Lupasin seuraavaksi kirjoittaa arjesta. Joten heippa vaan Bollywood-bling-bling, täältä pesee täyslaidallinen perusarkea. Wohoo!
(lupasin kirjoittaa myös kakkavaipoista, mutta jätän ehkä tänään väliin)
Päikkärirytmien vihdoinkin löydyttyä puutalon arki rullailee eteenp… okei nyt kuulostaa liian seesteiseltä ja helpolta… …sujuu… no eikä suju… …onnistuu… ääh ei sekään… …on. Sanotaan nyt vaikka niin. Puutalon arki on.
Tähän tyyliin.
Maanantai
Seela heräilee tapansa mukaan seitsemän jälkeen. Tirpalle vielä maistuu uni – unikeko. Pakko kuitenkin herättää napero ennen yhdeksää, koska kaupungin hoitaja on tulossa tänään meille. Haluan Silvan olevan hereillä oveenkoputuksen kuuluessa; pyrin välttämään säikähtämisheräämisiä. Sitä paitsi täytyy nauttia pehmeistä halailuaamuista niin kauan kuin se on mahdollista.
Yhdeksältä tulee kaupungin hoitaja. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli, että hoitaja leikkisi kotona Silvan kanssa sillä aikaa, kun me Seelan kanssa käydään neuvolassa. Laskeskelen kuitenkin kelloa ja tajuan, että jos neuvola-aika on yhtään myöhässä (kuten usein on), en välttämättä ehdi takaisin ennen kuin hoitajan työaika puoli kahdeltatoista loppuu. Niinpä päätämme koko porukka lähteä Oulunkylän terveysasemalla – Silva leikkii hoitajan kanssa neuvolan aulassa sillä aikaa, kun me Seelan kanssa olemme terveydenhoitajan juttusilla.
Hoitaja lähtee heti neuvola-ajan jälkeen seuraavaan perheeseen. Seela nukahtaa paluumatkalla autoon; päikkärit yli tunnin myöhässä. No, Silvan kanssa saadaan lounastaa rauhassa. Yhdeltä Silva ulkovaatteisiin ja päikkäreille vaunuihin. Seurustelen Seelan kanssa hetken ennen kuin nukutan sen kakkospäikkäreille Manducaan.
Joel tulee töistä ennen viittä. Lapset juuri heräävät, vaihdamme kuulumiset ja minä vilahdan ulos kotoa, tanssitunnille Bolly Beat -tanssikoululle. Joel jää kotiin leikkimään lasten kanssa ja tekemään ruokaa.
Ilta on hässäkkää. Kymmenen jälkeen koko porukka yrittää päästä nukkumaan.
Tiistai
Leikkitreffit! Kahvia ja unelmia -blogin Nonariina porukoineen koputteli puutalon oveen sopivasti meidän aamupalan jälkeen. Filippa on meille niii-iiin mieluisaa leikkiseuraa – rauhallisilla tytöillä menevät leikit tosi hyvin yksiin. Paitsi tällä kertaa meidän Silva jopa yritti vähän päsmäröidäkin. Ajatella – meidän ujoliini-Silva!
Leikkitreffit ovat kyllä ihan parasta; niitä saisi olla ohjelmassa kyllä useamminkin. Näinhän nämä kotihoidossa olevat naperot hyvin saisivat kokemusta toisten lasten kanssa toimimisesta. Harmi kyllä (meidän kannalta) niin monen naperokaverin vanhemmat ovat jo palanneet töihin – enimmäkseen vain me ”kakkoskierroslaiset” olemme päivisin vapaita. Onneksi meillä on kuitenkin muutama kaveri, joita silloin tällöin näin päivisin tapaamme.
Lounaaksi koko leikkiporukka syö pastaa ja soijakastiketta, ja vieraiden lähdettyä iskee akuutti väsy. Molemmat lapset nukahtavat yhdeltä; Silva vaunuun ja Seela Manducaan.
Joelin tultua töistä minä painelen suoraan nukkumaan. Äidin päiväuniaika.
Illalla Alepa-setä tuo meille ruokaa.
Keskiviikko
Tanssituntipäivä! Alkuun kävin Silvan tanssitunnilla molempien lasten kanssa yhtä aikaa, mutta sitten mummi ilmoittautui vapaaehtoiseksi vauvanhoitajaksi keskiviikkoaamupäiviin. Ihan luksusta – saamme Silvan kanssa laatuaikaa kaksistaan! …ja Seela laatuaikaa mummin kanssa :)
Helsingin tanssiopiston taaperotanssitunnilla on huippukivaa niin kuin aina. Keskiviikot on arkipäivistä kaikkein parhaita!
Tänään onneksi mummi ehtii auttaa myös päivän haasteellisimmassa kohdassa eli molempien lasten yhtäaikaisessa päikkäreillemenossa. Kahden käsiparin ansiosta homma käy ilman itkuja. Molemmat nukahtavat silmänräpäyksessä: Silvalle sanotaan ”kauniita unia” ja lykätään ulos, ja Seela nukahtaa tutti suussa mummin syliin.
Tällä kertaa mummi jää siis poikkeuksellisesti vielä pidemäksikin aikaan lastenhoitotehtäviin. Minä nimittäin vedän vaatteet kiirellä niskaan ja suuntaan Eiran kirurgiseen sairaalaan. Viisaudenhampaan leikkauskohta ei nimittäin ole vieläkään parantunut kunnolla – poskessani on luumun kokoinen kova patti, joka on vielä kipeäkin. Perhana. Hammaslääkärinkeikka menee yllättävän nopeasti; olen jo kolmelta takaisin kotona. Täydessä unessa oleva tirppa ei edes tiedä, että olin poissa.
