Kurkistus kulisseihin: bloggaaminen työnä

Yhteistyössä: UKKO.fi

Tapanani ei ole ollut kovinkaan syvällisesti täällä blogissa avata ”bloggaajan työ” -puolta. Mutta etenkin erilaisten keskustelupalstojen perusteella aihe kovasti kiinnostaa ja ihmetyttääkin. ”Mistä niillekin muka oikein maksetaan?”. Varsinkin syksyisin verotietojen julkistamisen jälkeen keskustelupalstoilla kuhisee: ”Sehän vaan mutristelee kuvissa huuliaan kaikki päivät – ja TUOLLAISET TULOT?!?!?”.

No, minä en mutristele huuliani (muotibloggaajia kai noissa tavallisesti eniten kummastellaan) enkä pääse kyllä mihinkään tulokuningatarlistoillekaan. Ha ha, valitettavasti. Mutta kyllä minäkin blogistani ihan rahaa saan. Siis ihan oikeaa verotettavaa tuloa, jolla maksetaan perheen ostoksia ruokakaupassa – tällä hetkellä saan ehkä suunnilleen sellaisen puolipäiväisen osa-aikatyön verran.

UKKO.fi:n haastamana – tässä oma ”itsensätyöllistämistarinani”.

Aloitin blogini 4,5 vuotta sitten hetken mielijohteesta, kun olin jäänyt töistäni juuri sairauslomalle ennenaikaisten supistusten takia – odotin siis Silvaa silloin. Olen aina tehnyt töitä (enimmäkseen kirjoittamiseen liittyvää) enkä osannut oikein olla ”tekemättä mitään”. Paitsi öö mitä nyt vauvaa olin siinä tekemässä.

Aluksi blogi ei tietysti ollut mikään työ vaan harrastuskokeilu: tulisikohan kukaan lukemaan, jos kirjoittaisin meidän elämästämme tällaista rehellisen realistista blogia, ihan sataprosenttisen omaan tyyliini…?

En tuntenut silloin blogimaailmaa ollenkaan, mutta yleinen käsitykseni oli, että blogit siihen aikaan olivat aika kiiltokuvaa: päivän asuja ja asetelmia. Minun ”erilainen ideani” oli näyttää väläys kotiäidin arkirealismista sellaisena kuin se on: pesemätöntä tukkaa, univelan pätkimää ajatuksen juoksua ja välillä hormonihuuruisia pusipusituntemuksia. Meidän ihan oikeaa elämää, rehellisesti ja sellaisena kuin se on. Omanlaista tekstiäni, photoshoppaamattomia kuvia.

Syntyi Puutalobaby.

Perustin blogin (keväällä 2012) valmiille alustalle valmiiseen blogiyhteisöön ja aloin vaan kirjoittaa. Oho, lukija! Toinen! Sadas! Tuhannes! Homma lähti hyvin käyntiin. Jonkin ajan kuluttua – kun blogini oli kerännyt jo kivankokoisia yleisöjä – aloin saada kuukausittain pienen-pienen-pientä (sanoinko jo, että hyvin pientä) rahallista palkkiota. Itse sitä pokkana (ja sitkeästi) pyysin.

Vähitellen, kun lukijamääräni edelleen kasvoivat ja blogi muutenkin vakiintui, paranivat tietysti myös neuvotteluasemani ja blogista saamani korvaukset (edelleen pienet; tuntipalkkaa näissä ei toki voi edes laskea).

Oman kokemukseni mukaan bloggaajalla voi olla blogissaan kahdentyyppisiä ansaintamahdollisuuksia: Ensinnäkin voi olla kuukausipalkka, jota voi maksaa esimerkiksi jokin lehti tai sivusto – se voi olla joko kiinteä, tai kävijämäärään tai sivulatauksiin perustuva. Toiseksi on kaupalliset blogiyhteistyöt ja/tai bannerimainokset. Tällöin bloggaaja saa tulonsa sen mukaan, millaisia kaupallisia yhteistöitä tekee – joko palkkiona suoraan kyseiseltä yritykseltä tai portaalin/yhteisön kautta. Tällöin tietysti kaupallinen yhteistyö tulee merkitä aina selkeästi (piilomainonta on ehdoton no-no) ja oma vakiintunut tapani on merkitä kaupallinen yhteistyö heti postauksen alkuun; itse en tykkää yhtään siitä, jos se tulee postauksen lopussa yllärinä.

