”Mikä on ensimmäinen lapsuusmuistosi?”, kysyi Nannannaa jo monta viikkoa sitten.
Minulla on paljon lapsuusmuistoja. On ihania kesähetkiä Kittilän-mummilassa ja maailman parhaita (luonnollisesti) leikkejä ensimmäisen parhaan ystävän kanssa.
Mutta yksi on ihan erilainen. Ja juuri se taitaa olla se ensimmäinen.
Muistan hoitotädin hätääntyneen olemuksen. Tiedättekö – sellaisen, kun aikuinen yrittää olla ihan normaalisti, mutta ei pysty peittämään tuntemuksiaan. Liikehtii hieman liian nopein ja nykivin liikkeen, ja puheääni on jollain tavalla kummallinen. Tuttu kaupantäti oli vielä hätääntyneempi. Ehkä he olivat jopa kumartuneet minun ylleni? Olimme Kuusamon Valintatalossa; luultavasti lattialla siinä jäätelöiden ja pakastevihannesten tuntumassa.
Muistan myös toisen väläyksen; se on Oulun sairaalasta. Päähäni laitettiin jonkinlaiset anturit.
En itse asiassa muistanut näitä ennen kuin myöhemmin lapsuudessa, joskus kouluikäisenä. Katsoimme kotona telkkarista Ruusun aikaa ja päähenkilön aivoja kuvattiin. Yhtä äkkiä olin ihan varma: ”Hei minullekin on tehty tuollainen! Miksi? Mistä ihmeestä siinä oli kyse?”
”Mitä? Et voi muistaa”, äitini ihmetteli.
Muistin silti.
Olin elämäni ensimmäisen (ja ainoaksi jääneen) epilepsiakohtauksen saadessani alle 2-vuotias.
Tavallisesti kai lapsuusmuistot alkavat tallentua aivojen kovalevylle vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Mutta olen käsittänyt, että etenkin poikkeavan tai traumaattisen asian voi muistaa paljon nuorempikin. Entinen työkaverini kivenkovaa väitti muistavansa lapsuudestaan onnettomuuden (tai pikemminkin kai erittäin vakavan ja visuaalisesti voimakkaan ”läheltä piti” -tilanteen) ajalta, jolloin hän oli vielä ihan vauva. Hänelle tämä muisto oli putkahtanut yllättäen pintaan vasta aikuisena, viittä vaille eläkeikäisenä. Onneksi hänen oma äitinsä oli vielä elossa, jotta työkaveri pääsi tätä kysymään. Ja kyllä: työkaverin varhaislapsuudessa oli tapahtunut kyseinen tapaus. No, sanon ehkä tarkemmin, niin ymmärrätte viittauksen tuohon ”visuaalisuuteen”. Tulipalo.
Toinenkin ”uskoako vaiko eikö?” -tarina minulla on kerrottavana – tämän olen kuullut, en itse ollut läsnä. Perheessä oli keskusteltu lasten ja aikuisten kesken, että miten se vauva nyt voikaan olla siellä äitinsä mahassa ja niin edelleen.
”Siellä mahassa täytyy olla ihan pimeää”, joku lapsista oli todennut.
”Ei ole. Siellä näkyy punaista”, perheen nuorin lapsista oli tietävänä todennut.
Aikuisena hän ei sentään muista punaista nähneensä.
Millainen lapsuusmuisto teillä on se varhaisin? Minkä ikäisenä se on ollut, ja mitä silloin tapahtui?
jjeba
20.7.2015 at 17:23Ensimmäinen muisto on se kun hoitotäti pakottaa syömään kaurapuuroa. ”Et pääse leikkimään ennen kuin puuro on syöty.” Olin ehkä 3-vuotias. Btw, Kaurapuuroa en syö vieläkään. :D
Torey
20.7.2015 at 19:58Itse muistan kuinka hipsin hoitopaikassa ruokapöydästä pois, koska lihakeitossa oli läskiä. Ikää ollut alle 6. :D
Kristaliina
20.7.2015 at 21:49Apua, ruokatraumoja… Meinasin sanoa, että auts samaa on kyllä itsekin tullut lipsauttaneeksi ruokapöydässä suusta – mutta sitten tajusin, että onneksi ei ihan tuollaisessa uhkausmuodossa, vaan että ”syö nyt äkkiä/sen-ja-sen verran, niin pääset sitten leikkimään”… Ehkä kuitenkin merkitys on eri; toivottavasti :)
jermia
21.7.2015 at 20:01Maksakastike ja porkkanaraaste, johon oli laitettu appelsiinia saivat minut pyörimään perhepäivähoitajan pöydässä piiiitkään. :D
Iitanen
20.7.2015 at 17:33En tiedä, onko muisto tosi vai uni, mutta ensimmäinen muisto kuitenkin. Olin vaunuissa ja katselin punaista ilmapalloa, muistan vieläkin huoneen tosi tarkasti. Asunto oli vanhassa kivikerrostalossa. Vaunut olivat seinäkaappien vieressä, ovi takaviistossa ja edessä näkyi ulos ikkunasta, asunnossa oli kaksi huonetta ja parveke. Oli kesä, aurinko paistoi ja parvekkeen aukiolevasta ovesta puhalsi viilentävä tuuli. Muistossa on selkeä tunnelataus, sillä punainen ilmapallo karkasi parvekkeen ovesta ulos ja leijaili tiehensä.