Ai niin, ja noin puolen päivän aikoihin olin kuullut tästä Putous-tanssikeikasta; ja illalla säntäsin sitten vielä Kisahallin hikiseen harjoituslooshiin. Kahden hektisen tunnin aikana Ilona Kolachana opetti meille koko koreografian. Hurjaa! Pää vain surisi – arvatkaa vaan, millaista on yrittää painaa koreografiaa muistiin tällaisella univelalla… Illalla harjoittelin vielä tanssiaskelia Ilonan lähettämän treenivideon avulla.
Torstai
Aamuhäsellysten jälkeen kaksi lasta vaatteisiin ja (taas) Oulunkylän terveysasemalle; tällä kertaa muissa asioissa. Lääkärinajan jälkeen siirsin autokaukaloon nukahtaneen Seelan tuplavaunuun ja kärryttelin meidät Arabian leikkipuistoon vauvojen lorutuokioon.
Lorutuokio on tällä hetkellä Seelan ainoa vauvanharrastus; alkusyksystä myös vauvajumppailimme (niin, että Silva nukkui päikkäreitä sillä aikaa asukastalon ikkunoiden ulkopuolella), mutta päikkärirytmi vei voiton vauvajumppaharrastuksesta – Seelan päikkärit osuvat siiis nykyään suoraan jumppa-aikaan.
Mutta lorutuokio on kiva, ja vieläpä ilmainen harrastus. Silva ottaa leikkipuiston puolelta mukaan oman vauvanukkensa ja loruttelee sen kanssa niin kuin muutkin äidit siellä. Iso kiitos leikkipuistohenkilökunnalle, että ennakkoluulottomasti päästivät naperonkin mukaan – Silva on vauvaharrastuksesta ehkä jopa enemmän innostunut kuin Seela-vauva itse :)
Loruhetken jälkeen (ja jo sen aikana) iskee väsymys. Ja vielä pitäisi päästä kotiin lounaalle… Ensi kerralla otan lounaan kyllä boksissa mukaan, jotta Silvakin voi nukahtaa tuplavaunuihin jo matkalla.
Seela sen sijaan nukahtaa jo vaunuihin ja herää samaan aikaan, kun Silva sitten lounaan jälkeen menee nukkumaan. Hyvästi, tämän päivän haaveet lasten yhtäaikaisista pitkistä päiväunista! Nooh, viimeisen tunnin ajan lapset sentään uinuvat yhtä aikaa.
Illalla on vielä Silvan muskari Pop&Jazz-konservatoriolla. Jee! Silva saa aina valita, lähteekö muskariin äidin vai isin kanssa – useimmiten Silva kyllä sanoo ”koko perhe”, ja välillä olemmekin menneet sinne kaikkine vauvoinemme <3 Tällä kertaa minä olin kuitenkin… kröhöm…hieman ohjaillut mielipiteenmuodostusta niin, että Silva valitsi äidin. Jee jee jee, mun vuoro jee jee! Muskarissa on vaan niii-iiin kivaa – ihan harmittaa aina, kun napero valitsee isin.
Tällä(kin) kertaa Silva soitti djembe-rumpua ja (wohoo!) myös sähkökitaraa. Pop&Jazzin muskari = paras.
Illalla treenasime taas Silvan kanssa Bollywood-tanssiaskeleita Ilonan videon tahtiin. Kuvasin myös tirpan tanssin – selvä tulevaisuuden Bollywood-tähti suoraan puutalosta!
Perjantai
Tavallisesti perjantaipäivän ohjelmaan kuuluu Silvan temppukoulu – ja useimmiten sillä aikaa Seela nukkuu nätisti itkuhälärin päässä ulkona. Tällä kertaa temppuilu oli kuitenkin peruttu. Ja olimme laiskoja ja pysyimme aamupäivän leikkiajan kotona. Silva muovaili muovailuvahasta naan-leipää ja piti äidille oppituntia veitsen käytöstä sillä aikaa, kun Seela nukkui aamupäiväpäikkärinsä Manducassa.
Päivärytmin mukaan kahdeltatoista taas lounas ja yhdeltä lapset nukkumaan. Ja kappas – äidin työviikko oli päättynyt!
Joelin tultua kotiin suihkaisin autolla Sfinksin studiolle Kalasatamaan Putous-tanssia treenaamaan. Jaiks! Jännitys alkoi nousta!
Illalla treenasin vielä videon tanssiin ja totesin, että hei mähän osaan tän! Uskomaton tunne. Koreografia hallussa, seuraavana päivänä lauantaina voi täysillä keskittyä fiilikseen.
*******
Tältä kuulostaa puutalon viikko. Isoimmista arjenhallintakatastrofeista ollaan siis (ehkä) selvitty, ja elämä rullailee eteenp… sujuu… onnist… on.
