Kaupallinen yhteistyö: Fazer Puikula
Arki on sitä, mistä lapsuusmuistot syntyvät. Se on lihapullia, perunamuussia ja tummaa leipää. Leluja lattialla, hammaslääkäriaikoja kalenterissa ja täiepidemialappuja päivähoitopaikan ilmoitustaululla.
Puikula (se leipä siis) haastoi minut kirjoittamaan meidän tavallisesta arkipäivästä. Täältäpä tulee siis klassinen #myday-postaus: meidän eräs tavallinen (härdelli)päivä!
Lapset olivat tänä päivänä kotipäivällä, ja päivän ohjelmassa oli hoploppien, leikkitreffien tai megakulttuurielämysten sijaan asioiden hoitamista ympäri kaupunkia. Jea.
Aika arkea siis.
6:15
Eäääh, miksi olen jo hereillä? Muu perhe tuhisee vielä unessa, toinen lapsi on kömpinyt yöllä viereen. Pyörin hetken, mutta päätän sitten nousta hommiin.
6:30
Aamun ensimmäisen kupillisen pikakahvia juon tavallisesti sellaisenaan (ja käytän siinä maidon sijaan nykyisin kaakaota), mutta toisen kahvikupillisen kanssa teen nopeat leivät: paahtimeen, päälle avokadoa ja maustetttuja fetakuutioita. Lempparisetti. Ryhdyn päivän töihin.
8:30
Havahdun parin tunnin intensiivisen duunipaneutumisen jälkeen tajuamaan, että ovelta jo pidempään kuulunut jyskytys kuuluu tosiaankin… …meidän ovelta. Oho, pitää varmaan avata! Se on appiukko, joka tuo katsastuksessa ja renkaidenvaihdossa ollutta autoa. Oh, kiitos! Tällainen apu arkihärdellissä on niin niin niin tervetullutta! En päästä appiukkoa heti lähtemään, vaan alan kertoa Keniaan kerättävistä äitiyspakkauksista. Onnistun ”myymään” muutaman, jesh!
Yläkerrasta kuuluu ääniä; lapsetkin ovat heräilleet. Joel huikkaa menevänsä suihkuun – sekin on ollut hereillä jo jonkin aikaa ja tehnyt kannettavalla duunia – ja lapset tulevat alakertaan halaamaan ukkia.
9:00
”Kukas unohti jooo-taaaaaain?”, tulee lapsi kujertamaan (ja roikkumaan lahkeesta), kun jumppapallolla istuen naputan aamun viimeisiä sähköposteja kiireellä koneelle.
Hupsis, joo teille aamupala! Toiselle leivän päälle pelkkää kinkkua. Toinen vaatii tiukasti leipänsä ”paahdeltuna, voideltuna ja juusteltuna.”
9:30
Eäääääääk, tuli kiire! Avoneuvola Laaksossa on auki enää tunnin ja meidän pitäisi ehtiä tänään käydä ottamassa koko perheelle influenssarokotukset ja Seelalle viimeinen hepatiittirokote.
Lapset reagoivat aikuisten hoputtamiseen välittömällä vastareaktiolla ja koko lähtö muuttuu hetkessä katastrofiksi.
”MIKSI te alatte rimpuilla vastaan ja huutaa ja temppuilla JUST SILLOIN, kun aikuiset sanoo, että on kiire”, Joel ähisee työntäessään potkivaa lasta toppahaalariin.
”Just siksi, koska ne reagoi meidän hoputukseen näin”, minä vastaähisen etsiessäni hanskoja.
”SE OLI RETORINEN KYSYMYS”, Joel vastaa.
10:00
Huuto loppui heti autoon päästyä ja matka menee mukavasti. Lapset laulavat. Perillä – tai no kilometri ennen perillä oloa – edessä on kuitenkin tietyöt Taka-Töölössä. Äääh. Jätän auton kauemmas parkkiin ja kävellään juostaan vedetään vastahakoisia lapsia mukana kannetaan lapset neuvolaan.
