Alkuvuonna luettua (kun vielä pystyi keskittymään lukemiseen)

Välillä kuulkaas kirjoja! Ei koronaa, vaan kirjoja!

Mulle itselleni lukemiseen ryhtyminen on ollut tosi hankalaa (lue: mahdotonta) sen jälkeen, kun tämä koronakriisi alkoi kiristyä. Olen pidellyt kirjaa kädessäni, kyllä, ja ajatellut lukemista, kyllä kyllä. Mutta yhtään sanaa en ole lukenut. Muuta siis kuin nettiuutisia ja palstoja. Jotenkin en ole pystynyt vielä siirtämään ajatuksiani mihinkään muuhun kuin koronaan.

Perhana! Nyt tämäkin postaus meinaa alkaa mennä koronaan! Hyvä osoitus siitä, miten hankala tosiaan on ajatella jotain muuta!

Mutta siis. Mulla on taas vähitellen päällä yritys kohti lukemista, ehkäpä tämän oman postaukseni innoitamana. Jonkun muun aiheen kuin koronan ajattelu saattaisi vähitellen tehdä jo henkisestikin ihan hyvää.

Tässä viisi kirjaa, jotka luin nyt alkuvuonna, tammikuun puolivälistä maaliskuun alkupuolelle.

Järjestys on taas suunnilleen parhaasta kehnoimpaan – tosin kolme ekaa olivat hyvinkin tasaväkisiä, olisin oikeastaan voinut valita minkä tahansa noista kolmesta ykköseksi. Mutta valitaan nyt alkuvuoden parhaaksi tämä:

1. Nadia Murad: Viimeinen tyttö

(käännös: Sami Heino)

Huh mikä selviytymistarina – tositapahtumista kertova kirja siis. Myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon saanut Nadia Murad kertoo, miten hänet kaapattiin 21-vuotiaana Isisin seksiorjaksi. Ja miten hän lopulta selvisi pakoon.

Rehellisesti sanoen en juurikaan ehtinyt kiinnittää huomiota tekstin kerronnallisiin ansioihin, sillä pelkästään tuo tositarina oli niin hengästyttävä, että se tarrasi heti mukaansa. Mutta ei tämä ainakaan huonosti kirjoitettu ollut! Sellaista ahmittavaa tekstiä, sellaista ettei oikein henkeä uskalla vetää välissä.

Ainakin tässä painoksessa oli sisällä myös kuvia Nadian perheestä – ne olivat jotenkin aivan ihana lisä ja toi henkilöt vieläkin todellisemmiksi.

Opin myös taas uutta. Sekä kirjasta että googlaamalla. Mähän siis harrastan googlaamista samalla, kun luen. Jesidien kulttuuri oli minulle entuudestaan aivan tuntematon, nyt avautui siitäkin monta asiaa.

Ehdoton suositus siis, varsinkin tositarinoiden ystäville.

2. Soheir Khashoggi: Kangastus

(käännös: Pirkko Talvio-Jaartinen)

Heti alkuun erityismaininta ihan poskettoman rumasta kannesta – piti laittaa ihan #joelilmanpaitaa kuvan taustalle viemään huomiota pois tuosta ysärigraafikon taidonnäytteestä.

Tässä vielä siivottiin Espanjan-kodin parveketta sillä ajatuksella, että josko me siellä oleskellaan tulevat kuukaudet. Pieni ikävänkouristus iski tän kuvan nähdessä.

Kirja on siis vuodelta 1996, kenties se selittää tuon kannen. Selittääköhän myös sen, että miksi googlella tästä ei löytynyt juurikaan kirja-arvosteluita – ja ne, mitkä löytyivät, eivät olleet kovinkaan positiivisia.

Mutta mä kyllä tykkäsin! Tavallaan (koska ne arvostelut) koko ajan odotin, että muuttuukohan tämä kohta jotenkin kehnoksi, mutta heh ei muuttunut. Kirja oli jonkinasteisen naistenkirjamaisesti (?) kirjoitettu tarina naisesta, joka meni naimisiin upporikkaan prinssin kanssa – ja miten alun ruusuisuuden jälkeen karu todellisuus alkoi paljastua – ja miten nainen pyrki tilanteesta.

Kirja oli hyvin tositarinamaisesti kirjoitettu, mutta käsittääkseni ihan fiktiota. Mutta suositus: kirja piti kyllä otteessaan!

3. Lucinda Riley: Helmen sisar

(käännös: Hilkka Pekkanen)

Ooooh, seuraava tiiliskivipaketillinen tätä!

Täytyy nyt kyllä alkaa tätä Seitsemän sisarta -sarjaa suositella niille, jotka kaipaavat paljon hyvää luettavaa. Alkuun olin vähän skeptinen, mutta kyllä mä nyt jo olen siinä tilanteessa, että kieli pitkällä odotan seuraavaa osaa. Helmen sisar siis kirjasarjan neljäs osa, ja aiemmat osat ovat olleet Seitsemän sisarta (puolison näkökulmasta täällä), Myrskyn sisar (täällä), Varjon sisar (täällä).