Jeba
18.11.2014 at 14:45Olipa kiva lukea teidän arjesta.. tai ööh silmäillä, koska tyttö kitisee kakkavaippaansa ja täytyy mennä! Mutta palaan tähän myöhemmin ajan kanssa. :) Mäkin tein postauksen meidän tuikitavallisesta perjantaista, käyppä katsomassa, jahka ehdit. :)
Kristaliina
18.11.2014 at 15:06Hahaaa, saatiinpa ne kakkavaipatkin mukaan!!! :D
Hei multa onkin jäänyt toi sun bloggaus väliin, kun olin just perjantaina niin tanssijännäreissäni – meen lukeamaan! :)
Jeba
18.11.2014 at 22:07Nyt mä ehtisin lukee ilman kakkavaippoja! :D Voi vinde! Sä harrastat lasten kanssa kyllä paljon… tuli ihan sellanen tuskahiki, kun luin mitä kaikkea touhuutte! Huhhuh! :D Mutta siis ihanaa, että jaksat. Nostan kyllä hattua!
eppunen
18.11.2014 at 15:17Teidän arki sentään menee, me lähinnä jumitellaan kotona kun en tiedä mihin menisi. Se ei vain ole, meidän arki on :D
Lilleri78
18.11.2014 at 19:00Oletpa reipas kun olet joka päivä menossa yksin tai lasten kanssa! Hatunnosto :) Tai ainakin musta se kotoa lähteminen kahden lapsen kanssa on se kaikkein haasteellisin juttu. Toki muualla käyminen virkistää, eipä sillä :)
Kristaliina
18.11.2014 at 19:54Niin on! Siis lähteminen aina se karsee hässäkkä :)
Pakko myöntää, että ei me kyllä ihan joka päivä lähdetä – esim. just tänään ei oltu missään. Oon ajatellut, että ainakin yhden päivän viikossa voi olla ihan hyvällä omatunnolla kotona, kun on kuitenkin noita lasten harrastusmenoja jonkin verran. Eli ihan silleen itsetarkoituksellisesti ei välttämättä jakseta lähteä tyyliin leikkipuistoon, jos ei ole ”houkuttimena” jotain tuollaista loruttelukerhoa tms. :) Että oikeasti en ole kovin reipas :)
Nonariina
18.11.2014 at 22:49Vitsit että oli hauska seurata nallejen nukkumisjärjestely-keskustelua :).
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 07:58Anteeksi nyt ymmärtämättömyyteni, mutta jo jonkin aikaa blogiasi seuranneena ja kuvauksia elämästänne lukeneena, en tosiaan ymmärrä, mikä siitä arjestanne niin tekee niin kovin raskasta?
Kirjoittamasi perusteella Tirppa on reipas, fiksu pieni tyttö ja vauvakin kuulostaa ihan perusvauvalta. Kaupungilta on hoitoapu, on isovanhempaa apuna, isä osallistuu todella paljon ja mahdollistaa päiväunet ja rennot viikonloppuaamut, näköjään ruuatkin kulkeutuvat kaupasta ilman kaupassakäyntiä.
Päikkäreissä on toki aina oma shownsa, myös meillä 1.5v:n ja 3kk:n kanssa, mutta ei meillä asiasta ole stressiä ja ongelmaa, kun prioriteetti nro.1 on se, että päikkäriaika varataan nukkumiseen. Aina. Ne eivät myöhästy tunnilla eikä 20 minuutilla. Muut menot järjestetään niin että se mahdollistuu, ei stressiä. Yöt nyt menee miten menee, meilläkään kumpikaan ei nuku täysiä öitä, mutta sellaista se on pikkulapsen ja vauvan kanssa. Joskus ärsyttää ja väsyttää, mutta turha siitä on sen enempää harmmistua, kun sellasta se on.
Itselleni tulee tästä kummallinen fiilis, miten elämä voi olla niin hankalaa kahden pienen kanssa, kun kirjoitustesi perusteella elämänne vaikuttaa ihan normaalilta pikkulapsiperheen elämältä, mutta vielä extra-avustuksin! Tietysti totuus voi aina olla eriasia, kun ”julkisuuteen” välitettävä kuva, mutta siis omien kuvaustesi pohjalta nämä pohdinnat.
Kristaliina
19.11.2014 at 09:06No tässä vähän ikään kuin vihjasin, että arki alkaakin vähitellen suj… onnist… olla :) Nukkuminen on meillä se ylivoimaisesti isoin ongelma, siitä en uskalla just nyt sanoa ääneen mitään etten manaa :) Päikkärit sujuvat nykyisin hienosti, vaikka rytmin löytäminen oli tosi vaikeaa ja vaatii noin kuukauden työn…
Anomuumi (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 10:03Kieltämättä aika ymmärtämätöntä siihen nähden, että kysyjällä on itselläänkin kaksi pientä lasta ja häntä joskus ärsyttää ja väsyttää. ”Turha siitä on enempää harmistua”? Okei, ollaanpa kaikki sitten harmistumatta tästä lähtien?
Kaikki ei sopeudu niin kivuttomasti siihen, että ”sellasta se on”. Onnittelut, että sinä olet sopeutunut. Newsflash for you: on äitejä, jotka kokevat hyvin sujuneenkin päivän jälkeen uupumusta. Terveisin yhden (!) kiltin (!!) yöt läpi nukkuvan lapsen (!!!) runsaasti turvaverkkojaan hyödyntävä (!!!!) äiti, joka välillä kokee, että joskus on helppoa ja mukavaakin.
Kristaliina
19.11.2014 at 12:00Niinpä. .. ja sit lisäksi vielä sellainen pieni juttu, että mä kirjoitan tällaista blogia tuntemuksistani… :) Näköjään joitain ärsyttää, jos kerron vaikeuksista (koska heillä ei niitä ole), mutta se se vasta jotakuta toista ärsyttääkin, kun kerron jostain hyvin sujuvasta asiasta (koska heillä ko. asia ei suju.
