Viime syksynä Facebookissa kiersi HS:n uutispäällikkö Jaakko Kangasluoman kolumni: ”Vain kahjo matkustaa lasten kanssa”.
En voisi olla enempää eri mieltä.
Tuosta kolumnista ihan vaan sen verran, että siinä Kangasluoma kuvittelee Thaimaan-matkan kahden tyttärensä kanssa. Kuvittelee. Todellisuudessa lapset ovat tekstin mukaan eläneet elämänsä 358 kilometrin säteellä kodistaan.
Syksyllä minä en tainnut kolumnia sen kummemmin kommentoida. Koska minä en halunnut kuvitella, halusin kokeilla.
No nyt on kokeiltu, ja kokeilun tuloksia seuraavassa – empiirisenä otoksena tieteellisesti tasan 1 kpl naperoa, iässä 1 v 8 kk.
*******
Joskus olen kuullut sanottavan, että alle kouluikäinen ei osaa nauttia matkustamisesta. Hevonkukkua, oikeasti.
Okei, pieni lapsi ei tarvitse matkailua ollakseen onnellinen. Mutta ei tarvitse (moni) aikuinenkaan. Lapsena elämykseksi varmasti riittää junien katselu asemalla tai lähimetsän leppäkertut – enempää extremeä ei tarvita.
Mutta se ei ole ollenkaan ristiriidassa sen kanssa, että kyllä se napero nauttii kirmatessaan pitkin biitsiä, kun kurapukua ja rukkasia ei tarvita. Ja kun äiti ja isi ovat rentoja ja onnellisia, ja yhteistä aikaa omalle perheelle on lähes kuukausi.
Ennen matkaa psyykkasin itseäni ajattelemaan, että emme voi tietää, millaista reppureissaaminen lapsen kanssa on. Että jos se olisi ihan kamalaa, ei olisi mikään tappio vaikkapa palata Phuketiin ja viipyä loppuloma siellä. Pääasia, että reippaasti ja avoimin mielin kokeilemme.
Ja oi hitsi, että me nautittiin.
Voisin jopa väittää, että oman lapsen kanssa reppureissaaminen oli ihanampaa kuin reissaaminen ennen lasta. Kun näki sen aidon innon ja riemun. Sen läpikotaisin onnellisen naperon. Ne vilpittömät riemunkiljahdukset välittyivät omiin fiilikseen sataprosenttisen laimentamattomina. Naperon ilo oli äidin ja isin ilo.
Reissaajia on erilaisia. Jotkut haluavat koluta nähtävyydet ja ehtiä tehdä lomallaan mahdollisimman paljon. Tai bilettää aamuun asti muiden reppureissaajien kanssa. Tai… no, mitä ne nyt sitten haluavatkaan; mistäs minä tietäisin. Me olemme viime vuosina olleet enemmän sellaista ”hengaillaan paratiisissa kunnes menetetään ajantaju” -reissaajatyyppiä. Ollaan vaan. Ei tehdä mitään.
Ja meidän reissutyypillemme naperon mukanaolo ei aiheuttanut oikeastaan minkäänlaisia lisähaasteita. Koska meillä ei ollut mitään ”pakko tehdä” -juttuja, pystyimme keskittymään siihen, mikä meidän mielestä oli tärkeintä: perheen yhteiseen, rentoon ja onnelliseen oleiluun maailman kauneimmilla rannoilla. Peruspäivä paratiisissa sujui jokseenkin näin:
Aamulla herättiin, kun tirppa heräsi – yhdeksän aikoihin enimmäkseen. Sitten hidas aamupala:
…ja rentoa aamupäivähengailua vaikkapa omalla bambuhutilla:
Puolilta päivin tirppa päiväunille. Joskus nukuttiin itsekin – toisinaan Joel jumppasi ja minä bloggasin tai luin.
Päikkäreiden jälkeen lounas ja päivän paras aika; kun auringon kuumin polte on jo helpottanut. Silloin usein lähdettiin rannalle:
…tai vaikka reppukävelylle:
Pimeän laskeuduttua (kuuden-seitsemän jälkeen) takaisin bambuhutille peseytymään, ja ilta hengailtiin tavallisesti ”omalla” ravintolalla iltaruokaa odotellen ja syöden – tirppakin löysi monesti paikallisista lapsista leikkiseuraa:
Ja sitten yhdeksän aikoihin vetäydyttiin omalle hutille ja mentiin vähitellen nukkumaan. Että eipäs nyt sitten ollut kovin haastavaa tai stressaavaa tämä tällainen lomailu naperon kanssakaan :)
Uskon, että ihan hurjan paljon on kiinni vanhempien omasta asenteesta. Jos reissaaminen (vaikkapa juuri reppureissaaminen ja siihen liittyvä suunnitelmattomuus) stressaa vanhempia ja ilmapiiri on kireä, se varmasti heijastuu lapsiinkin. Tulee kränää ja kiukuttelua. Mutta jos vanhemmat ovat rentoja ja kokevat elävänsä elämänsä onnellisimpia hetkiä – uskon, että myös lapsi tuntee sen.
Kaikille tällainen matkustaminen ei tietystikään sovi. Mutta me olimme reissun päällä ihan onnellisimmillamme.
*******
Yllätimme itsekin itsemme sillä, kuinka paljon liikuimme. Matkustimme mm. speedboateilla, long-tail-boateilla, mini-vaneilla, tuk-tukeilla ja (suht rähjäisillä) paikallisbusseilla – pisin matka kesti yhtäjakoisesti seitsemän tuntia, tässä:
Sopivimmaksi matkustusajaksi osoittautui kuitenkin 4-5 tuntia. Siinä ajassa tirppa sopivasti ensin hihkui intoa, sitten nukkui parin tunnin päikkärit ja loppuun vielä viihtyi pari tuntia äidin ja isin kanssa jutellen ja höpsötellen. Ruoka- ja päikkärirytmit säilytettiin suht hyvin liikkumisista huolimatta.
Ja tämä luku on aika huikea: laskimme, että vajaan kuukauden aikana yövyimme 14 eri sängyssä. Huh huh. Varsinaisia ”paikallaanolomatkakohteita” oli laskutavasta riippuen kuusi tai seitsemän: Koh Lanta, Koh Bulon Leh, Koh Kradan, Krabi, Koh Chang sekä loppuun vielä lyhyesti Khao Lak. Siihen ehkä vielä Trang (se sairaalakeikka) – myös Phuketissa ja Ranongissa yövyttiin, mutta silloin oltiin aina matkalla jonnekin.
