Tirppa otti käteensä muovailuvahasetin oranssin muotoiluveitsen ja kysyi:
”Leikitäänkö, että minä olen aikuinen ja sinä olet lapsi?”
No totta kai, leikitään vaan.
”Tiedäthän, että tämä veitsi on toooosi-tosi terävä”, Silva aloitti.
”Sinun pitää olla varovainen sen kanssa. Oikeasti tällä leikkaavat vain aikuiset, mutta jos olet aivan varovainen, niin saat kokeilla”, tirppa lupasi.
Okei, kiitos kiitos.
”Muista ottaa kiinni tästä keskeltä. Tässä on se paikka, josta pidetään kädellä kiinni.”
”Tämä puoli ei ole terävä. Mutta tämä toinen puoli on aivan terävä. Minä nyt näytän sinulle sormella sen terävän kohdan. Varo, että et koske tuohon kohtaan.”
”Istu siinä nyt vain nätisti paikoillasi”, tirppa vielä ohjeisti.
”Jos sinä huidot sillä, niin ajattele – se voi osua vaikka sinun silmään! Sitten kyllä sattuisi tosi kipeästi. Pitäisiköhän se veitsi nyt ottaa sinulta ihan varalta kokonaan pois…?”
Jaaa-a. Joskus sitä kyllä todellakin kuulee lapsen suusta palasen itseään. Aikoinaan jotkut ovat myös ihmetelleet, että miten sitä sitten toimitaan, kun pyritään välttämään sitä ”ei”-sanan jatkuvaa käyttöä. No, jokseenkin noin.
Turvallista viikonloppua kaikille!
1
CougarWoman
14.11.2014 at 16:20Jokaisen Silva-postauksen jälkeen vaikutun entistä enemmän kyseisen lapsen luovuudesta ja fiksuudesta :) Just tuo…empatia, kyky asettautua toisen ihmisen asemaan ja pysyä siinä ”roolissa” ja vielä noin pienenä…huh huh. Ei voi muuta kuin ihmetellä. (Ja salaa toivoa että jos napsahtaa, niin napsahtaisi sitten juuri tuollainen.)
Hyvin on näköjään menneet opit perille :D
Vauhtivekaroiden äiti (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 16:35Hih, näinhän se menee, lasten suusta kuulee omat puheensa! :)
Kapusha (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 16:56Heh, meillä ei ole auttanut toi selittäminen sitten niin yhtään. Trust me, ollaan yritetty.
”Älä hypi nojatuolista toiseen, koska siitä kun tiput tulee tosi iso pipi”… Pomppiminen jatkuu … ”toistetaan äskeinen” … Pomppiminen jatkuu kunnes PAM pää sohvaan ja musta silmä tai sitten täytyy ottaa kiinni ja viedä pois tilanteesta tiukasti komentaen. ”Ei” on ihan turha sana täälläkin, parhammaiksi on ton hirviön (:D) kanssa se että vie sen pois tilanteesta.
Ihania juttuja Silvalla :) <3
Kristaliina
14.11.2014 at 17:26Hih joo no kyllä meilläkin siinä 1-2 vuotiaana näitä selittämisiä vahvistettiin tehokkaalla hämäämisellä :)
Ellielliellie (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 17:35Meillä 2,5-vuotias imitoi tosi paljon päiväkotia, aamupiiriä, lorupussia ja muita rutiineja siellä. On tosi hauska saada näkökulmaa päiväkodin aikuisten sanomisiin lapsen ”filtterin” kautta, niin selvästi kuulee kenen hoitajan suusta lausahdukset on tulleet (ja siis meidän lapsen päiväkoti on huippuhyvä paikka ja hoitajat todella todella mahtavia tyyppejä). Omiakin puheita lapsen suusta kuulee, se on niin huippua kun ne on intonaatiota myöten ihan kohdillaan.
Vierailija (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 18:01Ai kun hauska!Noi on kyllä hauskoja kun kuulee itsensä lasten puheista.