10:15
Oi, ehdittiin sittenkin ihan reilusti. Ei ole jonoa ja lapset ovat superhyväntuulisina ja totaalihurmaavina! Onpa täällä kiva siisti leikkipaikka!
Rokotukset sujuvat mainiosti. Pieniä itkuja toki pienemmällä, mutta kyynelet menevät äkkiä ohi. Terveydenhoitaja kehuu reippaita ja ihania tyttöjä. Silva piirtää liidulla sydämiä ilmoitustaululle.
11:00
Joel lähtee matkalaukun ja kuplamuovin kanssa bussilla töihin Kamppiin – tarkoituksena tehdä muutama tunti hommia ja pakata sitten työkone Espanjaan lähtöä varten. Rekkakuljetus lähtee seuraavana päivänä. Me tyttöjen kanssa ajetaan takaisin meille kotiin – normaalioloissa oltaisiin menty leikkipuistoon, mutta minulla iskee taas työt päälle. Pakko päästä välissä edes tunniksi tekemään hommia.
11:20
Kotona! Toinen lapsi jää ulos keinumaan ja toinen tulee sisälle leikkimään itsekseen. Ihana rauha. Minä teen töitä.
Toinen lapsikin tulee sisälle. Jaahas. Rauha oli vaan hetken illuusio,
12:30
Tällä kertaa olen pitkään ja huolellisesti pohjustanut kiireetöntä lähtöä. Tämä laulu vielä muumilevyltä. Tuo duplokakku vielä loppuun. Se kannattaa. Sillä ei näköjään ole mitään väliä.
Toinen lapsi kirkuu, makaa x-asennossa ja potkii. Hengittelen syvään ja päätän pysyä täysin rauhallisena. Lopulta kello ei jousta enää ja kannan lapsen huutavana autoon ja muistan laittaa ovet lapsilukkoon ennen kuin lähden liikenteeseen. Huuto laantuu pian, kun ollaan ajettu vähän matkaa. Kohta lapset jo lauleskelevat takapenkillä, perillä pyyhin vielä viimeisen kuivumattoman kyyneleen ja halailen vähän.
Kaikki hyvin. Duplokakku taisi sittenkin jäädä kesken.
13:00
Hammaslääkärissä Kirurgisessa sairaalassa! Lapset taas superreippaina, mun ”assistentteina” mukana. Ihmetellään taulua, jossa sedällä on pääkallo kädessä. Hammaslääkäri tarkistaa kipeästi lonksunutta leukaani (leukaleikkauksen jäkitiloja siis edelleen) ja ottaa muotit uuteen purentakiskoon. Todennäköisesti olen stressin takia kiristellyt yöllä hampaitani ja vihlonnat johtuvat siitä.
Lapset saavat taas kehuja. Mun reippaat mussukat!
14:00
Haetaan isi Kampista – isi JA kassillinen nepalilaista lounasruokaa JA matkalaukullinen tietokonetta.
”Miten teillä on mennyt? Miten lähtö sujui?”, isi kysyy.
”Äiti huusi ihan VALTAVASTI”, lapsi todistaa kirkkain silmin.
Het-ki-nen! Kuka oikein huusikaan? Minähän olin täysi viilipytty, vannon! Nauretaan. Taisi olla joku muu, joka oikeasti huusi.
”Miksi sä muuten huusit?”, aikuiset kysyvät
”Jotta kaikki kuulisivat, että minua harmittaa”, lapsi vastaa.
Okei. Onhan se tietysti perusteltu syy. Kotimatka sujuu hyväntuulisesti, nepalilainen tuoksuu ihanalta.
14:30
Kotona! Lounasta! NAM! Paitsi:
”MÄ EN HALUA LAMMASTA, MÄ HALUAN KANAAAAAAAAA!”