Etukäteen oltiin varattu vain ensimmäinen yö Phuketin sataman läheltä, ja mielessä oli lähteä siitä ensin veneellä Koh Lantalle ja siitä eteenpäin kohti etelän saaria. Kaikki muut päätökset tehtiin matkan varrella ja fiiliksen mukaan. Ja Lonely Planetia lukemalla, totta kai.
Siirtymisiä helpotti ihan hurjasti se, että Silva rakasti kantoreppuaan.
”Reppureissulle! Mennään reppureissulle!”, tirppa vaatii vielä kotonakin.
Arabian S-marketiin toki mennäänkin, mutta se ei ehkä ole ihan sama asia.
*******
Nukkumista jännitin ehkä ylitse muiden asioiden. Myös yönukkumisia, mutta etenkin päiväunia. No, ne sujuivat näin:
Ei mitään ongelmaa.
Tapahtui siis juuri niin kuin toivottiinkin: muutos kaikkeen sinne mentäessä oli niin valtaisa, että sellaiset asiat kuin sängyssä päikkäreiden nukkuminen ei tuntunut enää missään. Muutenkin tirppana soljahti reissuelämään sinne päin mentäessä ihan niin kuin itsestään. Takaisin tuleminen olikin sitten huomattavasti vaikeampaa niin kuin palatessa kirjoitinkin.
*******
Reissullamme oli eräs lentävä lause:
”Ensi vuonna kahden kanssa.”
PS. Oh kaikki reissun päällä suunnittelemani ”after reissu” -bloggaukset ovat olleet hieman jäissä arjen (ja talven) pukattua päälle. Mutta ajatuksenani on ollut vielä kirjoittaa muutama juttu – niitä kun on toivottukin. Ainakin reissubudjettijuttua (jaiks, muistankohan vielä…?) olisi vielä tulossa sekä lisäksi ”kohdefiilistelyt” noista meidän päämatkapaikoista.
Tyyliin bloggaus per viikko -tahdilla. Toivottavasti jaksaa vielä kiinnostaa! Mielipiteitä: jaksaako…?!?
Raskaana reppureissulla -teemalla olen jo kirjoitellutkin aiemmasta Vietnamin-reissusta kolmessa osassa täällä (noissa kyllä huomattavasti enemmän Vietnam- kuin raskausasiaa):
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-1-raskaana-reippureissulla-vietnamissa
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-2-raskaana-reppureissulla-vietnamissa
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-3-raskaana-reppureissulla-vietnamissa
Thaimaassa raskaana -vinkkejäkin on kyselty (ja saa kysellä lisääkin!) – katson, pitäisikö siitäkin vielä tehdä oma bloggauksensa!
Saa myös kysellä lisää meidän kokemuksista eri käytännön jutuista, jos joku asia mietityttää ja itsellä vaikkapa matka lähestyy! Voin ehkä niistäkin tehdä erillisen kysymys-vastaus -bloggauksen, jos kysymyksiä tulee paljon… (joitain on kommenttikentissä ollutkin – osaan olen vastannut, mutta joku on saattanut lipsahtaa vastaamattakin).
…jos siis lukijoita jaksaa kiinnostaa! :)
Toivon niin.
Koska itse näistä niin hurjan mielelläni kirjoittelen, kun tuo reissuelämä (nyt avec napero ja avec maha) on vaan niii-iiiin juuri minua <3
Sanph
16.1.2014 at 10:12No jopas on hölyn pölyä tuo Kangasluoman kirjoitus. Itse olen hyvinkin reissaavasta perheestä lähtöisin. Vietin ensimmäisen kesälomani Suomen kamaralla kun olin 10v. Sitä ennen joka ikinen kesä painuttiin kuukaudeksi joko autolla Eurooppaan tai lentokoneella Jenkkeihin. Yksi ikimuistoisimmasta reissuista on Tanskan reissu, jossa olin 4-vuotias. Ja seuraavana kesänä kuukauden USA-pyrähdys. Ja se ja se ja se… Eli todellakin myös alle kouluikäinen nauttii matkustamisesta. Kymmenen vuotiaana olinkin ihan ymmyrkäisenä, kun ei lähdetykään kuukaudeksi reissuun. Onneksi ei tarvinnut odottaa kuin pari vuotta, niin taas pääsi. Teidän matka näyttää yhä edelleen ihanalta! Ja tirppahan on ollut ihan unelmamatkaaja, selvästi tuleva maailman kansalainen :)
Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 10:31No ihan samaa mieltä tosta, että lapsi ei tosiaan tarvitse matkustelua mihinkään, mutta yhtä lailla se voi siitä nauttia kuin aikuinenkin. Ja kyllä vähän isomman kanssa siitä syntyy myös hyviä muistoja.
Meillä oli kesän Balkanin-reissusta hyvin samanlaisia hyviä kokemuksia (mä olen sitä jo blogissa niin paljon hehkuttanutkin, etten enää lisää kehtaa ;) ): kun mennään rennolla asenteella, niin kaikilla on kivaa, ja suunnitelmia voi muuttaa sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä (kannattaa siis myös laskea budjetti sen mukaan, että muutoksiin on varaa, meillä meni esim, parisataa euroa ylimääräistä majoitusmuutoksiin). Ja päivittäisten matkojen pituudesta myös ihan sama huomio, 2 tuntia oli helppo, 4 tuntia vielä meni, sen jälkeen oli liian pitkä. Ja hei, me oltiin liikkeellä jo kolmen kanssa! :)
Kristaliina
16.1.2014 at 18:55Mä veikkaan, että mekin myöhemmin ajatellaan, että ooooi miten helppa se silloin YHDEN kanssa oli :) Ja niin olikin! :)
MM
16.1.2014 at 10:47Ei mulla muuta kuin että haluan tuollaiselle rentoilureissulle. Kiitos kun jaoit reissuonnen!
Kahvittelija
16.1.2014 at 11:15Voi, mä pakahdun kateudesta, kun katson täällä hyisissä pakkaslukemissa noita ihania rantakuvia! Ihanaa, että teillä oli noin onnistunut reissu! Me ei olla taaperon kanssa reissattu toistaiseksi kuin parin päivän reissu Tukholmaan, kun taapero oli yksivuotias ja vaikka reissu olikin lyhyt, mekin ehdittiin toteamaan, että taitaa lapsikin tykätä matkustelusta ja vaihtelusta ja että yllättävän hyvin kaikki nukkumiset yms. sujuivat, vaikka niitä etukäteen vähän jännitettiinkin.
