Uuuu jos meillä joskus olisi omalla pihalla aurinkopaviljonki, siinä pitäisi ehdottomasti olla kulmissa sellaiset ohuet tuulessa lepattavat verhot. Kotoisuutta, tilan tuntua, ehkä jopa salainen ripaus romantiikkaa.
Joku kaunis kangas, ehkä hieman läpikuultava. Oooh. Joo. Siinä se sitten heiluisi hiljaa tuulessa, sitä voisi kaikesa rauhassa vaan katsella, kahvikuppi kädessä. Vähän niin kuin laineen liplatus. Ihan meditatiivista. Niinku.
Oooooo-ooo-ooo voiko olla mitään rauhoittavampaa kuin tuulessa hiljalleen lepattava verho…?
Fail.
Westend Mum
26.6.2017 at 10:44Aina ei mene ihan suunnitelmien mukaan, kun todellisuus ei vastaa mielikuvaa ;D MUTTA tuleehan niitä vähemmän tuulisia säitä – ota silloin äkkiä kuva täydellisestä idyllistä ;)
http://westendmum.fi
krista
26.6.2017 at 18:18Joo klassinen mielikuvat vs. todellisuus :D
Mithun Heidi
26.6.2017 at 19:16Tämä postaus pelasti minun ja kyläilemässä olleen ystäväni (juhannuksen jälkeisen väsymyksen täyttämät) iltapäiväkahvit. :D Me ollaan sisustettu uuden puutaloasunnon terassia vähän samaan tyyliin: ”nämä istuintyynyt on nin ihanat”. Ainut vaan, että ensimmäisen sateen jälkeen ne jäi seisomaan tuohon olohuoneen nurkkaan.
krista
26.6.2017 at 21:15Hihi! Joo istuintyynyt on kyllä pahat – ja meillä on sellaiset VALKOISET. Ei Mitään Järkeä :D Ne tyynyt tulivat siis tuolien mukana, mutta siis VALKOISET. Huh huh. Meillä on tapana kerätä ne pois heti, kun siirrytään sisälle, pelkästään jo siksi, että paikalliset linnut tykkää tosiaan käydä vaan tuolien nojilla istuskelemassa ja kakkaamassa :D Nyt tuo katos on selvästikin poistanut sitä linnunkakkaongelmaa – ja sadettakin se pitää!
Wislabon
27.6.2017 at 08:12Löytyisiköhän jostain vielä sellaisia pöytäliinan painoja, joita ainakin mun lapsuuden mummolassa käytettiin. Oli omenoita ja päärynöitä ja kaikkee. Sellasia klipsuilla kiinnitettäviä pikkupainoja, ettei tuuli vie liinaa. Sopisi tuohonkin…