Minä en ymmärrä (muita) autoilijoita.
Minun mielestäni liikennesäännöissä on kyse yhteisestä turvallisuudesta ja liikenteen sujuvuudesta. Monen muun mielestä säännöissä on ilmeisesti kyse egojen taistelusta ja yksilön(kaahaamis)vapauksien rajoittamisesta.
*******
Avautuminen Kuusamosta
Ajoin ajokorttini Kuusamossa. Yksi isompi pääkatu, jonka molemmissa päissä liikennevalot. Yksisuuntaista tietä käytiin harjoittelemassa lukion edustan linja-autopysäkillä viiden metrin verran. Taskuun parkkeeraamista kokeiltiin Postin edessä, jossa oli tällaiset häkellyttävät kolme peräkkäistä parkkiruutua. Kun pääsin taskuun, sekä edessä että takana oleva auto oli lähtenyt. ”Ei tätä kuitenkaan tarvitse tehdä inssissä, kun tuota taitoa tarvitsee niin harvoin”, opettaja vakuutti.
Kun pääsin ensimmäisellä yrityksellä inssistä läpi, opettaja suositteli lottoamista tänään – oli kuulemma niin hyvä tuuriputki päällä.
*******
Avautuminen yksityisautoilusta (ja yksi takinkääntö)
Olen aina väittänyt, että kaupunkiasukas ei autoa tarvitse. Pitkään olikin näin: keskusta-asukkaana ei olisi tullut mieleenkään metsästää katujen varsilta parkkipaikkoja tai ajella autolla aamuruuhkassa töihin. 45 min per suunta ratikalla ja lähijunalla tuntui ihan kohtuulliselta.
Takinkääntö siinä(kin) asiassa tapahtui viime talvena, kun vaihdoin työpaikkaa ja muutimme tänne Toukolaan. Kolme kuukautta jaksoin matkustaa kävely-bussi-metro-bussi-kävely -yhdistelmällä uudelle työpaikalle, mutta kun yhden kerran sain Joelin vanhempien auton lainaan, ei paluuta entiseen enää ollut. Tunti per suunta julkisilla vs. 20 minuuttia omalla autolla. Ajansäästö per päivä 1 h 20 min. Per viikko 6 tuntia.
Mitäs ne autot nyt maksoivatkaan?
*******
Avautuminen nopeudesta
Matkalla työpaikalle on pieni pätkä 30km/h -nopeusrajoitusta – yleinen nopeusratsian paikka, kuulemma. Työkaverit lähettävät toisille varoitustekstiviestejä: nyt on taas ratsia paikalla, olkaa varovaisia.
Täh?
Miksi siitä pitää varoittaa? Ei minua ainakaan tarvitse. Kun ajaa kolmenkympin alueella kolmeakymppiä, harvemmin tulee kai sakkoja?
Minä ajan nopeusrajoitusten mukaan. Aina. Jos on kahdeksankympin alue, ajan kahdeksaakymppiä. Viidenkympin alueella viittäkymppiä. En viittä kilometria yli tai viittä vaille. Tasan. Ja jos vauhti alkaa vahingossa kiihtyä, Joel kyllä muistuttaa: ”Hei katsopas tuota mittaria!”.
Ajotavoillani kuulun ilmeisesti pieneen (ja muiden autoilijoiden mielestä ärsyttävään) vähemmistöön. Suurin osa kai ajaa juuri tasan tarkkaan sen verran ylinopeutta, että sakkoja ei tule.
Toinen täh.
Jos nopeusrajoitus on 80 km/h, minun järjelläni se tarkoittaa, että siinä saa ajaa maksimissaan 80 km/h. Voi ajaa myös vähemmän, vaikkapa huonon sään takia, mutta maksimissaan tuon verran. Sehän on rajoitus. Raja. Ei tämän yli. Ei 88 km/h.
Ja voi, miten minun ohitseni kaahataan.
*******
Avautuminen ohittelusta
Kun ajan Joelin vanhempien vanhalla Saabilla, saan körötellä suht rauhassa. Mutta oma pieni Hyundaini on ilmeisesti aivan liian suuri ärsyke kanssa-autoilijoille: ”ohi! ohi!”.
Vauvan synnyttyä päätin heti hankkia auton takalasiin sellaisen hölmön ”baby on board” -kyltin. Hormonipöllyissäni naiivisti kai ajattelin, että muut autoilijat vähän rajoittaisivat vaarallisimpia kaahailuitaan, kun huomaisivat, että tässä autossa matkustaa tuollainen vastasyntynyt rakas pikkuinen.
Haha, vähänpä tiesin. Kyltti on näköjään samanlainen punainen vaate kanssa-autoilijoille kuin kahdeksankympin lätkä aikoinaan. ”Ha! Tuossa ajelee joku neuroottinen äiti-ihminen pikkuautollaan – ohi! ohi! OHI!”
Turvallisuusväline vai punainen vaate?