MariaH (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 11:16Reissupostaukset ainakin tänne päin on aina tervetulleita :) Mukava lukea teidän reissusta ja katella kivoja kuvia :))
Vierailija (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 12:04Loistava kirjoitus, kiitos! Onkohan tuo Hesarin juttu tosiaan kirjoitettu tosissaan. Omien nyt melkein 4-v ja 6-v lasten kanssa on reissattu paljon ja nyt jo odottavat innolla toukokuun reissua Kreikkaan. Välillä menee reissun päällä hermo kaikilla ja säädetään mitä ihmeellisemmistä asioista, mutta kotiin palatessa on aina rentoutunut ja hyvä fiilis.
Kristaliina
16.1.2014 at 18:33Mun oma päällimmäinen ajatus tuosta oli se, että ehkä jos ei tosiaan ole ollut reissussa, sen voi helposti kuvitella noin työlääksi. Mutta vähän kummallista ehkä väittää kolumnissaan jotain (tuo otsikko erityisest) ilman, että siitä on ollenkaan kokemusta :)
Enkä voi tietysti väittää, etteikö se noin työlästä voisi ollakin, jos lapset eivät ole tottuneet poistumaan kotoaan minnekään – varmaan silläkin on merkitystä… Uskon, että myös lapset oppivat paremmin ”reissaajiksi”, jos he pienestä pitäen olevat matkoilla mukana.
Ja säätöhän kuuluu tietysti aina asiaan matkustaessa :)
nansk
16.1.2014 at 12:13Antaa palaa lisää juttua vaan, helpottaa tätä hyytävää kylmää kun saa katsoa ihania reissukuvia ja lukea matkajuttuja! (:
Ihana talo maalla (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 12:20Mahtavaa kuulla että noin hyvin se onnistuu. Lisää vettä myllyyn meidän omiin reissuhaaveisiin :)
Vierailija (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 12:26Me reissattiin miehen kanssa opiskelijoina lähinnä Euroopassa ja Kanarialla, budjetti oli silloin se rajoittavin tekijä ja talvi sopivinta reissuaikaa kun kesät paiskittiin töitä. Esikoisen ensimmäinen reissu oli Madeiralle patikoimaan vuoden ikäisenä ja siitä asti on tehty 1-2 matkaa vuodessa niin Eurooppaan kuin Aasiaankin. Lapset on parin vuoden ikäerolla ja toinen olikin ekalla matkallaan jo puolivuotiaana ilman että lähtemistä sen suuremmin olisi harkittu. Minäkään en ole kokenut lasten kanssa matkustamista mitenkään hankalana. Jotkuthan sanovat, että se on lastenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa. Itse koen toisinpäin: vähemmän pukemista, ruoka valmiina pöytään, ei siivoamista, omaa aikaa käytettävissä enemmän lapsiin, jolloin kaikkien fiilis yleensä säilyy hyvänä.
Lapset muistavat matkoilta hämmästyttävän paljon, ensimmäiset pysyvämmät muistot tuntuvat syntyneen noin kolmevuotiaana. Mielestäni nuo muistot eivät kuitenkaan ole ”se juttu” sen enempää kuin kivat lomakuvat (muistelun tukena) vaan enemmän reissuissa viehättää se hetkessä eläminen, mihin arjessa ei aina pysty. Uskon myös, että lapsille tarttuu matkoilta mukaan pidempää pinnaa, erilaisuuden ja kulttuurien ymmärrystä, hahmotusta omasta asemasta ja paikasta tällä maapallolla (veneristeily läpi Bangkokin kanavia paikoin reunustavien melko slumminomaisten asumusten herätti pitkään keskustelua 3- ja 5-vuotiaissa), kielitaitoa, partiolaistermein ystävyyttä yli rajojen jne. Nämä asiat osittain ovat sellaisia, joita ei voi saavuttaa pysyttelemällä vain kotinurkissa ja tutuissa ympyröissä.
Kristaliina
16.1.2014 at 19:33Mun mielestä kans se oli jopa helpompaa kuin kotiarki – just nuo sun mainitsemat asiat, ja olihan siinä myös koko ajan kaksi aikuista ”naperonhoitohommissa”, kun arkena isi on töissä…
Mä kans uskon, että lapsuuden matkat antavat myös jotain ”pysyvää”, vaikka varsinaisia muistoja ei jäisikään. Itse kävin ensimmäistä kertaa ”ulkomailla” kolmannella luokalla äidin kanssa Teneriffalla – meillä ei tosiaankaan matkusteltu. Veikkaan, että Silvan maailmankuva tuonikäisenä on hyvin paljon laajempi kuin minun silloin. Kaikki nuo maintsemasi arvot ja opit – niin ihania; juuri tuollaisia oppeja toivon, että voisin matkustelulla lapsilleni välittää <3
Laura S. (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 12:44Hei ihanaa! Minenkestä. Itsellä ei ole lapsia, mutta olen jotenkin vähän ihmetellyt, kun osa vanhemmista tekee siitä kauppakeskukseenkin lähtemisestä taidetta (talkki, vaipat, vaihtovaatteet, tutit, puurot, lelut, välipalat…kaikki mukaan). Ei ole ei kokemusta, joten mistään en mitään tiedä :). Kiva kuulla, että kotiin ei tarvitse lukittautua, jos tästä joskus sikiää.
Kristaliina
16.1.2014 at 19:37Hih joo mehän ei käytetä enää edes hoitolaukkua :) Varavaippa mukana (jos muistaa – nykyisin ei tarvitse peruskauppareissulle sitäkään) ja that’s it. Alkuunkaan en oikein tajunnut, että mitä kaikkea siellä nyt pitää kantaa, mulla se mini-Kånken oli aina ihan puolityhjänä :)
Mutta joku tykkää olla varustautunut kaikkeen ja sehän on vaan hyvä juttu!