Tästä tuli kyllä myös mieleen kuinka erillaisia lapset on..Tiedän muutaman lapsen (ja aikuisen), jolle tuollainen selostus olis juurikin täysin vastustamoton yllyke todellakin kokeilla sitä teräävää kohtaa :D
Kristaliina
14.11.2014 at 20:23Hehee tolle ”ja aikuisen” – itse asiassa mä itse taitaisin olla just sellainen :D :D :D
o-ou (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 18:02Voi apua, mitäköhän toi tyttö kohta imitoi (1v). Pitääpä kiinnittää huomiota sanomisiin:P
Uraäiti (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 18:19Mulle tuli samoja fiiliksiä jo aikoinaan kun esikoinen opetteli puhumaan. Ensimmäinen sana oli Äiti mutta toinen oli Eieiei…
... (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 19:19Hmm… Ihan pakko sanoa, että oisi kiva nähdä, kun selität asioita ilman ein sanomista mun pojalle. En tarkoita pahalla, mutta vähän….väsyttää tää. Kiva että toimii Silvalla. Hän vaikuttaa tosi tarkkaavaiselta ja hyvän keskittymiskyvyn omaavalta lapselta. Mutta ne haasteet on sitten jossain muualla, eiks vaan? Lähinnä koitan sanoa, että ei kannata tuudittautua omiin kasvatustaitoihin, vaikka on käynyt niin kivasti että on saanut lapsen jonka persoona sopii omaan kasvatusfilosofiaan.
Ja oikeesti ei pahalla. Tykkään sun blogista kyllä. <3 Väsyttää vain lukea tämmöinen postaus sen ein ja kiukun jälkeisen päivän jälkeen. :/
Milkkis (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 19:36Komppaan.. olen niin montaa juttua lukiessani muutenkin miettinyt että ei tosiaan toimisi MITENKÄÄN meidän vilkkaan tulisielun kanssa. Silvalla sattuu olemaan tuollainen temperamentti..
Vähän varmaan sama fiilis kuin Krista sulle tulee kun puhutaan Seelan uniongelmista.. Joku toinen sanoo että me vaan tehdään näin ja näin ja homma toimii, ja itse tiedät että teet kaikkesi ja eipähän vaan mitenkään toimi. PS meillä myös uniongelmainen kohta 4kk tyttö, unille aina raivareiden kautta, huoh. Joko teillä menee paremmin, löytyikö mitään ratkaisua?
... (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 19:52Tarkennan vielä, kun kuulosti niin kärkkäältä tuo kommenttini, huoh. Liian väsyneenä ei pitäisi kirjoittaa mitään. Olen siis ihan samaa mieltä, että se ein hokeminen ei ole rakentavaa kasvatusta. Kuitenkin, itse huomaan siihen usein syyllistyväni. Esimerkki elävästä elämästä: Viimeisen vartin sisällä olen viisi kertaa ohjannut lapsen ystävällisesti pois hellan luota, selittänyt miksi nuppeja ei saa käännellä ja keksinyt muuta kivaa tekemistä. Kuitenkin taas kun hetkeksi selkänsä kääntää kaikki levyt ovat taas kutosella ja poika ränkyttää uunin ovea nauraen. Mitä sinä Krista tekisit tässä tilanteessa? Minun täytyy tunnustaa, että tiukka ei on ainut mihin oma pinnani venyy.
Silva vaikuttaa todella empaattiselta ja fiksulta lapselta, joka on kielellisesti superlahjakas. Olet syystäkin hänestä ylpeä. Minun lapseni on hyvin vilkas pieni vilperi, joka on motorisesti ja liikunnallisesti huomattavasti edellä kielellistä kehitystä. Luonteenpiirteitä ei kannata arvottaa vai mitä? Toiset oppivat tottelemaan ja ajattelemaan muita helpommin, toisten tarvii harjoitella enemmän.
Olet käsittääkseni ottanut sen linjan, että kirjoitat vain asioista joissa Silva on hyvä? Äitinä ymmärrän ja kunnoitan tätä linjaa. Oletko huomannut, että samalla se kuitenkin luo Silvasta kuvan superlapsena, joka on täydellinen? Ja teille varmasti onkin! :) Mutta joka lapsella on omat haasteensa ja vahvuutensa. Kun lisäät näihin kertomuksiin loppukaneetin tyyliin ”katsokaas näin helppoa se kasvattaminen on, meillä lapsikin sen osaa”, niin kyllä, se ärsyttää ihmisiä joille tämä asia on haastava. Milkkis tuossa yllä hienosti vertasi sitä noihin nukkumisasioihin. Ihmiset ovat herkillä, jos itsellä joku asia on haastava.