Viime kesänä olimme matkalla mökille Porkkalanniemen suuntaan. Kun olin vaihtamassa kaistaa Turun väylällä, näin peräpeilistäni nopeasti minua lähestyvän punaisen Audin. Olin pian ryhmittäytymässä Kehä II:lle menevälle kaistalle.
Punainen Audi vaihtoi ensin kaistaa minut ohittaakseen. Sitten uudestaan kaistaa seuraavan ohittaakseen. Sitten käväisi ryhmittäytymiskaistalla. Sitten päätti ohittaa vielä yhden. Aloin huvikseni seurata kuskin käyttäytymistä: lyhyellä matkalla hän ohitti viisi autoa ja vaihtoi kaistaa seitsemän kertaa.
Mutta kun ajoimme erkanemiskaistalle, olimme silti siististi peräkkäin; Audi minun edelläni, totta kai. Minä olin ajanut koko ajan tasaisesti samaa kaistaa rajoitusten mukaan.
Jatkoimme siitä peräkanaa Kehä II:lle. Audi jatkoi ohittelua, minä tasaista vauhtiani. Välillä välissämme oli kolme autoa, välillä päädyimme taas peräkkäin. Audi painoi vuoroin kaasua, vuoroin jarrua. Pystyin ihan aistimaan autosta hehkuvan kiukkuadrenaliinin.
Sattumalta matkamme oli aika lailla samanlainen: kehältä sitten Hangontielle ja siitä kohti Kirkkonummea. Ja kun Audi vihdoinkin kääntyi kohti Jorvasta eri suuntaan kuin minä, laskin ääneen, kuinka monta sekuntia se oli minua edellä: viisi. Hän oli laskujeni mukaan ohittanut 13 autoa.
Täh?
*******
Avautuminen muuten vaan
Kun minä ajan keltaisilla liikennevaloista, vilkaisen takapeiliin. Minun jälkeeni vielä kolme autoa vetää päin punaisia. Täh?
Kun minä ajan liittymästä isolle tielle lyhyttä liittymiskaistaa pitkin, painaa takana oleva auto kaasun pohjaan ja kiilaa minun ohitseni pääkaistalle. Täh?
Liikenneympyrässä ajava auto ei näytä ympyrästä poistuessaan suuntamerkkiä. Neljä muuta autoa seisoo ympyrän reunoilla, kun ei tiedä, mihin tämä yksi on menossa. Täh?
Autojono seisoo ruuhkassa, mutta jotkut autoilijat lähtevät kaahaamaan viereistä tyhjää (väärään suuntaan menevää) kaistaa jonon ohi. Ruuhkapaikan vieressä he laittavat vilkun päälle ja änkeävät väkisin johonkin väliin. Täh?
*******
Avautuminen taksissa
Kerran erään puheliaan taksikuskin kanssa jutellessa aloin avautua näistä aiheista, etenkin nopeudesta. Taksikuski nauroi jutuilleni vedet silmissä – miten mahtavia ja erikoisia ajatuksia!
Ai että on erikoista ajattelua, että kahdeksankympin alueella pitää todellakin ajaa kahdeksaakymppiä.
Täh?
Jep (Ei varmistettu)
2.11.2012 at 20:27Täällä yksi, jolle tulle road rage aika usein. Mua jurppii aivan suunnattomasti muiden autoilijoiden hidastelu ja töppäily (tyyliin ei vilkkua ympyrästä poistuttaessa). Yksi suosikki-inhokki on myös epätasainen ajonopeus maantiellä. Itsekin ajelen yleensä vakionopeussäädin päälle ja verenpaine alkaa nousta kun edellä ajavan nopeus seilaa ees sun taa (joka muuten tapahtuu helposti kun ei aja vakionopeudensäädin päällä). Sellaisen ohi on pakko päästä. Mulla ohittamiseen on aina joku ”hyvä” syy eikä esimerkiksi se, että edellä oleva auto on väärän merkkinen tai värinen. Näitä ”hyviä” syitä on hidas tai epätasainen nopeus.
Kuten joku mainitsikin, kannattaa tsekata miten paljon sen oman auton mittari heittää. Mittarin mukaan voi ajaa 80km/h, mutta oikeasti ajaakin esim. 75km/h. Sitten siellä takapuskurissa roikkuu joku munlainen, jolle on kasvanut järkyttävä sarvi otsaan. Ja joo, pitää sanoa, että muhun kyllä puree noi baby on board -kyltit. Annan sellaiselle kuskille munimiset anteeksi kun ajattelen, että se on joku ylivarovainen vanhempi.
Haluaisin myös muistuttaa, että autoissa on eroja. Ohittaminen vanhalla pienimoottorisella autolla on ihan eri kuin sellaisella uudehkolla autolla, josta heppoja löytyy vähän enemmän. Noilla isompi koneisilla peleillä pääsee ohi paljon näppärämmin. Ja auto kuin auto niin turvallisesti voi aina ohittaa sopivassa kohdassa.
Anppa (Ei varmistettu)
5.11.2012 at 19:43Hei, koin yhden elämäni pelottavimmista hetkistä viime kesänä, kun olin ajamassa raskasta muuttokuormaa vanhalla autolla suuri peräkärry perässä.
