Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket mywear
Väitän, että koko tämän reilun viiden vuoden lapsiperhemeininkiajan olen onnistunut pysymään suht immuunina lastenvaatehulluudelle. En ole koskaan seonnut kalliisiin lastenvaatemerkkeihin enkä kytännyt yökausia uusia droppeja (mitä ikinä ovatkaan). Tai käyttänyt viikon ruokakauppalaskun summaa saadakseni just senhetken kuumimman trenditrikoopipon.
Lasten ulkovaatteissa suosin hyviä teknisiä- ja käyttöominaisuuksia (ja niistä olen valmis maksamaankin), ja sisävaatteissa puolestaan tykkäämme kivoista värikkäistä sekä ”lapsekkaista” ja joustavista vaatteista, joita lapset saavat valita ja yhdistellä ihan oman makunsa mukaisesti. Tärkeää on, että vaatteissa on mukava keikkua, tanssia, kiipeillä ja… olla lapsi. Sisävaatteet ostamme yleensä Facebookin kirppiksiltä, perusketjuliikkeistä sekä ruokakauppareissujen yhteydessä marketeista.
K-Citymarketin mywear-mallisto ei ollut minulle entuudestaan tuttu ennen tätä kaupallista blogiyhteistyötä – tästä meidän kolkilta kun muihin kauppoihin on lyhyempi matka ja se usein ratkaisee. Mutta kun meidät kutsuttiin K-Citymarketiin tutustumaan syksyn mywear-malliston lastenvaatteisiin, otimme kutsun mielellämme vastaan.
Haluan nimittäin olla (kaikkien perheblogiskenen lastenmerkkivaatehifistelijäbloggaajien rinnalla) just se bloggaaja, joka sanoo ylpeästi ääneen, että marketeista on tosi hyvä ostaa lastenvaatteita: ne ovat usein nättejä, käytännöllisiä ja edullisia. Sitä paitsi minua kiinnosti nähdä, millaisia vaatteita Cittarissa on nykyään tarjolla! Kuusamossahan K-Citymarket (silloin aikoinaan nimeltään Koillis-City) oli the paikka ostaa vaatteita – enkä vieläkään suostu yhtään häpeämään markettivaatteita itsellänikään!
Ja olihan siellä Cittarissa vaikka ja mitä! Sillä aikaa, kun Joel teki perjantai-iltana perheen viikko-ostokset Jumbon K-Citymarketin ruokapuolella, me tyttöjen kanssa sekoilimm… shoppailimme kasan kivoja ja värikkäitä vaatteita syksyn päiväkotikäyttöön. Meidän arkeen sopivaa perusvaatetta: mywearin leggareita ja paitoja, sekä lämpöisemmät college-takit ja pöksyt. Kenkien alesta löysimme myös tosi-tosi hyvät kangastossut superpehmeällä, ohuella ja joustavalla pohjalla.
”Me käytiin TOSI ISOSSA ja hienossa kaupassa ostamassa kaikki nämä vaatteet”, Silva esitteli innoissaan ystävälleen pari päivää myöhemmin leikkipuistossa.
”Juu-u, Citymarketissa”, minä täydensin.
Sekä lasten että aikuisten suosikeiksi nousivat tuollaiset vähän paksumpaa kangasta (95 % puuvillaa, 5 % elastaania) olevat leggarit, jotka ovat ihan superhyvät päivähoitoon: näin kuivalla ja lämpimällä säällä ne menevät hyvin hoidossakin ulkona, ja talvella sisäkäyttöön ne ovat myös paksummat kuin ihan tavalliset leggarit.
Tyttöjen mielestä olennaista oli se, että niissä on lahkeissa rusetit.
Markettien vaatevalikoimiin liittyen haluan myös jakaa yhden ehdottoman vinkin: aletangot. Oikeastaan ihan jokaisella markettikäynnillä (jos ei ole ihan älytön kiire) silmäilen aina läpi lastenvaatteiden aletangot ja bongailen varsinkin tulevien kokojen vaatteita. Esimerkiksi juuri nyt siellä Jumbon Cittarissa oli tosiaan noita lasten kenkiä tosi edullisesti – ja ihan koulukäytöönkin sopivia nättejä tennareita (kympillä), suosittelen!
K-Citymarket muuten noudattaa Keskon vastuullisen hankinnan periaatteita. Mywear-tuotteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa ja tuotteet on valmistettu tehtaissa, joissa on tehty sosiaalisen vastuun auditointi.
Sain myös blogiin arvottavaksi 50 euron lahjakortin K-Citymarketiin – arvontaan voi osallistua tuttuun tapaan kommentoimalla tähän postaukseen ja vastaamalla tähän kysymykseen: mitä asioita sinä arvostat lasten vaatteiden ja kenkien hankinnassa?
