan tietenkin rahat kassan taakse ja yritämme löytää niiden oikean omistajan. Tämä harmittaa kuukausittain :( miksi pitikin mennä niin lukkoon.
Mutta. Näissä mun mielestä näkyy se selkeä ero ja pointti: miten meidät kasvatetaan suhtautumaan löydettyyn rahaan. Itseäni äl löt tää (isojen) löydettyjen rahojen pitäjät ja juuri tuon toisen tarinan kaltaiset vanhemmat. Isän olisi TIETENKIN pitänyt toimia erilailla mutta hän oli ahne kuten niin monet muut ihmiset.
Tämän takia suhtaudun rahaan hyvin kunnioittavasti: setelit säilytetään lompakossa siististi, ei tungeta taskuun rytyssä. Rahoista pidetään huolta, niin omista kuin toisten.
Kaupungissa kun asuu niin tippuneisiin rahasummiin törmää ajoittain; olen ottanut talteen kolikoita ja jonkun viiden euron setelinkin. Silloin olen yleensä laittanut ne joko hyväntekeväisyyteen tai tehnyt jonkun extrakivan palveluksen kanssakulkijoille sinä päivänä/sillä viikolla.
Mutta edelleen tuo tarinan isä ja se miten tilanteen ”hoidin”. Kyllä ärsyttää ja harmittaa. En ole mikään Jeesus tai pyhimys mutta raha- sen suhteen olen ehdoton.
Ps olen itse elämäni aikana kadottanut sata euroa. Sain mummultani matkarahaa. Laitoin setelit laitoin pieneen clutchiini kun ei ollut lompakkoa mukana. Olin mummulassa kahden ystäväni kanssa, kävimme kaupassa ja menimme takaisin kotiin. Rahat olivat kadonneet. En edelleenkään tiedä mitä ihmettä rahoille tapahtui. Yhteys noihin kahteen ystävään on jäänyt; haluaisin että mikäli he ottivat rahat, he kertoisivat. Haluaisin vain tietää mitä niille rahoille kävi. Soitin silloin myös kauppaan eikä sieltä ollut löytynyt rahoja/joku oli pitänyt ne. Tämäkin vaivaa edelleen.
krista
16.9.2016 at 18:35Hyviä tarinoita! ONNEKSI muuten kukaan ei tullut niitä rahoja myöhemmin sinulta kyselemään; olisi ollut varmasti karsea tilanne kun ois tajunnut, että se rosvoisä just ne vei… Mutta joo, ei kuulosta kovin hyvältä opilta omalle lapselle tuollainen – että ollaan hiljaa, ettei kukaan huomaa :(
–
Mulla on kerran ollut tuollanen samantyyppinen tilanne kadonneesta rahasta – vaikkakin erilaisissa olosuhteissa, se oli Intiassa kerran. Eräät paikalliset koulutytöt, jotka tunsin, olivat autossa, johon olin jättänyt laukkuni ja siellä olleen rahapussin. Myöhemmin huomasin, että rahapussissa oli (mun mielestä) selvästi vähemmän rahaa kuin olin luullut. Olin tilanteesta kuitenkin itsekin niin nolona jotenkin, että en pystynyt ottamaan asiaa puheeksi tyttöjen opettajien kanssa – kun en ollut VARMA; ja sitten pelkäsin, että mitä jos olisinkin väärässä ja tytöt saisivat jonkun kamalan rangaistuksen, tyyliin koulustaerottamisen ja loppuelämä pilalla…. En pystynyt. Mutta harmitti tosi paljon ja harmittaa edelleen, kun asiaa ajattelen. Toisaalta se, että luottamus heihin meni. Toisaalta syy oli varmasti minun; olisi pitänyt tajuta, että tyttöjen tausta on köyhästä köyhin enkä olisi saanut saattaa heitä noin ison kiusauksen eteen :(
laura
16.9.2016 at 13:49Jokunen vuosi sitten löysin viiskymppisen viikonloppuyönä kävelykadulta asuinkaupunkini keskustasta. Kävin polisilaitoksella kysymässä seuraavalla viikolla asiasta, josta minut käännytettiin seteli taskussa kotiin. Sanoivat, etteivät turhaan jaksa ottaa talteen, ja että pidä vaan. Tekivätköhän poliisit väärin ko. asiassa tuolloin?