Alan vähitellen ymmärtää niitä bloggaajia, jotka vain ottavat kuvia kukkaruukuistaan :D
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 12:36Olen lukenu sun blogia melkolailla alusta asti ja haluan tsempata jaksamaan mielensäpahoittajista huolimatta! Mitä enemmän lukijoita sitä enemmän taitaa olla myös niitä jotka jostain kumman syystä kaataa omaa pahaa oloaan tai ketutustaan toisten niskaan… Joskus tuntuu että etenkin sellaiset ihmiset jotka itse elää omaa elämäänsä ja tekevät omaa juttuaan muista piittamatta ja antavat muiden elää omaansa ovat niitä jotka ärsyttävät valittajia kaikkein eniten:-) Jatka samalla linjalla, ei kukkaruukkuja pliis!!! (paitsi kun niissä kuihtuneita kukkia:-D)
Kristaliina
19.11.2014 at 13:55Tästä se sanonta ”asiasta kukkaruukkuun” varmasti tulee :D
Torey
20.11.2014 at 21:59Sää sen sanoit! Tarttis alkaa pitämään blogia kynttiläasetelmista ja maton nukasta, ei sais saakeli soikoon jatkuvasti kommenttia miten tekee väärin tai millanen ihminen on kun on jotain mieltä asiasta. Omasta elämästä lasten kanssa bloggaaminen on ehdottomasti se aihe josta saa eniten ärsyttäviä ja turhia kommentteja!
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 09:11Mun mielestä taas on melko uskaliasta lähteä sanomaan miltä toisesta ihmisestä pitäisi tuntua ja saisiko tuntea väsymystä ja uupumusta omassa elämässään. Aiemmissa kirjoituksissa on nimenomaan kerrottu Seelan vaikeuksista saada nukuttua, nythän asia on ilmeisesti hieman parantunut. Jos yöt nukkuu hyvin rikkonaisesti ja päivät nukuttaa vauvaa joka nukkuu vaan liikkuvissa vaunuissa/sylissä niin voin sanoa että kyllä se voe voimia oli apuja tai ei. Ehkä monelta ongelmalta vältyttäisi jos uupuneen ihmisen oloa ei vähäteltäisi. Vaikka sinä pärjäät valittamatta se ei tarkoita että kaikkien muidenkin pitää jaksaa koska elämä on.
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 09:20Toi siis piti olla kommentti edelliseen vierailijan viestiin…;)
Milkkis (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 10:07En minäkään lähtisi kenenkään väsymystä vähättelemään.. Mutta, kai Krista ymmärrät kuinka onnekas olet kun Silva vielä nukkuu päikkärit? täällä samanikäinen eikä unista tietoakaan. eli totaaliactionia aamusta iltaan.
Meillä lisäksi kohta 4kk vauva, jolla ymmärtääkseni Seelan kanssa samantapaisia uniongelmia + lisäksi allergiaepäilyt. Vauva aina nukahtaa vasta raivoamisen päätteeksi, huoh. Ilta on vaikein.
Mutta, ulkoiletteko paljon? Se on mulle ehkä suurin haaste tän yhdistelmän kanssa, siis jos ollaan jossain kotipihaa kauempana. Vauva kun ei hereillä oikein vaunuissa viihdy ja unet saattavat olla torkut vain. Syöttääkään en enää näin kylmällä ulkona viitsi, ja touhuilu vauva sylissä vilkkaan 2-vuotiaan kiipeilijän kanssa tuntuu hiukka hankalalta. Kai se tästä kun meillekin löytyy kunnollinen päiväunirytmi (niin voi ajoittaa kunnon ulkoilun vauvan uniajalle) ja kai tää vauva vanhemmiten alkaa viihtyä myös hereillä rattaissa maailmaa pällistellen. Manduca ka kantoliinakin löytyy mut nut jääneet vähemmälle käytölle paksujen ulkovaatteiden takia. Kait niitäkin vois opetella..
Kristaliina
19.11.2014 at 12:05Joo todellakin ymmärrän!!! Toi nukkuminen on niiii-iiin luksusta, ihan oikea arjen voimavara!!!
Vastaan myöhemmin loppuosaan – nyt lounas- ja päikkäriaika :)
Milkkis (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 14:10Ja unohtui, on pitänyt pahoitella mun aikaisempaa kommenttia Silvan veitsi-postaukseen..kommentoin jotain mun pojan temperamentista ja vilkkaudesta, että ei toimisi samat metodit meillä. Toivottavasti et ymmärtänyt sitä väärin, se tuli itseasiassa mieleen aikaisemmasta kommentista, ei sun postauksesta. Mun mielestä postaus oli kepeä ja hauska, ei sen enempää :) Vaikka tosiaan monet kerrat olen miettinyt miten erilaista elämä mahtaa olla Silvan kaltaisen rauhallisen lapsen kanssa vrt. meidän <3 tulisielu <3
Kristaliina
19.11.2014 at 14:20Joo ei mitään – ja se sun univertaus oli just hyvä! Mä oon kans tosi vahvasti sitä mieltä, että lapsen temperamentti vaikuttaa… …kaikkeen. En vaan tullut laittaneeksi sellaista disclaimeria siihen tekstiin kun en kuvitellut, että keskustelu menee siihen suuntaan, kun aiheen oli tarkoitus tosiaan olla vain kepeänhauskaa lörpöttelyä :)
Nykyään näyttää, että kommenttikentässä käy aikamoinen kähinä aiheesta kuin aiheesta – toivottavasti tilanne tasaantuu jossain vaiheessa…
Niin joo mut tuohon ulkoiluhommaan – sama juttu meillä! Kesällä imetys oli helppoa ulkona tai saatoin napata vauvan vaunuista vaan rengasliinaan nukkumaan, mutta tää syksyn kalseus kyllä meilläkin muutti tuollaisen ulkoilun. Onneksi kaupungin leikkipuistoissa on sisätilat; eli siellä jos ulkoleikkii, niin pääsee sitten imettämään tarvittaessa sisälle.
