Pian se alkaa: Keltanokat liikenteessä

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä If Vakuutus kanssa.

Tätä on nyt hyvin vaikea kirjoittaa ilman herkistymistä: enää alle viikko, niin meidänkin perheessä on jo kaksi koululaista tuolla reput selässä taivaltamassa.

Voi olkaa pienet turvassa koulutiellä!

Tuo koulujen alkamispäivä saa itselleni aina klassisesti tunteet pintaan. Ja tämä herkistyminen tapahtui mulla jo silloin, kun itsellä ei vielä edes ollut kouluikäisiä lapsia!

Ne isot reput selässä, se silminnähtävä kupliva ilon tunne ja jännitys! Ne yhtä aikaa isot ja pienet lapset siellä pomppuhyppelevät yksisarvisreppu hölskyen kohti koululaisen elämää. Kuljetaan kavereiden kanssa, oman vanhemman kanssa, tai ihan jo itsekseen. Turvallisimmat reitit ja tien ylitykset on kesän aikana harjoiteltu, ja aikuisten neuvot toivottavasti mielessä silloinkin, kun tien toisella puolen vilkuttaa yhtä innokkaana pomppiva paras ystävä.

Muistan katselleeni pieniä koululaisia sydämenkuvat silmissäni auton ratin takaa jo silloin, kun vasta vein omia lapsia autoiltavan matkan päähän päivähoitoon. Va-ro-vas-ti! Voi ajakaa varovasti, kaikki autoilijat, täällä on joidenkin maailman rakkaimpia ihan itsekseen kulkemassa koulutiellä!

Jo silloin näitä tuoreita ekaluokkalaisia jalkakäytävillä nähdessäni kuvittelin, miten kotona on vedetty jalkaan tennarit ja heitetty selkään koulureppu, ja kolautettu ulko-ovi kiinni. ”Heippa!” Kops, ovi kolahtaa ja vähän heläyttää ovikelloakin. Juoksuaskeleet rappuun. Ja miten äidit ja isät ehkä juuri sillä hetkellä sydän syrjällään työpaikoillaan jännittävät, että voi toivottavasti sen oman pikkuisen matka menee turvallisesti.

Mietin silloin, että voi miten pääsisi laittamaan sille tuntemattomalle huolehtivalle äidille tai isälle vaikka tekstarin. Jotenkin näin: ”Hei hyvin menee täällä Siltavoudintiellä! Reippaasti ja huolellisesti tämä teidän pikkuinen ylitti juuri suojatien ja muisti hienosti katsoa molempiin suuntiin!”

Nuo keltaiset lippikset ovat varmasti monelle koululaisperheelle tutut – täältä tulee Keltanokat liikenteessä!

Meidän tuleva kolmasluokkalainen sai aikoinaan oman lippiksensä muistaakseni heti ensimmäisenä koulupäivänään. Ja nyt kohta on siis perheen pienemmänkin aika painaa päähänsä tuo ekaluokkalaisten valtakunnallinen tuntomerkki, keltainen keltanokkalippis.

If on jakanut tällaisia lippiksiä siis maamme koululaisille jo vuodesta 2006 asti – keltainen lippis on keikkunut jo lähes miljoonassa pienessä päässä koulutiellä! Koulut tilaavat lippalakit Ifiltä jo keväällä, ja ensimmäisen kouluviikon aikana ne jaetaan kouluista ekaluokkalaisille.

Lippis on ollut aina tällainen keltainen. Kuin keltainen nokka! Lisätehosteena ja turvana on heijastinnauhaa ja heijastavaa kuviopainatusta.

Täällä on varmasti muitakin Keltanokkien vanhempia rutkasti kuulolla: Oletteko jo kesän aikana harjoitelleet kouluun kulkemista, vai treenaatteko nyt tulevina viimeisinä päivinä?

Meidän omalle Keltanokalle tuo koulureitti on tietysti tosi tuttu jo isosiskon saattelun myötä, mutta kesän aikana ollaan kuitenkin muutamia kertoja reittiä kävelty yhdessä silleen ajatuksella ja fiilistellen. Ja varmasti vielä nyt viimeisinä päivinä kuljetaan muutamia kertoja lisää. Toisto on opintojen äiti (ja isä) ja silleen!

Ainakin tällaisia yleisiä asioita mun mielestä kannattaisi lapsille muistuttaa. Moneen kertaan.

1. Katsotaan ja varmistetaan aina huolellisesti, että pysähtyvätkö autot varmasti, vaikka valo olisikin vihreä. Ei koskaan juosten suojatielle! Suojatiellä kulkiessa huomio pidetään siinä tien ylityksessä: lopetetaan kaverille tai siskolle pelleily ja vitsailu vähintäänkin tien ylityksen ajaksi.

2. Kääntyvät autot! Eli katsotaan paitsi suoraan ajavat autot, myös opetellaan etukäteen hoksaamaan, mistä kaikkialta autot, ratikat tai bussit voivat suojatielle kaartaa.

