Voi meidän pumpulissa kasvavat lapsemme <3
Käytiin siis sunnuntaina katsomassa se Disney on Ice. Naiivisti kuvittelin (tai en siis ollut ajatellut kai ihan loppuun asti) shown sisältävän lähinnä jäätanssia, Disneyn hahmoja ja lauluja – enkä ollut tullut ajatelleeksi, että siellä ovat esillä myös ne tarinat.
Meidän 3-vuotiaamme ei siis todellakaan tiedä, mitä on taistelu, tappaminen, kuoleminen saatikka kaikenmaailman elävältänylkeminen. Tai toisen ihmisen uhkailu, pettäminen, kavaltaminen tai oikeastaan edes kiusaaminen.
Ei siis ihme, että se Disney on Ice herätti monenlaisia kysymyksiä ja ihmetyksen aiheita.
Ensin ehkä helpoin kotimatkalla käyty keskustelu:
”Äiti, miksi sen Annan sydän jäätyi?”
”No kun Elsan taikavoimat vahingossa jäädyttivät sen. Se oli vahinko.”
”Miten se sitten pelastui?”
”Rakkaus pelasti sen.”
”Ai miten?”
”Rakkaus sulatti sen jään.”
Hiljaisuus. Läpi meni. Ei lisäkysymyksiä, huh!
Eikä tirppa onneksi tainnut hoksata sen yhden prinssihäiskän petollisuutta. En olisi halunnut lähteä selittämään, että ”juu se teeskenteli, että se rakastaa sitä ja sitten se yritti tappaa sen ja sen siskon”. Juu ei. ”Mitä tarkoittaa teeskentely?” ”Mitä tarkoittaa tappaminen?” ”Mitä sitten ois tapahtunut, jos se ois tappanut sen?” Juu ei. Kiitos ei.
Entä ne merirosvot! Kääk!
”EIIIIIIII!”, tirppa parahti heti Kapteeni Koukun joukkioiden saavuttua jäälle.
”Lopettakaa tuo heti paikalla! Nyt minä olen vihainen teille!”, tirppa komensi äidin sylistä Hartwall-areenan korkeimman piippuhyllyn takimmaiselta riviltä.
”Menkää nyt täältä pois, HETI!”
Jälkikäteen keskusteltiin:
”Miksi se merirosvo oli vienyt ne lapset? Miksi se otti ne eikä halunnut päästää niitä pois?”, Silva kysyi.
”Koska… No… No en mä tiedä, mutta nehän sitten pelastuivat.”
”Miten ne pelastuivat?”
”Se Peter Pan ja se merirosvo miekkailivat, niillä miekoilla muistatko? Ja Peter Pan voitti ja sitten se vapautti ne.”
”Joo. Ja jos se merirosvo olisi voittanut, niin sitten SE olisi vapauttanut ne. Ne kilpailivat siitä, että kumpi saa vapauttaa ne lapset”, tirppa päätteli.
”Öööö. No vaikka joo.”
Merenneito-Arielin tarina ei ollut sen helpompi.
”Mitä se prinssi teki sille noidalle?”, Silva ihmetteli.
”No tuota… Se karkoitti sen pois.” (oikea vastaus: tappoi)
”Miksi? Se oli sen merenneidon YSTÄVÄ. Se merenneito RAKASTI sitä noitaa”, Silva vakuutti.
”Ai jaa. Ai niin sä ajattelit…? Joo. Ahaa joo.”
Okei. Okei. Tämä äiti ei selvinnyt näistä keskusteluista ihan kiitettävin paperein. Tosi vaikeaa. Noloimmat pohjat vedin kuitenkin spontaanisti siinä hetkessä, kun Hartwal Areenan jäälle ampaisi jättiläismäinen krokotiili Kapteeni Koukkua syömään.
”EIIIIIIH! ÄITI!!!!! APUA!!!!!”, Silva parkaisi aidosti kauhuissaan.
”Ei tuo ole oikea!”, minä parahdin ja jatkoin yrittäen nopeasti löytää päästäni jotain selitystä:
”Ei tuo ole oikea – tuo on.. …POMPPULINNA!!!!”
No niin. Siitäpä sitten lapselle elinikäiset pomppulinnatraumat, olkaa hyvä. Sanavalmiuteni on valioluokkaa.
PS. A kysyi pari päivää sitten (täällä), että mitä muuten tykkäsitte – ja oliko meidän mielestä rahan arvoista? No. Liian jännä tuo tosiaan oli vielä meille, mutta kyllä se silti oli sellainen elämys, mistä Silva oli (etenkin jälkikäteen) tosi innoissaan ja onnellinen, että pääsi sen näkemään.
Lippujen hinta oli mun mielestä ihan ok tällaiselle isolle jutulle (lapsi 31,50 ja aikuinen 41,50 niillä meidän yläkatsomopaikoilla – ainoita, mitä oli vapaana). Siellä myydyt tuotteet olivat poskettoman hintaisia kyllä, ja niillä tuon kustannuksen olisi helposti saanut kolminkertaisesksi, mutta onneksi tuo meidän tirppana ei ole (kop kop puuta) ainakaan vielä yhtään ”osta! osta!” -henkinen. Niitä yli 30 euron taikasauvoja (huh! huh!) se esimerkiksi kyllä ihasteli muilla lapsilla, mutta ei se edes hoksaa pyytää, että ostetaan meillekin tuollainen :)
Mutta tuosta kaikesta jännittävyydestä huolimatta kyllä varmaan mennään toistekin, jos Silva haluaa. Mä itse tykkäsin luistelusta – ja vielä enemmän olisin tykännyt, jos niitä tappamista ja ilkeitä hahmoja täynnä olevia tarinoita ei oltaisi käyty niin yksityiskohtaisesti läpi vaan olisi ollut enemmän vain luistelua ja musiikkia.
34
Vyyhti
11.2.2016 at 14:41Kuulostaa siltä, että olisi ollut meidänkin 3-vuotiaalle vielä ihan liian hurja. Lapsi on juuri ja juuri alkanut uskaltaa kuunnella luettuna joitain vähän jänniä juttuja, mutta esimerkiksi telkkarissa kaikki vähänkään jännät musiikit tai vauhdikkaat rämäpääkohtaukset on jo ihan liikaa, vaikka ei edes mitään varsinaisesti pelottavaa tapahtuisi.
Onpa kuitenkin hienoa, että Silvalle jäi päällimmäisenä mieleen hieno kokemus, vaikka välillä olikin pelottavaa.
krista
11.2.2016 at 14:47Joo sama. Silvalle on liian jännää esimerkiksi se, että joku ajaa liian lujaa pyörällä (alamäkeen) ja meinaa kaatua. Tai viime Titi-nallekonsertissa se, että nalle meni meduusan kotiin (simpukan sisään), vaikka sitä oli kielletty, että niin ei saa tehdä.
–
Mutta tirpan loppumielipide tuosta oli tosiaan, että ”liian jännä, mutta kiva” :)
SMaaria
11.2.2016 at 14:57Toi Anna-Elsa-stoori on minusta hyvä. Kukaan ei tahdo toiselle pahaa, mutta joskus sattuu vahinkoja joista toiselle tulee paha mieli tai vaikeuksia, ja sitten ne voi korjata <3
krista
11.2.2016 at 15:53Tavallaan joo – jos sen sais ilman sitä tappamista :) Sitä mä en voi ymmärtää; miksi tappamisen tai sillä uhkailun pitää olla osa lastensatutematiikkaa. Vastoinkäymisiä/vahinkoja kun voi ihan hyvin käsitellä ilman sitä, että joku aikoo lyödä miekalla toisen pään poikki…
JP ja kirppu
11.2.2016 at 15:31Pakko kysyä, että miten te käsittelitte kissan poismenon Silvan kanssa,? Vai aiheutuiko kysymyksiä? Jos nuo asiat oli uusia, ne vois iskeä myöhemmin..