Kiitos ja anteeksi. Tämän oli tarkoitus olla rakentavaa kritiikkiä, ei anonyymin nillitystä. ;) Toivottavasti osasin muotoilla asian tarpeeksi fiksusti.
Rakkautta ja hyvin nukuttuja öitä sinne. <3
Kristaliina
14.11.2014 at 20:30Joo, mä hyvin ymmärrän – just toi unijuttu tosiaan on hyvä vertauskohde: ”näin helppoo se on” -kommentit ei todellakaan paljon lohduta, jos ei ole helppoa :)
Niinpä ihan pyydän anteeksi tuota muodoilua – tarkoitus ei ollut sanoa, että kaikki lapset kaikilla temperamenteillä toimisivat näin! Tää yks vaan :) …ja meilläkin on kasvamassa toinen todennäköisesti ihan toisenlaisella temperamentillä :) Mutta viittasin (vähän kömpelösti) tuolla loppuhommalla silleen yritys-neutraalisti siihen, että multa on ihan oikeasti kysytty tuota. Sisäänrakennettuna ei ollut tarkoitus olla arvostelua, vaikka ymmärrän kyllä nyt, kun ”sillä silmällä” tuota kohtaa katson, että se siltä saattaa kuulostaa.
Bloggauksen alkuperäinen tarkoitus oli siis vain kertoa hauskaa juttua tirpan puheista ja siitä, miten meidän ”jatkuva varoittelu” naperon puheissa toistuu. JA itse asiassa monihan ei tykkää tästä ”varoittelutekniikasta” ollenkaan – me taas (jonkun mielestä) varmasti hoetaan sitä liikaakin – yritin tavallaan sillekin vähän naureskella. Saattoi jäädä epäselväksi :)
Kiitos yötoivotuksista – niitä tarvitaan :) Se puoli nimittäin ei suju – kuten sanoit, niin jokaisella haasteensa :)
Vierailija (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 23:32Mulla tuli sellainen olo, että tolla varoittelun määrällä lapsesta aika helposti kasvaa turhankin arka jos oma temperamentti sitä vähänkään tukee. Ei sillä että arkuus sinänsä olisi huono piirre, mutta kyllä se tietyissä tilanteissa elämää vaikeuttaa, niin lapsen kuin aikuisenkin.
FFFifi
15.11.2014 at 10:22No mua ainakin alkoi pelottamaan toi veitsi :D
Mä en käyttäisi noin paljoa varoittelua kaikenmaailman silmäänosumisineen, silloin mun lapset eivät uskaltaisi leikata ollenkaan!
Mutta eiköhän jokaisessa perheessä tiedetä itse millainen kertominen omille lapsille sopii.
Hips hei (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 11:50Meidän tytön ollessa pienempi joutui olemaan todella varovainen varottelujen kanssa, otti ne niin tosissaan ja rakensi itselle niistä sitten kynnyksiä ja pelkoja. Välillä kirosin mielessäni kanssa ihmisiä jotka ajattelemattomuuttaan päästivät suustaan jos jonkinmoisia kauhukuvia. Onneksi ikä on tehnyt tehtävänsä ja tyttärestä kasvanut ajoittain jopa rämäpäinen reipastelija. Vielä kun saisi uskomaan, että uimaan voi mennä vaikka onkin olemassa mahdollisuus, että joku kakkaa sinne veteen..
Vierailija (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 14:14Mulla tuli tuosta varoittelusta ensimmäisenä mieleen ystäväni, jonka lapsi on muutenkin temperamentiltaan aika hitaasti lämpeävä ja varovainen. Koko varhaislapsuuden vanhemmat vielä tätä piirrettä ruokkivat varoittelemalla kaikesta. Nyt äiti on ihan tuskastunut kouluikäisen kanssa kun tämä on niin varovainen mihinkään uuteen juttuun ryhtymisessä ja koulu alkessa niitä uusia juttuja tuli niin solkenaan että lapsi ihan ahdistui miten hän niistä kaikista selviää. Ei tuo aiempi kasvatustyyli ainakaan lisännyt lapsen luottamista omiin kykyihinsä ja pärjäämiseen.