Meillähän oli muuten tuolla reissulla laukkuina vain se kantorinkka (34 l) ja mun 35-40 l pikkurinkka. Ja vähän väliä Joel manasi, että miksi meillä on näin paljon kamaa :D Ensi kerralla lähdetään vieläkin vähemmällä :)
MinnaM
16.1.2014 at 13:03Itseäni aina hämmentää näissä voiko lapsen kanssa tehdä sitä tai tätä-keskusteluissa se, että lapset ikään kuin niputetaan samaan ryhmään, ottamatta lainkaan huomioon esimerkiksi persoonallisuuseroja. Kyllähän näissä pikkutyypeissäkin on jo nähtävissä ihan selviä luonne-eroja, ihan niin kuin aikuisillakin: yksi sopeutuu mihin vaan, toinen ei mihinkään ja kolmas on jotain siltä väliltä. En väitä, etteikö kasvatuksella ole asian kanssa mitään tekemistä, mutta kyllähän meihin aika paljon materiaalia on kirjoitettu jo ennen syntymää. Yhtä hyvin voisi kysyä, voiko kaikkien aikuisten kanssa matkustaa ja siihen ainakin oma vastaukseni on, että ei todellakaan voi. ;-)
Kristaliina
16.1.2014 at 13:20Hahahaha erityisesti tuo viimeinen lause on niii-iiin totta! :D
Mä uskon, että tässä (niin kuin melkein kaikissa muissakin lapsiin liittyvissä asioissa) kyse on tosiaan paljon monimutkaisemmista jutuista kuin kyllä/ei-vastakohdat. Öh olipa pöhkösti sanottu. Mutta siis että yhtä aikaa vaikuttaa lapsen temperamentti/persoona, kasvatus/kasvuympäristö, vanhempien asenne, tottuminen (esim. onko viisivuotias matkustanut jo aikaisemmin vai onko kyse eka kerrasta) jne jne jne. Tuntuu, että harvaan lapsiin littyvään asiaan on yhtä oikeaa vastausta olemassa (vaikka me vanhemmat välillä yritämme niitä epätoivoisesti etsiäkin).
Mun bloggaukseen oikea muotoilu voisikin ehkä olla, että jos itse haluaa matkustaa, kannattaa lapsen kanssa sitä myös reippaasti yrittää eikä antaa toisten ihmisten pelotteluiden vaikuttaa – että lasten kanssa reissaaminen (ja siitä nauttiminen) siis on mahdollista :)
Kolmen äiti
16.1.2014 at 13:11Oi kuinka ajankohtainen kirjoitus! Me lähdemme lauantaina reissuun ja juurikin tuo matkabudjetti mietityttää. Paljonko varata käteistä mukaan? Rahaa saa varmasti nostettua ainakin Lantalta ja kortillakin voi maksaa useimmissa paikoissa mutta jonkin verran varmasti hyvä olla käteistä mukana.
Pientä matkajännitystä ja pakkausstressiä ilmassa…
Kristaliina
16.1.2014 at 19:05Oijoijoijoi, oispa meilläkin kaikki vielä edessä – ihanaa!
Meillä oli vaihdettuna 800 euron verran bahteiksi ja sen lisäksi euroja – mutta ne eurot oli ihan turhia. Lantalta sai hyvin rahaa nostettua: meidän majoituksen lähelläkin olisi ollut useampi automaatti, vaikka oltiin kauempana kaupungista. Ja kortilla maksettiin mekin siellä majoitus & ruoat sillä ”omalla” paikalla lähtiessä. Vähän ne ottaa siitä tietty provikkaa, mutta toisaalta kurssit siellä on paremmat kuin Suomessa. Eli periaattessa saattaisi olla fiksumpaa vaihtaa täällä vain vähän, ottaa euroja mukaan ja vaihtaa siellä. Automaattinosto maksoi mustaakseni 150 bahtia, jos en ihan väärin muista…
Mutta korttiin voi periaatteessa hyvin luottaa ainakin Lantalla! Jos omalla kolkalla ei automaatteja olisikaan, niin voi hypätä vaan tuk-tukiin ja pyytää viemään lähimmälle automaatille. Tai vaikka lähimmälle seven-elevenille; niillä jokaisella oli muistaakseni automaatti :)
Koh Lanta oli ihana! Sinne mekin varmasti lähdettäisiin useamman lapsen kanssa. ”Turistifasiliteetit” olivat jo hyvin kehittyneet (verrattuna noihin pikkusaariin), mutta silti saarella oli sellainen rento ja autenttinen tunnelma. Ei mikään turistirysä, vaikka matkaajia tietysti aika paljon olikin :) Ja sitten siellä on niitä kaukaisempiakin rantoja, joille voi lähteä vaikka pariksi päiväksi, jos kunnon rauhaa haluaa! JA sieltä on myös hurjan hyvät speedboat-yhteydet vaikkapa Trangin pikkusaarille, jos intoutuisi lähtemään sinne muutamaksi päiväksi!
OOOOOOO tahtoo takas :)
Kolmen äiti
16.1.2014 at 21:19Kiitos vastauksesta! Pitääkin muistaa ottaa myös euroja mukaan. Harvemmin on käteistä lompakossa.
Meillä on majoitukset kolmesta eri paikasta. Ajateltiin tehdä päiväretkiä majapaikoista käsin, suunnitelmissa mm. Kradanille ja Hongille. Teidän kuvat Kradanilta ovat niin ihania! Paratiisisaari!
Mikä on mielestäsi paras paikka ostosten tekemiseen (Krabi, Ao Nang, Lanta vai Trang)? Ja sellainen kysymys tuli vielä mieleen, että joiko Silva maitoa teidän matkalla? Meillä aikamoisia maitosuita lapsukaiset mutta en yhtään muista kolmen vuoden takaisesta Khao Lak – Phuket reissusta maitoasiaa.
Kiitos jo etukäteen jos kerkeät vastaamaan :)
Kristaliina
16.1.2014 at 21:30Joo, Kradan oli kyllä ihana! Hong onkin mulle tuntematon nimi – pitää taas googlata :)
Millaisia ostoksia ajattelitte? Lantan pääkaupungissa oli ainakin selainen pieni markkinapaikka, jossa oli sellaisia vaatekojuja ym. (ostettiin itse sieltä Silvalle parit ihanat haaremihousut), ja sitten sinä parin kadun varrella oli muitakin matkailijoille tarkoitettuja putiikkeja. Mutta tosi-tosi pieni se kaupunki kyllä on, ei mitään megashopping-mahdollisuuksia :)
Krabilla sitten puolestaan oli ihan ostoskeskuksia, me käytiin isommassa Tescossa – siellä oli siis paitsi se supermarket, myös muita kauppoja. Krabin keskustassa taisi kans olla enemmän sellaisia ”oikeita” vaatekauppoja, ei niinkään turistiputiikkeja niin kuin Lantalla.
Trangilla me nähtiin vain sellaista tyypillistä paikallista näkymää, silmään ei sattunut mitään ostosmahdollisuuksia. Mutta siellä oltiinkin vain akselilla rautatieaseman viereinen katu – sairaala; voi olla, että siellä olisi ollut jotain muutakin…
Ja tuolla Ao Nangilla ei käyty, mutta ilmeisesti sielläkin olisi jotain matkailijoille tarkoitettua kojua – ehkä enemmänkin…?
Silva joi paljon maitoa :) Parhaaksi maisteltiin sellainen sini-valkoinen purkki, hyvin ”maitopurkkimaisen” näköinen, olisikohan ollut lehmän kuva – tshih ja utareet ainakin, Silvan mielestä se oli käsi :) Se maito tuli sellaisissa 250ml tetroissa, joita ei tarvinnut säilyttää kylmässä; näppärää! Just noita maitoja siellä oli joka paikassa saatavissa!