Mutta pakko myöntää, että oikeastaan en juuri ulkoile ihan ns. sellaisenaan ”ulkoilun vuoksi”. Usein ollaan matkalla johonkin aktiviteettiin; se on vaan mulle (köh laiska) helpompi saada lähdettyä niin :)
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 15:06Hassua miten eri tavalla nämä asiat nähdään. Kun asiaa katsoo riittävän ulkopuolelta, niin kommenttikentässä ei näy kähinää vaan yritystä keskustella moneen suuntaan muutakin kuin ”hyvä te, jaksaajaksaa tai ihanat lapset”. Vasta silloinhan tämä toimii vertaistukena myös niille, joiden tilanne poikkeaa omastasi. Ymmärrettäväsi nuo ”ihana Silva/Seela” -kommentit ovat sinulle tärkeitä, mutta blogin lukijallehan ne eivät anna mitään.
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 15:31Mulle nää kähinät eli ”yritys keskustella moneen suuntaan” näkyy töykeinä, ajattelemattomina tai tahallisen ilkeinä kommentteina. Ei tietenkään tarvi olla samaa mieltä ja tästäkin ketjusta löytyy useampi asiallisesti ja hyvällä tahdolla esitetty kommentti joissa ei myötäillä vaan tuodaan esiin toinen mielipide tai kysymys. Kyse onkin siitä, miksei asioita voi esittää asiallisesti vaan hyökäten? Omassa kommentissasikin lyttäät kristalle osoitetut kannustukset ja esität asiat melkoisen ivallisella sävyllä. Mielestäni Krista on ottanut ilkeilyt hyvällä asenteella ja huumorilla, samaa asennetta olisi kiva nähdä myös ”kähinöitsijöillä”.
Milkkis (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 15:49kiitos vastauksesta ulkoilujuttuun, noin itseasiassa ajattelinkin että siellä suunnilla on sisätilat leikkipuistoissa. Täällä meilläpäin pikkukaupungissa ei sellaisia ole, ja se on kyllä välillä haaste myös vaipattomalle 2-vuotiaalle ja äidille myös jos akuutti vessahätä yllättää :) Täällä siis puistot mallia leikkikenttä.
Kristaliina
19.11.2014 at 14:22JA meille Seelan päikkäreillenukahtamisvaikeuteen auttoi (sen taulukoinnin lisäksi) se perusjuttu: aika. Päikkäriraivoamiset ovat rytmin löytymisen jälkeen jo suht vähäiset, enää ihan pienet perusprotestoinnit. Toivottavasti tilanne helpottaa pian teilläkin!
pph (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 15:16Varovaisesti uskaltaisin väittää, että valtaosa 2-3 vuotiaista nukkuu vielä päiväunet jos
– heräävät aamulla ajoissa
– ulkoilevat aamupäivällä ja iltapäivällä
– menevät riittävän myöhään nukkkumaan.
Mutta kuinka ollakaan vauvan kanssa kotona ollessa nämä asiat eivät ole niin itsestään selviä ja helppoja toteuttaa. Lisäksi tosi monella lapsella on kahden vuoden paikkeilla vaihe, jossa unien kanssa pistetään kovasti vastaan. Sen taistelun (voi kestää muutaman kuukaudenkin) kun jaksaa (ja pystyy vauvan kanssa) vääntää niin unet usein maistuukin vielä ainakin vuoden pidempään.
Milkkis (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 16:20No meillä asuu sit vissiin se poikkeus joka vahvistaa säännön :) Poika on kyllä ihan pikkuvauvasta asti ollut torkkuja ja vähäuninen. Ja ongelma ei niinkään ollut unille nukahtaminen vaan se että illat venyi aivan liian pitkiksi jos oli nukuttu. Mutta ei se kyllä mun tuttavapiirissä ihan poikkeuksellista ole että kotihoidossa oleva 2,5-vuotias ei nuku päiväunia (vaikka ulkoillaankin..)
pph (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 22:23Siksi kirjoitinkin valtaosa, koska jossainhan niiden poikkeustenkin täytyy asua :-) Aika harvalla kotona olevalla kuitenkaan ulkoilua tulee samanlaisia määriä kuin päiväkodeissa ja herätys on aikainen ja nukkumaanmeno suht myöhäinen. Jos lapsen unentarve vuorokaudessa on jotain 10-14 tunnin välillä (tiedän, löytyy myös niitä alle 10h/vrk nukkuvia mutta aika vähän enää) ja yöhön menee 12 tuntia niin paljon on sitten jo niitä lapsia jotka eivät enempää unta tarvitse. Samalla varmaan harvempi niistä lapsista, joiden vanhemmat elää 8-16 arkea, ehtii nukkua 12 tunnin yöunia koska muuten pitäisi suunnilleen nukkua 19-07. Kotihoidetuilla 12 tunnin yöuni ei varmaan ole ollenkaan yhtä tavatonta, nukkumaanmeno vaan yleensä myöhäisempi. Aika moni kotona jo päiväunet jättänyt alkaa uudelleen nukkua päivähoidossa. Paitsi että arkirytmi muuttuu niin se sosiaalisuuskin tietysti väsyttää toisella tapaa kuin kotona olo. Kristan arki taas näyttää niin toiminnantäyteiseltä, että en ihmettele yhtään Silvan pitkiä päiväunia (enkä sitä että tuossa rumbassa vauvan saaminen unirytmiin on ollut vaikeaa).