Ja sitten on tietysti näiden kahden ansaintatavan erilaiset yhdistelmät.

Blogi voi myös poikia muita alaan liittyviä töitä ja projekteja (etenkin jos on muutenkin alan koulutusta ja/tai kokemusta): konsultointia, luennointia tai vaikkapa kirjan kirjoittamista, mistä aika moni bloggaaja haaveilee. Minäkin; oi jos vain olisi aikaa…

On varmasti makuasia, kumpi tapa tuntuu itselle mieluisimmalta. Kiinteä kuukausipalkka tuo tietysti tulojen vakautta ja varmuutta – toisaalta silloin palkanmaksaja saattaa haluta sanoa sanasensa siihen, millaisia kaupallisia yhteistöitä blogissa saa esiintyä. Moni bloggaaja onkin nykyään yksityisyrittäjä tai ns. kevytyrittäjä. Tällöin yrittäjämäisesti mukaan tulee tulojen epävarmuus ja epätasaisuus: joskus voi olla monta kuukautta nollatuloa, kun taas jonkun kuun aikana saa lähtemään monen yhteistyön laskut yhtä aikaa.

Yksi varteenotettava vaihtoehto on myös pysyä erillään kaikesta ansainnasta ja pitää blogia pelkkänä harrastuksenaan. Tällöin tietysti aika monesti blogiin pystyy käytännön syistä (esim. kun käy töissä toisaalla) käyttämään vähemmän aikaa. Esimerkiksi postaustahti on usein harrastuksena pidettävissä blogeissa verkkaisempi.

Itse pähkäilin erilaisia vaihtoehtoja piiiiitkään, ja tuossa reilu vuosi sitten tein tuoreimman valintani, johon olen ollut tosi tyytyväinen: lähdin ”omilleni” eli perustin ja rakensin tämän ikioman sivuston. Kaipasin kuitenkin itselleni ”taustayhteisöä”, ja siksi liityin Blogirinkiin (nykyinen uusi Lifie) – se antaa minulle taustatukea ja sen kautta minulle voidaan tarjota blogiyhteistöitä. Lisäksi voin tehdä omia blogiyhteistöitäni; ne laskutan ”kevytyrittäjänä” UKKO.fi:n kautta.

Minulla ei siis ole omaa virallista yritystä, ainakaan toistaiseksi. Omaa laskutettavaa työtä on tällä hetkellä sellainen määrä, että kaikki se yritykseen liittyvä byrokratia ei ole tuntunut vielä järkevältä. Mutta tuon UKKO.fi:n kautta voin laskuttaa ilman omaa yritystä: sinne olen syöttänyt tietoni ja verokorttini, ja sinne täytän valmiille lomakkeelle laskun tiedot. UKKO.fi hoitaa homman siitä eteenpäin ja maksaa palkan tililleni.

Kaikista tehdyistä töistä kertyy myös normaalisti eläkettä.

Niin, niistä kaupallisista blogiyhteistöistä…

Mähän olen siis aina tykännyt niistä. Siksi varmasti valitsin juuri tämän bloginpitomallin; blogiyhteistöiden tekeminen ja suunnitteleminen on mun mielestä kivaa. Jos en tekisi niitä (vaan olisin vakaa kuukausipalkkalainen jossain), minulta jäisi ikään kuin yksi kiinnostava ulottuvuus tätä hommaa kokonaan tekemättä. Mä pidän blogiyhteistöitä ikään kuin kivana haasteena ja lisänä bloggaamiseen.

Parhaimmillaan hyvä blogiyhteistyö antaa blogiin osuvaa keskustelunaihetta ja sisältöä. Hyvä blogiyhteistyö voi myös osua nappiin lukijan senhetkisen tilanteen kanssa: vaikkapa jokin hankinta on lukijalle juuri siihen aikaan ajankohtainen, ja blogi tarjoaa siihen vinkkejä – hyvällä tsägällä (jos bloggaaja onnistuu sen neuvottelemaan) alennustakin.