Meillä Kirppu siis kohtasi viime keväänä ensin isomummon kuoleman ja sitten siskoni koiran kuoleman. Ja sitä koira-asiaa pohdittiin hartaasti ja samantien. En oikein ollut ajatellut, että se kysymystulva tulisi jo 3 vuotiaalla.
No koira kuoli ja meni koirataivaaseen, jossa on varmasti ihanaa ja sinne ei pääse, eikä voi vetää hihnasta takas jne. Kesällä mietittiin kuoleeko hämähäkki, entäs tuo tuo ja tuo. Miksi kärpänen ei liiku, kuoliko se. Sitten se kysely rauhoittui.
Nyt ennen joulua alkoi ”äiti, ensin ollaan vauvoja, lapsia, aikuisia ja sitten mummoja?” Otin sen kannan etten valehtele, mutta en liikaa kerro. Kysymyksiin vastataan. Ja oikeastaan pääsin siihen pisteeseen, mitä toivoinkin että asia olisi mahdollisimman luonnollinen. Nyt hän miettii enkeli juttuja aina välillä, ja ilmeisesti tuntuu pitävän niitä koristeita 😄❤
krista
11.2.2016 at 15:56Noi on vaikeita kysymyksiä <3 Jos olisi uskonnollinen kuvasto/sanasto käytössä, se olisi helpompaa. Mutta tuo meidän kotiateisti ei hyväksy sellaista... Tikrun kuolema selitettiin niin, että kissa oli jo niin vanha, että se meni pois. Ja että se jäi elänlääkäriin ja nukkuu eikä enää herää. (apua, mua alkaa akuutisti itkettää; en vieläkään voi puhua/kirjoittaa tästä...)
Jp ja kirppu
11.2.2016 at 16:12😕 oi voi. On ne rakkaita. *en edes haluu ajatella asiaa tuon 9v oman koiran kanssa *
krista
11.2.2016 at 16:23Joo. Tikrun kuolemasta tuli juuri muutama päivä sitten vuosi <3
Minttu
11.2.2016 at 22:29Minua kiinnostaa tuo kotiateistisuus ( ja heti, tää ei missään nimessä oo nillityskommenti, yritän parhaani muotoilla tän kans sillai ettei se vaikuttaisi siltä.) Että onko se uskonnollisen sanaston käyttö niin paha asia Joelin mielestä, ja miksi se on paha asia? Ja oletteko miettineet tulevaisuutta, menevätkö Silva ja Seela elämänkatsomuksen tunneille, koska toinen vanhemmista on ateisti? :) Ja onko ok, jos tytöt jonakin päivänä yllättäen haluaisivatkin osallistua uskonnontunneille/opiskella uskontoa?
Ääääää, tää vaikuttaa automaattisesti nillitykseltä, vaikkei ollenkaan tarkoitus. Omaa taustaa siis sen verran, koen itseni agnostikoksi ja aviomiehen mielestä olen luultavasti erittäin kyseenalaistava uskovainen joka ei niele kaikkea. Itselleni ei kirkolliset menot ole ollenkaan tärkeitä, mutta koska mieheni uskoo (enemmän tapauskovainen) niin hänelle ja hänen perheelleen esimerkiksi kastaminen on tärkeää. Jolloin, kun itselleni on ihan sama niin meidän lapset tullaan kastamaan. Mutta olen myös korostanut sitä, että jos lapset joskus ilmoittaa että haluavat erota kirkosta/opiskella elämänkatsomustietoa/olla menemättä riparille se on ihan fine. Kuten ne toisetkin vaihtoehdot.
Laura
11.2.2016 at 22:53Mäkin oon tota ateistijuttua miettiny kun onhan ateisti samalla lailla ”uskovainen” kuin sellainen, joka johonkin korkeampaan uskoo. Uskoo siis siihen, ettei mitään korkeampaa voimaa ole, vaikka sitäkään ei voi todistaa. Olen itsekin enemmän agnostikko ja haluaisinkin, että lapset ymmärtävät kun kasvavat, että mistä uskonnoissa on kysymys ja miettivät sitä itse kyseenalaistaen tai muuten. En siis yritä uskontoja/uskontoa peitellä kun ne kuitenkin tulevat eteen jossain vaiheessa.
Salvia
12.2.2016 at 01:30Laura, ei ateisti ole ”samalla tavalla uskovainen”, kuin vaikkapa kristitty. Luepa vaikka ihan wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi
Ateisti on siis sellainen, joka uskoo, ettei jumalia ole, että sellainen, jolta puuttuu usko jumalaan. Agnostikko taas uskoo johonkin suurempaan voimaan määrittelemättä sitä sen tarkemmin.
Mä sanoisin olevani aika vahvakin ateisti, ihan vaan sen takia, että musta on hölmöä uskoa johonkin, mitä ei mitenkään voida todistaa. Ei se silti mulle mikään uskonto ole, ateismi on mulle aikalailla samanlainen juttu kuin se, etten usko joulupukkiin. Ja tuo että ”ei jumalan olemattomuutta voida todistaa” on aika vanha ja huono argumentti, koska tuskin itsekään samasta syystä uskot vaikkapa pääsiäispupuun, spagettihirviöön tai näkymättömään vaaleanpunaiseen teekannuun. Todistustaakka on sillä, joka väittää jotakin olemassaolevaksi, ei sillä, joka ei johonkin ”näkymättömään” usko.
Mun mielestä kyllä uskonnollisen sanaston käyttö lapselle (siis vaikkapa taivaasta puhuminen) on paha siksi, että mun mielestä se on valehtelua. Yksinkertaista. Samasta syystä en myöskään kerro lapselle, että hän voi oppia lentämään tai että yksisarvisia on olemassa, vaikka se olisikin lapsesta kuinka kiva kuulla. Ja ei elämänkatsomustiedon opiskelu sulje uskonnollisuutta mitenkään pois, vaan siellä saa tasaisesti tietoa erilaisista katsomuksista.
krista
12.2.2016 at 09:16Minttu, ei huolta – mä en aistinut minkäänlaisia nillitysfiboja! :) Ihan hyvä kysymyksiä.
–
Mun omat näkemykset on ehkä vähän samaan tyyliin kuin sulla. Ja kuulun siis kirkkoon, ja lisäksi arvostan nykykirkon ”suvaitsevaista linjaa” ja heidän toimintaansa kovasti. Ihan tykkään kirkosta siltä osin. Joel puolestaan on ateisti, ja hänen näkemyksensä on hänelle paljon tärkeämpi/voimakkaampi kuin minulle minun ”ihan sama, mutta perusjees”-näkemys. Niinpä Joelin linjan mukaan mennään tältä osin. Tytöt menevät siis elämänkatsomukseen. Sitä en tiedä, jos jonain päivänä haluaisivatkin vaikka riparille; en voi vastata toisen ihmisen puolesta. Mulle siis se on ihan-perus-ok, mutta Joel varmaan vaatisi isyystestiä :D Vähän niin kuin jos lapset haluaisivat HIIHTÄÄ herraparatkoon :D
–
Mutta hyvin paljon tuo Salvian viestin loppuosa on siis sitä, millä perustein meilläkään ei uskonnollista sanastoa käytetä. Ja ihan samaa on tuokin, että meillä joulupukki ei ole ”todellinen asia” vaan leikki; samoin satuolennot ovat satuolentoja (ja Titi-nallepuvun/muumipuvun sisällä on ihminen).
