Voi meidän pumpulissa kasvavat lapsemme <3
Käytiin siis sunnuntaina katsomassa se Disney on Ice. Naiivisti kuvittelin (tai en siis ollut ajatellut kai ihan loppuun asti) shown sisältävän lähinnä jäätanssia, Disneyn hahmoja ja lauluja – enkä ollut tullut ajatelleeksi, että siellä ovat esillä myös ne tarinat.
Meidän 3-vuotiaamme ei siis todellakaan tiedä, mitä on taistelu, tappaminen, kuoleminen saatikka kaikenmaailman elävältänylkeminen. Tai toisen ihmisen uhkailu, pettäminen, kavaltaminen tai oikeastaan edes kiusaaminen.
Ei siis ihme, että se Disney on Ice herätti monenlaisia kysymyksiä ja ihmetyksen aiheita.
Ensin ehkä helpoin kotimatkalla käyty keskustelu:
”Äiti, miksi sen Annan sydän jäätyi?”
”No kun Elsan taikavoimat vahingossa jäädyttivät sen. Se oli vahinko.”
”Miten se sitten pelastui?”
”Rakkaus pelasti sen.”
”Ai miten?”
”Rakkaus sulatti sen jään.”
Hiljaisuus. Läpi meni. Ei lisäkysymyksiä, huh!
Eikä tirppa onneksi tainnut hoksata sen yhden prinssihäiskän petollisuutta. En olisi halunnut lähteä selittämään, että ”juu se teeskenteli, että se rakastaa sitä ja sitten se yritti tappaa sen ja sen siskon”. Juu ei. ”Mitä tarkoittaa teeskentely?” ”Mitä tarkoittaa tappaminen?” ”Mitä sitten ois tapahtunut, jos se ois tappanut sen?” Juu ei. Kiitos ei.
Entä ne merirosvot! Kääk!
”EIIIIIIII!”, tirppa parahti heti Kapteeni Koukun joukkioiden saavuttua jäälle.
”Lopettakaa tuo heti paikalla! Nyt minä olen vihainen teille!”, tirppa komensi äidin sylistä Hartwall-areenan korkeimman piippuhyllyn takimmaiselta riviltä.
”Menkää nyt täältä pois, HETI!”
Jälkikäteen keskusteltiin:
”Miksi se merirosvo oli vienyt ne lapset? Miksi se otti ne eikä halunnut päästää niitä pois?”, Silva kysyi.
”Koska… No… No en mä tiedä, mutta nehän sitten pelastuivat.”
”Miten ne pelastuivat?”
”Se Peter Pan ja se merirosvo miekkailivat, niillä miekoilla muistatko? Ja Peter Pan voitti ja sitten se vapautti ne.”
”Joo. Ja jos se merirosvo olisi voittanut, niin sitten SE olisi vapauttanut ne. Ne kilpailivat siitä, että kumpi saa vapauttaa ne lapset”, tirppa päätteli.
”Öööö. No vaikka joo.”
Merenneito-Arielin tarina ei ollut sen helpompi.
”Mitä se prinssi teki sille noidalle?”, Silva ihmetteli.
”No tuota… Se karkoitti sen pois.” (oikea vastaus: tappoi)
”Miksi? Se oli sen merenneidon YSTÄVÄ. Se merenneito RAKASTI sitä noitaa”, Silva vakuutti.
”Ai jaa. Ai niin sä ajattelit…? Joo. Ahaa joo.”
Okei. Okei. Tämä äiti ei selvinnyt näistä keskusteluista ihan kiitettävin paperein. Tosi vaikeaa. Noloimmat pohjat vedin kuitenkin spontaanisti siinä hetkessä, kun Hartwal Areenan jäälle ampaisi jättiläismäinen krokotiili Kapteeni Koukkua syömään.
”EIIIIIIH! ÄITI!!!!! APUA!!!!!”, Silva parkaisi aidosti kauhuissaan.
”Ei tuo ole oikea!”, minä parahdin ja jatkoin yrittäen nopeasti löytää päästäni jotain selitystä:
”Ei tuo ole oikea – tuo on.. …POMPPULINNA!!!!”
No niin. Siitäpä sitten lapselle elinikäiset pomppulinnatraumat, olkaa hyvä. Sanavalmiuteni on valioluokkaa.