Ajoin kahdeksankympin alueella vajaata kahdeksaakymppiä ja olin autojonossa ensimmäisenä tulossa liikennevaloihin. Valot olivat palaneet jo hetken vihreänä ja ajonopeuteni oli vakio ja tässä vaiheessa vielä ajattelin että samoilla valoilla menen valoista ohitse, sillä niin raskasta kuormaa ei enää SULKUVIIVOILLA voi pysäyttää ja miksi olisin valojen vihreinä ollessa näin lähtenyt tekemään. Yhtäkkiä sivusilmällä näin että jotain vilahtaa vauhdilla ohitseni suoraan eteeni ja seuraavaksi tajuan edessäni uudenkarhean mersun ja jarruvalot ja mikä pahinta näin pienen lapsen katselevan takaikkunasta.
Paniikkijarrutuksenkin aikana tajusin, että nyt tulee rysähtämään. Muistan vain ajatuksen, että en halua tappaa ketään. Sain onneksi niiden muutaman sekunnin aikana jarrutettua sen verran, raskaasta kuormasta huolimatta, että törmäyshetkellä vauhti oli hieman hiljentynyt ja törmäys ei ollut niin paha kuin olin odottanut.
Edelläajavasta autosta nousi nainen, joka oli lähes yhtä paniikissa kuin minä itse, kävi tarkistamassa auton takapuskurin ja oli jatkamassa matkaa huikaten minulle, että autolle ei käynyt kuinkaan, mutta onneksi tajusin huutaa naiselle, että käydään selvittämässä asiaa läheisellä huoltoasemalla.
Tällä äidillä ei käynyt mielessäkään, mihin vaaraan hän oli lapsensa ja muut kyydissä istuvat asettanut toimillaan: sulkuviivojen kohdalla ohittaminen toisen auton eteen ,jolla on raskas kuorma ja jarruttaminen. Ääni täristen sain selvitettyä tilanteen vakavuuden naiselle, jolle tilanne vasta siinä valkesi. Mitä olisikaan tapahtunut, jos minun tilalla olisi ollut kuorma-auto, rekka tai kuski jonka ajatus on toisaalla, katse hetkeksi muualle kääntyneenä :/ Tällä tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, lapsi selvisi säikähdyksellä ja äiti toivottavasti otti opikseen.
Tämän tapahtuneen halusin siis jakaa siksi, että havahduttaisiin tarkkailemaan liikennettä myös takanamme, ja varsinkin näin talvisin ennakoidaan jarrutukset siten, että takanaolevakin huomaa omat aikeet eikä peräänajoja tapahtuisi.
Zwierzak (Ei varmistettu)
10.5.2014 at 11:31Huomenta! Aloitin blogisi lukemisen pari päivää sitten töissä, ja siitä lähtien oon lukenut postaus postaukselta alusta asti. Aivan ihana blogi, niin elämänmakuinen ja hauska. Tää postaus oli eka, johon tunsin tarvetta kommentoida. Asun Varsovassa, jossa liikennekulttuuri (niin kuin koko Puolassa) on Suomeen verrattuna ihan toinen todellisuus. Muistan kun ekaa kertaa otin anopin Toyota Yarisin ja läksin ruokaostoksille. Kun olen hermostunut, niin minä laulan. Lauloin ja tärisin ja ajoin Yarisilla lähikauppaan. Ihmiset täällä ajaessaan näkevät vain itsensä. Toisella kerralla ylitän suojatietä polkupyörällä, kun kymmenen metrin päässä Opel lähtee valoista ja sen kylkeen ajaa pokkana Datsun. Datsun-kuski nousee karjuen autosta ja sytyttää tupakan, ja jättää tyttöystävänsä autoon istumaan. Se ajoi itse päin punaisia, joten luonnollisestihan sillä on oikeus olla vihainen… Öööh. Mitä täällä oikein tapahtuu? Sitten ajan moottoritiellä, jolla rajoitus on 140 tunnissa, mutta ajan 150, koska Puola. Ajan vasenta kaistaa, ja näen kuinka noin viiden sentin päästä takapuskurissa kykkii joku amisbemarimies kiukusta puhkuen. Koska ajan vain sataaviittäkymppiä ja bemarimiehellä on kiire, luultavasti tapaamaan muita bemarimiehiä… Minä olen pienikokoinen vaalea nainen, joten luonnollisesti herätän kiukkua kanssa-autoilijoissa vain olemassaoloni vuoksi, vaikka ajan ihan normaalisti. (Ja silti tunnen tarvetta pyytää anteeksi vihaisilta bemarimiehiltä, että ajoin vaan sataaviittäkymppiä…) En kestä. Mutta joskus on pakko mennä autolla eri paikkoihin.
Kiitos tästä mahdollisuudesta avautua tämän postauksen innoittamana! Jatkan lukemista , tuoreimman postauksesi saavutan ehkä noin viikon kuluttua :D