Kolmen äiti
17.1.2014 at 21:32Kiitos maito-tiedosta! Tärkeitä tälläiset pikkujutut, kun reissuun lähtee.
Isommat tytöt haluavat ostaa varmasti jotain matkamuistoja itselleen, niitä löydetään varmasti Lantalta. Samanlaiset haaremihousut kaikille kolmelle voisi olla äidin mieleen.
Nyt pakkauspuuhiin!
Kristaliina
17.1.2014 at 21:47Joo, siellä Lantalla oli meidän reissun näteimmät haaremihousut :) Ostin Silvalle kahdet samalla kuosilla (mutta eri väreillä) ja vieläkin harmittaa, että en ostanut itselleni samanlaisia. Koko loppureissulla ei sitten enää löytynyt sitä samaa kuviota, buhuhuuu….
Ooooooh, hyviä pakkauksia ja ihanaa ihanaa ihanaa reissua!!!
Viiverö (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 13:34Teillä on näyttänyt olevan ihana reissu. Me ollaan myös matkusteltu jonkin verran lasten kanssa. Sen verran on kuitenkin pakko todeta, että lapset on valtavan erilaisia. Meillä esikoisen kanssa jo mun vanhemmilla käynti (asuvat kauempana) oli haastavaa. Heräili ”vieraassa” paikassa x kertaa yössä, kun kotona nukkui täydet yöt. Hän oli 1-vuotias, kun lähdettiin ekan kerran ulkomaille ja siellä myös yöt oli aika risaisia. Lisäksi allergioiden takia ruokien raahaminen oli oma shownsa. Muutama vuosi kun tuli ikää lisää, niin on ollut mitä parhain reissaaja. Kaksi seuraavaa on ollut tosi helppoja matkakavereita. Neljännestä en vielä tiedä, mutta se selviää ny maaliskuussa, kun lähdetään kaupunkilomalle. Herralla silloin ikää 5kk.
Kristaliina
16.1.2014 at 19:42Meillä muuten myös siellä Italian-reissulla oli tirpalla paljon katkonaisemmat yöt kuin kotiarjessa. Silloin Silva oli ihan vähän päälle 1 v, ja nyt siis 1v 8 kk. Eli varmasti lapsen persoona vaikuttaa, ja sitten toisaalta varmaan ikä/herkkyyskausi myös…
Vautsi, kaupunkiloma neljän kanssa! Minne menette? Oi miten itselläkin tekisi mieli vielä loppukeväästä/alkukesästä käydä joku pikkumatka, vaikka pidennetty viikonloppu jossain…
Viiverö (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 22:30Nyt lähdetään Berliiniin ja tällä kertaa menen äidin ja vauvan kanssa. Kolmen kanssa ollaan just käyty Berliinissä ja Köpiksessä. Berliinissä ollaan vuokrattu aina asunto ja on ollut helppoa lomailua lasten kanssa. Siellä on paljon just noita vuokrattavia kämppiä ja hinnat kohtuulliset. Lontoo on musta ihana kaupunki, mutta sinne en ole rohjennut lähteä. Ajatus metrosta pienten kanssa kauhistuttaa. :)
Kristaliina
17.1.2014 at 11:20Berliinissä mä en olekaan koskaan käynyt, hmm Berliini alkukesästä…? :) Sinnehän taitaa olla edullisia lentojakin! Oih, ehkä parempi lopettaa tämä matkahaaveilu ja hoitaa tuo synnytyspuoli ensin – ja katsoa sitten vasta sen jälkeen :D
Elinabeth
16.1.2014 at 13:38Tällaset postaukset saa mut niin onnelliseksi teidän puolesta, että ihan itkettää! Lisää, lisää, matkoja ja postauksia! :)
Reissukuumeilija (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 13:54Jaksaa lukea, lisää näitä!! :)
Kommentoinkin aiemmin noihin Vietnampostauksiin, ja täällä sitä nyt pötkötellään masukin kanssa Khanomilla. :) paljon sain sinun blogistasi vinkkiä, esimerkiksi mitä lääkkeitä kannatti ottaa mukaan. Hiivalääke esimerkiksi hyvä mitä en varmasti olisi itse tajunnut. :D tosin toivotaan että sitä ei tarvitse… Huomenna matka täältä Khanomilta jatkuukin kohti Khao Lakia. Khanom muuten aivan ihana paikka, tosin meidän guest housen lähellä oleva ThaiFi ravintola voi tehdä paikan ihanuuteen osansa, siellä ollaan tavattu niin paljon mahtavia ihmisiä että päivät menee turisten. :)
Kiitos vielä mahtavasta blogista ja hyvistä vinkeistä sekä hienosta reissuesimerkistä. :) ei lasten saaminen välttämättä tarkoita sitä (tai raskaana oleminen) että täytyisi lukittautua neljän seinän sisälle.
Kristaliina
16.1.2014 at 18:51Khanom onkin mulle ihan tuntematonta aluetta – piti ihan googlata, ja googlen kuvahaulla… OH! :) Me ollaan jostain kumman syystä kaikilla kolmella kerralla oltu länsirannikolla; joskus on muistaakseni itäpuolella ollut sateista tms. Ihana huomata, että tuollahan on yksi kolkka kokonaan koluamatta! :)
Nautinnollista reissun jatkoa! Oh, oltaispa vielä siellä… <3
MM
16.1.2014 at 14:14Ai niin, pakko viellä jatkaa, kun äsken unohdin. Siis ton nauttimispohdiskelun (siis miten niin alle kouluikäinen ei nauti matkailusta?!) lisäksi mä en ymmärrä sitä kommenttia, että miksi matkustella pienen lapsen kanssa, kun sille ei vielä jää muistoja. Eiks se sit muka riitä, että reissussa nautitaan (tietoinen sanavalinta). Eletään hetkessä. Ollaan onnesta soikeana. Rentoudutaan.
Jos lapsi ei aikuisena muista sitä, että nähtiin se yks maailman seitsemästä ihmeestä, niin onko sillä mitään väliä. Ne ihmeet näkee halutessaan myös internetistä. Ehkä sille kuitenkin jää joku tunnemuisto selkärankaan hymyilevästä äidistä. Lämpimästä auringonpaisteesta. Meren tuoksusta. Jostain, josta saattaa tulla omituinen hyvänolontunne joskus kolmekymppisenä vaikka ei oikein itsekään tiedä, miksi.
Tai jos ei vaikka jäisi sitäkään, niin mun mielestä riittää, että reissussa on mukavaa.