PS. A kysyi pari päivää sitten (täällä), että mitä muuten tykkäsitte – ja oliko meidän mielestä rahan arvoista? No. Liian jännä tuo tosiaan oli vielä meille, mutta kyllä se silti oli sellainen elämys, mistä Silva oli (etenkin jälkikäteen) tosi innoissaan ja onnellinen, että pääsi sen näkemään.
Lippujen hinta oli mun mielestä ihan ok tällaiselle isolle jutulle (lapsi 31,50 ja aikuinen 41,50 niillä meidän yläkatsomopaikoilla – ainoita, mitä oli vapaana). Siellä myydyt tuotteet olivat poskettoman hintaisia kyllä, ja niillä tuon kustannuksen olisi helposti saanut kolminkertaisesksi, mutta onneksi tuo meidän tirppana ei ole (kop kop puuta) ainakaan vielä yhtään ”osta! osta!” -henkinen. Niitä yli 30 euron taikasauvoja (huh! huh!) se esimerkiksi kyllä ihasteli muilla lapsilla, mutta ei se edes hoksaa pyytää, että ostetaan meillekin tuollainen :)
Mutta tuosta kaikesta jännittävyydestä huolimatta kyllä varmaan mennään toistekin, jos Silva haluaa. Mä itse tykkäsin luistelusta – ja vielä enemmän olisin tykännyt, jos niitä tappamista ja ilkeitä hahmoja täynnä olevia tarinoita ei oltaisi käyty niin yksityiskohtaisesti läpi vaan olisi ollut enemmän vain luistelua ja musiikkia.
34
ehkäkukkahattuäiti
12.2.2016 at 12:41Meillä pian 3v. jumaloi Frozenia. Elokuvan itsekkin 100 kertaa nähneenä, olen miettinyt että jos olisin alunperin tiennyt koko jutun, en varmaankaan sitä olisi näyttänyt. Vaikka serkuilta tyttö onkin oppinut, että Frozen on in.
Kovasti hän toistelee omissa leikeissä vuorosanoja ja pelkää leikeissääm kauheaa lumihirviötä (ei onneksi taida silleen oikeesti pelätä, mutta pitää selvästi jännittävänä). Ja onneksi ei ole vielä kiinnittänyt tarinassa huomiota esim. siihen, että Annan ja Elsan vanhemmat kuolevat, tai toistele/ymmärrä mitä tarkoittaa, kun Hans huutaa Elsalle ”sisaresi on KUOLLUT!”. mm. nämä kohtaukset minusta tuntuu pahalta lapsen nähtäväksi.
Toki on mahdollista oikeassakin elämässä, että vanhemmat/sisarus kuolee, mutta mielestäni näin pienen lapsen ei tarvi edes teoreettisen mahdollisuuden olemassaoloa tietää!
Välillä on tullut tilanteita myös kirjastosta lainatuissa kirjoissa, että olisi vaatinut ennakkolukua, ennen kuin aletaan lapselle lukemaan. Sitten on saanut lennossa itse sepittää tarinaa, kun ei ole halunnut lasta huolestuttaa.
Eräässä kirjassa oli teema ”rakastatko minua jos”, siinä nallelapsi kyseli äidiltään tilanteita tyyliin ”rakastatko jos teen sitä/tätä” ja äiti vastasi aina tyyliin ”jos rikot ikkunan niin äitiä harmittaa kovasti ja äiti pelästyy ettei sinuun sattunut, mutta kyllä äiti aina rakastaa./vaikka kasvaisitkin äitiä isommaksi, niin kyllä äiti aina rakastaa”.
Ajattelin että onpas kiva tarina ja opetus että äiti rakastaa tapahtui mitä vaan..kunnes yhdellä sivulla sitten pikkunalle kysyy ”mutta äiti, entä jos sinä KUOLET?” -tälle sivulle keksin itse oman tarinan.
Myös eräässä Tuomas veturi -kirjassa ihmetytti tarinankerronta, missä juna katselee täynnä matkustajia olevaa bussia ja harmittelee ”miksi ihmiset eivät matkusta minun kyydissäni, vaan bussissa, vaikka bussit ajaa aina kolareita?” – ”äiti, mikä on kolari? Äiti minä en halua bussin kyytiin kun ne aina ajaa kolarin, Tuomas sanoi.”
Aaaargghh.
Olen samaa mieltä, että ei lapsia tarvi karaista maailman vaarojen ja pahuuksien varalta, vaan heille pitää luoda turvallinen pohja johon nojata jos/kun niitä kohtaa. Turha etukäteen pelotella.