Puhuin joskus isäni kanssa tästä muistosta, hän ei muista punaista ilmapalloa, mutta asunto vaikutti kertomani perusteella samalta, jossa olimme lomailleet Kreikassa. Hullua vain on se, että olimme Kreikassa lomalla kun olin alle 1-vuotias, minkä vuoksi epäilenkin onko muisto tosi vai uni, jonka olen nähnyt myöhemmin.
Kristaliina
20.7.2015 at 21:54Vau! Voishan se olla niinkin, että se olisi tapahtunutta toistava uni, jonka ansiosta muistat koko muiston. <3 Mutta ihana silti!
Muistan (Ei varmistettu)
20.7.2015 at 17:52Minä muistan pattereilla käyvän lelukoiran, jolla leikin isäni kanssa tietyllä matolla. Olin sinä jouluna 2 v ja 1 kk vanha. Isä muutti pian pois.
Kristaliina
20.7.2015 at 21:54<3
Mariest (Ei varmistettu)
20.7.2015 at 17:53Juuri muutama viikko sitten puhuttiin äidin kanssa mun lapsuusmuistoista, tai siitä mitä muistan ja mitä en. Kerroin kuinka tykkäsin ihan hulluna käydä muskarissa ja oli parasta kun äiti oli aina mukana ja sai istua äitin sylissä. Kuvailin vielä lattian laudatkin väriä myöden ja kuinka talo on punamullan värinen. Äiti meinasi pyörtyä, sillä kävin muskarissa vaan muutaman kerran 6 kuukautta vanhana… Olin ite kuvitellut, että olin varmaan parin vuoden ikänen, mutta en näköjään :D
Kristaliina
20.7.2015 at 21:56Vau tällekin! Sä oot ilmeisesti todella tykännyt siitä muskarista :)
Jenn-
20.7.2015 at 17:57Mun ekat kaksi muistoa on ulkomaanmatkalta. Olin himppasen vaille kolme. Myös mun kaveri kertoi, että sen eka muisto on ulkomailta. Ne on kyllä kanssa niitä sarjassamme jotain poikkeavaa.
Liisa
20.7.2015 at 17:59Heh, trauma tosiaan. :D Minun ensimmäinen muistoni on toiselta joulultani, eli kun olin n. 1 v 10 kk. Äiti istui lattialla omien jalkojensa päällä (siis sääret lattiaa vasten polvet koukussa, you know) ja minä seisoin sylissä hänen reisiensä päällä, pidin kaulasta kiinni katsoen äidin olan yli. Huusin täyttä kurkkua, koska pelkäsin (selkäni takana olevaa) joulupukkia niin, etten uskaltanut edes katsoa häntä. Muisto sisältää lyhyen hetken vain, mutta muistan tarkasti sen mitä näin sillä hetkellä (levysoittimen kaiutin ja sen päällä viherkasvi) ja tietysti sen tunteen. Vai voisikohan tuo olla jopa aivan ensimmäinen jouluni jo vuotta aiemmin? Väitän, että mulla oli päälläni punainen joustofroteinen potkupuku, ei kai sellaisia käytetty liki 2-vuotiailla edes 80-luvulla? Pitääpä kysyä äidiltä tuosta.
HanKo
20.7.2015 at 18:41Ei kyllä mitään hajuakaan ensimmäisestä muistosta. Kaks muistoa on jäänyt mieleen erityisen hyvin, mutta en tiä, minkä ikäinen oon ollut. Toinen muisto on siitä, kun opettelin tekemään rusetin. Menin vanhempien makuuhuoneeseen ja harjoittelin tunteja (?) rusetin tekoa äitin yöpaidan nauhoilla. Muistan vielä sen yöpaidan sävyn ja kuviotkin. :D Toinen muisto on joltain kesältä, kun makasin auringossa naapurin pihalla pää niiden ajokoiran kyljen päällä.