Laura
12.2.2016 at 11:24Salvia, ei agnostikko usko mihinkään suurempaan voimaan välttämättä vaan pitää sitä määrittelemättömänä, mutta ei myöskään kiellä sitä. Ateisti taas kieltää sellaisen olemassaolon. Siinä mielessä siis ateisti on ”uskovainen” kun kieltää suuremman voiman olemassaolon ilman, että voi sitä todistaa eli siis uskoo näin olevan. En siis tarkoittanu että ateisti jotenkin aktiivisesti paukuttaa sitä uskonnottomuutta tai seurais jotain doktriinia vaan voi olla neutraali. Mutta mun silmissä neutraali on just enemmän agnostisismi. Mutta nää on näitä mielipidejuttuja. Jos nyt wikipediaa käytetään lähteenä niin agnostisismistä on englanniksi siellä aika paljonkin. Kyllä mäkin nojaan enemmän ateismin puolelle, mutta musta on helpompi olla neutraali näin kuin vängätä todisteista suuntaan tai toiseen.
Mun mielestä lapselle voi ihan hyvin kertoa, että jotkut ihmiset uskoo, että kun kuolee niin menee taivaaseen ja jotkut taas siihen, että syntyy uudestaan, vaikka toisena eläimenä. Ei mitään uskonnollista sanastoa tarvii käyttää jonain suurena totuutena vaan sitä voi yrittää käyttää apuna kun selittää lapselle näitä asioita. Sitä ei kuitenkaan tiedetä mitä oikeasti tapahtuu kun lakataan ”olemasta”. Mä ajattelen, että tulee vaan pimeys, mutta mistä mä sen paremmin tiedän. Ehkä tää selitys toimii kuitenkin paremmin vasta vähän vanhemman lapsen kanssa.
Ilargia
12.2.2016 at 14:43Salvian kommenttiin liittyen: uskonto on uskontoa juuri siksi, ettei ole todisteita. Jos todisteita olisi, niin ei kyseessä olisi uskonasia vaan tosiasia. Todistustaakka taas on sillä, joka haluaa todistaa oman uskomuksensa todeksi, oli se sitten ”Jumalaa ei ole” tai ”Jumala on”. Ja ihan sama pätee siihen, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja vaikka siihen lentävään spagettimonsteriin. Tämä totta kai johtaa siihen, että minkään olemattomuutta on vaikea täysin todistaa, mutta sellaista elämä on. Se, mitä uskomuksilla voidaan perustella esim. yhteiskunnallisessa toiminnassa, on tietysti kokonaan toinen tarina.
Sanna
11.2.2016 at 15:32Toisaalta ei jännyys ole välttämättä mikään huono asia. Tai että jollain tapaa niitä vähän negatiivisempiakin tunteita on hyvä treenata. Ja aika monien lasten lempielokuvissakin on joku kohta joka on niin jänskä, että pitää päästä syliin.
krista
11.2.2016 at 15:59Jännyys ei tosiaan välttämättä ole huono, mutta sitäkin voi olla tosiaan hyvin erilaista! Silva kysyy usein, että miksi joku juttu/ohjelma on niin jännä ja me ollaan vastattu, että isommat lapset/aikuiset tykkää siitä, että on välillä jännä. Silva on todennut, että kyllä sekin tykkää sitten, kun on isompi <3
-
Mutta vanhempi kyllä varmasti hyvin näkee omasta lapsestaan, että mikä on sille sopivaa ja mikä ei. Lapset kun ovat niin erilaisia. Ja perheetkin. Ja vanhemmat :) Itse pitäisin aika mahdottomana, että meillä hyväksyttäisiin leikissäkään tappaminen/sotiminen. Ne ovat sellaisia juttuja, joiden meillä ei tarvitse liittyä (vielä rakenteilla olevaan) lapsen maailmankuvaan vielä pitkään aikaan.
Sandra
11.2.2016 at 15:42Mun mielestä Tirpan ikäisen lapsen pitäisi jo opetella käsittelemään myös elämän negatiivisia asioita. Ja juurikin sadun kautta ja vanhempien tukemana ja opastamana se on turvallista ja järkevää. Lasta ei voi kuitenkaan ikuisesti suojella maailman pahuudelta, joten sekö on sitten hyvä että sen joutuu vahingossa kohtaamaan päiväkodissa tms missä vanhempia ei ole.. Ei nyt tietenkään tarvitse alkaa mitään tappodokumentteja näyttämään, mutta tuntuu kyllä erikoiselle ettei lapselle voi kertoa tarinoita niin kuin ne ovat vaan pitää alkaa valehtelemaan.
krista
11.2.2016 at 16:033-vuotiaan? No, olen eri mieltä.Tai toki riippuu, että millaista ja missä määrin. Mutta mä uskon, että hyvä tapoja, ystävyyttä, toisen huomiomista ja yleensä elämässä tärkeitä taitoja voi oppia ilman tappamissatujakin. Mun mielestä se ei ole erikoista ollenkaan – pikemminkin se on erikoista, miksi tappamissadut ovat niin olennainen osana meidän satukuvastoa. Ja osittain myös se, miksi sitä ei moni juurikaan kyseenalaista. Mä olen sitä mieltä, että lasta ei kannata karaista maailman pahuutta vastaan. Päinvastoin. Turvallisen pohjan päälle myöhemmin on helpompi nojata myös elämän pettymyksissä/negatiivissa tunteissa.
–
Mutta sitten vielä tosiaan se, että eri lapset ovat hyvin erilaisia siitä, mikä on liian jännää vai sopivan jännää. En usko, että herkkää lasta saa karaisemalla vähemmän herkäksi. Mutta jotain toista lasta sama asia ei hetkauta ollenkaan. Eli lasten erilaisuus kannattaisi muistaa ja ottaa huomioon <3
Sandra
12.2.2016 at 08:40Sä oot nyt jotenkin hirveen fiksautunut näissä vastauksissa tappamiseen. En usko että kukaan kommentoija tarkoitti, että juuri sitä tappamista pitäisi niin kauheasti esitellä ja korostaa. Mutta ylipäätään negatiivisiakin asioita voisi tuoda esille, koska meissä ihmisissä negatiivisa puolia riittää. Ja itseä pelottaisi jos lapsi kuulisi näitä tarinoita kavereilta (mikä on väistämätöntä) eikä ensin vanhemmilta, jotka osaavat pohjustaa tilannetta paremmin. Mutta totta, lapsia on erilaisia. Myös siellä päiväkodissa, joten Silvankin kavereista varmasti moni alkaa pian kertoilemaan näitä tarinoita leikin lomassa.
krista
12.2.2016 at 09:03Hauskaa, että on fiksautunut siihen, mistä aiheesta on postauksen kirjoittanut :) Tää kertoo siis meidän kokemuksista Disney on Ice -showssa, ja noissa elokuvissa mun mielesstä se isoin ongelma on se lapselle esitettävä tappamis/tappamisuhkakuvasto.
–
Mä en ole sillä linjalla, että lasta pitäisi ikään kuin etukäteen karaista maailman pahuuteen. Ehkä se on jotenkin kasvatuksellinen/maailmankatsomuksellinen asia ja me ollaan vaan erilaisia siinä. Niin kuin tuolla muualla kirjoitinkin, mä ajattelen, että se menee toisin päin: ”muun maailman” asiat käsitellään meidän maailmankatsomuksesta käsin eikä meidän maailmankatsomustamme muokata ”koska muutkin voivat joskus olla ilkeitä” -odotuksen mukaan. Ja Silvan päiväkoti tosiaan on senhenkinen, että en tuota päiväkodissa esiintulemista pitäisi kovin realistisena ongelmana. Toki jotain varmasti tuleekin/jossain vaiheessa tulee varmasti. Mutta kun oma maailmankatsomuksellinen pohja on vakaa, turvallinen ja vahva, sitä vasten on sitten hyvä keskustella asioista.