Voisin jaaritella aiheesta pitkäänkin, mutta päätän nyt tähän.
Niina
12.2.2016 at 14:37Meidän 4v rakastaa Frozenia :) Jännä kyllä, mä en ole kiinnittänyt huomiota tuohon tappamisuhkaukseen ollenkaan ja mun piti oikeesti miettiä hetki että eihän siinä ketään yritetä tappaa, mitäääh. No sit muistin lopulta. En jotenkin muutenkaan osaa ajatella niin perusteellisesti, ne on kuitenkin vaan elokuvia ja tarinoita ja kyllä meidän tyttö katsoo kaikki Mörköä sisältävät Muumijaksotkin. Vaikka siis joo, nyt kun miettii niin onhan esim. siinä näkymättömässä Ninnissä heitteille joutunut tyttö, joka asuu niin ilkeän tädin luona että tyttö muuttuu lopulta näkymättömäksi, ja jaksossa Muumipeikko kumppaineen lukitsee Haisulin vuorokaudeksi pimeään luolaan. Omg :D Mutta 4-vuotiaalle se tarina on tarina tytöstä, jonka Muumit omalla kiltteydellään saavat taas näkyväksi.
Olkaahan onnellisia jos ei kuolemaa tartte käsitellä. Meillä anoppi on kuollut syöpään ennenkuin lapset syntyi ja neljävuotias tietää sen jo. Ensimmäistä kertaa tätä käsiteltiin ehkä n. vuosi sitten, kun lapsi kysyi että missä isin äiti on ja miksei papalla ole omaa mummoa kun toisellakin papalla on. Sen jälkeen asia on pulpahtanut pinnalle silloin tällöin ja kovastihan se tyttöä mietityttää, mutta pakkohan toiselle on vastata. Alusta asti ollaan kerrottu että mummo oli niin sairas ettei tautiin ollut lääkettä, ja sitten mummo kuoli. Meille mummo on nyt taivaassa Jumalan luona ja tyttöjen omana suojelusenkelinä (<3), uskoville se osuus on tietysti ehkä helpompaa kuin ateistille. Mutta siis kaikenlainen valehtelu ja asian kiertely oli meille aivan ehdoton ei, haluttiin alusta asti rehellisesti kertoa mitä tapahtui. Kerrottiin myös ihan faktana että yleensä kyllä ihmiset kuolee vasta tosi vanhana, ja siitähän tuli surku että koskas sitten isomummot ja -pappa kuolee. Ei voinut sanoa että no ei pitkään aikaan, kun ei satavarmasti mene enää viittäkään vuotta ensimmäisiin hautajaisiin, joissa on jo meille todella rakas ja tärkeä mummo tai pappa. Täytyi vain vastata kunnolla että en tiedä, mutta eiköhän me huomenna vielä ehditä moikkaamaan mummoa ja pappaa.
stev
12.2.2016 at 14:50Tästä tuli mieleen, että ihan kuin olisin joskus lukenut, että lapselle kannattaa puhua kuoleman kohdatessa nimenomaan kuolemasta. Että ei sano niin, että joku nukkui pois. Kun lapsi yhdistää silloin poismenon ja nukkumisen keskenään ja saattaa alkaa pelätä itsekin nukahtamista jne.
Hirveän vaikeita nämä asiat kyllä ovat ja nimenomaan aikuisen kannalta, että miten osaat kertoa ja selittää oikein ja niin, että lapsen ikätaso huomioidaan..