krista
16.9.2016 at 18:39Olisivatkohan olleet niin tottuneita, että ei näitä kuitenkaan noudeta…? Jos siis olettivat, että joku juhlija on hukannut eikä muista edes kaivata. Mutta sun osalta ainakin teit oikein, kun yritit! Moni ois varmasti vaan pitänyt itsellään.
laura
16.9.2016 at 19:30Nyt mua alkoikin kiinnostamaan, että onko kukaan hukannut seteliä, mennyt tiedustelemaan asiaa poliisilaitokselta ja saanut löytyneen rahan vielä takaisinkin?!
En ole koskaan kuullut, että joku käteistä hukannut olisi mennyt poliisilaitokselle kysymään rahan perään. Ei ole tullut itsellenikään edes mieleen.
krista
16.9.2016 at 20:54Totta! ”Tuntomerkkejä vastaan” :) Vaikka löytöpaikkahan se varmasti ratkaisee. Mutta harvalle varmaan tulee tosiaan mieleen alkaa kysellä, erityisesti jonkun baari-illan jälkeen, jos ei ole tarkkaa tietoa edes, missä vaiheessa iltaa ja mihin on mahdollisesti tipahtanut… Tai tuliko sittenkin otettua sillä vielä parit :D
mminne
16.9.2016 at 14:11Äitini löysi tänä vuonna 200e kadulta, vei sen poliisilaitokselle, josta sai sen sitten takaisin parin kk päästä, kun ei kukaan ollut kaivannut.. Kyllä mä vaan olisin kaipaillut moista summaa! Tosin juuri ikinä sellaisia edes lompakossa ole, kun käytän enemmän korttia kuin käteistä..
krista
16.9.2016 at 20:58Tossa on kyllä jo niin iso summa rahaa, että ihme, ettei kukaan ole kaivannut! Mutta ihan mahtavaa, että äitisi sai ne – rehellisyys siis palkittiin! Jos olisi vaan pitänyt itsellään, olisi sama määrä rahaa plus huono omatunto. Nyt sai ne rahat, ja hyvällä omatunnolla!
Maissi
16.9.2016 at 15:32Tytär löysi kaupan parkkipaikalta 60€ (3×20€). Veimme kassalle ja kysyimme mitä tehdä. ”Antakaa tänne vaan” jos joku kyselee. Kotona luimme netistä, että olisi pitänyt poliisilaitokselle ja olisi voinut saada takaisinkin. Harmitti ja varsinkin kun löytäjä oli lapsi, jolle raha oli todella iso. Päädyimme ilmoittamaan kauppaan löytäjän nimen. Asia eteni niin, että kauppa piti ensin rahoja 2kk ja toimitti sen jälkeen poliisille. Siellä pidettiin vielä 2 vai 3kk, mutta tämän pitkällisen odottelu jälkeen tytär 6v sai rahat. Siitä vähennettiin joku poliisin ottama palkkio välistä.
Mun mielestä oli hyvä opetus lapselle, että rehellisyys kannattaa!
krista
16.9.2016 at 21:00No hei mahtavaa, että ilmoititte kauppaan lapsen nimen – ja sitä kautta raha löysi takaisin hänelle! Ja ihana opetus lapselle <3
-
Mua kans nyt tosiaan vähän harmittaa, että en jättänyt nimeäni sinne kauppaan :) Niin kuin myyjäkin tuossa alla vinkkaa, että vois tehdä. Mutta tää kirjoitus on tosiaan ollut luonnoksissa puolivalmiina jo jonkin aikaa ja varsinaiset tapaukset tapahtuivat aikaisemmin. Ei varmaan voi enää olla kauppaan yhteydessä (ei siis edes ole meidän vakkarikauppa vaan kauempana), että "hei kuule joskus tota öö about kuukausi sitten kävi sellaista, että"... :D
Myyjä
16.9.2016 at 17:01Voisit mielestäni hyvinkin ilmoittaa kauppaan löytäjän nimen – itse kaupassa työskennelleenä tiedän, että usein löytötavat päätyvät työntekijöille, jos kukaan ei ole tullut kyselemään tavaroiden perään.