HanKo
20.7.2015 at 20:31Juttelin just äitini kanssa ja rusettiepisodi oli kolmevuotiaana. :D Et eiköhän se aika lailla ensimmäisiä muistoja ole.
laulau (Ei varmistettu)
20.7.2015 at 19:04Mulla on paaaaaljon juurikin visuaalisia ja muita aisteja hyödyntäviä muistoja alle kahden vuoden iästä. Lapsen maailmassa traumaattisia kokemuksia nuudeleiden pakkosyömisestä kuumeen mittaamiseen tiedät-kyllä-mistä päiväkodissa. Ja ikä on varma siksi, että juuri täytettyäni kaksi vuotta muutimme pois muistoissa olevasta taaperavauvakodistani ja päiväkotikin vaihtui samalla. Muistan osasta tilanteista selkeitä yksityiskohtia esim. äitini vaatteet.
On tosi kummaa, kun läheisten kanssa asiasta puhuttu: monilla ensimmäiset muistot ovat juuri neljän-vuoden ikäisinä koettuja. Kiinnostaisi tietää mistä nämä erot johtuvat, täytyykin siirtyä Googleen..
KaroliinaN (Ei varmistettu)
20.7.2015 at 19:30Olin 3v ja muistan pikkuveljeni itkeneen ihan järkyttävän paljon. Pelästyi hämähäkkiä niin paljon että huusi ihan hysteerisenä. Muistan tilanteesta vain pätkän huutoa ja sen että olimme eteisessä. Muistan myös vain sen että vastasin äitini kysymykseen että ”pelästyi sitä hämähäkkiä kun se liikkui” :D
Nannannaa
20.7.2015 at 19:58Jee, kivaa, kun tartuit haasteeseen. :) Musta nää lapsuusmuistot on niin kiehtovia, kun ihmiset muistaa just niin eri-ikäisinä, toiset selkeästi ja toiset ei oo edes varmoja, onko vaan kuulleet jonkun jutun, vai muistavatko oikeasti. :) Joku opettaja myös joskus kertoi, että valokuvat saattaa vahvistaa muistoja, eli että muistaa vaikka hatarasti olleensa jossain matkalla, josta on olemassa kuvia, joissa on tietyt vaatteet, niin ne valokuvat täydentävät muiston ja alkaa tuntua siltä, että oikeasti muistaa ne vaatteensa. :D Olipas sekava sepostus, mutta ehkä joku ymmärsi. :D
Pimmiainen (Ei varmistettu)
20.7.2015 at 20:41Mä muistan välähdyksiä päivästä jolloin pikkuveljeni syntyi, olihan se myös syntymäpäiväni ja siksikin traumaattinen kokemus :) Muistan, että katsottiin telkkarista Muppet Showta joka katsottiin loppuun ennen synnärille lähtöä.
Pimmiainen (Ei varmistettu)
20.7.2015 at 20:42Niin, ja jos sormeni ei olisi painanut ”julkaise” nappia, olisin kirjoittanut myös, että olin tuolloin tasan 3 vuotta.
pikkukalanen (Ei varmistettu)
20.7.2015 at 21:09Mun varhaisimmat muistot taitaa olla välähdyksiä niiltä ajoilta, kun mun pikkusisko syntyi, olin silloin 2,5v. Kai se uusi pikkusisko oli niin mullistava juttu että siksi on jäänyt mieleen :D
Kristaliina
23.7.2015 at 21:01Jännä ajatella, että muistaakohan meidän Silva sitten joskus aikuisempana Seelan syntymän. Nyt se vielä muistaa; kertoo lähinnä sitä, kun tulivat katsomaan meitä sairaalaan ja miten se istui mun sängyllä <3
teehoo
20.7.2015 at 22:02Muistan erinäisiä pieniä asioita sieltä ja täältä, mutta en oikeastaan tiedä onko ne muistoja vai vilkkaan mielikuvituksen tuottamia kuvitelmia. Elelin kakarana vähän enemmän omissa mielikuvitusasioissa jotka liippasivat todella läheltä totuutta että en oikeastaan tiedä. Ja on niitä vanhemmallakin iällä tullut mielikuviteltua niin aitoja keskusteluja että olen ollut aidosti hämmästynyt kun toinen osapuoli on ollut ihmeissään että mitä tuo höpäjää :)
Katie
22.7.2015 at 00:41Heh, mullakin on ihan selkeät muistikuvat, että olen nähnyt serkkujen navetan vintillä enkelin ja hoitopaikan metsässä tontun ja naapurinpojan pyöräonnettomuuden jälkeen kiireestä kantapäähän kipsissä niinku sarjakuvissa. Mut ehkä en sit kuitenkaan… ;)
iituliina
20.7.2015 at 22:25Mun ensimmäinen muisto on herääminen vanhempien riitelyyn, jonka päätteeksi isä sitten lähti lopullisesti. Oon ollut hieman alta kaksivuotias ja edelleen aikuisena käsittelen psykologin luona vanhempien eron aiheuttamia traumoja. hrrr.
yuki (Ei varmistettu)
20.7.2015 at 22:42Muistan erään suihkulähteen, jonka eteen olimme pysähtyneet. Olin rattaissa ja join pillimehua (punainen purkki). Sylissäni oli äitini vanha nukke. Suihkulähde on ensimmäisen lapsuudenkotini vierestä. Olemme sieltä muuttaneet pois kun täytin 2 vuotta eli olen ollut alle 2-vuotias kun tämä muisto on jäänyt mieleeni.
