DIY lampunvarjostin (ite! ihan ITE!)

Meidän olkkari on hämärä. Tai oikeastaan lähestulkoon pimeä. Näin marraskuussa sen selvimmin huomaa – sitten siihen varmaan kai jotenkin tottuu. Lepakkoperhe. Tai myyrät. Mitä näitä pimeäasujia nyt on. Suomalaiset.

Pidempiaikaiset valaistusratkaisut ovat meillä niin kuin moni muukin asia. Vaiheessa. Että joo onpa hämärää, oispa kiva jos ei ois näin hämärää. Ja siihen se ajatuskulku sitten jääkin eikä mitään tapahdu. Neljään vuoteen.

Paitsi eilen.

Silmäni nimittäin osuivat (satuin siis siinä pimeydessä vahingossa jotain näkemäänkin) tähän.

Kyllä. Viime joulusta peräisin oleva joulutähti. Tai sen runko. Sen tähtiosan sentään otin pois… ööh… toukokuussa? Mutta totesin, että en kyllä ala kiipeilemään tuota johtoa tuosta pois – kohtahan tässä kuitenkin on taas joulu.

Hmm joulutähteä en tuohon vielä halua ripustaa, mutta voihan se tietty toimia hätärilamppuna noinkin… Heeeeei PAITSI jos mä askartelen siihen jonkun väliaikaisen varjostimen! Joo! Sen mä teen! NYT! HETI!

Kiersin olohuoneen ympärilleni katsellen. Kori? Lankakerä? Sitten keittiöön. Vuoka? Paperikassi? Kori? Kulho? Kirjaston kaappeille. Nauhoja? Liimaa? Lankaa?

Äh. Nyt pitäis saada joku idea! Nyt äkkiä joku juttu, mistä sen varjostimen voisi tehdä!

”Missä meillä on rautalanka?”
”Ei meillä ole rautalankaa.”
”MITÄ!?! Ei rautalankaa? Tuolla sun työkaluissa?”
”Ei.”
”Ihme tyyppi.”

Kiipesin yläkertaan. Koreja? Lankoja? Äh, MITEN NIIN meillä ei ole rautalankaa.

”Mitä sä oikein teet?”
”Lampunvarjostimen.” (silleen huoletonta äänensävyä tavoitellen)
”Siis nyt?”
”NO NYT.”
(ei sano mitään, mutta pyörittelee merkitsevästi silmiään)

Takaisin alakertaan. Kaivamaan keittiön kaappeja. Kuppeja? Serviettejä? Pahvimukeja?

Ja sitten:

BINGO! Tästä tulee meidän lampunvarjostin!

Sit innolla nyhertämään! Halusin tuosta harvemman, silleen sopivasti hapsottavan. Että valo tulisi siitä mukavan epäsäännöllisesti läpi.

Isot tytöt askarteluhommissa. Seela katsoo Teletappeja.

Välillä kävin ulkona vesisateessa kaivamassa puutarhavälinelaatikosta oksasakset, jolla leikkelin korkeudesta kymmenisen senttiä pois.

”Miten sä aiot saada kiinni sen lamppuun?”, Joel kiinnostui.
”En mä tiedä. Älä kysele! Se selviää tässä matkalla!”

Siinä olkia nyhtäessäni mietin samalla maanisesti (tiesin, että mulla on tähän tekemiseen noin puoli tuntia aikaa ennen kuin alkaa iltahärdellit), että miten-miten-miten tämä kiinnittyy varjostimeksi. Tarvitaan joku kehikko. Perhana, kun ei ole sitä rautalankaa! Pahvia? Leikkasin ensin talouspaperin rullasta jonkinlaisen kehikon, mutta se ei pitänyt hommaa tarpeeksi pyöreänä. Sitten taas pyörimistä ympäri keittiötä, kunnes –  pitsalaatikko!

Tadaa! Meinasin ehkä haljeta ylpeydestä, kun silmämääräisesti piirretty ympyrä oli kerrasta just sopiva.

Tuosta reiästä siis lampun johto ja silleen.

Paitsi että ei toiminut. Tuossa pöydällä se pysyi kyllä kasassa, mutta tabletti oli kuitenkin sen verran painava, että pelkästään tuollaisena ei pysynyt.

Hiki pukkasi. Ärtymyskin nousi.

”Mikä siinä on ongelmana?”, Joel tuli kurkkimaan.
”EI MIKÄÄN SELLAINEN, MISSÄ AUTTAIS SE, ETTÄ SÄ TUUT SIIHEN TUIJOTTAMAAN!”

Joel pahastui. Sitten pientä anteeksipyytelyä. Anteeksi anteeksi anteeksi mutta voi perse mä sanon tän kanssa!

Huoh. Ja lopulta.

Mä oon aika varma, että Strömsössä tätä ei olisi kiinntetty näin.

Mutta hei – ei tuonne sisälle kukaan kurkistele! Lopputuloshan se tärkein on, ja se näyttää nyt tältä:

Sehän toimii! Jesh, meillä on uusi lamppu olkkarissa!

Yhdessä olkkarin toisen lampun kanssa.

Jee. Mä oon tee-se-itse-krista. Heti MacGyveristä seuraava!

39