Luin lokakuun Gloriaa:
Eli:
Monelle meistä on tuttu se hetki? Ööööö ei?
*******
Joel puisteli päätään, kun luin ääneen erilaisia seerumimainoksia.
”Tosi surullista.”
”Ai miten niin?”
”Ihmiset laittaa noihin valtavan määrän rahaa kuvitellen saavansa niistä jotain tuloksia. Vaikka ei ne tee mitään.”
Jännä.
En ollut itse koskaan ajatelleeksi, että se olisi surullista.
Pikemminkin olen ajatellut, että näiden ostamista ja käyttämistä pidetään sellaisena hyväksyttävänä hömppänä. Jopa jotenkin voimaannuttavana. ”Otan ohjat omiin käsiini enkä anna ikääntymisen lannistaa” -tyyppisesti.
Jännä.
Jatkoin juttelua ystäväni kanssa – saman ystävän, joka on saanut kaamosmasennukseensa mahtavan avun korvavalosta, joka on korvannut hänen aiemmin käyttämäänsä kirkasvalolamppua.
Mähän kirjoitin viime tammikuussa, että mieleni tekee mieli kokeilla sellaista korvavaloa. Reaktio kirjoitukseeni oli osittain jopa raivokas. Silti naistenlehdet voivat hyvin kirjoittaa, että seerumi sisältää sitä-ja-sitä yhdistelmää, joka auttaa siloittamaan juonteita ja niin edelleen. Jos kirjoittaisin nuorentavista seerumeista blogiini, niin se olisi varmaan ihan ok. Tai harvempi siitä varmaan raivoamaan alkaisi. Perus-perus.
Vaikka parhaimmillaankin on varmaan kysymys samasta placebosta. Joka tietysti toimiessaan on ihan hyvä.
Jännä.