15:30
Lounaasta selvitty, nyt kyllä venyi päikkäriaika, uhhuh! Äkkiä lapset unille! Kaiken keskellä Joel kokkaa epätoivoisella kiireellä isoa kattilallista papupataa, jonka aikoo viedä mukanaan iltamenolleen. Peli-ilta kavereiden kanssa tulossa. Eräällä meistä.
Ei mulla. Hah.
16:30
Joel on jo lähtenyt ja minä pakannut lapsen tanssikamat. Päiväunet jäävät yli tuntia lyhyemmiksi kuin tavallisesti; se saattaa ennakoida iltakatastrofia tai sitten ei. Koskaan ei voi tietää.
Nostan unenpöpperöiset lapset autoon ja saan meidät liikkeelle ilman suurempia draamoja. Lapset heräilevät itsekseen takapenkillä samalla, kun minä ajelen meidät Korsoon asti. Lahdenväylällä on mustaa jäätä. Onneksi on jo talvirenkaat alla.
Ehditään Korsoon kerrankin hyvissä ajoin.
17:30
Toisen lapsen tanssitunnin ajaksi minä menen toisen lapsen kanssa kirjastoon. Palautetaan iiiiso kassillinen kirjoja; olipa niitä meille kertynytkin paljon. Tunnin jälkeen haetaan tanssijakin mukaan ja tullaan vielä hetkeksi kolmistaan kirjastoon.
Vesipullot olivat unohtuneet kotiin ja lapsi valittaa janoa. Onneksi suljetun lounasravintolan vesihana on auki ja puhtaita lasejakin saa. Lapsi juo isoin hörppäyksin, oli näköjään oikeasti kova jano. Kiitän itsekseni hiljaa ja päätän tulla ”korvaukseksi” asiakkaaksi joskus aukioloaikaan.
19:00
Ajellaan kohti kotia. Ulkona on jo ihan pimeä ja kuu paistaa lähes pyöreänä molluskana. Ihana hiljainen hetki.
”Tämä on nyt mun omaa laatuaikaa”, ajattelen. Hengittelen syvään, haen sellaista sisäistä rauhaa. Autossa on ihan hiljaista. Kukaan ei just sillä hetkellä vaadi minulta mitään.
19:30
Ruo-kaa! Koska Joel ei ole kotona, on minun ”kokkausvuoro”. Se tarkoittaa pastaa ja…
”NAKKIA! MINÄ EN TYKKÄÄ LIHAPULLASTA!”
”LIHAPULLAA! MINÄ EN TYKKÄÄ NAKISTA!”
En jaksa taistella. Laitan toiselle nakit ja toiselle lihapullat. Mikroon. Olkaapa hyvä. Pusi pusi. Ketsuppia päälle.
20:00
Ovelta kuuluu kolinaa, isi tulee kotiin.
”MINÄ HALUAN LISÄÄ KETSUPPIA!”, huutaa eräs meistä pää punaisena. Istun siinä vieressä. Lapsen lautanen on jo pullollaan ketsuppia. Isi pruuttaa vielä vähän lisää ketsuppia ja huuto loppuu siihen. Onpa kivaa, kun isi tuli kotiin!
Kaikkien mielestä.
20:30
Olen öljynnyt toisen lapsen päätä karstan vuoksi ja rapustellut sitä vähän, ja nyt Joel vie lapsen pesulle. Toinen lapsi leikki sillä aikaa itsekseen.
”Haluaisitko vaihtaa vähän kuulumisia äidin kanssa?”, minä kysyn.
”Ei kiitos”, lapsi vastaa ystävällisesti.
No, leikkiseura sentään kelpaa. Leikimme leikkiä, jossa pikkulelujen joukosta yksi otetaan pois (kun toinen katsoo muualle) ja toinen yrittää keksiä, että mikä lelu on otettu pois.
Ihana pieni rauhallinen hetki. Leikin tätä itsekin lapsena äitini kanssa; usein keittiövälineillä. Tulee mukava lämmin tunne jonnekin syvälle. On nämä lapset niin rakkaita.