murina
12.2.2016 at 17:49Mä oon kanssa kuullut juttuja, että lapsille tulee nukkumistraumoja aiheesta, joten meillä kuolemasta on aina puhuttu ihan oikeilla nimillä ja luonnollisena asiana. Ainakin toistaseks ollu juuri oikea taktiikka :) samoin on suoraan kerrottu, että maito tulee lehmän tissistä ja että nakit on tehty possusta… ja frozen on katsottu niin monta kertaa, että tekis jo mieli piilottaa toi dvd lopullisesti :D
krista
12.2.2016 at 17:59Joo me kans tuon Tikrun kuoleman jälkeen jäätiin miettimään, että ”se OLI NIIN VANHA, että jäi NUKKUMAAN eläinLÄÄKÄRIIN”. Että nonni – ei mennyt putkeen: tuolla saa traumat a.) että jollekin vanhalle käy sama b.) nukkumisesta c.) lääkäristä :D
–
Onneksi noin ei sentään käynyt – Silva ei tosiaan halunnut keskustella asiasta., vaikka useampaan kertaan silloin yritettiin. Nyt vuotta vanhemman lapsen kanssa ymmärrys on jo taas kehittynyt ja meidän selityskin olisi varmaan erilainen (vaikeaa se olisi kyllä edelleen). Niinan tuolla yllä antamat kertomismallit kyllä kuulostaa hyvältä. Itseä mietityttää eniten tuo, että kun ainakin omaan lapsuuden ”lohtukuvastoon” liittyvät just nuo kristilliset taivaassa/suojelusenkelijutut, niin mitä kertoo, kun niitä ei ole käytettävissä. Vaikeaa. ”Se laitetaan maahan ja madot syö sen” ei kuulosta kovin lohdulliselta :D Joel ei usko sieluunkaan, joten minkäänlainen ”elää jossain toisessa maailmassa” -selitys ei käy. Mutta joo, vaikeaa. Tästä voisinkin joskus blogata ja ihan kysyä ateistivanhemmilta vinkkejä tällaisten asioiden käsittelyyn!
Anmini
12.2.2016 at 18:44Me ollaan sanottu ettei kukaan tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta mikään ei vain katoa vaan ihminen tulee osaksi maailmankaikkeutta sekä elää meidän muistoissamme. Lisäksi luettiin pikku prinssiä, missä puhutaan tosi kauniisti kuolemasta. Juteltiin sen pohjalta, että ehkä kuollut voikin mennä taivaan tähdeksi. Tarpeeksi lähellä totuutta, maustettuna mielikuvituksella ja sadun taialla. Eikä tule ristiriitaa, jos kavereille on puhuttu taivaasta.
Vielä ei kyllä ole menetetty ketään läheistä, mutta nämä keskustelut käytiin kun esikoisen parhaan kaverin lemmikki kuoli.
Iitanen
12.2.2016 at 17:23Miten paljon tytöt ottaa muuten vaikutteita toisistaan? Luuletko, että tyttöjen vähän kasvettua Silva rohkaistuisi tomeramman Seelan esimerkistä? Tai ainakin olen käsittänyt, että Silva on temperamentiltaan herkempää tyyppiä, kun taas Seela on rohkeampi ja helpommin lämpiävä neiti :)
krista
12.2.2016 at 17:28Varmasti! Tällä hetkellä tietysti eniten Seela imee vaikutteet Silvasta, mutta kenties myöhemmin myös toisin päin.
–
Seelakin itse asiassa on tosi-tosi herkkis. Mutta silleen eri tavalla herkkis, vaikea edes selittää :) Ilmaisee tunteitaan voimakkaammin, mutta kaikessa tomeruudessaan on herkkis kuitenkin <3 Seelallakin on just lastenohjemissa omia "liian jännä" -juttujaan. Esimerkiksi Teletappien Nuunuu on totaalisen ei-ei :)
Iitanen
16.2.2016 at 15:49Voihan Nuunuu :D Osaatko selittää yhtään tota herkkiseroa? Näkyykö se vaikka siinä, jos joku vieras ihminen tulee käymään tai menette uuteen paikkaan? Muistan, et kun itse oli pieni niin olin kotona tosi rohkea ja äänekäs, mutta vieraissa jännitti aina uusi paikka ja kummalliset ihmiset, varsinkin vanhat haisevat sedät! :D
Klementiini
12.2.2016 at 19:42En tiedä oliko tästä jo aiemmin puhetta, mutta kyseenalaistaisin vähän myös sen, voiko aikuinen tietää, miten lapsi on ottanut vaikka sitten sen Frozenin. Reippaankin oloiset lapset saattavat käydä mielessään/unissa läpi näkemäänsä, vaikka ulkoisesti näyttäisivät olevan jees. Siksi meidän ei-herkkis ei saa katsoa Frozenia tai muitakaan Disney-elokuvia 3-vuotiaana eikä varmaan vielä 4-vuotiaanakaan. Niitä ehtii myöhemminkin.
niina
12.2.2016 at 20:37No mä luotan siihen mitä näen. Meillä lapsi ei katso edes sitä Pikku Kakkosta yksin (siis joo yleensä neulon/surffailen puhelimella krhm mutta olen jokatapauksessa samassa tilassa) ja näen siis kaikki lapsen reaktiot ja pystyn suorilta reagoimaan niihin. Esim. Jaria ja Karia ja varsinkin sitä Karia pelkäsi ja sen kyllä huomasi heti. Yhdessä sit käytiin läpi sitä miksi se harmiton Kari pelotti. Uskallan siis yhdessä lapsen kanssa katsoa niitä jänniäkin juttuja koska luotan itseeni vanhempana enkä jätä lasta yksin katsomaan telkkaria.