... (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 12:53Piti vielä palata tänne vanhaa kaivelemaan. ;) Tai siis sanoa, että kiitos Krista ystävällisestä ja ymmärtävästä vastauksesta. Blogiasi on ilo lukea ja tämä on muuten niitä harvoja blogeja joista luen kommenttiboxin aina myös! Uskon, että keskustelu on vilkasta ja (pääasiassa) rakentavaa juuri sinun suhtautumisesi takia.
Ja pahoittelut siitä, että näemmä minun tuohtumiseni jälkeen tilanne on hieman revennyt täällä kommenttilootassa. :P
Vierailija (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 20:36Jännä miten eri tavalla asian voi hahmottaa: mulle ei nimittäin tuu näistä Kristan postauksista mitenkään sellanen kuva, että Kristan mielestä kaikki lapsia pitäisi/voisi kasvattaa samalla tavalla. Monissa keskusteluissa on nimenomaan painotettu sitä, miten paljon lapsen tempperamentti vaikuttaa. Tuo lopetuskappale taas oli oman tulkintani mukaan vastaus siihen, miten ”eitön” kasvatus käytännössä tapahtuu, eikä mikään ehdoton toteamus, että näin pitäisi kaikkien tehdä.
En oikein ymmärrä, miksi Krista ei kirjoittais nimenomaan siitä, miten heillä tehdään ja millaista heidän arki on. Tai sitä minkä takia Kristan pitäisi kirjoittaa lapsistaan jotain ikävää eikä kivoja ja söpöjä juttuja. Ite ainakin luen paljon mieluummin tälläsiä hauskoja juttuja.
Kristaliina
14.11.2014 at 20:48Jesh, sä tulkitsit niin kuin olin tarkoittanutkin :) Just ehdin itsekin tuohon ylös samasta kirjoitella.
Mutta tosiaan ymmärrän hyvin, että itselle arka/perheessä ajankohtaishankala kohta saattaa aiheuttaa ahdistustuntemuksia, jos joku just oikealla (väärällä) hetkellä leijuu, että ”näin hyvin se sujuu”. Mulle käy kyllä itsellenikin joskus ihan samoin, just toi nukkumisjuttu oli ihan hyvä esimerkki siitä :)
Vierailija (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 23:34Joka kerta kun joku tämän blogin kommenttikentässä loukkaantuu, tuntuu oleva kyse siitä, että ”se koira älähtää…”. Kuten todettu aiemminkin, äidit on ihan mestareita loukkaantumaan ja syyllistymään.
Vierailija (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 23:52Musta tämä, että kirjoittaa lapsistaan vain ne positiiviset asiat on ihan verrattavissa siihen, että joku laittaa blogiin kodistaan vain ”näyttelykuvia”. Kummassakin tapauksessa lukijat voivat ihan itse miettiä onko julkisuuskuva koko totuus. Samoin silloin kun kuva on turhan ”siloinen”, lukija vähän väkisinkin kuvittelee lopun tai lukee ehkä rivien välistä sellaista mitä siellä ei välttämättä edes ole. Välillä nämä kuvitelmat ja tulkinnat menevät enemmän ja välillä vähemmän oikeaan.
NannaNopia (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 09:09Kodin ”näyttelykuvilla” ja kivoilla lapsijutuilla on se ero, että kodin kannalta on aivan sama missä sävyssä siitä kirjoitetaan. Lapsen kannalta sen sijaan ei ole. Ei varmasti ois kiva vanhempana lukea postaus toisensa jälkeen, kuinka äiti tuulettaa negatiivisia tuntojaan sinusta. Mun mielestä on lasta kunnioittava ja suojaava valinta, että niitä ikävämpiä asioita ei repostella julkisesti.
Kristaliina
15.11.2014 at 11:24Välillä musta on myös vähän tuntunut, että tätä mun ”linjaa” on myös vähän ikään kuin ylitulkittu. Oon ajatellut, että tarkennanko asiaa vai en – nyt tuli olo, että ehkä kannattaa tarkentaa…
Ei siis todellakaan ole niin, että meidän lapsi voisi olla jekyll/hyde (vai mitä ne nyt olikaan :D ) -tyyppinen ja mä kirjoittaisin vain toisesta puolesta – niin, että tulisi ihan väärä kuva. Että tämä lapsi olisi keskellä vaikka jotain karseaa uhmaa ja kirjoittelisin vain titityy-linnunlaulunkeveitä juttuja siitä, että miten ihanaa sen kanssa on. Se tuntuisi musta itsestäkin… …väärältä. Kyllä tämän blogin tarkoitus on ihan se, että meidän elämästä (vaikkakin pikkuväläyksinä) syntyy aika arkirealistinen kuva. Että kyllä: ihan oikeasti tuo lapsi vain on temperamentiltaan tällainen.