Osallistua voi to 10.8. klo 16 asti, ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.
PS. Kaikki omat farkkuni (=kahdet) ovat olleet pidemmän aikaa täysin risat: viimeksi täällä käydessään äitini ystävällisesti paikkaili (oli jopa ottanut paikkakangasta valmiiksi mukaan) niiden haarukset. Oh, kiitos! Siitäpä sain sitten taas käyttökelpoisia kokoonkursittuja farkkuja pitkäksi aikaa! Mutta tuossa samalla Cittari-käynnillä pyörähdin nyt myös naisten osastolla ja bongasin tuon saman mywearin farkkuhyllyn. Hmm. Mitäs jos kokeilisin…?
Tummat farkut…
…ja mustat jegginsit:
JEA!!!
Ihan super-super-hyvännäköiset (kröhöm mun mielestä siis) perusstrechypantsit ja ihanat päällä – eikä tarvinnut lähteä farkkukauppaan hikoilemaan. Nyt sitten omistan myös kahdet ehjät farkut! (joista jälkimmäiset siis jegginsit) Näillä mennään seuraavat viisi vuotta. Ja sitten taas paikataan.
Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket mywear
24
Suva
4.8.2017 at 22:25Lastenvaatteissa materiaalin tulee olla pehmeää, mutta kulutusta kestävää. Edullinen hinta myös tärkeää.
AnniVe
4.8.2017 at 23:24Kierrätystä ehdottomasti arvostan! Hyvin vähän tulee vaatteita ostettuna uutena. Kierrätetyt vaatteet ovat useimmiten myös niitä kestävimpiä.
jenni
4.8.2017 at 23:34Kestävyyttä, pehmeyttä ja että lapsen on mukava pitää sitä :) plussaa jos säilyy käyttökelpoisena viel pikkuveljen käyttöön!
Riikka
4.8.2017 at 23:55Tärkeintä on, että lapsen on hyvä olla vaatteet päällä / kengät jalassa, ovat siis miellyttäviä ja mieluisia. Toki arvostan myös esim. veden- ja tuulenpitävyyttä sekä hengittävyyttä.
Elkku
5.8.2017 at 00:13Mukavuutta, käytännöllisyyttä, ekologisuutta ja eettisyyttä sekä teknisiä ominaisuuksia ja ulkonäköä.
NannaS
5.8.2017 at 01:00Arvostan kestävää ja allergiaystävällistä materiaalia.
Mandiska
5.8.2017 at 02:23Pitää olla kestävää kangasta ja helppo pestä. Toki myös kivat kuosit ovat plussaa. Kenkien tulee olla jalalle hyvät ja mieluiten moneen menoon sopivat.
Enni
5.8.2017 at 07:51Edullisuus on ykköskriteeri mulle tällä hetkellä. Paitsi kengissä, etenkin välikausikengät pitää olla hyvät ja niistä olen valmis maksamaan enemmän (kiitos sulle Reiman Patter -kenkien suosituksesta, en enää muita osta :)).
Täti-T
5.8.2017 at 09:06Kaikista tärkeintä on käytännöllisyys ja vaatteiden värikkyys, mikään ei ole tylsempää kuin ostaa mustia vaatteita lapsille.
Xeveliina
5.8.2017 at 10:00Arvostan lastenvaatteissa kestävyyttä ja äärimmäistä mukavuutta. Harvemmin sitä itsekään käyttää vaatteita, jotka ovat jotenkin epämukavia päällä tai materiaali ei ole itselle sopiva.
JennaO
5.8.2017 at 10:20Materiaaleilla on minulle suuri merkitys. Hyvät materiaalit ovat yleensä yhtä kuin laatu. Tämän lisäksi käyttömukavuus on suuressa arvosssa! Mitä tulee vaatteiden ulkonäköön, se olkoon lasten päätetttävissä mikä on sitä kauneinta :) Tärkeintä on, että vaatteissa on hyvä olla, ne kestävät ja ne yllä jaksaa touhuta ja mennä!
tuija
5.8.2017 at 13:42Lasten vaatteissa arvostan mukavuutta,meillä kolme neitosta jotka melko meneviä kaikki.Ulkovaatteissa on plussaa jos kestävät vettä niin ei tarvii joka ripsauksella laittaa sadevaatteita päälle.
Myös kestävyys ja kivat värit on tietysti ”se juttu”.
Lapset 4-8v joten melkolailla jo itse päättävät minkä väristä ja mallista vaatetta päällensä pistävät.