Mun mielestä on mahtavaa olla ”kuulolla”. Eli miettiä paitsi ”tavallisia” blogipostauksia myös kaupallisia yhteistöitä siltä kannalta, että antaisiko tämä aihe tai yhteistyökumppani lukijoille jotain kiinnostavaa näkökulmaa/keskustelunaihetta/tuoteuutuutta/hyötyä/testiryhmää/hauskaa läppää ja niin edelleen. Millaisella näkökulmalla sitä voisi käsitellä juuri tässä blogissa? Ei niin, että ”esittelen tässä tällaista tavaraa”, vaan asian ympärille voi miettiä jonkun kiinnostavan keskustelun tai teeman. Jos sellaista ei spontaanisti löydy, niin kenties asia ei olekaan blogiin sopiva – silloin sen voi jättää tekemättä ja tehdä jotain muuta.

Hyvä blogiyhteistyö sen sijaan EI  ole varaukseton kehuhehkutus. Se EI ole piilomainontaa eikä lukijoiden harhaanjohtamista. Sitä ei myöskään saa olla liikaa; se on toki makuasia, että missä se raja kulkee. Välillä ”ruuhka-aikoina” ylitän itsekin oman kuvitteellisen määrärajani, kun useamman yhteistyön aikataulut menevät liian lähelle toisiaan – joku siirtyy ja toinen muuttuu, ja yhtä äkkiä ollaankin sumassa. Vastaavasti joskus voi ruuhkan jälkeen tulla kuukaudenkin tauko, jolloin yhteistöitä ei ole ollenkaan. Määrä siis koko ajan vaihtelee.

Itse ajattelen asian näin: minun tärkein ”blogiomaisuuteni” on minun mielipiteitteni uskottavuus. Siitä en voi tinkiä tai muuten ”söisin” suoraan oman blogini perustaa. Niinpä kirjoitan blogiyhteistyöni samalla periaattella kuin muutkin postaukseni: siitä, mitä ajattelen ja mitä hyväksi koen. Mitä oikeasti teen ja käytän – eikä siis ”ihanneminän” ekoluomutekoset vaan sen reaalimaailman oikean arkierehtyväisminän, joka ihan mielellään avaa sen halvan ja helpon puolivalmistepurkin. Joel lisää tähän, että jonka mies avaa sen puolivalmistepurkin. Ha ha.

Iso kriteeri minulle on aina myös se, että mitä voisin ystävilleni suositella tai ottaa keskustelunaiheeksi – ihan ilman blogiakin.

Lisää kaupallisten yhteistöideni periaatteista täällä.

Enpä varmasti olisi aikoinaan valtiotieteellisen tiedekunnan luentosalissa istuessani ajatellut, että hei minusta tulee isona bloggaaja. Saatikka perhebloggaaja, ha ha. Ei sellaista kuin bloggaaminen silloin ollutkaan. Eikä niitä lapsia ollut edes tarkoitus tehdä.

Olen saanut olla työurani aikana monessa tosi hyvässä työpaikassa, ja toivottavasti olen jatkossakin. Mutta juuri tähän nykyiseen elämänvaiheeseen – pienet lapset ja niin edelleen – tämä ”osa-aikatyö” on minulle ihan lemppareista lempparein: kirjoitan mistä haluan ja milloin haluan. Kirjoitan omasta elämästä, ajatuksista, joskus ihan mistä mieleen tulee. Tällä hetkellä kirjoitan Espanjasta käsin. On vapaus. On itsenäisyys. On myös se, että isompi lapsi voi olla ”vain” osa-aikaisesti hoidossa/kerhossa ja pienempi vielä hetken kotona.

On asia, josta vilpittömästi nautin – se kirjoittaminen siis. Ja on sen osa-aikatyön verran tulojakin, että tämä yhtälö ylipäänsä on mahdollista.

Ei ehkä hamaan maailmanloppuun ja eläkeikään asti – vaikka eihän sitä koskaan tiedä hei – mutta kuukausi (ja vuosi?) kerrallaan edes tässä elämänvaiheessa.

Joo kyllä mä tätä ihan jo itsensätyöllistämiseksi kutsuisin.

Yhteistyössä: UKKO.fi

PS. Ai mikä UKKO.fi? Se on siis ”kevytyrittäjyyspalvelu”, jota itse olen käyttänyt useamman vuoden ajan – sen kautta voi laskuttaa omasta työstään yksityishenkilönä, vaikka ei olisi omaa yritystä. Lisätietoja palvelusta (ja siitä, kenelle se sopii) täällä.