Bloggaamisesta ja vuorovaikutuksesta

Uutisia uutisia! Vai sittenkin juoruja…?

Meidän tontin tuttu Torey pääsi eilen Helsingin Jodeliin! :)

Bongasin sen itse sieltä, ja heti lähetin hihitellen viestiä tälle vuosien-vuosien blogivakkarille: hei sä oot Jodelissa! Toivottavasti en säikäyttänyt, yritin heti perään laittaa kuvakaappauksen ja vakuutuksen: ihan hyvässä mielessä siis!

Olin muuten sen verran stalkkeri, että yritin katsoa, koska Torey on kommentoinut blogiini ensimmäistä kertaa. Mutta noooouh, nykyisin pääsen käsiksi vain tämän ”uuden” osoitteen kommentteihin, syksystä 2015 alkaen siis. Vaikka veikkaan, että olet Torey ollut mukana sieltä ihan vuodesta 2012 alkaen.

Mutta tosiaan tämän ”uuden” sijainnin kommenteissa vuonna 2015 Torey on heti toivottamassa tervetulleeksi uuteen osoitteeseen ja lupaamassa, että tulee myös tälle tontille lukemaan ja kommentoimaan.

Ja niin olet Torey tullutkin: 598 kommentin verran neljän vuoden aikana! Niin niin niin niiiiiin iso kiitos sulle joka ikisestä jättämästäsi viestistä! Ja mehän ollaan tietysti tässä matkan aikana tultu niin virtuaalitutuiksi, että me viestitellään jonkin verran privanakin – eli ei tuo 598 edes ole se oikea lähetettyjen viestien määrä. Ja mä olen varmaan lähettänyt Torey sulle päin ihan yhtä monta viestiä!

Ja vaikka just Torey ”pääsi” Jodeliin, hän ei ole ollenkaan poikkeuksellinen tässä tämän blogin ympärille rakentuneessa virtuaalisessa porukassa. Voin lonkalta luetella ainakin parikymmentä nimimerkkiä, jotka ovat olleet mukana (ja aktiivisesti kommentoimassa) ainakin sen 5-7 vuotta. Viime aikoinakin aktiivisista kommentoijista moikat vaan ainakin A, Tilia, Lilah, Karina, Anomuumioriginal, Sumonen ja niin edelleen. Ja parin vuoden takaisista ”uusista” tulleista ainakin Anna kiitos sulle tosi aktiivisesta keskustelusta!

Ja moni moni muu, en uskalla luetella liikaa nimiä, ettei sitten joku unohdu pois! Kiitos siis jokaiselle! Mä itse asiassa ”muistan” teistä säännöllisesti kommentoivista tosi monen <3

Kuka haluaisi arvata, kuinka monta kommenttia tänne ”uudelle” blogitontille on jätetty, syksyn 2015 jälkeen siis…?

Nojoo, kerron.

Eli: 56 603 kommenttia.

Postauksia on ollut tuon syyskuun 2015 jälkeen tässä blogissa 1161, eli olette jättäneet blogiin keskimäärin 48,75 kommenttia per postaus. VAU.

(osa näistä kommenteista tietysti myös mun vastauksia teille)

Toreyn kanssa just tuossa viestitellen juteltiin, että silti edelleen joka ikinen kerta, kun mulle tulee uusi kommentti, mun aivot sanoo ”jee”. Ja vaikka samaan postaukseen lennähtäisi se 50 kommenttia, mun aivot vaan automaattisesti hihkaisee ”jee” joka ikisen kohdalla. Aika paljon jeetä mun elämässä hei!

Oon varmasti tästä kirjoittanut aikaisemminkin – pahoittelut, että toistan itseäni – mutta taas tuli jotenkin tarve pullauttaa tämä ulos näppäimistöltä. Tämä on mulle nimittäin niin… …olennaista.

Tai siis. Oikeastaan mä en osaa edes sanoilla kuvailla sitä, miten tärkeää mulle tämä on. Ainoa, mikä vähän kuvaa tätä tilannetta on tämä: jos te ette kommentoisi ja juttelisi täällä mun kanssa, minä en todennäköisesti kirjoittaisi tätä blogia.

Mä tekisin jotain ihan muuta.

Ilman kommentteja bloggaaminen olisi hyvin erilaista; ja mulle itselleni se ei olisi läheskään niin motivoivaa.