Kristaliina
20.11.2014 at 14:58Hih vähän ohi tän kommentin, mutta tuohon loppuosaan liittyen. Mua huvittaa, kun tämä näyttäytyy toiminnantäyteiseltä – pakko uskoa, kun moni on niin sanonut tän perustellaa! Mulla itsellä kun välillä on ihan ollut huono omatunto siitä, että ollaan niin laiskoja :D :D :D Ehkä tähän valikoitui vauhdikkaampi viikko, tai hmm sit ehkä me ei ollakaan niin laiskoja kuin mä kuvittelen :D
Joka tapauksessa tuosta huonosta omatunnosta mun pitäis päästä eroon, se nyt ei ainakaan mitään auta :)
milkkis (Ei varmistettu)
20.11.2014 at 21:47No hitsi, ajattelin että viitsinkö sanoa: Mun mielestä teidän viikko ei tosiaan näytä mitenkään touhukkaalta. Aika perusmeininkiä. Meillä touhuillaan vähintään yhtä paljon, enemmänkin väittäisin. Varsinkin kun tosiaan meidän isompi ei nuku niitä unia, niin on muutama tunti enemmän aikaa olla menossa. Ja yllätyin tosi paljon muista kommenteista siihen että te olette paljon menossa. Häh, kuinka paljon muut siis oikein on kotona?
Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 13:19Esikoisen vauva-aikaan käytiin kerran viikossa perhekerhossa ja kevätpuolella pieni jakso muskarissa. Sitten oli neuvolareissut ja satunnaisia äitiporukan tapaamisia. Konttausiästä alkaen (8 kk) käytiin ulkoilemassa lähipuistossa aamupäivisin.
Kuopuksen vauvavuonna haettiin esikoista kerhosta 2 krt viikossa (iskä vei sinne) ja kerran viikossa käytiin kolmistaan perhekerhossa. Muuten käytiin aina välillä rautakaupassa, kun oli talon remppa kesken, ja hoidettiin ruokakauppahommat. Aamupäivällä ulkoiltiin, yleensä omalla pihalla, koska kävelyetäisyydellä ei ollut tässä asuinpaikassa yhtään hyvää leikkipuistoa.
Tämän kokoisessa keskisuuressa kaupungissa ei ole kovin paljon vauvavirikkeitä tarjolla ja keskustan shoppailu- ja kahvilamahdollisuudetkin on aika rajalliset. Leikkipuistojen sisätilat on unelmaa vaan.
Lilleri78
19.11.2014 at 10:55Hmmmm… Mun täytyy kyllä kommentoida muutamaan ylläolevaan kommentiin liittyen, että ei kai tämä äitiys ja väsymys mikään kilpailu ole? Se, että jollakulla on joku asia toista paremmin, ei tarkoita sitä, etteikö tätä äitiä sitten voisi väsyttää tai hän voisi kokea arkea rankaksi.
Jokainen lapsi ja aikuinen on erilainen, eikä täältä blogista nyt todellakaan me voida lukea kaikkea, mikä liittyy Kristan ja lasten elämään, eikä kenenkään muunkaan. Me saamme täällä pienen vilkaisun siihen, mitä Puutaloperheen elämä on, vaikka Krista kuinka kirjoittaisi paljon ja kertoisi meille asioita. Me emme ole heidän asemassaan emmekä kenenkään muunkaan, joten jokainen tietänee itse omat rajansa ja väsymyksensä ja elää, kirjoittaa ja toimii niiden mukaan.
Ei se ole kenenkään toisen haasteista pois, että jollain toisella on vielä vaikeampaa.
Jeba
19.11.2014 at 13:29Mä olen niin samaa mieltä!
Kukaan toinen ihminen ei ole sanomaan, että kuinka rankkaa se arki pienen lapsen tai pienten lasten kanssa on! Sillä, jokaisella äidillä ( tai vanhemmilla ) on ihan omat hankaluutensa arjessa, eikä koskaan pitäisi verrata toisten arkea omaan arkeen – eikä edes lapsiin!
Meidän naapuri ( kolmen lapsen yksinhuoltaja äiti ) kerran ihmetteli, että miten kummassa voin olla niin väsynyt, kun mulla on vaan kaksi lasta ja molemmat ( vielä tuolloin ) nukkuivat hyvin. Närkästyin kommentista todella paljon ja ajattelin, että mikäs kumma sä olet kuule sanomaan? Sanoin sitten äidille takaisin, etä näetkö sä tonne meidän seinien sisälle mitä siellä tapahtuu aamusta iltaan ja mistä kaikista asioista väännä uhmaikäisen poikani kanssa? Itse en ole koskaan sanonut tälle toiselle äidille yhtä ainutta poikkinaista sanaa, vaan olen aina tsempannut, kuunnellut ja ollut tukena.
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 12:35Minäkin olen kyllä jo tovin ihmetellyt, että jos apuna on ämmi, mummi ja Joelkin osallistuu kiitettävällä tasolla, niin miten kehtaatte käyttää vielä kaupungin palveluita? Muutenkin kirjoituksesi ovat niin ristiriitaisia, että taidat pitää meitä lukijoita tyhminä. Samassa kappaleessa lukee että päivän vaikein osio on lasten päiväunille laitto ja sitten että Silva rattaisiin ja toivottaa hyvät päiväunet ja that’s it…niin..Silva rattaisiin ja sitten nukutat Seelan. En näe ongelmaa.
Olet itse kertonut, että kun Joel tulee töistä niin sinun on mahdollista nukkua päiväunet. Ei varmaan jokapäivä, mutta edes joskus. Viikonloppuisinkin saat nukkua. Joel tekee myös ruuat (jos olen oikein ymmärtänyt) ja ruokaa tulee kaupasta kotiovelle….sitten kuitenkin valitetaan koska arki ei suju, vaan se ON. Mitähän olet kuvitellut arjen olevan? Monet äidit eivät saa lähellekään noin paljon apuja ja hoitavat kauppareissut ja ruuanlaitot ja koirien ulkoilutukset mukisematta, koska sitä se arki on.