Kuulostanpa todella ideaalivanhemmalta :D :D ok, vien roskat ja siivoilen keittiötä (näköyhteys sohvalle) yms. mutta siis pääasiassa mun mielestä sanotaan alle kouluikäisen ei tarvitsisi käyttää minkäänlaista laitetta yksin.
Tilia
12.2.2016 at 21:07Meillä puhutaan kuolemasta ja sanotaan, että maassa kuollut maatuu mullaksi, josta kasvaa kukkia ja puita jne. Se on minusta itsestänikin lohdullista, joten ei ole ongelmaa kertoa sitä. Konkreettisesti viedään hiirenloukusta hiiriä kompostiin ja lapsi toteaa iloisesti, että niistä tulee multaa. On myös kerrottu, että kuollut ei tunne eikä tiedä enää mitään, ei ole kipuja, ja että ihmisten muisto säilyy meidän mielissämme. Hautajaisia on ollut muutamat, ja minusta on tärkeä, että lapsi oppii ja näkee senkin puolen elämästä ja näkee, miten aikuiset selviävät surusta ja miten hautajaisissa ollaan. Hautausmaalla käydään läheisten hautoja hoitamassa, sielläkin on luonteva puhua, että tänne teidän pappa on haudattu ja että on kurjaa, ettei hän ehtinyt teitä nähdä, kun rakastaisi teitä varmasti kovasti. Minä kyllä puhun ihan arkitilanteissakin kuolemasta, varoitan esim. että autotielle ei saa juosta, koska silloin voi kuolla. Uutistraumoja on tullut vain siitä Hyvinkään baarijonon ammuskelusta katolta. Yritimme selittää, että humalassa ihminen voi tehdä älyttömiä asioita. Naapurin poika vielä lisäsi vettä myllyyn ja uskotteli meidän lapselle, että kolmas naapuri ammuskelee autosta kaikkia ohi ajaessaan. Onneksi tuo pelko meni ohi, kun me aikuiset pääsimme tästä höpötyksestä jyvälle ja lapsi saatiin vakuuteteuksi, että ammuskelevan humalaisen kohtaaminen on harvinaista, vaikka ei mahdotonta ja että kotikadulla ei tarvitse sitä autoilijaa pelätä. Koska meidän lapset ovat saaneet jo ennen kouluikää leikkiä yksin omalla pihalla, heille on kerrottu noin 4-vuotiaana, että maailmassa on myös aikuisia, jotka voivat haluta tehdä toisille pahaa eikä vieraiden matkaan saa pihasta koskaan lähteä. Itse olin Jammu-sedän aikaan suunnilleen samanikäinen kuin ne tytöt ja luokkakaveri asui Jammun kanssa samassa talossa! Ja siitä jäi kyllä mulle traumat lopuksi ikää ja halu opettaa tämä sääntö lapsille sataprosenttisesti niin nuorena kuin mahdollista.
Eedith
12.2.2016 at 21:19Me käytiin tuolla myös. Silvan ikäinen lapsi halusi muutamassa kohdassa syliin. Yllätyin itsekin jännityksen määrästä. Kaksi vuotta sitten sitä oli kyllä vähemmän :)
Muttamutta.. Meidän lapset eivät edes tajunneet sitä tappamista. Kuvittelivat pahisten joutuneen vankilaan, kun kysyin asiaa. Ovat itse päätelleet, että poliisit vievät kaikki roistot ja pahikset vankilaan.
Tuolla oli jotain keskustelua kuolemasta… Meidän läheinen henkilö kuoli silloin, kun lapset olivat 2,5 ja 4,5 -vuotiaita. 2,5 -vuotiasta asia ei kiinnostanut juuri lainkaan. Ei oikein tajunnut koko hommaa. 4,5 -vuotias oli asiasta todella kiinnostunut ja asia onnistuttiin käsittelemään todenmukaisesti sotkematta taivasta ja Jeesusta asiaan. Vieläkin hän välillä asiasta puhuu. Enemmän keskustelua on herättänyt pienen sukulaislapsen hauta isovanhempieni haudan yhteydessä, johon on haudattu 50 vuotta sitten kuolleena syntynyt vauva. Mutta ei sekään ylitsepääsemätön asia ole ollut, kun siitä on juteltu todella paljon.
