Tällaistahan se elämä Aurinkorannikolla on. Juu juu, joka päivä paistaa ja helleraja ylittyy. Eihän me muuta täällä tehdäkään kuin biitsillä keikistellään.
Todellisuudessa sää on täällä talviaikaan vaihteleva. Monesti, kun kysytään vaatteidenpakkausvinkkejä talviajan Aurinkorannikko-lomamatkoille, olen vastannut, että kannattaa pakata samaan tapaan kuin lähtisi matkalle Suomen toukokuuhun. Voi olla hyvinkin helteistä, mutta voi myös sataa kissoja ja koiria ja rakeita ja Afrikan tomua. Yleensä yhtä aikaa. Täällä olen oppinut ymmärtämään, miltä tuntuu, kun yhtä aikaa palelee ja on hiki.
Mutta sitten on välillä juuri tätä parasta parasta parasta.
Kun on vapaa viikonloppu ja päätetään viettää se kiireettä rannalla.
Lauantaiaamuna matkalla rannalle.
Tällainen 21 astetta tuntuu omaan makuun juuri täydelliseltä – jopa välillä liiankin kuumalta, sillä aurinko lämmittää päivän kuumimpaan aikaan jotenkin paljon polttavammin kuin Suomen kesässä. Suojakertoimia ja hattuja tarvitaan.
Tällä kertaa tällainen ”yli 20 astetta” -kausi alkoi tasan viikko sitten, ja tätä iloa kestää ennusteiden mukaan vielä pari päivää. Sitten lämpö tasaantuu sinne ”tammi-helmikuutyypillisempään” 17-18 asteeseen taas. Sääennustekrista täällä vaan moikka, joo joo olen säätiedotteidenseuraamisaddikti.
Eli tänä viikonloppuna saatiin siis nauttia tällaisesta 100 % täysipainoisesta biitsiviikonlopusta.
Jotenkin kyllä aina niin ihastuttaa, miten tuo biitsi pystyykin tarjoamaan niin loppumattoman viihtymisympäristön – kun siis sehän on enimmäkseen vain hiekkaa, simpukoita, kiviä ja keppejä. Mutta lapset viihtyvät tunteja, tunteja, tunteja. tunteja, tunteja. Ja päiviä.
Mieleen tulee klassiset käpylehmät. Että miten tosiaankin parista kepinpalasta (jee mitä aarteita!) lähtee niin loputtomat leikit – samahan se on myös Suomessa metsässä. Aina ei siis tarvitse hienoja valmiiksi suunniteltuja leikkipuistohärpäkkeitä, vaan leikki lähtee mielikuvituksesta.
Siitä, miten epämääräisen näköisestä juurakonpalasta tulee vasara tai hevonen.
Käpylehm… juurihevoset.
Tai tulvavesien kuljettamista bambukepeistä lentopalloverkko.
Oi mielikuvitus ja sen loputtomat leikkimahdollisuudet! Kun on mielikuvitusta, ei ole koskaan tylsää!
Tämän viikonlopun jälkeen tuntuu niin kuin olisi jossain lomalla ollut. Jossain etelänlomalla. Vaikka esimerkiksi jossain Aurinkorannik…
Ai niin. Terkut täältä. Huomenna taas arki, jolloin kökötetään verhot kiinni tietokoneiden takana ja unohdetaan, että asutaan palmujen katveessa.
20
Torey
2.2.2020 at 21:04Toinen säätietojenkyttääjä täällä hei! Ikävä vaan tiedoillaan ei voi päteä, koska ne vaihtuu niin tiuhaan, että varmaan puhut jo vartin päästä läpiä päähäsi. 😂
Noi teidän lämpötilat ois just kanssa sellasia mulle sopivia. Sellanen + 16-21°C ois erittäin jees. Ei palelisi koko ajan, muttei myöskään voisi pahoin helteen takia. 😅
Meillä saatiin tänään jopa nauttia auringosta, ja lupasivat pakkastakin pari astetta. Wuhuu!
https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/01/31/tana-talvena-olen/
krista
3.2.2020 at 11:22Joo ainoa mahdollisuus on seurata säätä vartin välein :D Hihi no mulla on tuo Wunderground, joka on huipputarkka etenkin täällä (Suomessa käytän ihan supersäätä) eli sieltä voi ihan tunnin tarkkuudella katsoa, että mitä on luvassa. Toki se vaihtelee paljon, eli kyllä mä sieltä joku 5-10 kertaa päivässä käyn katsomassa kymmenen päivän ennusteen ja sitten tuntikohtaisen kuluvan päivän ennusteen. Kunnon sääaddikti :D Tänään on tulossa 21 ja täysaurinkoista, sitten 22 ja täysaurinkoista. mutta tosiaan edelleen näyttää siltä, että ke-to-pe eteenpäin on sitten ”vain” 16-18 astetta. Mutta tuo on ihan hyvää tietoa: yli kahdenkymmenen on just sopiva biitsisää, kun taas jossain 16 asteessa on kiva tehdä retkiä ym. – eli meillä vaikuttaa ihan viikon tekemisten suunnitteluun tuo säätila.
–
Onko teillä lunta? Mä silloin marras-joulukuussa Suomessa ollessa ihan hullun lailla seurasin lumihiutaleiden kuvia, toivoen siis lunta. Että eri vuodenaikoina se on hyvinkin eri, mitä siellä säässä toivoo näkevänsä :)
Torey
3.2.2020 at 12:53Ei oo Turun seudulla lunta. Näyttää siltä kuin yleensä maaliskuun lopussa. 😅
Mä kyttään ilmatieteenlaitoksen sivuja. 😁 Sen mukaan tänne saattaa pieni kerros tulla lunta tällä viikolla. Mutta just papan kanssa soitellessa hän kertoi lehdessä luvatun ensi viikoksi jo taas plus viittä. Että se siitä lumesta. 😅