3. Ns. giljotiini-ilmiön ymmärtäminen. Vaikka yksi auto olisi pysähtynyt, viereisellä kaistalla joku ei välttämättä pysähdykään (vaikka pitäisi). Eli pysähtyneen auton jälkeen kurkistetaan aina seuraavakin kaista, että sieltä ei ole autoa tulossa. Meillä yhdessä tienylityskohdassa tätä giljotiinia synnyttää bussipysäkki: pysäkin viereiseltä kaistalta voi olla auto tulossa, vaikka bussi olisikin pysähtynyt.

4. Tielle ei saa KOSKAAN sännätä – ei, vaikka tuuli nappaisi jonkun asian ja lennättäisi ajotielle. Meillä esimerkiksi kerran (taaperoaikaan) lähti ilmapallo lapsen käsistä kohti autotietä, ja juuri tuollaisessa tilanteessa saattaisi tapahtua onnettomuus. Aikuinen silloin onneksi piti lasta käsistä, eli riskitilanne ei oikeastaan tapahtunut muualla kuin aikuisen mielikuvissa kun tajusi, että mitä olisi voinut käydä.

5. Kännykkä (jos sellainen on) pysyy laukussa tai taskussa. Eli ei älypuhelimeen tai kellokännykkään vilkuilua liikenteessä. Jos vaikka tulee puhelu, niin voi pysähtyä jalkatien sivustalle paikoilleen siihen vastaamaan. Tämä muistutus muuten pätee myös aikuisille.

6. Koulun edustalle ei jäädä hengailemaan ja kavereita odottelemaan, vaan mennään suoraan koulun porttien sisäpuolelle odottelemaan. Meillä koulun edessä on siis (kieltomerkeistä huolimatta) autoliikennettä ja peruuttelijoita.

Mitä muuta, tuleeko mieleen?

Koulumatkat tietysti vaihtelevat tosi paljon. Meidän lasten koulumatka on sellainen oikein sopiva alle 15 minuutin kävely – mutta siinä on yksi ihan tosi iso ja selkeä vaaran paikka.

Ensimmäisen koululaisen kanssa kartoitimme, kyselimme ja kokeilimme tuon ison tien ylittämisen parhaita kohtia, mutta valitettavasti tarjolla on vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Yhtälössä on mukana siis kääntyvää ratikkaa, bussipysäkkejä, liikennevaloissa suoraan suojatielle kääntyviä (ilman nuolivaloa) – ja valitettavasti myös ylinopeutta ja päin punaisia ajavia autoja. Leveä pitkä suora tie, joka kai sitten houkuttaa kiihdyttämään.

Ja ”meidän puolella tietä” asuvien lasten se tie on ylitettävä, jotta kouluun pääsee.

Reitin pohdinnan ja harjoittelun lisäksi viimeinen ratkaisu meillä on tähän pulmaan ollut se, että aikuinen saattaa lapset vähintäänkin tuon risteyksen yli. Mutta me tietysti olemme niitä harvinaisia onnekkaita, joiden arki tämän mahdollistaa. Moni pikkuinen tuosta kuitenkin itsekseen kulkee!

Toivon niin paljon turvallista kulkemista heistä joka ikiselle!

Me koululaisten vanhemmat tietysti tiedämme jossain ihan tosi syvällä rintalastan takana asti, että koska tämä Keltanokkien kouluunlähtöaika alkaa. Mutta tuliko sitä sitten joskus esimerkiksi ajalla ennen lapsia tiedostettua – en edes muista.

Olisi kuitenkin tosi tärkeää, että ihan jokainen tiellä liikkuva olisi nyt tietoinen siitä, että nyt taas lähtee ”uusi vuosierä” pieniä koululaisia liikenteeseen.

Nämä Ifin jakamat keltanokkalippikset ovat yksi aika hyvä keino tästä muistuttamaan: kyllä se jotain kelloja toivottavasti soittelee, kun tällaisia pieniä keltakuorrutettuja pellavapäitä tuolla vaeltaa. Mutta sen lisäksi ihan jokainen voi tehdä jotain pientä, voi ihan vaikka omassa somessaan tästä vähän muistutella. Kas näin:

Kaikki tiellä liikkuvat aikuiset huomatkaa: pian on Keltanokat liikenteessä!

Ehkä just sun FB-statusta lukeva tuttu on se autoilija, joka hoksaa entistäkin tarkemmin hiljentää ennen suojatietä, jota jonkun toisen lapsi juuri lähestyy. Koska vaikka lapset ovat näitä harjoitelleet, haksahduksia voi vielä kokemattomalle liikkujalle sattua.

Näin kahden pienen koululaisen vanhempana vilpitön pyyntö siis kaikkien muidenkin vanhempien puolesta: olkaa itse varovaisia liikenteessä, mutta jakakaa myös viestiä muille!

 

PS. Varovainen liikenteessä pitää olla tietysti paitsi nyt myös kaikkina muina vuoden päivinä, ja sekä Keltanokkia että kaikkia muitakin tielläliikkujia ajatellen.

15