Linja on enemmänkin sellaista lapsen (ja aikuisenkin – tuon puolison) arvostamista sellaisena kuin on. Sanamuodoissa, aihevalinnoissa ja niin, että täällä ei esiintyisi mitään (nyt tai tulevaisuudessa) loukkaavaa.
Haasteita meidänkin perheessä on (arkikaaos, nukkuminen jne.) ja niitäkään en peittele. Jotkut asiat sujuvat ja toiset eivät – sellaistahan se elämä on :) Eri perheissä ne haastekohdat ja onnistumiskohdat voivat olla ihan erilaisia ja se on ihan ok. Me ihmisethän olemme aika erilaisia, niin lapsina kuin aikuisinakin :)
Embula (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 00:21kiitos kaunis tästä kommentista!
Tulkintatapoja todellakin piisaa ja kommentit yllättävät.
itse näin tässä lisäksi Kristankin mainitsemaa tervettä itsekritiikkiä/huvittuneisuutta varoittelemista kohtaan. Kieltämiselle on paikkansa, enkä säästä liikaa itsekään ei sanaa, mutta kieltolinja väsyttää lapset kuin vanhemmatkin
onneksi kirjoitat hyvän fiiliksen juttuja omaan(!) blogiisi, niistä saa huomattavasti enemmän vinkkejä ja mukavan olon itsellekin, angstilinja ei olisi pitkän päälle kovin kiinnostava.
Pyjama
14.11.2014 at 22:33Ihan käytännön vinkki hellan nappeihin: ota ne irti. Useista malleista ne lähtee ihan simppelisti irti vetämällä ja aikuiselta levyn päälle laittaminen onnistuu ilman nappia, mutta ei lapselta (ainakaan meidän yksivuotiaalta ei onnistunut).
Meillä oli jossain vaiheessa sama homma, että kundi väänteli nuppeja kutoselle. En kannata sitä, että koko lapsen elinympäristö pehmustetaan pumpulilla, niin väsynyt äiti/isä ja täysillä hehkuvat hellan levyt olivat meistä niin vaarallinen yhdistelmä, että otettiin ne irti. Ehkä kuukauden päästä laitettiin takaisin eikä ne sitten ole enää kiinnostaneet.
sanna.. (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 13:59Riippuen kodin sulakkeista, liedelle on usein oma yksittäinen sulakkeensa taulussa. Uusien talojen automaattisulakkeet ovat vielä pykälän helpompia :) Me olemme päätyneet siihen, että lieden sulake on aina pois päältä, kun ruokaa ei valmisteta. Toimii myös villien ja suurikokoisten lemmikkien kanssa :)
eppunen
14.11.2014 at 20:23Silva on ihan älyttömän etevä! :)
Jenn-
14.11.2014 at 21:04Ihana Silva!
Meidänkin poijalle jää noi varottelut mieleen, mutta sillä erolla, että se saattaa itse varoittaa itseään, että jotain ei saa tehdä, mutta tekee sitten heti perään niin. Kuulee kyllä lapsen puheista mitä sille jatkuvasti hoetaan.
Toinen niin hauska juttu on se, että nykyään saa myös kuulla mitä lapsi on tehnyt muiden kanssa. Yökylän jälkeen osasi esim. kertoa, että mummu oli leiponut taikinaa ja mummun mies oli käynyt tankkaamassa Nissanin. Toisen kerran tätinsä kanssa oli käynyt papan ja enon työpaikalla autokorjaamolla. Eno oli pyyhkinyt Kiaa, pakettiauto oli nosturilla, Toyotan rengas oli rikki ja pappa oli putsannut kengät. Hämmästyttävän paljon vajaa kaksivuotias muistaa ja osaa kertoa niistä automerkkejä myöten.