Olen siis sitä mieltä myös, että lasta ei tarvitse erikseen karaista negatiivisten asioiden suhteen. Mutta tärkeää on, että kun sellainen tulee elämässä eteen, se pitää lapsen kanssa käsitellä. Kaikkea ei tarvitse kertoa, vaan pitää kuunnella, mitä lapsi haluaa tietää.
krista
12.2.2016 at 21:27Ai hei toihan on hyvä tietää – eli ne ei aina ois näin jänniä? Ja joo, ei meidän tirppakaan onneksi tajunnut. Se tosiaan luuli, että Peter Pan ja Kapteeni Koukku kilpailivat siitä, että kuka saa vapauttaa lapset :) Kaikki ne ”lankullekävelyttämiset” sun muut menivät ihan ohi, luulisin. Hyvä niin :)
–
Ja kyllä, samaa mieltä!
cpop
12.2.2016 at 22:02En nyt yhtään jaksa lukea kommentteja, joten tästä varmaan on aiemmin kommentoitukin ehkä.. Mutta siis miten olette ajatelleet lähestyä sitten näitä aiheita, kuten kuolemaa, tappamista jne. ja missä vaiheessa?
Minua itseäni kylmää monien lastenohjelmien sellainen inhottavuus ja raakuus, mutta olen silti pyrkinyt selittämään lapselle ”alusta asti” mm. kuolemasta.. Ja siitä ettei kaikki ihmiset (tai eläimet) ole ”kilttejä”. En tykkää yhtään sellaisesta ns. holtittomasta pelottelusta mitä jotkut (esim. lapsen isä) joskus harrastaa.. Sellaista ”kaikki on vaarallista, älä vaan missään nimessä koskaan tutustu kehenkään tai luota kehenkään tai uskalla olla yksin tai tee yhtään mitään”-tyylistä hössötystä :D Mies ei myöskään halua puhua lapselle kuolemasta, mikä minusta taas on niin luonnollinen asia kuin olla ja voi.
Me nähtiin viime kesänä lapsen kanssa kuollut lintu maassa ja silloin yritin jotain hänelle selittää kuolemasta, mutta häntä kiinnosti vain se lapsenintoinen uuden näkeminen, eikä hän silloin sitä kuolema osaa tainnut pahemmin noteerata ollenkaan. Hehkutti vaan joka paikassa miten näki kuolaavan linnun (:D :D). Ja no on hän nähnyt ihan ”IRL tappamista” kun vaari oli saanut hauen virvelillä ja sen sitten mummo siivosi.. Tosin siinä vaiheessa totesin menevän homman yli ja vein lapsen pois, kun mummo esitteli hauen vielä lyövää sydäntä lapselle…. YÖK…
Yksi asia/tapa mitä en voi sietää ollenkaan = kun ihmiset sanoo että ”hän/se NUKKUI pois” !!! Siis ihan oikeasti!?? Hyvää yötä vaan lapset, teidän mummi nukkui pois eikä enää ikinä herää, eiks ookki kivaa mennä nukkumaan. Jossain lasten ohjelmassakin sanottiin näin ja korjasin sen heti ”Eikä nukkunut, vaan hän kuoli koska oli jo niin vanha!” :D
pire
12.2.2016 at 22:33Osaatko sanoa onko Seela rohkeampi kuin Silva? Pelkääkö Seela samoja asioita kun Silva? Meillä 1,8kk ikäinen lapsi vaikuttais olevan aika rohkea tapaus. Jos joku asia ensin pelottaa ja ei meinata uskaltaa nii meillä ainakin vanhempien asenne vaikuttaa paljon siihen, miten lapsi jatkossa suhtautuu asiaan. Esim.jos joku asia pelottaa, naama menee kippuralle ja poika päästää sellaista tiettyä ”en tykkää” -kitinää, niin jos me vanhemmat ollaan rohkaistu ”ei tarvi pelätä, katso se on tämmöinen ja tämmönen, onpa se hieno” niin yleensä poika on sen hyväksynyt. Jos esim. Mummo, joka aika herkästi menee lapsen tunnetilan mukaan, sanoo ”oi oliko se nuin pelottava, tule tänne” niin sitten asiasta tulee helpommin sellainen mörkö.