Blogissa kertomasi perusteella olet erittäin onnekas monessa eri suhteessa. Tämän kommentin ei ole tarkoitus loukata, vaan antaa näkökulmaa lukijalta. Olen vuoden verran seurannut blogiasi ja pitänyt sitä mielekkäänä. Nyt postaukset ovat vuorotellen sitä miten hyvin asiat ovat ja sitten taas miten väsyttää ja mikä kaikki on pielessä. Toivottavasti tämä kirvoittaa keskustelua (hyvässä hengessä) ja ehkä huomaat itsekin kirjoitustyylisi muuttuneen. Jos ongelma on pelkästään minulla, niin lupaan poistua hiljaa takavasemmalle ja seurata muita blogeja. Hyvää joulun odotusta!
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 12:39Huoh.. Että oikein keskustelua hyvässä hengessä, et taida oikein ymmärtää määritelmää:D Terveisiä sinne takavasemmalle!
Lilleri78
19.11.2014 at 12:41Mutta eikös lapsiperhe-elämä ole juuri sitä – ristiriitaisuuksia, vaihtelevia tunteita, väsymystä ja huonoa keskittymiskykyä, johdonmukaisuuden puutetta..? Sitä, että haluaa nähdä asioista parhaat puolet ja seuraavassa hetkessä taas kaikki tuntuu raskaalta ja väsyttävältä? Miksi ihmeessä tällaisen blogin, jossa ihan tavallinen äiti kertoo tavallisesta arjestaan pitäisi kuulostaa miltään muulta kuin oikealta elämältä, jossa on ristiriitaisuuksia, iloja ja suruja? Ei tämä ole viimeiseen asti viilattu julkaisukelpoinen romaani johdonmukaisella juonella, vaan blogi elävästä elämästä.
Anomuumi (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 13:10Tämän on pakko olla trolli. ”Miten kehtaatte käyttää vielä kaupungin palveluita?”? Seriously? Ei kai kukaan voi kirjoittaa noin ilkeästi ja sen jälkeen ilmoittaa että ei ole tarkoitus loukata vaan keskustella hyvässä hengessä? Edellisessä vastauksessa sanottiin hyvin: sitähän se lapsiperhearki nimenomaan on, että välillä kaikki kaatuu päälle, välillä ollaan onnen kukkuloilla. Jos ”se nyt vain on sellaista” eikä siitä saa kirjoittaa, niin en tiedä, mitä perheblogissa sitten pitäisi kirjoittaa.
Yritä, Krista, jättää tällaiset mielessäsi omaan arvoonsa. Toivottavasti onnistut.
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 13:35Olen samaa mieltä siitä, että varmaankaan kaupungilla ei ainakaan mitenkään joutilaina näitä lapsiperheiden avustajia ole, tarvitsijoita todennäköisesti riittää. Ehkä jollakin ilman tukiverkkoa tai mahdollisesti edes toista aikuista perheessä olevalla olisi esim. silläkin hetkellä saattanut olla tarvetta avustajalle, kun tämä yksi kaupungin työntekijä matkustelee neuvolaan istumaan aulaan yhden lapsen kanssa toisen neuvolakäynnin ajaksi.. Toki neuvolassa on yksinkertaisempaa asioida vain yksi lapsi huoneessa mukana, mutta onko tilanne todella niin haastava, ettei siitä selviä ilman ulkopuolista apua?
Neuvolaterveydenhoitajat ovat yleensä ihan tottuneita lapsiin ja osaavat tehdä työnsä ja tarkastuksensa vaikka sisaruksia onkin paikalla.
Ehkä hieman kärjistetty esimerkki, mutta vähän sama, jos muhkean pankkitilin omaava kävisi hakemassa pelastusarmeijan leipäjonosta ruokakasseja, koska kyllä hänelläkin voi olla nälkä. Ja koska hän voi.
Lilleri78
19.11.2014 at 13:44No eiköhän siellä kaupungillakin osata miettiä, annetaanko sitä työntekijän työaikaa vai ei sen perusteella, mitä arvellaan tarpeelliseksi.
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 22:29Mä uskoisin myös että osaavat siellä kaupungilla miettiä kenelle sitä apua jaetaan. Olisko myös niin, että vähävaraisilla perheillä, joissa apua tarvitaan ei ole varaa edes tuohon omavastuuosuuteen ja toisaalta parempituloiset eivät kehtaa/tohdi näitä sosiaalipalveluita käyttää. Eli onko kysyntä sittenkään niin valtavaa että jollekin joudutaan vastaamaan ettei palvelua saa? En tiedä, kunhan arvailen.
Kristaliina
20.11.2014 at 15:11Mullakin on vain oma kokemus, ja sen perusteella meidän ainakin oli täysin helppoa ja sujuvaa saada tämä palvelu – soitin, kotikäynti (jossa vain lähinnä palvelu esiteltiin) ja sillä selvä. Neuvolastakin sanottiin (ja hoitajat ovat sanoneet), että just tällaisiin tilanteisiin tämä palvelu on tarkoitettu. Ja hoitajat kyselivät, että onhan neuvolasta muistettu mainostaa tätä. Eli ei kyllä vastaanotosta päätellen he ihan halusivat mm. ”mainostaa” tätä, että tavalliset lapsiperheet löytäisivät palvelun piiriin.
