”Ehkä se aatteli, että mä olen kuuma”

Olin juuri tankkaamassa meidän pikkupikkuautoa, kun iiiiiiso moniosainen säiliörekka kaarsi aivan viereen. Kuljettaja hymyili minulle leveästi.

”Tuota säiliöauton kuljettajaa jotenkin tosi paljon huvitti”, minä kerroin Joelille takaisin autoon tultuani.

”Ai? No mikä sitä huvitti?”
”No en tiedä, mutta jotain tosi hauskaa sillä selvästi oli.”

”Oliko se sellaista ”naisautoilija tankkaamassa” -huvitusta?”, Joel ehdotti.
”Eeeeei, en mä oikein usko. Mä luulen, että sillä huvitti meidän kulkuneuvojen erot. Tämä mun pikkupurkki, ja sitten tuo se sen megaristeilijä tuossa vierellä”, minä spekuloin.

”Tai sit se vaan kuunteli jotain hyvää podcastia”, Joel jatkoi.
”Hmmm ei ehkä, kyllä se ihan selvästi silleen suoraan mulle hymyili”, minä vakuutin.

…ja ajattelin sitten itsekseni:
”Tai ehkä se vaan ajatteli, että mä oon kuuma.”

Raks-raks-raks. Hetken siinä mulla sitten raksutteli.

Ehkä se vaan ajatteli, että mä oon kuuma. Niin MITÄS mulla oikein tänään onkaan päällä…?

Kenkäläpyskät, jotka ovat niin kirkkaan väriset, että näyttää kuin ne hohtaisivat pimeässä. Niissä itseneulotut villasukat.

Paikatut kalsarit, jotka eivät näytä nää-on-housut-legginseiltä, vaan ihan vaan kalsareilta. Äitini vanha repalehelmainen tunika, sen päällä lastenosastolta ostettu merinovillapaita.

Päässä lasten hiuspanta. Joka – hups – näköjään juuri silloin oli tipahtanut oikealta paikaltaan keikkumaan jonnekin takaraivolle.

Ahhhhhhahahahaahaha. Niin että milleköhän se oikein hymyili?

Oho, eivät ne kalsarit olleetkaan ihan kokonaan paikatut.

Mutta siis hitsi että huvitti, nyt vuorostaan minua.

Mä siis ihan oikeasti ajattelin spontaanisti, että ”ehkä se ajatteli, että mä oon kuuma” – eikä ollenkaan pälkähtänyt mieleen, että ”se oli huvittunut, kun mä näytin niin naurettavalta”.

Että MITEN mä voinkin olla jotenkin niin itselleni näkymätön? Tai siis että en ollut yh-tään ajatellut, että mitä mulla on päällä ja miltä näytän; en siis ollut edes siitä tietoinen enkä vaatteita pukiessa ajatellut mitään yhteensopivuuksia tai että pukeeko vaate minua – en ole ajatellut mitään muuta kuin että ”otan nää puhtaat tästä”, enkä edes vilkaissut peiliin tarkistaakseni, että mitä tuli puettua. Ja silti (tai juuri siksi) vaan jostain hassusta vanhasta muistista ajattelen, että juu mä näytän varmaan tosi kuumalta. Niin, että rekkamiehet perään hymyilee, kato. Ahhhhhahahahaha.

Repeiltiin tälle yhdessä Joelin kanssa, ja jossain naurunhepuleiden välissä Joel totesi, että tuo on just sitä sun itsevarmuutta. Monet eivät (kuulemma) kehtaisi lähteä ulos tällaisissa vaatteissa (ai miten niin?), koska niitä niin nolottaisi.

Ai itsevarmuutta – on vai?

Itse ehkä ajattelen, että en vaan jaksa välittää.

50