Kristaliina
14.11.2014 at 21:52Totta! …ja nykyään mummilassa jäävät heti kiinni, jos ovat antaneet tirpalle lounaaksi croissantteja :D :D :D
Vierailija (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 23:47Meidän ipana reilu 1-vuotiaana komensi jatkuvasti itseään istumaan alas ja istui heti perään, koska hänellä oli tuolloin tapana nousta seisomaan syöttötuolissa ja taisi kohtuu usein kuulla vanhempien suusta ”Istu alas, Lotta.” Todistettavasti ymmärsi mitä tuo pyyntö tarkoitti ja osasi sitä toteuttaakin, mutta silti siinä tuolissa oli pakko aina nousta seisomaan eikä siinä pyynnöstä istuutunut.
Tuota en vieläkään ymmärtänyt miksi Silvaa piti 1-2 vuotiaana hämätä muihin puuhiin jostain (ehkä esimerkki olis valaissut asiaa)? Siis miksi ei voinut vaan yksinkertaisesti kieltää? Meillä siis myös kiellot pääsääntöisesti perustellaan lapsen iän ja ymmärryksen tason huomioon ottaen ja pyritään siihen että pelkkää eitä ei hoettaisi. Tuodaan kuitenkin ihan selvästi ilmi jos joku asia on kielletty eikä tilanteesta tarvitse hämäämällä lasta pois viedä. Hämääminen ensinnäkin muuttuu lapsen kasvaessa vaikeammaksi ja toiseksi eteen tulee elämässä paljon asioita jotka vaan ovat kiellettyjä – jopa ihan selittelemättä. Mitenköhän lapsi aikanaan kokee ehdottomat eit, jos sellaisia ei kotiympäristössä ole tullut vastaan? Mietin tarkoittamatta siis että teillä välttämättä olisi näin.
Vierailija (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 07:30Ehkä kaikkea ei tarvi ymmärtää, voi vaan hyväksyä että me kaikki kasvatetaan omamme itselle hyvältä tuntuvin keinoin. Ja eipä Silva varmaan suurta traumaa saa vaikka ehdottoman ein varmasti elämässään kohtaakin, kyllä lapset kohtaa maailmalla kaikkea muutakin mitä ei ole kotona opittu:-D
Vierailija (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 14:23Juu en minä Silvan traumatisoitumisesta ole huolissani vaan pohdin miten lapsi kokee ehdottoman Ein jos ei ole sellaiseen tottunut. Ja varmasti lapsi kokee sen eri tavoin omasta temperamentistaan ja ein sanojasta riippuen: arka lapsi ehkä pelästyy, joku kokee tehneensä todella väärin jos yhtäkkiä kielletään, joku pistää heti kampoihin eikä tottele, joku perustelee monisanaisesti miksi kieltäjä on väärässä jne.
ansku1 (Ei varmistettu)
16.11.2014 at 21:57Tuosta hämäämisestä tuli mieleen, meillä on käytetty sekä ei-sanaa, että viety lapsen huomiota toisaalle. Vähän miten on oma jaksaminen riittänyt. Esikoisen kanssa ehkä jaksoi enemmän keksiä lapselle muuta puuhaa kuin näiden nuorempien kanssa. Nyt olen vaan huomannut että esikoiselle jotuu hirveesti keksimään jotain muuta kivaa jos hän ei esim pääse kauppaan mukaan, pelkkä ’ei nyt’, ei riitä vaan pitää kekisä jotain mistä tyttö innostuu ja silloin pääsee rauhassa lähtemään ja tyttö jää hyvillä mielin vilkuttamaan perään.
En tiedä onko tuolla oikeesti mitään vaikutusta asiaan että hänelle aina jaksettiin keksiä muuta tekemistä kielletyn tilalle, vai onko tämä vaan luonteesta kiinni, tuli vaan näitä kommentteja lukiessa mieleen :)
p.s. Hämmästyin kun luin kommentteja että miten paljon on taas mielensäpahoittajia liikkeellä. Kyllä pitää melkein hakemalla hakea Kristan tekstistä kohtaa, josta vois loukkaantua. Ihanasti osaat kirjottaa teijän perheestä ja hyvällä suodattimella, näitä on aina kiva lukea <3
Kristaliina
16.11.2014 at 22:10Kiitos <3 Hih mäkään en kirjoittaessani ihan arvannut, millaisia tuntemuksia tämä herättää – mä kun luulin kirjoittaneeni kepeänhauskan perjantaipostauksen :)
Vierailija (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 22:09Niin mutta tiedätkö on olemassa myös sellaisia 2,5 v jotka eivät puhu vielä melkein ollenkaan? yksittäisiä sanoja vain… Eivätkä välttämätä edes ymmärrä noin monimutkaisia ohjeistuksia/selityksiä… :)
myymi (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 23:042,5-vuotiaalla pitäisi ainakin passiivinen sanavarasto alkaa olla sellainen, että nuo käskyt ymmärtää.