Cpop
20.7.2015 at 23:21En itse muista tätä, mutta äitini kyllä muistaa kun oltiin oltu kauppareissulla ja olin ähistänyt kakan housuun, joka sitten oli tippunut lahkeesta kaupan lattialle!!! Äitille oli kuulemma tullu aika kiire kerätä kimpsut ja kampsut ja hipsiä vähin äänin (ja punaisena) kaupasta ulos :,,D
Mutta ihan oma muistokin tähän vielä lisäksi, ei se varmaan ensimmäinen ole, mutta tuli nyt ensimmäisenä mieleeni:
Miulla on todella elävä muisto siitä kuinka kävelin yksin(tai ”yksin”) eräänä kesäisenä päivänä omasta kodista mummin ja ukin pihaan ja tapasin siellä (ehkä) ensimmäistä kertaa ystäväni ja erään pojan joka asui mummini ja ukkini alapuolella olevassa asunnossa. Oltiin varmaan n.3-4v. Tämä koti josta kävelin mummilaan oli heidän omistamansa asunto aivan viereisessä taloyhtiössä ja me muutettiin siitä pois kun olin n.3-4v. Sitä ystävyyttä on muuten jatkunut nyt jo about 25v.
alice k.
20.7.2015 at 23:30Mun eka muisto on isomummoni miesystävän luota. Isomummo oli jo siinä vaiheessa kuollut, mutta käytiin perheen kanssa silti usein katsomassa ”vanhaa pappaa”. Muistan tarkasti asunnon pohjan ja miltä pappa näytti keinutuolissa (harmaat suorat housut, sininen kauluspaita ja harmaa villaslipoveri), kun katselin häntä eteisestä. Jostain syystä leikin eteiskäytävässä. Olin varmaan vähän päälle kaksivuotias.
Samoihin aikoihin sijoittuu muisto joulusta, jolloin ainoa lahjatoiveeni oli ollut ”tohvi”. Armeliaasti olin ihan pihalla olleita vanhempiani opastanut, että ”äitillä on sellainen töissä” (päiväkodin keittössä). Muistan olleeni superiloinen, kun sain sitten joululahjaksi sen tohvin. Säkällä vanhempani olivat ostaneet muovisen kahviastiaston, johon kuului pieni termoskannu. Mieluinen joulu kuuluu myös siis ekoihin muistoihini :D
jannamaria
21.7.2015 at 02:35Oma ensimmäinen muisto on 3-4 vuotiaana, minulla oli jouluna päällä punainen samettimekko. Äitini on kertonut että muistaa vauvana/hyvin pienenä sairastetusta vakavasta sairaudesta lääkepullon korkin värin, ollut tuolloin siis joko alle yksivuotias tai hieman päälle.
Vierailija (Ei varmistettu)
21.7.2015 at 07:41Ihana tuo kuva missä olet äitisi kanssa! Miten toiset ovatkin jo lapsena niin itsensä näköisiä :D
Ja hurja tuo varhaisin muistosi. Onneksi saatoit keskustella siitä äitisi kanssa ja käydä tapahtunutta läpi.
Itse muistan että lapsena muistin hetken, jossa olin alle kahden vuoden ikäinen. Siinä heräsin vanhempieni sängystä kun muut vielä nukkuivat ja leikin sängyn viereen unohtuneella kahvikupilla (tungin nyrkkini kuppiin ja heiluttelin sitä). Kuppi putosi ja halkesi, säikähdin ja pelkäsin (moitteita kai?). Mutta kun olin 1- tai 2. luokalla perheemme ongelmat alkoivat kasvaa ja traumojen vuoksi mieleni sulki kaiken. Yläkouluikäisenä olin unohtanut suurimman osan lapsuudestani, joulut, syntymäpäivät, kaikki. Onneksi niitä alkoi terapian myötä palautua ja yhä kolmikymppisenäkin muistoja tulee välillä takaisin. Mutta tuo varhaisin muisto on kadonnut, muistan vain sen että muistin tuollaisen hetken, mutta varsinaista tapahtumaa enää en. Kuulostaa kovin sekavalta :D