Hoito on tosiaan tulosidonnaista, muistaakseni n. 6-10 e tunti, eikä (tämäkin muistaakseni) ylätulorajaa ole. Meillä korvaus ei nouse kovin korkeaksi – meillähän on perheessä tällä hetkellä kotiäiti ja opiskelija… :)
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 14:02Jos luit kirjoituksen varmaan huomasit että tarkoitus oli jättää Silva kotiin hoitajan kanssa, mutta aikatauluepävarmuuksien vuoksi hän lähtikin mukaan toisin kuin alkujaan piti… Neuvolakäynti varmasti onnistuu myös taapero mukana, on onnistunut itseltänikin, mutta eipä siinä paljoa käteen jää kun huomio on osittain isommassa ja sen tekemisissä, tuon ikäiset kun on vähän huonoja istumaan nätisti ja hiljaa. Neuvolassa nimenomaan korostetaan että apua tulisi pyytää kun tuntee sitä tarvitsevansa, en ymmärrä miten voit sanoa ventovieraista ihmisistä blogitekstin perusteella mitä he ansaitsevat ja mitä eivät. Jos ei verta tuu niin ei voi sattua ja jos hymyilet sulla on kaikki hyvin…?
Kristaliina
19.11.2014 at 14:08Joo – ja sit vielä sellainen lisäys, että tämä kaupungin hoitajahommahan ei edes ole mallia ”hoitaja tulee auttamaan tilanteissa, jotka olisivat muuten mahdottomia”. Vaan meidän hoitotavoitteeseen on kirjattu tyyliin ”hoitaja tulee auttamaan, että äiti saisi levätä (mieluiten nukkua päiväunet) ja olla vuorovaikutuksessa vauvan kanssa”. Mun siis kuuluisi nukkua päiväunet tai juoda kahvia ja lukea naistenlehtiä, jotta tavoitteeseen päästäisiin :) Mä itse oon vaan ollut niin ”suorituskeskeinen”, että oon usein toivonut hoitajaa päivälle, jolloin mulla on jotain menoa. En ole vielä oppinut käyttämään tuota aikaa rentoutumiseen niin kuin pitäisi – siinä minulla vielä opeteltavaa :)
Anomuumi (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 14:12Tämä menee nyt ihan saivarteluksi (hyvä että itsekin tajuat että esimerkkisi on epäsopiva), mutta saivarrellaan sitten. Jos rikkaalla on nälkä ja häneltä puuttuvat tarvittavat tiedot ja taidot ruoan ostamiseen ja valmistamiseen ja hän näkee nälkää ja tuntee olevansa pulassa, niin KYLLÄ, HÄN SAA SILLOIN MENNÄ LEIPÄJONOON. Olisiko hyödyllisempää opettaa häntä käymään kaupassa ja laittamassa ruokaa? Olisi, mutta se ei ole tämän jutun pointti. Sitä paitsi Kristan tapauksessa ei edes ole mitään ”hyödyllisempää apua”, jota hänen kannattaisi ottaa vastaan, jotta tätä apua säästyisi sinun mielestäsi oikeammalla tavalla hädässä oleville. Tämä on juuri sitä apua, jota Krista tarvitsi/tarvitsee, ja se on yksinomaan hyvä asia, että hän sitä saa. Jos kotiapu (joka on muuten ihan pätevä päättämään itse, kenelle apua annetaan ja kenelle ei) päättää, että puutaloon ei ole varaa nykyresursseilla lähettää apua vaan sitä tarvitaan kipeämmin muualla, niin sitten olkoon niin. Mutta kun niin ei ole.
Kristaliina
19.11.2014 at 14:17Aaaa joo ja vielä sellainen, että meillähän käy kaupungin hoitaja kerran viikossa 2,5 tuntia, ja me maksetaan se omalla rahallamme :) Vrt. lapsi voisi olla päivähoidossa tai käydä ilmaisessa kaupungin päiväkerhossa… Että näin häikäilemätöntä :)
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 15:22Ihan noissa molemmissa esimerkeissä valtaosan todellisista kustannuksista maksaa muu kuin palvelun käyttäjä.
Kristaliina
19.11.2014 at 15:27Nimenomaan, juuri sitä tarkoitin.
Mari vaan (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 13:29Tässä Vierailija:
0700-167-27
0600-127-47
(1,99€/min http://soita.me/)
Kyllä se siitä paremmaksi vielä muuttuu, mut asiat pitää käsitellä itsensä kanssa eikä kaatamalla toisten niskaan.
Vierailija (Ei varmistettu)
19.11.2014 at 13:32Musta teillä on hyvä meno. Ainoa mitä mietin on että meneekö Silva oikeasti vasta kymmenen jälkeen nukkumaan??
Kristaliina
19.11.2014 at 14:01Joo, ja nukahtaa yleisimin tyyliin yhdeltätoista! …ja Seela kymmeneltä. Me ollaan tällaisia iltakukkujia :) Tilanne ei kyllä ole ihan optimaalinen – lue: ei vanhempien kahdenkeskeistä ilta-aikaa yli vuoteen… Jossain vaiheessa (kun itseltä jaksamista riittää) pyritään varmaan aikaistamaan nukkumaanmeno siihen noin puoli ysiin, jossa se oli…
No, parempi mulle oman nukkumistavan kannalta tää kuin se, että lapset heräis tyyliin kuudelta. Et mieluummin sit kuitenkin näin :)
Torey
20.11.2014 at 22:23Meidän tyttö on vauvasta asti ollut iltakukkuja. Jos neiti nukahtaa jo yhdeksältä, kannattaa mitata kuume, tai on jäänyt touhukkaana päivänä päikkärit pois! Meillä 3v. nukahtaa useimmiten kymmenen aikoihin. Ja mieluiten niin! Musta oli kamalaa kun työkaveri sanoi joskus, että he ei voi sopia mitään iltamenoja koska muksu nukahti seitsemältä! Karseeta!