21:00
Hyväntuulinen söpöläinen tulee pesulta. Lapset istuvat pöydän ääreen, ja hiustenselvitysoperaatioon pääsevä valitsee Yle Areenalta Ryhmä Haun. Ylläri. Ollaankohan me tehty ennätys jo siinä, kuinka monesti voi katsoa sen ”Pennut pelastavat haisevan kukan”…?
21:30
Kello on jo paljon, mutta…
”MULLA ON NÄLKÄ!”
”MULLA ON NÄLKÄ!”
”KINKKULEIPÄÄ!”
”LEIPÄÄ PAAHDELTUNA, VOIDELTUNA JA JUUSTELTUNA!”
Oho, ai vielä iltapalaa? Yleensä mennään nukkumaan illallisen voimin. Mutta tällä kertaa se oli tietysti aika köykäinen. Syödään siis vielä iltapala.
”Tehdäänpä hei tässä sellainen juttu, että jokainen sanoo vuorotellen jonkun kivan asian toisesta!”, minä ehdotan.
”Äiti meni kauppaan, hakee sieltä vauvan. Jalassa on sukka, tukassa on kukka”, lapsi aloittaa.
”Onpa hauska loru! Mutta mä tarkoitan siis sellaista…”
Lapset rätkättävät ääneen loruilleen ja keksivät niitä lisää.
”Mut mä siis tarkoitan…”, minä taas yritän.
”Kukaan ei ole kiinnostunut sun ehdotuksesta”, Joel hymyilee.
Joo. Mä tiedän. Mä niii-iiin tiedän. Lapset jatkavat väsymysnaurunrätkätystään.
22:00
Joel vie lapset nukkumaan ja minä kirjoitan valmiiksi pari sähköpostia. Jätän ne luonnoksiin ja lähetän aamulla; en viitsi enää tähän aikaan lähetellä.
22:30
Joel tulee alakertaan, kun tytöt ovat nukahtaneet. Joskus tällä ajalla katseltaisiin leffaa, mutta nyt tuohon lähtöhärdelliin kuluva aika aiheuttaa liikaa työpaineita – Joel siis jatkaa vielä töitä pikkutunneille asti, minä menen jo nukkumaan.
Halaillaan siinä kahden kesken kuitenkin hetken aikaa, huokaillaan syvään ja naureskellaan. On tää aikamoista.
Hullua ja ihanaa.
”Mitä sä olisit sanonut siinä iltapalapöydässä musta?”, Joel kysyy.
Kerron, mitä olisin sanonut. Halataan. Arjen keskelläkin on tärkeä muistaa kehua ja kiittää toista.
”Hyvää yötä, kulta!”
”Hyvää yötä, rakas!”
Kun lähden kohti yläkertaa, kompastun keittiön kynnyksellä seisovaan punaiseen sankoon, jossa on keittiöleluja. RYSKIS. Ei sit muistettu kerätä leluja päivän päätteeksi.
Öitä.
Yhteistyössä: Fazer Puikula
29
Hertta
6.11.2017 at 12:23Tää oli kiva postaus, hauska lukea teidän arkipäivästä! Meillä myös katsotaan toi haiseva kukka-jakso JOKA PÄIVÄ, se on meidän 4v neidin suosikki..Oon vähän kade noista päiväunista, täällä niitä nukuttu viimeksi huhtikuussa..
krista
6.11.2017 at 12:50Hassua, että näitä päiväkuvauksia tulee yllättävän harvoin kirjoitettua, vaikka sehän se tavallaan on ollut se bloggauksen perinteinen perusmuoto: mitä tehtiin tänään :) Voisi kirjotitaa useamminkin, sitten taas Espanjan-arkesta jne.