krista
16.9.2016 at 17:12Hitsi nyt mua kyllä harmittaa, näin ois kyllä pitänyt tajuta tehdä! Joko silloin heti antaessa tai sitten vähän viiveellä. Nyt en ehkä kuitenkaan enää voi… Tää teksti on nimittäin aloitettu kirjoittamaan luonnoksiin jo joskus kesällä ja kirjotin valmiiksi tänään – nää tapaukset nimittäin tapahtuivat jo joskus… …no hei elokuuta sen on täytynyt olla, kun Silva on ollut jo hoidossa. Ehkä vähän reilu kuukausi sitten.
–
Ois pitänyt tajuta! Mutta kiitos kun kerroit; josko joku muu joskus hoksaa toimia näin!
ihmishirviö
16.9.2016 at 18:05HA, löysin joku viis vuotta sitten kadulta 2 x 50 e seteliä. katu oli tyhjä, oli talvi-ilta, ei ketään missään. eka kävelin ohi. sit soitin äitille. äiti käski pitää ne. pidin ne. pelkääsin kuollakseni et ne on väärennettyjä tai joku saa selville et ne ei ole mun. käytin ne kaikki ruokaan koska köyhä opiskelija. EI KADUTA MUHAHAHAHHAAAA
krista
16.9.2016 at 18:16Hei sähän vaan kuuntelit sun äidin neuvoa! <3
Rinkeli
16.9.2016 at 18:21Kauheen rehellisiä ihmisiä :D olisin pitänyt.
krista
16.9.2016 at 18:25Ehkä tää onkin rehellisintä, kun kertoo että ois oikeasti pitänyt itsellä! :)
Lilah
16.9.2016 at 18:52Mä olen useasti löytänyt rahaa, isojakin seteleitä – omista taskuistani. Siinäkin tulee aika inha fiilis kun julkisella paikalla alkaa näpertää taskusta että mikä vanha kuitti täällä on, ja vetää esiin 50€. Jostain syystä tulee aina kiire laittaa se takaisin.
Yleensä mulla ei edes ole käteistä, mutta lomareissujen jälkeen näitä käy kun on ollut käteistä mukana enemmän eikä kaikki ole mennyt.
krista
16.9.2016 at 22:39No hei kuule just SUN taskuista niitä sit saattaa tipahdellakin, eikä tipauttaja huomaa mitään! :) Et ois liikkunut viime kuussa Käpylässä päin? :)
–
Mut joo, siis mähän (kröhöm) olen samanlainen. Ja Joel vielä pahempi, kun sillä ei edes ole kukkaroa. Mutta siis mullakin on huonona tapana vaan sulloa käteinen käsilaukkuun ja siellä ne sit pyörii… Käteistä käytän lähinnä vaan kierrätysryhmäostoksissa ja parkkimittareihin, muuten käytän korkkia. Sit pitää aina kaivaa laukunpohjia, että missäs niitä rahoja nyt olikaan…
poppisliini / titta
17.9.2016 at 08:39Korkkia 😂 auki vai kiinni? Riippuu löydetystä rahasta 😜
krista
17.9.2016 at 08:53Korkkia :D :D :D Joo, just sitä, uusin innovaatio valuuttamarkkinoilla :D
keel
16.9.2016 at 21:30Mä löysin kerran muutaman pienemmän setelin(yhteensä muutama kymppi) kaupassa myynnistä olevasta rahapussista! Näytin naureskellen pussin sisältöä miehelleni, joka luuli sen olevan leikkirahaa. Mut oikeita olivat. Vietiin rahat kassalle, työntekijä pisti rahat kassapöydän alla olevaan laatikkoon eikä edes kiitosta saatu. Ei hän juurikaan mitään muutakaan meille sanonut. Suurin piirtein vaan et ”aha”. Jäi todella paska fiilis siitä ja mietittiin että varmaan pisti rahat omaan taskuun kun siitä pois lähdettiin.. Harmitti kun mielestään teki oikein niin ei siitä silti hyvä mieli jääny! :)
krista
16.9.2016 at 22:44Tosi outo juttu tämäkin; miten ihmeessä ne rahat sit sinne olivat joutuneet? :) Mutta tosi mälsä suhtautumistapa kyllä tuolle myyjällä. Hyvä teko, ja sit tuli ikävä vastaus – ja jos nyt ois itselleen aikonut ottaakin (se myyjä siis), niin ois nyt ollut edes ilahtunut esktrapalkasta, hemmetti vie :D
Sanna
16.9.2016 at 22:28Noin isoja seteleitä en ole löytänyt, mutta pienempiä löytämiäni olen kompromissina lahjoittanut sellaisenaan hyväntekeväisyyteen, koska on aika epätodennäköistä, että ne löytäisivät takaisin omistajalleen, ja toisaalta itsellä pitäminenkään ei tunnu oikealta.
