Puutalossa on 136 ikkunaa eli 272 pestävää ikkunapintaa. Pesin eilen niistä 18.…
Muu koti
-
-
…on ihana käpertyä sohvannurkkaan katsomaan leffaa:…
-
Tämä on neljäs kesämme puutalossa, ja jotenkin vasta nyt tuntuu, että on alkanut oppia vähän tästä puutarhan meiningistä. Ensimmäisten kesien ”puutarhanhoidot” olivat hieman hakuammuntaa, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta (ehkä) oppii.…
-
Läheisen kaupunginosan luomupiiristä ilmoiteltiin keväällä, että heillä oli käytettyjä hedelmälaatikoita kertynyt röykköiksi asti – että olisikohan jollakulla jatkokäyttöä tällaisille. No todellakin olisi!…
-
Oletko joskus sanonut tai ajatellut tätä blogia lukiessasi, että voi kun mekin asuttaisiin tuollaisessa kodissa…? Nyt se on mahdollista!!!…
-
Tästä tulee kohta joku hemmetin kukkablogi hei! Ja mä oon sit kukkabloggaaja. Puutarhuri. Hortonomi. Alan hifistellä jollain kummallisennäköisillä maanmöyhentäjillä. Koulin ja latvoitan ja ulkoilutan ja puhun pitkät pätkät perennoista niin kuin…
-
Yhteistyössä: Rautia Kasvatuskuulumisia! Taimia, nimittäin. Äsken saamani tiedon mukaan taimia kannattaa kuulemma ulkoiluttaa ennen maahan istuttamista. Tuumasta toimeen hei: Ja mä kun luulin, että KISSAN ULKOILUTTAMINEN oli turhauttavan hidasta.…
-
Yhteistyössä: Freska Pitkällisen ”no oishan se ihan kiva, mutku mutku mutku” -pähkäilyn jälkeen nyt tuli se viimeinen toimintaimpulssi: no hemmetti, kokeillaan nyt sitten! Meille tulee huomenna ensimmäistä kertaa siivooja.…
-
Yhteistyössä: Lapsen maailma Osuipa viikonloppuna silmään Lapsen maailma -lehden näytenumeroa lukiessani ajatuksia herättävä juttu. Villa Hattara – kahden ”eroperheen” (apua, toivottavasti tuo ei ole mitenkään loukkaava termi!) kimppakämppä vaaleanpunaisessa hirsitalossa (ah!)…