Minävain
13.2.2016 at 10:29Musta tuntuu jotenkin ristiriitaiselta, että joulupukista mikä on satuolento ja ns. Harmiton, ette suostuneet ”valehtelemaan” lapsillenne, mutta sitten oikeista ”elämän ja kuoleman”-asioista valehtelette.. ? Tarkoituksena ei ole kuulostaa nillittäjältä. En vaan nyt ihan ymmärrä että joulupukkia perustelitte, ettette halua missään vaiheessa, että lapsenne ajattelisivat teidän valehdelleen heille.
krista
13.2.2016 at 10:46Mistä sait tuon ajatuksen, että valehtelemme? Kerromme ikätason mukaan ja nimenomaan EMME VALEHTELE kertomalla esim. kristillisen kuvaston mukaisia juttuja, joihin emme usko. Se olisi mun mielestä valehtelua. (jos siihen itse uskoo, silloin se ei tietystikään ole) Koska kristillistä lohtutermistöä ei ole käytettävissä, on tuon ikätasoisen kertomisen sisältö joskus vähän haasteellinen.
Laura
14.2.2016 at 16:27Ehkä tossa nyt tarkotettiin sitä kun ette käyttäneet kissan poismenossa kuolla-sanaa vaan sanoitte, että se ”meni pois”. Eli siis siinä mielessä ei ihan totuudenmukainen selitys, en tiedä.
Silva on muuten mun mielestä ikäisekseen tosi kypsä ajattelukyvyltään ja tulikin mieleen liittyen tohon johonkin toisen kommenttiin, että ehkä se kun se ymmärrys on jo niin nuoresta ollut hyvä niin ne pelottavantuntuiset asiat jotenkin ”uppoaa” paremmin kuin ehkä toiseen samanikäiseen. Meidän kaksivuotias ei olisi osannut esim. sanoa, että ei halua keskustella lemmikin kuolemasta. Ei se olis ymmärtäny sen ikäsenä ajatella noin, eikä kyllä vielä kolmevuotiaanakaan. Siks meidän 3v ei oikein pelkääkään (vielä) ohjelmia. Ehkä se tulee vähän myöhemmin kun ajattelu kehittyy. Että ikätasoinen kertominen voi olla hyvinkin erilaista, vaikka oliskin samanikäisiä lapsia.
niina
13.2.2016 at 18:04Tuli mieleen muuten vielä yks juttu! Meillähän lapsi/lapset on mukana mm. poroerotuksissa, kalassa ja hirven paloittelussa. 4v on siis nähnyt roikkumassa olleen hirven ruhon ja irti olleen pään, nähnyt kun kaloja tapetaan, lintuja suolistetaan ja tietää että toiset porot tapetaan ja nyljetään ja toiset menee takaisin mettään. Meille tämä on normaalia elämää eikä rehellisesti sanottuna ole käynyt mielessäkään että olisi pitänyt toimia toisin. Voin kuvitella että tottumattomalle kaupunkilapselle voisi olla aika shokki :)
Miiu
20.2.2016 at 19:52Mun mielestä on tosi hienoa, että Silva osaa itse tunnistaa omat rajansa sen suhteen, mikä on liian jännää :) Ja uskon, että tämän taidon kehittymiseen on varmaankin myötävaikuttanut se ettei ole altistettu liian pelottaville jutuille liian varhain. Tulevaisuudessakin kun tv ja netti tulevat enemmän osaksi elämää, tuo omien rajojen asettamisen taito on varmasti tosi tärkeä ja hyödyllinen.
Ja olen ihan samaa mieltä siitä, että pienen lapsen suojaaminen liialta väkivalta ym. tarinoilta on vain hyväksi, koska perusturvallisuudentunne kehittyy vahvemmaksi, ja hyvä perusturvallisuus antaa sitten myöhemmin vahvan pohjan pohtia pelottaviakin aiheita kun niitä vastaan tulee ja kun lapsen ikä riittää niitä käsittelemään.
krista
20.2.2016 at 19:59Oi, miten sä osasitkin muutamiin lauseisiin pukea sen, mitä itsekin olen ajatellut. Kiitos!