krista
16.9.2016 at 22:46Toi on tosi kiva ajatus – piti kommentoida tuonne jo aiemmin, kun joku puhui hyväntekeväisyydestä. Joo, tosi ihana ajatus! <3
Karin
16.9.2016 at 22:55Tää ei nyt ole ollenkaan sama juttu, mutta joskus opiskelijana kävin äitini kanssa kaupassa, oltaisko oltu peräperää kassalla. Kun olin kassalla, multa tippui 2 euron kolikko. Sanoinkin jotain, että ”oho, nyt tippu kolikko”, maksoin valmiiksi ja huomasin kun takana oleva mies nosti sen kaksieurosen. Kun olin maksanut, käännyin sen miehen puoleen saadakseni sen rahan takaisin (hän oli siis JUST nostanut rahan maasta), mutta mies ei vahingossakaan katsonut päin. Siis ei halunnut katsoa.
Häkellyin niin, etten osannut sanoa mitään ja menin vaan pakkaamaan ostoksiani. Silloin se kaksi euroa oli vielä tosi iso raha, nykyään ei niinkään iso.
krista
17.9.2016 at 08:55Tör-ke-ää! Tuollaisissa tilanteissa sitä helposti menee sanattomaksi – jälkikäteen tulee mieleen kyllä useammatkin valitut sanat!
Heiriina
17.9.2016 at 11:23Mun ensimmäinen ajatus oli, että nyt kymmenet sun epärehelliset lukijat juoksee ympäri pääkaupunkiseudun Alepoita kyselemässä mukamas kadonneen 50 euronsa perään. ;D
krista
17.9.2016 at 14:10Auts :D :D :D
Devika Rani
18.9.2016 at 02:06En tiennyt että löydetyt rahat pitäis viedä poliisilaitokselle, ei kyllä olis ikinä tullut mieleenkään! :D Mutta en kyllä ole koskaan edes löytänyt seteleitä kuljeksimasta jossain. Ainoastaan pieniä kolikoita, jotka oon kyllä ottanut itselleni.
–
Mutta jos siis seteleitä tulis vastaan jossain kaupassa, niin veisin kyllä myyjälle. Itsellekin tulisi ensimmäisenä mieleen, että joku mummo on ne pudottanut.. :)
Riikka
18.9.2016 at 18:58Itse löysin viime viikolla 10 euron setelin… piilokameratunne tuli heti, tais sanotaanko valvontakameratunne: näkikö joku että koskin ja luki samalla ensimmäisen takaraivossa tykyttävän ajatuksen: MINUN! Mutta ei, tuntui väärältä. Seteli löytyi paikasta, jossa ollut mahdollisesti jo useamman vuoden ”kadoksissa”, palauttaminen oikealle omistajalle siis mahdotonta. Seteli päätyi nälkäpäiväkeräykseen, koin tehneeni oikean ratkaisun :)