Kirjasarja kertoo siis – oi kyllä, ylläri – seitsemästä adpotiosisaresta, jokaisessa pureudutaan yhden sisaruksen tarinaan. Helmen sisaressa vuoron sai CeCe, ja jotenkin tämä tarina tuli kirjasarjassa sopivaan saumaan. Edellisessä kirjassa hänestä oli saanut vähän ”hankalan” kuvan, mutta tätä lukiessa sai kivasti sellaisen ”ihmissuhteissa on monta puolta” -fiiliksen. Kun siis näkökulma vaihtui hänen näkökulmakseen, ja miten hän koki lähimmän sisarensa (edellisen kirjan sisko) ”itsenäistymisen” eli siskosta erkaantumisen.

Tässä kirjassa liikutaan Australiassa, ja alussa vähän Thaimaassakin. Ja taas tältä ”mitä opin” -puolelta kirja antoi pienen annoksen aboriginaalikulttuuria lukijalleen.

Odotan jo kovasti seuraavaa osaa, Kuun sisarta. Sen pitäisi ilmestyä tässä kuussa, täytyypä googlailla. Ehkä sen saa tilattua kotiovelle jotakin kautta, kun kirjastot ovat poissa pelistä. Ja sitten Auringon sisar syksyllä.

4. Jessie Burton: Muusa

(käännös: Natasha Vilokkinen)

No nyt tuli sitten kansikuvan perusteella valittu kirja! Ja takakannessa mainittiin Trinidad ja Espanja, ja kaksi naista ja kaksi aikakautta sidottuna yhteen – niin lukupäätös olikin sitten siinä.

Oikein hyvä kirja esimerkiksi sellaisille, jotka tykkäävät Jojo Moyesin ”historiallisemman ulottuvuuden kirjoista”. Mun mielestä tämä vertautui tosi hyvin Moyesin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta -kirjaan, siitähän mä tykkäsin (puolison näkökulmasta täällä).

Yhteistä kerronnan sujuvuuden lisäksi myös se, että molemmissa on myös mukana taulun mysteeri, heh. Mutta jotenkin muutenkin hengeltään olivat samantyyppisiä kirjoja!

Tässä kirjassa siis ollaan 1960-luvun Lontoossa ja 1930-luvun Espanjassa, vieläpä jossain Malagan lähellä. Ja kirjan peruskuvio on siis, että kuka onkaan maalannut erään erikoisen taulun – mutta todellisuudessa tietysti ihmiset tapahtumien ympärillä ovat se kirjan paras anti, ja henkilöhahmot on jotenkin kirjoitettu kirjaan aika hyvin.

Suosittelu siis tällekin!

Onko muuten joku lukenut Jessie Burtonin aiemman kirjan, Nukkekaappi? Ja suosittelisitteko mulle? Tavallaan kirjailijan perusteella kiinnostuin vähän tuosta kirjasta, mutta en ole ihan varma, onko sen tarina ihan ”mun juttua”. Mutta voisihan sitä kokeilla!

5. Anchee Min: Madame Mao

(käännös: Leena Nivala)

Mua vähän ”varoiteltiin” Instassa tästä kirjasta, silleen hyvin pehmeään tyyliin ”itsehän en kovin paljon tykännyt, mutta makuja on monia”. Otin kuitenkin lukuun, koska teoriassa ajattelin, että tämä olisi niin kiehtova tarina – ja todennäköisesti historiallisesti tottakin aika pitkälti ainakin.

Mutta siis eääääh. Kyllä tämä mullakin ”en kovin paljon tykännyt” -kategoriaan meni. Ja eniten ehkä harmitti, että kiehtovasta tarinasta oli tullut näin kehno kirja!

Yksi häritsevistä jutuista oli jatkuvasti vaihtuvat näkökulmat. Kirjassa on siis yleisesti ihan kiva, jos näkökulma vaihtuu vaikka kappaleittain, mutta tässä se vaihtui tyyliin viisi kertaa yhdellä aukeamalla! Välillä oli siis Madame Maon minä-muotoista kerrontaa, välillä kirjan kerrontaa – ja jos en väärin tulkinnut, niin kerran oli Maon näkökulmastakin pieni pätkä. Mutta kun Madame Mao oli välillä ”minä” ja välillä ”hän”, ja tämä vaihtui yhden sivun sisälläkin monesti, se jotenkin teki ”tarinaan sisään menosta” tosi hankalaa ja levotonta.

Eäääh. Ja välillä sitten oli vaan niin tylsää muuten vaan. Luin loppuun, että jos siellä jokin ahaa-elämys olisi ollut piilossa. Mutta ei ollut.

Mutta Madame Maosta – aito historiallinen henkilö siis – lukisi mielelläni jonkun paremman kirjan.

*******

Nyt seuraavaksi voisin napata käteeni Lucinda Rileyn (siis sama kuin tuo Seitsemän sisarta-sarja) noita muita kirjoja – mulla olisi Espanjasta tuotuoina sekä Enkelipuu että Keskiyön ruusu. Kannattaako? Kumpi?

Oletteko te muut pystyneet lukemaan juuri nyt?

6