Minttu
11.2.2016 at 22:33Minusta on ihanaa, kun on olemassa 3-vuotiaita, jotka eivät vielä tiedä maailman pahuudesta. Ja totta, lasta ei voi suojella ikuisesti mutta toisaalta, Silva on vasta 3-vuotias. Itse väkivaltaisen lapsuuden eläneenä, haluaisin jokaiselle lapselle että ainakin ne elämän ensimmäiset vuodet olisivat juuri tuollaisia.
–
Ja kuten Krista sanoikin tuossa, turvallisen pohjan päälle myöhemmin on helpompi nojata myös elämän pettymyksissä.
krista
12.2.2016 at 09:18Juuri näin! <3
Terttu
12.2.2016 at 23:12Sinun blogiasi on kiva lukea, kun täällä on aina paljon keskustelua käynissä! Teidän tytöt ovat kovasti herkkiä – Eikä siinä mitään! Täällä ollaan jotakuinkin kuitenkin samaa mieltä Sandran kanssa.
Meillä nimittäin taas on niin, että lapset oikein haluavat kuulla enemmänkin siitä elämän ei-niin-pumpulisesta puolesta. Pakko laittaa linkki yhteen omaan postaukseen, kun omat lapset ovat niin toisesta ääripäästä: http://blogit.kaksplus.fi/sutta-pakoon/pelottelukuvia-pienille-lapsille/
Toki kyseessä on jo hieman isommat lapset.
Vannikkila
11.2.2016 at 15:57Ainakin ennen oli Vantaalla (siinä taloudellisesti pahamaineisessa Myyrmäen jäähallissa :D ) luisteluseurojen esityksiä. Oli sekä ns. leikkikilpailuita (yksittäisiä taitoluistelu esityksiä) että joskus ihan myös esityksiä. Mä olen käynyt mm. Lucky Luke shown joskus katsomassa pienenä ja isompana sit lasten ja nuorten harjoituskilpailua, jossa luistelijat itse olivat saaneet luoda esityksensä ja valita musiikkinsa. Tirppa voisi tällaisesta tykätä :) Eikä ollu isoja summia (jälkimmäisessä ei tainnut olla mitään).
krista
11.2.2016 at 16:05Vau, jotain tuollaista voitaisiin kokeilla! Me tykätään tanssista ja laulusta – ja Silva tykkää tosi paljon erilaisista tanssiesityksistä muutenkin!
Kaisa
13.2.2016 at 21:16Keväällä on paljon noita eri taitoluisteluseurojen kevätnäytöksiä, varsinkin pk-seudun isoilla seuroilla ne on ilmeisesti aika hienoja! Kannattaa tarkistaa mm. Helsingin luistelijat, Helsingin Taitoluisteluklubi, Helsingfors Skridskoklubb ja googlailla muitakin jos noi ei sovi. Usein teemana on joku satu ja kun mukana on valtava määrä ryhmiä ja satoja luistelijoita luistelukoululaisista muodostelmaluistelun maailmanmestareihin niin kasaan saadaan aikamoinen show!
krista
13.2.2016 at 21:22Vau! Tällainen vois olla meidän juttu!
Vannikkila
11.2.2016 at 16:06Ja ehkä noihin pelkoihin vielä lisäyksenä. Pojan (1v 8kk) lempisarja on ilmaiseksi Youtubesta löytyvä Kaupungin sankarit (täältä: https://www.youtube.com/channel/UCj7rx8RSrFkKxE3x3Lfhl3w). Mutta samalla on löytynyt ainut asia, jota poika selvästi pelkää (Uuno Turhapuron lisäksi). Jakso ”Merihirviö” on oikeasti (SPOILER ALERT! :D ) kyllä tarina hammaskipuisesta valaasta, mutta sitä poika pelkää aidosti ja tulee kova kiire lähimmän aikuisen syliin. Jotenkin hellyttävää, vaikka toisen pelkoa on kamala katsella. Yritetty selittää, että valaalla on vain hammas kipeä ja Kolhu auttoi valasta irroittamalla hampaan, mutta ko jakso meillä hypätään aina yli.
krista
11.2.2016 at 16:23Täytyypä tutustua tuohon; erityisesti Seela tykkää autoista, joita noissa näytti olevan :) Mutta ei merihirviöön! :)
–
Meidän tytöt kyllä leikkivät ”hirviötä” usein, se taitaa olla lähinnä hippaa. Tää on tullut siitä, kun yksi lapsiystävä halusi leikki prinsessaa ja hirviötä ja Silva oli ihan täysin tyytyväinen omaan leikkirooliinsa hirviönä. Ja se leikki oli hippaa siis :)
Emmi
13.2.2016 at 16:58Nyt on pakko kommentoida :) meillä lapsi huusi autossa ja jotain oli keksittävä. Kun täytti 1 vuotta selain youtubesta jotain apuja! Ja samantien kun Kaupungin sankarit lähti pyörimään, meno rauhottui! :D nykyään ikää 14kk ja autoon mennään innoissaan ja huudetaan prrrr (=kaupungin sankarit ;)) muuten sois ei vielä katsota tv:tä tai ohjelmia. Ja mä tykkään myös tästä! On sellaista hyvän mielen ohjelmaa :) PAITSI tää merihirviö-jakso.. siitä ei tykätä myöskään meillä. .
Tää äiti kiittää tätä ohjelmaa niin paljosta :D koko ensimmäinen vuosi siis vältettiin autoilua, takapenkillä kehitettiin ties mitä sirkusesitystä ja silti mikään ei auttanut!
Ps. Meidän suosikkiasi on Väärillä raiteilla :D
Emmi
13.2.2016 at 17:00Aa autocorrect… no, eiköhän pointti tule selväksi :D
Lilah
11.2.2016 at 17:16Itsestä tuntuisi kovin väärältä piilotella kuolemaa lapselta, se kun voi olla yllättäen kohdattavana yllättävän lähellä. Oma kokemukseni on, että lapset suhtautuu asiaan valtavan luonnollisesti jos aikuisetkin. Kysymyksiä toki tulee, mutta ilman uskonnon apuakin lapset ovat täysin hyväksyneet, että joidenkin vastaus on en tiedä. Tai sen että joku uskoo näin ja toinen toisella tavalla. Vaikein kysymys onkin ”mitä sinä äiti uskot”, koska en auktoriteettina halua tässä tarjota omaa näkemystäni.
krista
11.2.2016 at 17:23Hmm, tavallaan – mutta sit taas kuoleminen on hyvin eri juttu kuin tappaminen/tappamisella uhkaaminen. Joskus esimerkiksi olen kirjastossa nähnyt kirjoja, jossa käsitellään esimerkiksi omaisen kuolemaa. Sellaista pitäisin paljon onnistuneempana tapana käsitellä aihetta kuin nämä tällaiset ”pahis uhkaa tappaa hyviksen” > ”hyvis tappaa pahan taistelussa” > kaikki ovat onnellisia -tarinat. Ensin mainittu esimerkki voikin antaa aineksia kuoleman käsittelyyn – jälkimmäinen tuskin antaa.