–
Heh tuo Haiseva kukka on kyllä ollut niii-iiiin suosikki; ainoa yhtä maanisesti katsottu oli aikoinaan Merenkoira(tms)-jakso, olikohan jotain merenneitokoiria :)
Mai
6.11.2017 at 20:45”…yli tuntia lyhyemmiksi kuin tavallisesti; ”
Siis mitenkä paljon ne kullannuput normaalisti unia vetelee?! Täällä jo joskus saa tunnin unet päivällä, niin äidillä on tapauksen kunniaksi megabileet ja kahviöverit!
Kiva postaus, elämänmakuinen. :)
krista
7.11.2017 at 08:26Hih joo nämä lapset ovat erittäin päikkäriorientoituneita, kolmelta iltapäivällä ovat jo ihan tillin tallin :) Nukkuvat 2-2,5 tuntia kolmen ja kuuden välillä eli aika myöhään; puoli kuuden/kuuden aikoihin herätellään jos eivät itse herään. Vastaavasti nukkumaan mennään aika myöhään, noin kymmeneltä. Mutta lapset on niin erilaisia tässäkin!
–
Mutta joo päikkäriaika on kyllä myös vanhemman oma lepoaika, ah!
Lilah
7.11.2017 at 08:56Toihan on mainio rytmi kun edes kouluun meno ei estä päiväunia, voi nukkua koulun jälkeen :-) Aamut tosin saattaa vaatia pientä aikaistusta jos joutuu jo kasiksi menemään. Meilläkin nukutaan pitkiä päikkäreitä, jotka esikoinen lopetti 5-vuotiaana, kakkonen 4-vuotiaana, kolmonen nyt 3,5v ja yhä nukkuu vaihtelevasti runsaasta tunnista kahteen ja puoleen tuntiin. Yöunet on vastaavasti lyhemmät, kymmentä tuntia ei meillä ole lapset nukkuneet koskaan, 9,5 on aika vakio.
Mira
7.11.2017 at 12:08Oho, meillä esikoinen lopetti päiväunet ~2,5-vuotiaana. Jos jostain syystä nukkuikin tuon iän jälkeen, niin sitten saattoi valvoa lähes puoleenyöhön… Ja nykyisin tämä nuorempi, nyt vähän yli 1v, nukkuu päiväunia yleensä 1,5 h. Ja jos hän nukkuisi esim. vasta neljän jälkeen (yleensä siis nukkuu 12-14 välillä), niin sitten valvottaisiin vielä melkeinpä keskiyöllä. :D
Noh, molemmat aloittaa yöunet yleensä viim. 21 aikaan (ja heräilee yleensä 7.30-8 välillä), joten jääpä siinä sitten illalla vanhemmille sitä omaa lepoaikaa.
Lilah
7.11.2017 at 12:17Meillä jokainen on inan yli kaksivuotiaana ollut sitä mieltä että lopettaa päiväunet. Pari kuukautta kävin vääntöä asiasta (osin omasta mukavuudenhalustani eli halusin pidemmän yhteisen illan lasten kanssa kun olin jo työelämään palannut ja halusin isommat ja pienemmät lapset samaan rytmiin, etten miehen reissatessa joutuisi hoitamaan iltapuuhia lasten kanssa monessa erässä) ja sen jälkeen lapset ovatkin menneet unille ihan suosiolla ja nukkuneet lähes poikkeuksetta päivittäin.
Mithun Heidi
6.11.2017 at 20:48Onko toi Seelan krokoasu kylpytakki? Tuli kyllä hymy huulille. <3
krista
7.11.2017 at 08:28Joo, kierrätysryhmästä bongattu (tai kaveri bongasi meille) kylpytakki, joka on meillä rooliasukäytössä. Seelan lemppari!
A
7.11.2017 at 09:07Meillä menee niin, että se on lapsi joka aamulla huutelee klo 6.30 jälkeen että ei nukuta ja vanhemmat koittavat kaivautua syvemmälle pehkuihin jatkamaan unia (tokihan 5,5v. on niin omatoiminen että yleensä riittää kehotus ”pue päivävaatteet päälle ja saat lukea kirjaa / katsoa pikkukakkosta”. Mutta onni tässä on, että ei tartte melkein koskaan herättää nukkuvaa lasta ja toisaalta klo 20 kun lastenhuoneesta iltasadun jälkeen sammuu valot, myöskin lapsi nukahtaa muutamassa minuutissa (ja silloin on vanhempien oma-aika, vastannee aika hyvin tuota 2-3h päiväuniaikaa :D).