Vierailija (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 15:20Olemme olleet Thaimaassa kuopuksen ollessa 8kk ja 3v8kk. Viime kesänä neljävuotiaana hän sanoi muutamana painostavana ukkosta enteilevänä aamuna, että ”äiti, pihalla tuoksuu ihan Thaimaalta”. Mielestäni ne parhaat muistot ovatkin yleensä muuta kuin näköaistimuksia: tunteita ja tuoksuja.
Kristaliina
16.1.2014 at 18:27Oh, miten ihania ajatuksia. Nimenomaan, vaikka ei muista sitä, eihän se tarkoita, että se on merkityksetöntä. Eihän muitakaan lapsuusmuistoja muista, mutta silti se on ihan olennaista, onko lapsuus ollut onnellista <3
Ja myös aikuisille on tietysti merkityksellistä, että pääsee viettämään yhteistä onnellista perheaikaa sillä tavalla, mikä itselle tuntuu nautinnollisimmalta (se voi olla matkustamista, kesämökkeilyä tai vaikkapa telkkarin katsomista – mistä itse eniten tykkää)… Onnelliset vanhemmat = onnelliset lapset varmasti useimmissa tapauksissa :)
Liisa
16.1.2014 at 14:26Kiva että satuit linkittämään Vietnam-trilogian! Me harkitsemme sitä kevättalven reissukohteeksi joten oli tarkoitus kaivella nuo postaukset esille muutenkin.
Liisa
16.1.2014 at 14:33…Ja sitten iPad bugitti jotenkin enkä saanut äskeiseen kommenttiboksiin kirjoitettua enempää, niinpä jatkan tähän:
Oletko ajatellut, että voisit jossain vaiheessa tehdä jonkinlaisen pysyvän linkkilistan reissaamiseen liittyvistä postauksista sivupalkkiin, kun niistä on tullut vähän niinkuin Puutalon ”spesiaaliaihepiiriä”? Silloin ne olisi helppo löytää. Toki avainsanat on myös olemassa, mutta informatiivisesti nimetyt pikalinkit olisi vieläkin superpaljon kätevämmät.
Mitä mieltä muuten olet, olisiko Vietnam hyvä ja turvallinen kohde pikkulapsiperheelle?
Kristaliina
16.1.2014 at 18:06Hyvä idea – voisin tehdä sen! Nyt tosiaan löytyy ”matkat” ja ”reissut” alta, mutta muutenkin tuo avainsanalista on mulla ihan riistäytynyt käsistä, sitä on varmasti vaikea käyttää… Joskus on senkin siistiminen käynyt mielessä, mutta… oi arki, oi arki :)
Ainakin ne paikat, joissa me käytiin, olivat hyvinkin turvallisen tuntuisia ja todennäköisesti myös lapsiystävällisiä. Hanoi oli tietty paha – riippuu tietysti, miten kokenut aasialaisten pääkaupunkien koluaja on, mutta se (skootteri)liikenne oli järjetöntä. En uskaltaisi pitää tirppaa hetkeäkään kävelemässä edes kädestä pitäen. Mutta ehkä jos kantorepussa olisi, niin voisi siellä varmasti naperon kanssa muutaman päivän viettää.
Phu Quoc oli hyvinkin ”Tjäreborg”, eli ruotsalaisia lapsiperheitä riitti :) Tuohon vuodenaikaan se olikin noista rantapaikoista varmaan ainoa, jossa säätila oli hyvä. Olen ymmärtänyt, että Vietnamista löytyisi kivoja rantapaikkoja paljonkin, mutta siihen aikaan tosiaan koko itärannikon puolella oli sateista.
Yöjuna oli Intia-tasoa, mutta sisäiset lennot olivat edullisia ja toimivia!
Liisa
16.1.2014 at 21:41Me mentäis näillä näkymin Ho Chi Minh Cityn (Saigonin) kulmille. Tuo linkittämäsi Mango Bayn majat (tai what ever) näytti houkuttelevalta joten se otetaan harkintaan. Me ei olla oltu mitään rantalomaihmisiä, mutta pikkulapsen kanssa täysi kaupunkilomakaan ei tunnu houkuttelevalta (etenkään aasialaisessa suurkaupungissa). Mutta suunnittelu on vasta alussa. Reissu ajoittuu helmi-maaliskuun taitteeseen.
Kristaliina
17.1.2014 at 11:32Se Mango Bay oli muuten sitten toooo-ooosi kaukana kaikesta, sellainen ”busy doing nothing” -paikka, jossa tekeminen oli lähinnä kirjan lukemista ja uiskentelua. Sillä oli sellainen pieni oma rantapoukama ja snorklausvälineitä vuokralla. Long beach lähempänä sitä ”pääkaupunkia” oli se, johon kaikki matkailutoiminta oli pakkautunut. Mutta Mango Bay oli ihana paikka parin päivän rentoutumiseen – tosiaan sellainen ”alkeellisia olosuhteita varakkaammille” -paikka selvästi :)
Kavereilta ollaan kuultu, että Saigonista suht suoraan etelään on jotain ihania paikkoja myös – jossain saarella, nimiä en nyt muista. Mutta sinne lennetään siis myös suoraan Saigonista. ”Meidän” aikaan siellä(ki) satoi, mutta luultavasti helmi-maaliskuussa on hyvä kausi sielläkin!
Saigonissa me oltiin vaan muutama tunti: koneenvaihdolla kotia kohti. Ajettiin taksilla lähimpään Highlands Coffeeseen (muistankohan nimen oikein…?). Tuo oli ihana kahvilaketju, johon ihastuttiin jo Hanoissa. Sieltä sai taivaallista jätskikahvia :)
Okei nyt iski reissukuume!!!!
Kokonaisuutena Vietnam ei iskenyt meihin ihan niin kovasti kuin Thaimaa. Mutta käymisen arvoinen maa se oli ehdottomasti :)
Vierailija (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 15:13Kiva kun rikkailla on varaa matkustaa ja pitää lomia, ja palkata Nannyä. Onhan se kivaa lukeakin näistä etuuksista mutta vähän ikvältä tuntuu kommentit ”kaikki on mahdollista” ja ”riippuu vain asenteesta” ei se ole totta. Travitaan rahaa, eikä sitä ole monella ylimääräistä. On varmaan muitakin lukijoita kun minä jotka voi vaan unelmoida matkustamisesta tai ainakin noin pitkistä ja kaukaisista lomista. Isä on töissä todella paljon, lomat lyhyet ja äiti kotona lasten kanssa, äiti myös hoitaa kodin ja kaiken siihen liittyvä. Se on ihan tavallista tylsää elämää. Silti arvostan ja rakastan elämääni.