Lilah
11.2.2016 at 21:47Puhuin nimenomaan kuolemisesta, en tappamisesta. Toisaalta just kotieläimen kohdalla on kerrottu nukuttamisesta vanhan/sairaan eläimen kohdalla ihan rehellisesti. Tai tappamisestakin metsästys/teurastustarkoituksessa. Päivähoidossa lapsi ei myöskään kauaa pysy täysin tietämättömänä pyssy/sotaleikeistä vaikka ne olisivat siellä kiellettyjäkin. Enkä näe syytäkään, agression hallinnan harjoittelua nämäkin. Inhorealistinen tappamisen kuvailu ja sillä mässäily tai väkivallan ihannointi sitten erikseen. Disneyn elokuvia en itsekään pidä kaikin osin laadukkaina. Väkivallan lisäksi turhaa kohellusta ja mesoamista on liikaa.
krista
12.2.2016 at 09:23Joo nimenomaan: kuoleminen on eri asia kuin tappaminen/väkivalta, se munkin pointti. Jos/kun (kop kop puuta) meidän perhe joskus sellaisessa tilanteessa on, että tämä aihe on ajankohtainen, siitä varmasti keskustellaan. Tikrun kuollessa Silva oli vasta 2-vuotias ja silloin ei katsottu asian sen tarkempaa selittämistä vielä ajankohtaiseksi. Etenkin kun Silva silloin useampaan kertaan sanoi, että ei halua keskustella asiasta <3
-
Päiväkodissa/muualla maailmassa toisaan voi erilaisia tilanteita tulla vastaan, mutta kotikasvatusta/maailmankatsomusta ei tietenkään muokata sen pohjalta vaan se mahdollisesti käsitellään sitten oman kotikasvatuksen/maailmankatsomuksen näkökulmasta. Päiväkodissa kovin suurella todennäköisyydellä Silvan en pelkäisi tuollaiseen törmäävän, on sen verran "senhenkinen" paikka tuo Silvan hoitopaikka :)
Anmini
11.2.2016 at 17:31.
Anmini
11.2.2016 at 18:37Jäi vähän tilanne kesken ja sit tänne tuli tuollainen! Mutta siis, musta on vähän hassu, että kun monen disney elokuvan ikäraja on se 7, niin kuitenkin tuolla niitä tarinoita esitetään paljon nuoremmalle yleisölle. No elokuva on ehkä lähempänä katsojaa ja hurjempi, mutta tuossa taas ne hahmot ovat ikään kuin läsnä, ja teemat ja tapahtumat kuitenkin yhtä rajuja.
krista
11.2.2016 at 20:34Totta! Mä etukäteen tsekkasin tuon Disney on Icen ikärajan ja ainakin sain sen käsityksen, että se on ihan sallittu. Ehkä siksikin yllätti ne kaikki Kapteeni Koukku ”nyljen sen elävältä” -tyyppiset jutut…
A
11.2.2016 at 17:47Meillä show ei ollut liian jännä melkein 4-vuotiaalle. Jänniä kohtia oli kyllä (juuri ne pomppulinnat) mutta ne eivät olleet liian jänniä ja show upposi lapseen. Mulle aikuisena ei uponnut niin hyvin, siis se oli aikamoista sillisalaattia erityisesti se alku. Frozen-osuus oli aikasta jees. Niin ja nämä Disneyn tarinat eivät siis ole lapselle tuttuja, Frozenkin vain pk-kavereiden jutuista. Osasin arvata, että lapsen ikä on nyt sopiva, mutta vastaavasti tiedän että show olisi ollut liian jännä vuosi sitten, silloin oli melkein liian jännä olla Nalle Nappisilmän konsertissakin.
Mutta joo, omilla rahoilla en showhun menisi (nyt menimme isovanhempien rahoilla). Keksisin nimittäin monta kivempaa tapaa käyttää kulttuuriin 70-80 euroa mitä aikuinen+lapsi maksaa :) (lähtien siitä että menemme piakoin elokuviin katsomaan sen Frozenin hintaan 11 euroa). Niin ja se krääsä…hohhoijaa…Isovanhemmille kaikki kunnia, ei ole nimittäin mikään pieni summa kun maksoivat 3 aikuista ja kolme lasta, ostivat kaksi 31 euron valokeppiä (vanhin lapsi otti mieluummin tämän rahana kuin krääsänä :)), kolme hodaria 5 euroa kpl ja hattaraa 15 euroa (yksi pussi), plus hotelliyö ja matkaliput kahdelle lapselle ja kahdelle aikuiselle. Ihan tajutonta rahanmenoa ja koen just että joku vähemmän ylikansallinen näytös voisi olla kivempi juttu.
Hyvis-pahis jutuista, meillä niitä käsitellään kyllä ja koen jotenkin että jossain määrin näitä voi jo oppia ja on hyväkin….kun maailma ei mikään kauhean täydellinen paikka ole, toki lapsen kehitystason huomioiden. Tulee mieleen esim. yksi pikkukakkosen ohjelma (Sam-sam) joka oli lapselle ihan kauhistus vuosi sitten ja telkku piti laittaa kiinni jos se tuli. Nyt vuosi myöhemmin sama lapsi pitää sitä ohjelmaa tosi hauskana, samalla kun joku vanha lemppari Humps on jo vähän tylsä.
krista
11.2.2016 at 20:23Pomppulinnat :D Joo, se toinenkin ”pomppulinnakohtaus” tosiaan oli aika kamala! :)
–
Mutta tosiaan totta: tuolleen isompana kokonaisuuspakettina tuolle tosiaan saa aika kovan hinnan! Vaikka pääsymaksu oli siis tosiaan (mun mielestä) ihan kohtuu-ok (joskus jonnekin Hartwall Areenan juttuihin kun on ollut jotain satasen pintaan; jotkut sirkusjutut siis), mutta tosiaan se oheiskama oli ihan poskettoman hintaista! Helposti se 70 euroa onkin yhtä äkkiä 370 euroa…
–
Niin kuin tosiaan tuolla viime keskustelussakin kerroin, meillekin tosiaan Frozen ”tarttui” päivähoidosta. About sekunnissa :D Mutta meillä tosiaan leikitään ”siskokset-leikkiä” niillä hahmoilla ja ne toimivat oikein hyvin niin. Kuulin myös kivantuntuisen suosituksen: kuulemma on joku kirja, jossa on Annan ja Elsan seikkailuja, joitain kivoja ja suht harmittomia pikkutarinoita, ei siis varsinaista Frozen-tarinaa. Ajattelin, että sellaisen voisi meille hankkia vaikka tytöille synttärilahjaksi!
Sanna
11.2.2016 at 20:43Tarinoita Arendelista. Kivoja kuvia ja tarinoita. Isompien kauppojen kassoilta löytyy myös niitä minikirjoja Frozenista useampia erilaisia.
krista
11.2.2016 at 20:48Just tämä! Kuulostaa kivalta!
Piipo79
11.2.2016 at 20:12Me ei käyty tuota katsomassa mutta esim Frozen-leffaa on katsottu läpi repeatilla. Meillä on taas niin päinvastainen lapsi kuin teillä, hän leikkii itse merirosvoa keppimiekkojen kanssa jne. Ja kuolemis-sanaa on viljellyt, muttei tiedä selvästikään mitä se tarkoittaa. Tämä lienee tullut kyseisestä leffasta tai sitten päiväkodista. Siihen kannattaa varaitua että päiväkodista tulee jos mitä ihmetyksen aiheita lapselle. Tuosta pelottavasta asiasta muuten tuli mieleen että on yksi tapaus meilläkin: Pikkukakkosen jälkeen alkaa joku Holby Cityn lääkärisarja ja olin makkarissa nukuttamista vauvaa kun isosisko jäi katseleminen pikkukakkosen jälkeen telkkaria. Kohta luokse tuli itkevä tyttö, sai kunnon säikähdykseen ja kun menin olohuoneeseen niin ohjelmassa joku oli tulossa puukon kanssa sairaalaan tappamaan potilasta. Vaihdoin nopeaan kanavan ja tytön kysyessä itkien mitä siinä tapahtui, sanoin että lääkäri vaan leikkaa. Arvaahan pelkääkö nyt lääkäriä…tuollaiset ohjelmat pitäisi mielestäni asetella johonkin muuhun väliin kun heti lastenohjelmat perään….