Oliver
7.11.2017 at 09:48Heh, meillä on sanasta sanaan sama homma kuin tässä kommentissa, sillä erotuksella että ajat puoli tuntia myöhemmin (klo 7 ja 20:30) :D
krista
7.11.2017 at 19:01Tää ois meillekin tosi toimiva rytmi sit jossain vaiheessa, kun päikkärit ei ole enää tarpeelliset. Kuulostaa hyvältä!
–
Poistin muuten tuplakommentin, oli tullut tuohon alas myös :)
krista
7.11.2017 at 18:59Joo kyllä – meiltä tosiaan sit vastaavasti tuo illan oma aika puuttuu, kyllä sekin kelpaisi :) Varmaan meilläkin jossain vaiheessa se muuttuu tuohon, mutta nyt tosiaan vielä tarvitsevat niin selkeästi ne päiväunensa, että ei olla lähdetty väkisin muuttelemaan toimivaa systeemiä :)
UN
7.11.2017 at 13:14Ihana!
Sähköpostin ajastettu lähetys on muuten kätevä toiminto… se lähettää ne automaattisesti ”ihmisten aikaan”….
Tsemppiä etelänmuuttoon!
krista
7.11.2017 at 19:01Joo hei tuo pitäisikin tsekata! Sellainen vois olla hyvä!
AnniVe
7.11.2017 at 18:22Hauska kirjoitus! Sellaista haluaisin kysyä että selviääkö teidän tytöt tosiaan tuollaisella ruokarytmillä? Yhdeksän aikaan aamiainen ja vasta 14.30 lounas? Meillä syödään aikalailla kolmen tunnin välein ja välillä tälläkin rytmillä tytöillä tulee kova nälkä ruokailujen välissä. Saatikka sitä kiukun määrää jos ruokarytmi ei pidä :
krista
7.11.2017 at 18:56Joo tuossa lounas venyi poikkeuksellisen paljon, kun oltiin niin liikkeellä – mutta ei vielä kukaan valittanut nälkää :) Mutta on meillä ruokailujen väli aika pitkä tavallisestikin just aamupäivässä. Meidän normaalin kotipäivän rytmi on n. klo 9 aamupala, n. klo 13-14 lounas (ja päiväunet), päiväunien jälkeen n. klo 17-18 välipala ja n. klo 20.30 ilallallinen ja nukkumaan. Päivähoitopäivänä aamupala on tuntia aiemmin, lounas jo puolilta päivin, ja kotiin haettua syövät vielä minivälipalan (tavallisesti autossa) ennen päiväunia – ja ilta samaan tapaan silloinkin.
–
Meillä ei jotenkin ruokarytmi aiheuta mielialavaihteluita lapsissa; mutta väsymys kyllä sit senkin edestä :)
Oliver
8.11.2017 at 09:19Lapsillakin tosiaan voi vaihdella paljon, millainen aineenvaihdunta on. Meilläkin lapsi pärjää tosi pitkällä ruokailuvälillä, kun äiti taas tarvii ruokaa kolmen tunnin välein, ettei ala kiukuttaa :) Lapsella on ollut nälkäkiukku ehkä kahdesti elämässään, ja silloin on iltaruoka lipsahtanut tyyliin 2-3 tuntia tavallista myöhemmäksi.
Anonyymi
15.11.2017 at 23:34Jos et oo kokeillut, niin meillä tepsi karstaan ihan hirmu hyvin perus hilseshampoo. Vauvalta loppui karsta kokonaan kahden kerran (muu pesu välissä) jälkeen kokonaan. Olisko kerran käytetty vuoden päästä.