Vierailija (Ei varmistettu)
16.1.2014 at 15:26Olen osin samaa mieltä, kaikki ei ole asenteesta, omista valinnoista ja prioriteeteista kiinni. Mutta mielestäni blogisti voi kirjoittaa elämästään sen mitä itse valitsee ja lukija vastaavasti voi valita lukeako vai jättääkö väliin, jos vain pahoittaa teksteistä mielensä. Kieltämättä minullekin tulee välillä Kristan tai muidenkin blogistien kirjoituksista mieleen, että mitä se kunkin ”elämme säästäväisesti” tai ”emme ole suurituloisia” kullekin tarkoittaa, on hyvin subjektiivista.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.1.2014 at 12:54Yksinhuoltajuus, leskeys, työttömyys (voi kohdata perheessä useampaakin aikuista samaan aikaan), voimat ja rahat vievä pitkäaikaissairaus…näitä en kutsuisi valinnoiksi, vaikka joku toki voi tylysti todeta että silloin on valittu väärä puoliso, koulutusala jne. Noissa elämäntilanteissa matkailuun ei kuitenkaan ehkä ole mahdollisuutta pitkälläkään tähtäimellä. Prioriteeteissa varmaan kaikilla ensimmäisenä on kuitenkin katto pään päällä ja riittävä ravinto. On tilanteita, joissa vaikka nämä toteuttaisi millä minimibudjetilla, ylimääräistä ei jää. Esimerkiksi em. tilanteissa matkustamista rajoittava tekijä voi myös olla muu kuin raha: yksinhuoltajana välttäisin esimerkiksi potentiaalisimpia mahatautikohteita enemmän kuin nyt, kun reissussa on kaksi aikuista, koska sen ainoan lasten kanssa matkustavan aikuisen on oltava loman ajan toimintakykyinen ja pystyttävä yksin vastaamaan vielä lapsistakin (kotiympyröissä tukijoukkoja on yleensä kuitenkin helpommin saatavilla).
On myös lapsia, joiden kanssa _ei_voi_ matkustaa terveydellisistä syistä. Sekään ei varmasti ole vanhempien valinta, mutta omiaan herättämään kateutta niitä kohtaan, joilla edellytykset kivoille perhelomille lämpimässä ovat olemassa.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.1.2014 at 13:55Höpisen täällä vielä yksinäni, mutta lomiakaan eivät kaikki saa miten haluavat. Omassa lapsuudessani molemmat vanhemmat olivat kiertävässä lomasysteemissä ja kuukaudet eivät koskaan osuneet yksiin. Meillä lapsilla oli siis pitkät lomat, mutta koko perheen yhteistä lomaa ei kesällä ollut. Talvilomiksi taas ei mitään monen viikon jaksoja jäänyt/työnantaja antanut säästää yhteen putkeen pidettäväksi.
Ihan toisella tapaa olemme oman perheen kanssa voineet lomailla, kun kumpikin vanhempi voi melko vapaasti pitää kesälomansa (vaikka minullakin sääntönä, että 3 vkoa täytyy pitää kesällä, joten koko loppuvuoteen jää maksimissaan 3 vkoa ja siitä pitäisi riittää myös lasten koulun loma-ajoiksi, joten yksi 3 viikon Thaimaanreissu ei sikäli pelkillä vuosilomilla onnistu). Tällaisia joustoja ei kaikilla ole eikä tämänpäivän työelämässä monella ole varaa valita työnantajista sitä, joka tarjoaa parhaat edut.
Sanph
16.1.2014 at 16:39Tai sitten voi miettiä omia prioriteettejä. Osa elää hyvinkin tiukasti, että pääsee reissuun ja säästää arjessa sitten ihan perusjutuissakin. Näin meillä lapsuudenkodissani tehtiin, kun tulot ei päätä huimannut, mutta reissuun oli päästävä. Talvet mentiin niukemmalla linjalla ja kesällä lähdettiin reissuun usein omalla autolla Keski-Eurooppaan kun ei ollut varaa lähteä valtamerien taakse.
Nyt kun itse olen opiskelija, ei rahaa ole kauheasti ylimääräistä. Silti lähden viikon päästä reissuun poikaystäväni kanssa. Olemme eläneet tiukalla budjetilla ja painaneet ylimääräisiä töitä, että päästään lähtemään. Kohteesta olemme jo etukäteen selvitelleet budjettimatkailuun sopivaa tekemistä, nähtävää sekä syötävää. Totta kai lähtökohdilla on väliä jne, mutta itse pystyy vaikuttamaan äärettömän paljon. Ja nykyään matkustelu ei ole vain rikkaiden etuoikeus.
Kristaliina
16.1.2014 at 17:46Totta: matkustelu ei tosiaankaan ole enää rikkaiden etuoikeus, vaan kyse on nimenomaan valinnoista ja prioriteeteistä. Meilläkin arkena eletään niukkaillen (suosien kierrätystä jne.) ja se ei ole meille mikään ongelma, koska me emme kaipaa elämäämme luksusta. Mutta sitten taas reppureissulle pääsemistä kaipaamme ja siksi järjestämme elämämme niin, että matkaan pääsemme.
Myös minä olen reissannut opiskeluaikana. Ja nyt… No, Joel käy normaalipalkkaisessa työssä ja minä saan (niukkaa) kotihoidontukea, josta kaikki sitä saavat kyllä tietävät, kuinka pientä se on :) Syksyllä tilanne muuttuu vielä niin, että Joel jää opintovapaalle ja minä olen silloin vanhempainvapaalla. Mä en kyllä tiedä ketään, joka sanoisi sellaista taloudellista tilannetta rikkaudeksi. Muuten kuin ehkä henkisesti :D
(ja silti yritetään elää niin, että myös vuoden päästä päästään koko porukalla vastaavalle reissulle)
HelloAochi
17.1.2014 at 14:13No joo, mä oon tuohon törmännyt hyvin usein elämässäni, alkaen jo siitä, kun joskus kouluikäisenä kutsuin kavereita käymään meillä ja vastaus oli aina ’ei meillä ole rahaa ulkomaan matkoihin’, vaikka mä tiesin varsin hyvin, että niillä oli esim auto ja telkkari kotona. Eli prioriteetit, hyvät ihmiset, on hyvä pitää mielessä.