krista
11.2.2016 at 20:18Joo ja meidän naperokaveriporukasta Silva tosiaan on ainoa, joka ei ole tuota nähnyt – on siis itsekin tarkka siitä, että ”eihän se ole liian jännä”, mitä ikinä katsookin :) Eli tosiaan ihan persoonakysymys! Merirosvothan on Silvalle siis ihan-ihan kauhistus, Titi-nallessakin merirosvojakso on täydellisen nou-nou :)
–
Hui, tuollaiset tosiaan voi lapsen säikäyttää! Meillä oli kerran vähän samantyyppinen, mutta ei telkkarista vaan YouTubesta. Silva tykkää katsella Bollywood-tanssifilmejä ja tavallisesti ne on olleet tosi harmittomia. Mutta kerran mä olin (kröhöm) koneella ja Silva hetken yksin olkkarissa tanssimusiikkivideoita katselemassa – ja tuli tuollainen säikähdys. Kävi ilmi, että siellä olikin ollut joku kauhutyyppinen video – AUTS. En ollut yhtään tajunnut, että sellainenkin sieltä voi tulla, ja musiikki (jonka kuulin kyllä) oli kuitenkin sellainen tavalliseniloinen. Katsoin sen myöhemmin itse – se oli kyllä TOSI pelottava. Toi oli kyllä tosiaan ihan mun oma moka; ei sais jättää valvomatta katsomaan…
Nuutsa
11.2.2016 at 20:51Minä olen myös ihmetellyt tuota Holby cityn esittämistä pikku kakkosen jälkeen. Meillä isompi onneks osaa kääntää kanavan heti, kun se alkaa, jotta pienempi ei vahingossa sitä katsele.
salallaa
11.2.2016 at 21:12Sama juttu, en voi ymmärtää ylen logiikka lähetysajassa, tosin jossain vaiheessa siihen perään paukahti muistaakseni uutiset, jotka nekin aikamoinen lisä ja kai kun opettelis niin teeveestä tod. näk. löytyis ajasti jolla sen sais haluttuun aikaan suljettua. Ja tohon oikeeseen keskustelun aiheeseen liittyen aloin miettiä, että eipä nuo mainitsemasi sadut ja niiden teemat meijänkän tenavalle tuttuja olisi ja vaikka paljon katselee just pikku kakkosen ohjelmia niin olis kyllä tod. näk. vielä liian jänniä…
Lilah
11.2.2016 at 21:30Jonkun muunkin olen kuullut kritisoivan sairaalasarjan näyttämistä pikkukakkosen perään. Itse taas ajattelen että on ihan kohtuullista olettaa vanhempien korjaavan jälkikasvunsa pois tv:n äärestä kun ohjelma päättyy vaikkeivat ohjelmaa seuraisikaan. Kakkosen aikataulu kun kuitenkin on melko paikkansapitävä. Isommaksi ongelmaksi koen kun koko perheelle sopivien viihdeohjelmien mainoskatkoilla voi tulla mitä vaan elokuvien ja sarjojen ennakkomainoksia, jotka eivät ole alakoululaisten silmille sopivia. Siinä sitten kanavasrffataan tai luetaan teksti-tv:tä katkot.
Karin
12.2.2016 at 01:40Hyvä kun tuli puheeksi. Kun lapsi kasvaa, niin täytyy varmaan laittaa suoratoistona telkkariin Chromecastin kautta, niin ei seuraava ohjelma enää tule perään, eikä tarvi vahtia että ohjelma loppuu.
Auts tuota lääkäripelkoa. Kannattaa varmaan lääkärille mennessä sanoa jotain, että se oli innokas kirurgi joka oli vihaiselta tuulella tm., vaikka eipä sekään ole hyvä ratkaisu jos pitää vaikka umppari leikata joskus.
ElinaBeE
11.2.2016 at 20:40Saduissa on onneksi yleensä nuo tappohommat eläinten välisiä. Lapsi katsoo mielellään luontodokumentteja, niin on helppo kertoa, että sadun kettu halusi syödä tipun kun sillä on omatkin vauvat, jotka tarvitsevat ruokaa ja vaikka on kiva, ettei kettu nyt syönyt tipua ja ankkaa, niin toivotaan että kettu löytää jotain muuta syötävää. Lapsi 3v ehdotti, että ehkä kettu voi syödä pupun :D Me luetaan muutoin hyvin kesyjä satuja missä ei edes ”pahiksille” käy lopussa huonosti (paitsi että tosiaan ketulle saattoi jäädä nälkä).
–
Mutta nuo luontodokumentit auttaa hirveästi siinä kun selitetään kuolemaa ja elämän kiertokulkua. On myös hassua miten poika katsoo mielellään hurjiakin jaksoa käärmeistä ja haikaloista, mutta muumit ovat ihan liian pelottavia.
krista
11.2.2016 at 20:44Joo, me ollaan muuten kans vähän käsitelty noita asioita eläinten osalta. Vaikka tosiaan Silva oli suht järkyttynyt, kun ”Pieni ankanpoikanen” -laulussa käärme syö jonkun hemmetin vesikirpun :D
ElinaBeE
11.2.2016 at 21:33Haha :DD Joo, noihin mä yleensä vain totean, että onhan sen käärmeenkin jotain syötävä. Ei niin kiva juttu sille kirpulle/ linnulle, mutta joskus elämä on sellaista.
–
Valittelin yksi päivä sitä, että perunat on loppu jääkaapista ja lapsi totesi siihen ”joskus elämä on sellaista” :D
Maria
11.2.2016 at 21:00Eikö Silva ole jo melkein 4-vuotias?
krista
11.2.2016 at 21:04Joo, parin kuukauden päästä neljä :) Kolme kunnes toisin todistetaan! :D
Heenenweerwolf
11.2.2016 at 21:13Mielenkiintoinen havainto! Huomaan itse harjoittaneeni sensuuria 3.5 v:lle nähtävästi huomaamattani. Ei meillä ole taidettu juuri edes Punahilkkaa lukea :O. Tv-viihde on joko sopivan vässyä tyyliin Myyrä, Late-lammas tai Barbapapa… Olen pikkuhiljaa aloitellut luonto-ohjelmien näyttämistä, kyllä siinä tuli murhetta kun jossain pätkässä naali sai kiinni linnunpoikasen-jonka vei poikasilleen syötäväksi. Siinä oli sitten MIKSI?! -tulvaa selitettävänä,mutta vastauksena hyväksyttiin se, ettei siellä tunturissa ole kauppaa josta haetaan ruokaa, se pitää eläin-äidin itse pyydystää ettei sen lapsille tulisi kova nälkä… Selitys sai hyväksynnän vielä kun huomattiin että joskus naali ei onnistunutkaan saalistuksessa. Lähinnä meillä on keskitytty miettimään ihmisyyden negatiivisia ilmentymiä enemmän sen puolesta, miksi joku on tuhma tai kiusaa (esim Pekka Töpöhännän Monni). Ja kuinka niistä selvitään.
krista
12.2.2016 at 09:28Joo ei Punahilkkaa meilläkään :) Mutta tämähän on ihan psykologienkin moneen kertaan toteama juttu (hehe no jossain lehtihaastatteluissa, mutta silti – tää tuli nyt ekana googelsta: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288449428805.html), että just nuo monet klassikkosadut ovat liian pelottavia lapsille.
S
13.2.2016 at 18:45Meidän nelivuotias ei kyllä vielä tykkää katsoa Late Lammasta. Ne tekee siinä koko ajan kaikkia ilkeitä temppuja ja sitten tulee paha mieli. Joo herkkis meilläkin.
krista
13.2.2016 at 19:04Joo meidänkin piti palauttaa DVD äkkiä takaisin kirjastoon – liian jännä… Muistaakseni siinä oli joku vihainen härkä, joka oli molemmille tytöille ihan ei-ei-ei…
Maria
11.2.2016 at 22:05Meillä merirosvot on Elsun ihan lemppari hahmoja mm. Jake ja Mikä-mikä-maan merirosvot. Ja Frozen katsotaan kerta viikkoon.
