Elsan uudet stripparibuutsit

Olimme ihan tarkoituksella lykänneet Barbie-tyyppisten nukkejen antamista (ostaa niitä ei tarvitse – mun omat vanhat barbienukkekokoelmat ovat vielä olemassa) tyttöjen leikkiin, mutta sydämeni suli täydellisesti, kun näin Silvan ilmeen thaimaalaisen markkinakojun äärellä.

Kojussa oli siis myynnissä Froz… eipäs kuin ”Winter adventure”-nukkepakkaus. Niin feikit kuin feikit voi olla – ja hintaa pakkaukselle taisi olla jotain huikeat kolme euroa.

Silva on tottunut siihen, että kauniita asioita voidaan yhdessä kaupassa ihastella ja haaveillen todeta, että ”onpa ihana, voi kun mä saisin tämän”. Mutta silti sitä ei osteta. Joten se hetki, kun tirpalle valkeni, että äiti todellakin aikoo ostaa nämä… Se ilme! En kestä; sata sydäntä tähän!
”Saadaanko me oikeasti nämä! Ihan omaksi!?!? Molemmat!!!?!”

anna ja elsa

…ja nukkeja onkin sitten todella rakastettu. Ne otetaan esiin aamulla ensimmäiseksi, ja illalla viimeiseksi laitetaan nukkumaan. Elsa on Silvan mukana myös päivähoidossa ja Anna on Seelan leikeissä.

Mutta feikki mikä feikki – esimerkiksi nukkejen vaatteet osoittautuivat pakkauksen avatessa pelkiksi riekaleiksi. Elsan peppu oli heti alussakin jo näkyvissä; mekossa oli periaatteessa vain etuosa olemassa. Itse sitten käsin yritin ommella sitä vähän kasaan… Uusia vaatteita siis tarvitaan! Silvakin valitteli, että Elsalla on varmasti kylmä – se kuulemma nyt Suomen talveen tarvitsisi pitkähihaisen paidan ja housut. Onneksi nuket ovat suunnilleen barbien kokoisia, joten ajattelin, että lelukaupasta varmaan löytyy…

Ja bingo! Satumaisella tsägällä löysin Jumbon BR-lelusta yhden ainoan vaatepaketin, jossa sattui olemaan Barbien kesämekko sekä tällaiset:

barbie vaatteet

Jesh, just hyvät!

Paketissa oli muuten myös kengät:

barbie kengät

Herää vain yksi kysymys: miksi?

26

You Might Also Like

  • Heispi
    16.2.2016 at 10:18

    Aika ihanaa, miten noinkin pieni osaa vaan ihastella vaatimatta omaksi! :)

    • krista
      16.2.2016 at 10:25

      Kop kop puuta, toistaiseksi :D Kyllä Silva tosiaan haaveilee, että ”voi kun mä haluaisin tuollaisen”, mutta ei se kuitenkaan ala vaatimaan. Nyt tällä hetkellä se kovasti suunnittelee ensi joulun joululahjaa <3 <3 <3 Oon mä sanonut, että on tässä syntymäpäiväkin välissä ja silloin saa kans valita jonkun lahjan <3
      -
      Ens jouluksi se muuten halusi kirjoittaa joulupukin kirjeeseen, että "nuken kerrossänky". Sellaisen se siis haluaisi Elsalle ja Annalle. Mä luettelin kirjaimia ja se kirjoittaminen oli tietysti suht vaikeaa, kun siinä oli niin pitkiä sanoja. Sanat eivät mahtuneet ihan oikein, joten lopputuloksena paperilla luki ensin sana "kerrossänky" ja sitten sana "nukke".
      "EIIIIIH", Silva parahti, kun sitten luin, että mitä kirjoitettiin.
      Mä yritin kysellä, että mikä nyt on vikana.
      "Mä haluan pelkän KERROSSÄNGYN, en mitään nukkea. Meillä on nukkeja jo ennestään niin paljon!"
      -
      <3 <3 <3 <3 <3 en kestä <3 <3 <3

      • Rueve
        16.2.2016 at 10:41

        Se on tarkkaa noilla pienillä :)
        Kummityttö meinasi pettymyksen itkun päästää, kun joululahjaksi saadussa glitter-kemiasetissä luki ’ei alle kahdeksan-vuotialle’ ja tyttö täyttää seitsemän nyt keväällä. Että niinkö pitkään hänen pitää odottaa että saa sen avata. Sai vanhemmat hetken rauhoitella että heidän kanssaan kun tehdään niin voidaan leikkiä jo aiemminkin.

        • krista
          16.2.2016 at 10:50

          Voi <3 <3 Meillä tirppa on muuten ihmetellyt jostain paketista sellaista merkkiä, jossa on 0-3 ja sitten sellainen surullisen näköinen lapsen naama ja vielä rastikin taittaa olla päällä. Että miksi toi lapsi on noin surullinen <3

      • Heispi
        16.2.2016 at 11:10

        Voi ihana! <3

    • krista
      16.2.2016 at 10:38

      Hehee no ilmankos! :D

  • Iitanen
    16.2.2016 at 11:11

    Jos askarteluintoa löytyy, niin tehkää nukeille itse kerrossänky! Löysin tällasen suht selkeen ohjevideon (https://www.youtube.com/watch?v=UR6gh73cRLE), jossa kerrossänky tehdään kontaktimuovilla päällystetystä pahvista. Jos omaa kuumaliimapyssyä ei löydy, sellainen löytyy varmasti lainaan joltain lähialueen askartelijalta ja projektiin voi helposti käyttää vaikka vanhat tapetinjämät, jotka koristella tyttöjen piirrustuksilla :)

    • krista
      17.2.2016 at 22:49

      Sori, vastaaminen kesti – halusin päästä katsomaan tuon videon! :) Mutta siis VAU! Ja tuo idea mulla itse asiassa on ollut mielessä; ei kylläkään noin pro:na :)

      Mulla oli nimittäin itselläni lapsena itsetehty barbien sänky; sain sen isosiskolta joululahjaksi. Ja ra-kas-tin sitä. Se oli tehty muistaakseni ihan konvehtirasiasta tai vastaavasta laatikosta sellaiseksi ”prinsessansängyksi”, jossa oli katos ja pylväät. Ihan liimattu kangas siihen päälle ym. Ja se oli IHANA-IHANA-IHANA mun mielestä, violettia satiinia ja valkoista pitsiä <3 <3 <3 Ja kaverit olivat tietysti megakateellisia :D Niinpä mulla oli käynytkin ihan mielessä, että tuollaisen voisi tehdä; kun en ole barbien kerrossänkyjä kaupoissakaan nähnyt. Vois itse väkertää :)

  • Vannikkila
    16.2.2016 at 11:47

    Mitäs kokoa nuket on, jos vaikka innostuisi virkkaamaan? :)

    • krista
      17.2.2016 at 22:51

      Todellakin! Ja miten en ollut tullut ajatelleeksi virkkaamista….? Nukeilla on TODELLA kamala… …peppuosasto. Halvalla tehty. Oon ajatellut, että pikkarit niille varmaan kannattaisi laittaa. Silvallakin kun on Elsa mukana hoidossa ja sillä usein se kesämekko, joka on aika lyhyt. Että ei tule isommilta lapsilta jotain hihityksiä, jolla pahoittaa lapsen mielen… Pikkareita siis tarvitaan :D