Mähän kirjoitan kyllä muuallekin kuin blogiin. Mutta juuri täällä blogissa saa ajatuksistaan ja teksteistään palautteen heti. Saan nähdä, miten oma pieni tekstini jossain toisessa ihmisessä herättää jonkun ajatuksen, jonka tämä ihminen jakaa. Siihen kommentoi joku muu. Syntyy pieni (tai iso) keskustelu. Joskus mun päivän postaus on ihan pieni riipaisu jotain aihetta tai joku tuokiokuva tai ohimennen päähän tullut ajatuksenpuolikas – ja se varsinainen sisältö syntyy sitten, kun siitä aiheesta aletaan yhdessä keskustella.

Se on ihan vavisuttavan palkitsevaa. Etenkin jos siitä syntyy jotain hyvää, niin kuin pari päivää sitten verenluovutuspostauksessa. Silloin tuntee tehneensä täältä oman pienen kuluneen näppäimistönsä takaa, reikiäisissä kotikalsareissa kahvia hörppiessä jotain merkityksellistä.

Jos voi liikauttaa jonkin ajatuksen jossain toisessa ihmisessä.

Se jaksaa ihastuttaa mua päivästä toiseen.

Blogeissa yleisesti on keskustelu vähentynyt viime vuosina aivan hurjan paljon. Mä oon niin ylpeä, että mulla tätä laskua ei ole tapahtunut! Mulla(kin) on kyllä päivittäinen ja viikoittainen kävijämäärä jonkin verran laskenut, niin kuin monissa blogeissa yleensä. Kuukausikävijämäärä sen sijaan on pysynyt viisi vuotta tasaisena; eli vaikka kaikki eivät tule tänne enää ihan joka päivä tai joka viikkokaan, ihanan iso porukka ihmisiä (20-23 000) kuitenkin ainakin kerran tai pari kertaa kuussa muistaa puutalon ja tulee tänne lukemaan ja juttelemaan. Lukuajat vastaavasti ovatkin sitten ihanan pitkiä – usein neljää minuuttia ja joskus kuutta tai seitsemää minuuttia per sivu. VAU!

Te olette niitä, jotka luette postaukset kunnolla ja sen jälkeen jaksatte vielä jutella – ja mä olen siitä niin niin niin ylpeä ja kiitollinen!

Aina, kun mua pyydetään jossain kuvailemaan mun blogia, sanon jo ensimmäisen (tai viimeistään toisen) lauseen yhteydessä, että ”… jossa keskustellaan paljon, mun lukijat on tosi aktiivisia, ihan poikkeuksellisia.” Olen sanonut tämän ennenkin, mutta mun kannalta katsottuna tämä blogi on puoleksi mun osuutta ja puoleksi teidän. Puutalobaby on se kokonaisuus mun jutuista ja teidän kommenteista.

Ja jos teille joskus tulee ideoita, että miten mä osaltani voin ”ruokkia edelleen” tätä meidän tämän tontin keskustelufiilistä, jotta me jatkossakin saadaan pysymään tämä näin hienona, niin kertokaa ihmeessä!

Joten hienoa, Torey, että ”pääsit” Jodeliin! Sä edustat tuossa Jodel-keskustelunavauksessa samalla monta muuta tämän tontin lukijaa – meitä, joista on aidosti tullut virtuaaliystäviä tässä vuosien varrella.

Te kaikki olette – ei pelkästään blogin kannalta vaan mulle henkilökohtaisesti, henkisesti – ihan hurjan tärkeitä ja pidän teitä ystävinäni.

Kuulostaapa vähän säälittävänä; ystäviä, joita ei ole edes tavannut. Mutta mä itse en pidä sitä säälittävänä (ehkä se tekeekin siitä muiden silmissä säälittävää, haha), se on mulle ilo ja rikkaus!

Ps. Ja jos joku joskus vähättelee netissä syntyneiden ihmissuhteiden ”aitoutta”, niin haluanpa muistuttaa, että tuo mun puolisokin löytyi aikoinaan netistä.

Ps 2. Ja jos joku vähättelee joskus Jodelia, niin haluanpa kertoa, että siellä käydyistä keskusteluista olen mm. saanut feta- ja oivariinitoimituksen kesämökille (kun itse olin juonut jo siiderin enkä voinut enää ajaa kauppaan) ja mindblown-tasoisen bideenkäytön opetustuokion, joka muutti mun vessaelämän. Eipä siitä sitten enempää.