On se jännä miten erilaisia lapset ovat luonteiltaan ja et mistä ne luonteet oikein ees tulevat ja miten kehittyvät. Tänään päiväkodissa Elsu oli suojellut parasta kaveriaan kun isompi poika oli kiusannut/töninyt tätä. Elsu on kyll tosi topakka tyttö ja pitää vauhdista ja hulluttelusta.
krista
12.2.2016 at 09:29Just näissä(kin) ne persoonaerot näkyvät! Lapset ovat niin erilaisia. Mutta se on se hyvä juttu, että se erilaisuus ymmärretään ja sitä arvostetaan, kumpaan tahansa suuntaan! Johonkin muottiin (tai ”sun pitää tehdä/olla tekemättä tätä, kun muutkin”) asettaminen ois sitä kaikkein pahinta.
lin
11.2.2016 at 22:21Meidän 3-v herkkispoika pyytää aina saunan jälkeen eläinohjelmia, kun ollaan muutaman kerran katsottu Avaraa luontoa yhdessä saunan jälkeen. Muuten telkkarista katsotaan vain Pikku kakkosta. No nyt edellispäivänä piti kylvyn jälkeen taas saada katsoa eläinohjelmaa, mutta mies jaksossa jonka mies Areenasta haki, olikin tosi paljon eläinten reviiritaisteluita ja urosten uhoilua toisilleen. Poika lopulta sai sitten huuli väpättäen sanottua, että ei halua katsoa ohjelmaa kun eläimet vaan tappelee. Muuten hän on ei mitenkään näyttänyt, että ei tykkää. Ja aiemmin ei oo vaikuttanut olevan mikään ongelma, tosin silloin niitä taisteluita ei ole ehkä tullut niin paljoa.
Toisaalta sadut ja kirjat missä eläimet syövät toisiaan tai uhkaavat syödä toisiaan, eivät aiheuta mitään ongelmia. Ja niitä on muuten yllättävän paljon! Toisaalta niin olen ymmärtänyt, että sadut saisikin olla pelottavia, että niitä kun turvallisen aikuisen sylissä luetaan kerta toisensa jälkeen, niin lapsi oppii hallitsemaan sitä omaa jännityksen tunnettaan, tietäen että se tuttu ja turvallinen loppu aina tulee. Olisiko ihan itse Sinkkonen täsatä puhunut luennollaan. Että lapset tykkäävät kun sadut luetaan aina samalla tavalla ja lapset haluavat lukea sitä samaa satua ihan kyllästymiseen asti ja on tärkeää, että se luetaan aina samalla tavalla vaikka aikuista se tympiikin. Näin lapsi tietää, että vaikka sadussa on jännä kohta, niin hän selviää siitä.
krista
12.2.2016 at 09:52Joo, mä oon ehdottomasti kans sitä mieltä, että kaikki jännittävyys ei ole pahasta. Ja tosiaan sen jännityksen taso paljon riippuu sen lapsen persoonasta ja varmasti se vaihtelee myös ihan sen suhteen, mihin lapsi on ”valmis”. Silvakin on tosiaan monesti todennut, että hänkin varmaan tykkää enemmän jännistä sitten, kun on vähän isompi lapsi <3
Leimuska
11.2.2016 at 22:40Satujen tematiikkaa, kun mietitään kannattaa muistaa, että satuja kerrottiin alunperin aikuisille. Ne olivat aikuisten viihdettä. Esimerkiksi Tuhkimossa linnut nokkivat alkuperäisessä versiossa lopussa pahalta äitipuolelta silmät. Voisikohan syyt tiettyyn satujen raakuuteen johtua tuosta?
krista
12.2.2016 at 09:41Joo – ja maailma myös on varmasti ollut erilainen myös. Siksi en ihan kyseenalaistamatta niitä lapsille kertoisikaan – ”vanhat hyvät ajat” kun monessa suhteessa eivät varmasti olleetkaan niin hyviä :)
Torey
11.2.2016 at 23:06Meillä 4v. on saanut katsoa Disney- leffoja. Ei ole kuolemasta koskaan oikeastaan kysellyt, eikä sen merkitystä tietääkseni ymmärrä. Koskaan ei ole ahdistunut niistä. Sen sijaan Rölli on jostain syystä meillä ihan eiei. :D
Kuolemasta olen ajatellut keskustellakkin enemmän sitten joskus kun se on ajankohtaisempi. Toki jonkun kuolleen eläimen (kissa raahaa päästäisiä pihalle) kohdalla on joskus saatettu keskustella, että lähteekö se siitä vielä tepsuttamaan, mutta kun on vaan sanottu, että se on kuollut eikä enää ilman päätä varmaan mihinkään mene, niin asia on sillä käsitelty. Ei ole tillut sen enempää kysymyksiä mitä kuolema on. Ehkä jonkun läheisen eläimen tai ihmisen kohdalla tulevaisuudessa sitten on se selittelyn paikka. (Seurakunnan kerhossa on toki mainittu taivas ja itse käyttäisin mielelläni sitä, mutta meillä mies Joelin kanssa samalla linjalla, että höpöhöpö juttuja ja sellasia ei selitetä).
En myöskään tahdo missään nimessä kuitenkaan pelotella lapsia! Minusta oli jotain järkyttävää kun kuulin joskus erään äidin sanovan 4-vuotiaalle ”se rokotus on pakko ottaa! Muuten voi tulla possuflunssa ja siihen kuule kuolee ihmisiä.” EI JUMAL****! Ei noin. Joo rokotteita on hyvä ottaa, mutta selitä nyt hitsi vie eri tavalla!
krista
12.2.2016 at 09:43Joo samalla linjalla – kun asia on ajankohtaisempaa, siitä keskustellaan sitten. Ja UHH mäkin oon kuullut peloteltavan vähän tuolla tavalla. Ei hyvä; sen kun VOI kertoa muullakin tavalla kuin noin.
Karin
12.2.2016 at 01:46Oletteko Joelin kanssa miettineet, miten selitätte tilanteen jos törmäätte kaupungilla vaikka humalaiseen, huumeidenkäyttäjään tai muuten sekavaan ihmiseen, joka on aggressiivinen ja hyökkäävä? Sekin on mahdollista, ja se vasta pelottavaa onkin.
*
Kun olin lapsi, mulle opetettiin jo hyvin hyvin pienenä, että vierailta ei saanut ottaa mitään vastaan (eikä varsinkaan syötävää), ja että vieraisiin autoihin ei saanut ikinä mennä. En tiedä, perusteltiinko sitä mitenkään, mutta olishan se pelottavaa jos lapsi ajattelis, että jotkut haluaa kaapata lapsia pois aikuisten luota.
*
Sitten vähän vanhempina (hyvissä ajoin ennen kouluikää) käytiin läpi, että jos tulee tulipalo eikä pääse ovesta ulos, pitää rikkoa ikkuna ja laittaa matto terävää lasin päälle. Ja opetettiin myös 000-hätänumero, joka oli paljon helpompi vanhanaikaisella puhelimella kuin 112 nykyisillä.
krista
12.2.2016 at 09:06Niitä toki on tullutkin, mutta toistaiseksi se ei ole herättänyt kysymyksiä. Jos herättäisi, niihin vastattaisiin tyyliin ”setä/täti oli sairas” – tuskin alettaisiin pitämään huumausaineluentoa. Ihan tavallisesti, luulisin, lapsen kehitysasteen huomioiden. Mä en usko, että näihin kannattaa ottaa mitään ennakkostrategiaa, tilanteen mukaan sitten rehellisesti keskustelemäalla.
–
Hätä/vaaratilanteissa toimimisesta on totta kai ollut puhe, ikätasoisesti. Just eilen illalla puhuttiin tulipalosta; ei toki tuolleen toimintaohjeen tasoisesti vielä tän ikäiselle.