Minä olen elävä esimerkki siitä, että matkustamiseen TODELLAKIN on varaa. Aina. Opiskelijan tuloilla, taiteilijan apurahoilla, tai tällä hetkellä työttömän yh:n tuloilla. Tingitään sitten muusta jos on pakko, mutta mulla ensi huhtikuun Berliinin matka ja ensi kesän Lontoon, Kreikan ja Japanin matkat on paljon tärkeämpiä kuin uudet vaatteet, televisio, auto tai leffassa käyminen (Berliinin lentolippuun ei tarvitse hyvällä tuurilla uhrata kuin seitsemän leffalippua!).
Halauksia kaikille. Eläkää jokainen elämänne niin kuin itse haluatte, arvostelematta toisten valintoja.
Vierailija (Ei varmistettu)
18.1.2014 at 16:29Se ei todellakaan ole niin helppoa että voisi aina VALITA itse miten lomat menee, meillä mies on sellaisella alalla että loma on silloin kuin työnantajalle sopii ja töihinpaluu voi tulla vaikka jo 2 viikon jälkeen jos tarve… Tässä maassa on myös PALJON KÖYHIÄ perheitä joilla ei todellakaan ole VARAA matkustaa. Miettikää nyt vähän eri näkökulmasta…
HelloAochi
18.1.2014 at 16:52Oliko tämä vastaus minulle? Kun mun tulot on 850€ kuussa ja me silti matkustetaan :)
Kristaliina
16.1.2014 at 17:36Tuo viimeinen lause: ”Silti arvostan ja rakastan elämääni” – onneksi kirjoitit sen! Koska se on tärkeintä! Ei meilläkään ole sellaista rikkautta, joka näkyisi numeroina pankkitilillä; mutta juuri tuollaista viimeisessä lauseessa kuvaamaasi on, niin kuin selvästi sinullakin.
Silti olen sitä mieltä, että hyvin pitkälle kyse kuitenkin on valinnoista. Ei tietysti esim. koskien elämäntilanteita – aina ei pysty. Mutta niin kuin tuossa muutkin keskustelijatkin ehtivät sanoa, esim. ”reppureissuihmiset” usein saattavat pihistää muusta pitkään, että pääsevät pakkaamaan rinkkansa ja tien päälle. Reppureissuja tekevät just paljon esim. opiskelijat – eivät hekään varsinaisesti rikkaita ole :)
Reppureissujen kustannukset saattavat olla joillekin tuntemattomia. Tätä ei voi taloudellisesti ollenkaan verrata sellaiseen matkaan, jossa asuttaisiin hotellissa ja syötäisiin ravintoloissa. Esimerkiksi mehän ei oltu yhtä ainoaa yötä oikeassa hotellissa/edes talossa. Bambumajat maksavat edullisimmillaan pari euroa per yö – esimerkiksi tuolla Koh Changilla koko meidän porukan päiväkustannus (sis. yöpymisen, kaikki ruoat ja kaiken) oli n. 25 e kolmelta hengeltä… Paikallisbussien hinta on muutamia euroja jne.
Kaukaisuus (Aasian lennot ovat suhteessa edullisia) ja pitkäaikaisuus (lomia voi säästellä pitkältä ajalta – Joelilla kyse oli ihan normaalista, normaalin työn vuosilomapäivistä) eivät vaikuta matkan hintaan. Päinvastoin, koska tuolla eläminen on niin poskettoman edullista.
Moni ei voi kuvitellakaan, että lähtisi matkustamaan noin alkeellisiin olosuhteisiin ja häätämään öisin hiiriä pois rinkkojensa kimpusta. Ja joillekin toisille homma vaan on ”verissä” tai jossain tosi syvällä sydämessä. Silloin tekee niitä valintoja, (säästää lomia, säästää rahaa jne.) jotta pystyy lähtemään. Ja valitsee ne alkeelliset olosuhteet eikä luksusta (eikä edes ”perustasoa”), jotta omallakin pikkubudjetilla pääsee nauttimaan :)
T-100
16.1.2014 at 17:55Ihan kuin tällä matkakertomuksella olisi hyökätty tavallista tylsää elämää kohtaan…? Meidän perhe on kolmehenkinen, puoliso käy töissä, minä opiskelen, lapsi viettää kesät ja lomat minun kanssa kotona. Asumme omassa talonpuolikkaassa, elämme sillä lailla kivasti, ettei tarvitse kiristellä hampaita ja kukkaronnyörejä. Sen tekee mahdolliseksi elintottumukset; uutta ei tarvita ja jos tarvitaan, niin ostetaan harkiten kerralla hyvää ja kunnollista tai etsitään kirpputoreilta sopivaa. Valtaosa vaatehankinnoista on kirpputorilta, syömisessä suositaan itse tehtyä. Asumiseen liittyviin vesi-ja lämmitysmaksuihin voidaan myös vaikuttaa suoraan itse. Toinen automme on lainassa sukulaisilta, jotka eivät sitä tarvitse. Ei olla peritty mitään, saatu mitään tukia mistään (minulta evättiin opintotuki, kun aikaisempi tutkinto jäi suorittamatta loppuun asti kun pääsin uuteen opiskelupaikkaan, jäljelle jäi vain muutama tukikuukausi…) tms.
Se, että matkustelemme, ei tee meistä rikkaita mutta ei myöskään tavallisen elämän vieroksujia. Asenteesta sen verran, että tavallista elämäämme en kuunaan ole pitänyt tylsänä, vaikka sitten möllötettäisiin kukin omissa askareissamme kotosalla. En kerta kaikkiaan voi ajatella, että ”ei tämä tästä” ja ”unelmat eivät koskaan toteudu”. Toteutuupas. Kutsun niitä vaan mieluummin päämääriksi.
Ja kaikki on mahdollista. Pänttäsin kovasti ennen pääsykokeita ja pääsin sisään kouluun, johon halusin. Siinä pääsykokeisiin lukemisen ohella olin koitiäiti ja osa-aikatyöllistetty. Se, mitä pidän rikkautena on terveyteni ja terveytemme. Pidän siitä myös huolta liikkumalla, koska se on kalleinta mitä minulla on. Asenteesta kiinni mihin haluaa sijoittaa.
Kristaliina
16.1.2014 at 18:09A-men! Voisi olla ihan suoraan mun näppäimistöltäni. (paitsi okei muutamat yksityiskohdat tyyliin että en opiskele vaan saan kotihoidontukea jne. – mutta siis ajatuksena)
Ja tosiaan tavallinen elämä on ihanaa. Mutta tavallisuuden määritelmä on varmasti eri ihmiselle hyvinkin eri. Me ollaan tavallisia. Ja meidän tavallisuuteemme kuuluu… no, tämä mikä täällä puutalobabylandiassakin näkyy :)
Jullu
16.1.2014 at 16:09Lisää, lisää matkajuttuja!
Ps. Kuuntelen just Yle Puhetta, hyvin menee ;)