Hanna
5.8.2017 at 13:46Liian usein vaatteita ostaessa hinta ratkaisee. Touhuneidillä kun saattaa heti ekalla kerralla housut mennä puhki tai vaatteita unohtuu minne sattuu jolloin lähinnä äitiä harmittaa jos vaate on ollut kallis ja heti hajoaa/hukkuu. Sen takia pyrin ostamaan käytettynä niin paljon kuin mahdollista mutta kengät pyrin löytämään alennuksesta, jotta pohjallinen muokkautuu lapsen oman jalan mukaan hyväksi.
Sannakaisa
5.8.2017 at 14:59Lasten vaatteissa arvostan kestävyyttä ja pestävyyttä, iloisia värejä ja selkeitä kuvioita tai koristeita. Varsin käytännönläheinen siis olen, myös kenkien suhteen. Mywear näyttää kivalta, ja hienoa jos eivät ole lasten ompelemia vaatteita!
Ebe
5.8.2017 at 15:31Mulla ei oo vielä hirveesti kokemuksia lasten vaatteista kun tuo esikoinen myllää vielä mahassa, mutta mitä olen valmiiksi ostellut niin oon valinnu semmoisia, mitkä ois suht helppo pukea päälle :) ja nekin on ihan vauvavaatetta että niissä ei ole tullut kiinnitettyä huomiota sen teknisempiin ominaisuuksiin :)
Sanniss
5.8.2017 at 16:12Tärkeintä on mukavuus, että materiaali hyväntuntuista ja ei kiristä mistään:) Toki kiva, värikäs ja lapsekas kuosi pitää olla myös. Rakastan lastevaatekirppareita ja sieltä löytyy usein kestäviä vaatteita. Joskus ”sekoan” ja hankin uutena jonkun kalliimman, vaikka periaatteessa merkkivouhotus ällöttää. Juuri viimeksi kirpparilla katselin merkkileggareita myynnissä 19e, joissa polvessa näkyvä reikä..*hohhoijaa.
Kengät haluaisin ostaa molemmille lapsille uutena (aina ei pysty). Tärkeintä on, että tukevat oikein pieniä jalkoja.
Helkkä
5.8.2017 at 20:04Lasten vaatteiden hankinnassa arvostan hinta-laatusuhdetta, mukavuutta ja kivoja kuoseja, sellaisia joista myös lapsi pitää. On myös kiva että lähtiessäni jotain tiettyä tuotetta hakemaan, hyllystä löytyy oikeaa kokoa… Kenkien hankinnassa menee mukavuus ja laatu (joustava pohja) kaiken edelle. Sitten tulee hinta.
Ammi
5.8.2017 at 22:34Oikeastaan olin tulossa tänne kiittämään farkkuvinkistä, mutta osallistunpa samalla arvontaan. Lapsen vaatteissa arvostan laatua, lapsenomaisuutta ja hintaa. Nyt tosin on jokin pimahdus päällä ja yritän tehdä mahdollisimman paljon lapsen vaatteita itse.
Mutta niistä farkuista! Kiitos!
Olen palaamassa töihin ja lapsen kanssa kotona ollessa oppinut jälleen käyttämään housuja. Ne hameet kun ei hiekkalaatikolla ja lapsen harrastuksissa (”jaaaaa sitten vanhemmat nostaa jalat kohti kattoa ja lapsi tulee siihen päälle!”) olleetkaan enää niin käytännöllisiä. Farkut olen viimeksi ostanut vuonna 2004. Nyt olen tuskaillut ajatusta lähteä etsimään itselle housuja. Kaupasta toiseen ravaamista ja taaperon houkuttelua pysyä siellä sovituskopissa. Mutta tänään hain kahdet farkut cittarissa! Kiitos kiitos kiitos. Ei enää stressiä tästä asiasta.
krista
5.8.2017 at 23:37Hei mahtavaa, kiva että löysit hyvät farkut! Noi on kyllä malliltaan just hyvät ja hintakin oli erittäin kohtuullinen, tykkään! Oli mulle kyllä positiivinen yllätys, kun en ollut hoksannutkaan, että tuolta vois myös löytää hyviä (ja hyvännäköisiä) farkkuja!
Krista
6.8.2017 at 10:10Tärkeintä on mukavuus ja kestävyys. Plussaa myös kotimaisuudesta. Kierrätän itse ja ostan mielelläni käytettyjä vaatteita!
avaruuskenguru
6.8.2017 at 10:52Mä arvostan ennen kaikkea kestävyyttä, miellyttäviä materiaaleja (lue: hengittävät materiaalit ja luonnonmateriaalit), kirkkaita värejä ja suhteellisen edullista hintaa, lapsi kun kuitenkin kasvaa niin nopeasti. Viimeisestä syystä kirppis on kaveri. Kiinnitän paljon huomiota myös käytettävyyteen – vaate tai kenkä tulee olla helppo pukea, ja on tärkeää, että vaate on mukava leikeissä.