Karin
13.2.2016 at 01:26Noin mäkin olen ajatellut sanoa, että setä/täti on sairas. Silti se tilanne voi olla tosi pelottava, varsinkin jos tulevat uhoamaan suoraan meille/teille, eikä vain siellä jossain ympäristössä.
Mietin, että voisiko samaa käyttää joihinkin satuhahmojen pahiksiin? Toisaalta, en tiedä onko siihen tarvetta. Jollain mittapuulla kun pahat ihmiset on sairaita. Ja sitten taas kaikki sairaat ei tietenkään ole pahoja, eli aina täytyy muistaa, että lapsi saattaa vetää yhtäläisyysmerkkejä uskomattomiin asioihin.
Kyllä sitä toivoisi, ettei lapsen koskaan tarvitsisi oppiakaan, miten paha paikka maailma voi olla :/
saria
13.2.2016 at 04:39Ma olen molemmille lapsille alkanut juuri 3-4 vuotiaana puhumaan siita etta kaupassa/lentokentalla/muualla julkisella paikalla ei saa lahtea aitin vieresta pois sen takia etta joku voi tulla ja napata. Vanhemman kanssa tata keskustelua piti kayda useasti ja teroittaa lapselle etta miksi se olisi kamalaa jo joku nappaisi (se oli ja on edelleenkin aika huoleton hulivili), nuoremmalle taas riitti ihan kerrasta kauniisti sanominen.
Pelottavista saduista viela yleisesti: lapset ymmartavat (pelottavatkin) sadut yleensa omalla tasollaan, joka ei ole liian pelottava. Taman takia ei-pelottava satu voikin vuoden paasta olla liian pelottava (koska lapsi on vanhentunut ja viisastunut, ja tajuaa nyansesseja joita ei ennen tajunnut). Mutta tama siis myos suojelee nuoria lapsia liian traumaattisilta satukokemuksilta.
Anmini
12.2.2016 at 09:45Mitä teillä lapset muuten syö? Kasvissyöjä-äidistä tuntuu täällä kovin brutaalilta, kun lapset tyytyväisenä syövät kanaa-kot-kot-kot tai lammasta-bää. Myös se herkkua, jolle kananmunan rikkominen oli pitkään liian jännää. Olemme kuitenkin halunnut jo pienestä opettaa mistä ruoka tulee ja mitä se on.
Kiusaamisia ja muita elämän nurjia puolia tuli käsittelyyn luontevasti isomman kohdalla neljän vanhana kun meni kerhoon, ja ei niin luontevasti kun oppi lukemaan. Silloin joutui aika kieli keskellä suuta keskustelemaan kiljuvista lööpeistä. Pikkuveikkalle kaikki tuli jotenkin valmiimpana jo pienenä siskon juttujen myötä. Eikä kyllä ole yhtään niin herkkäkään. Molempia ollaan aika vahvasti sulojattu pelottavalta medialta. Jänniä juttuja on harjoiteltu ensin satujen ja tarinoiden kautta niin että lapsen mielikuvituksen rajat ovat olleet pehmentämässä sisältöä.
krista
12.2.2016 at 10:08Sama :D Ei ole tullut vielä sitä havaintoa, että se lautasen lammas on sitä samaa lammasta kuin ne omat rakkaat lelut. Uhhuh :D Isi saa selittää :D :D :D :D
–
Mä uskon/toivon kans mahdollisimman pitkälle asioiden luontevaan käsittelyyn. Ja myös siihen, että mitä pidempään lapsia voi suojella just sellaiselta ”ihmiset tappavat toisiaan”-kuvastolla, sen parempi. Sitten, kun ne asiat tulevat eteen (toivottavasti ei ihan pian), niiden käsittelyyn on hyvä ja turvallinen pohja. Oon muuten monesti ajatellut, että onkohan perheissä uutislähetykset päällä (on varmaan) ja lapset paikalla leikkimässä. Meillä kun ei katsota telkkaria, niin en osaa tuollaista silleen ajatella. Uutisissa kun on monesti aika ahdistavia juttuja aikuisellekin ja omasta lapsuudesta muistan esimerkiksi, miten kovat traumat sain muutamista ”uutisaalloista”, kuten Olof Palmen murhasta ja Romanian orpokodeista/ Ceausescun teloituksesta/ruuumiista. Tsekkasin wikipediasta: tuo teloitus on ollut vuonna 1990 eli mä oon ollut jo 13 silloin. Ja silti se oli aivan kamalaa; tuntuu että vieläkin tulvii pelkotunteet pelkästä ajatuksesta. Olof Palmen murha on ollut 1986 eli silloin oon ollut 9-vuotias.
stev
12.2.2016 at 13:26Mä pidän jotenkin itsestäänselvänä, että näitten ihan pienten, kuten Silva ja esim oma juuri 4-vuotias, kanssa ei katsota telkkaria ollenkaan..lastenohjelmia lukuunottamatta. Eli Pikku kakkonen katotaan ja sitten telkkari taas kiinni. Tuollainen 9-vuotias on jo haasteellinen siinä mielessä että sehän on jo yksin kotonakin koulun jälkeen ja voi kattoo tv:stä mitä vain halutessaan..Puhumattakaan netistä!!! Ihan hirvittää jo valmiiksi, kun joutuu näitten asioiden kanssa sitten tekemisiin. .netissäkin on niin paljon pahaa ja myös pahoja ihmisiä. .:(
Anmini
12.2.2016 at 10:37Mä uskon/toivon, että tässä on tapahtunut muutos uusien vanhempisukupolvien myötä. Meillä ainakin on sama. Uutisia tai muita aikuisten ohjelmia ei katsota lasten aikana ja autossa radiokanava vaihtuu heti jos jutut lähtevät lapsille sopimattomaan suuntaan tai uutiset alkaa. Isovanhemmat eivät tälläisiin asioihin kiinnitä huomiota, ja heitä joutuu aina muistuttamaan, että nyt tulee jotain lapsille sopimatonta. Koululaisen kohdalla välillä jo mietin, että suojaanko liikaa, mutta toisaalta monet asiat nousevat muutenkin keskusteluun. Esim. turvapaikanhakijoista puhuimme samalla kun katsoimme vastaanottokeskukseen vanhoja vaatteita ja leluja. Eiköhän noista ihan järkeviä aikuisia kasva, vaikka lapsuus yritetäänkin turvata mahdollisimman hyvin.
krista
12.2.2016 at 10:59Joo samalla linjalla tosiaan täällä. Ja tuo sama esimerkkikin: mä kans esimerkiksi keräsin lähiseudulta yhden huoneellisen vaatteita/leluja/tarvikkeita vastaanottokeskukseen, ja ne tietysti hurjasti kiinnostivat tyttöjä, kun eteinen täyttyi ”uusista” leluista. Siinä oli sitten tosi luontevaa kertoa, että nämä eivät ole meille vaan äiti vie nämä sellaisille lapsille, joilla ei entuudestaan ole. Ja sitten katseltiin, miten ihania leluja ne lapset saavat ja juteltiin, miten iloiseksi ne lapset varmasti tulevat ja kuinka kiva mieli tulee, kun voi auttaa toisia ihmisiä. Mä kans oon antanut lapsena omia lelujani keräykseen (muistaakseni Afrikkaan kerätttiin Kuusamosta) ja sitä kautta just hienosti tuli oppitunti toisten auttamisesta <3 Mä muistan vieläkin, miten kävin Kuusamon kirjaston aulassa ihastelemassa niitä lelukasoja, joita lapset olivat antaneet ja äidin kanssa mietittiin, että millainenkohan lapsi tällä lelulla sitten leikkii. Myöhemmin tuli vielä sitten muistaakseni joku valokuvanäyttely aiheesta, jossa niitä lapsia ja aikuisia näki. Se oli jotenkin ihanasti mieleenpainuva ja opettavainen juttu!
-
Varmasti tulee järkeviä :) Mä uskon, että just näin tulee :)