Vierailija (Ei varmistettu)
16.11.2014 at 14:38pitäis ja pitäis… vaan ei nyt vaan ole, eikä ymmärrä. Kaikki lapset ei oo samanlaisia!
Hän on minun kuopus, täydellinen.
Kristaliina
16.11.2014 at 14:42<3 just näin! <3
Vierailija (Ei varmistettu)
15.11.2014 at 23:07Mulla on ollut sellaiset 1v8kk alkaen monisanaisia lauseita höpöttäneet lapset ja olenkin aina sanonut, että minulle vanhempana olisi ollut hirmuinen haaste kärsivällisesti odotella lapsen salaisen sanaisen arkun aukeamista vaikkapa vuosi pidempään! Olen puhelias ja verbaalinen ihminen itsekin ja lapset ovat samaa maata. Mutta kolmas lapseni on selvästi ottanut jo ensimmäisen vuotensa aikana tehtäväkseen osoittaa, että mitä ikinä luulinkaan tietäväni lapsista, en tiennytkään. Joten pahoin pelkään, että hänen juttujaankin saan odottaa pisimpään.
EevaE (Ei varmistettu)
16.11.2014 at 00:41Voieiiii, taas tällainen kommenttiketju! Olin tulossa kommentoimaan vaan taas kerran kuinka huikea Silva on, mutta täällä onkin taas tällainen tyrmäys vastassa. Omat skidini ovat täysin Eemeli-osastoa. Toinen oppi puhumaan todella varhain, toinen taas ei, mutta molemmilla on vähän väliä nenä veressä. Paljon olen jaksanut kärsivällisesti selittää ja hämätä, mutta yhtälailla olen myös huutanut ”ei” ja komentanut välillä täysin kohtuuttomastikin. Siltikään en ole koskaan kokenut huonommuutta tms. Krista sinun juttuja lukiessa. Kuten monesti aikaisemminkin olen sanonut, tämä blogi on niin ihana ja aito hyvänmielenblogi jonne on aina ihana tulla vierailemaan. Muistutuksena vaan haluaisin sanoa vielä kaikille, että yhtälailla kun lapsilla on erilaiset temperamentit, niin niin on meillä aikuisillakin, ja ne tuppaa vielä periytymään (kuten sinun blogi ja tämä viestiketju sen hienosti todistavat ;))
Kristaliina
16.11.2014 at 14:45Joo aika hienosti mentiin tässä ketjussa ensin ”ihana tirppa” > ”mut ei kaikki lapset oo tällaisia” > ”tää on ärsyttävää” > ”sä kerrot vain hyvät jutut” > ”sitäpaitsi teet tän väärin” :D :D :D
Nooh, kaikenlaisia mielipiteitä tietysti saa herätä – me ihmiset (aikuisetkin) kun tosiaan ollaan erilaisia! :)
Hannahi90
16.11.2014 at 16:55http://www.lily.fi/blogit/etkaisaanymuavarte/joo-joo-en-vaan-jaksanut-kirjottaa
Kristaliina
16.11.2014 at 17:19Just näin! :)
murina
17.11.2014 at 21:55Meidän 2,5 vuotiaalla oli tänään vaihteeksi (lue aivan kuten normaalistikin) sellainen päivä, että lietsoi itsensä 0->100 raivariin noin 5minuutin välein, ihan riippumatta siitä, kielsinkö suoraan, selitinkö ja perustelinko vai olinko edes samassa huoneessa.
Mutta sitä siis tulin kommentoimaan, että omat hermot ei tänään olleet läheskään yhtä herkillä kuin normaalisti, kun aloin vaan naureskellen muistella näitä kommetteja joka kerta kun alkoi rähinä kuulua. Itse en siis postauksesta tai yhdestäkään kommentista mieltäni pahoittanut, päinvastoin, mulla oli niitten ansiosta tänään todella leppoisa päivä :D