On ollut jotenkin tosi kiinnostava nähdä, miten erilaiset suositukset ovat tässä kymmenessä vuodessa – esikoisen ja nykyisen vauvan välillä – muuttuneet ja eläneet. Esimerkiksi kiinteiden aloitus.
Kymmenen vuotta sitten puhuttiin kuuden kuukauden täysimetyksestä. Meilläkin kaksi ensimmäistä lasta saivat ensimmäiset soselusikallisensa tasan kuusikuukautispäivänään. Haha, hiuksenhienoa tuoreen vanhemman pedanttiutta ilmassa.
Nykyään sen sijaan puhutaan yksilöllisistä valmiuksista ja tarpeista: aikaisintaan neljän kuukauden ja viimeistään kuuden kuukauden iässä. Täällä nykyinen suositus.
Eli onko tuo nyt sitten oikeastaan edes kovin paljon muuttunut…?
No, oma toimintatapa tässä ainakin on muuttunut. Nyt emme nimittäin katsoneet kalenterista päivämäärää vaan tutkailimme vauvan valmiuksia. Ja niinpä vaan puutalon kolmas vauva sai isänpäivän kunniaksi ensimmäiset sosemaistiaisensa sunnuntaina, reilun 4,5 kuukauden iässä.
Puutalon kolmas vauveli on siis (alun imetysvaikeuksien jälkeen) hienosti kasvanut rintamaidolla ja sillä hän kasvaa tietysti jatkossakin.
Vauva on kuitenkin jo pidemmän aikaan ollut valtavan kiinnostunut muiden ihmisten ruoasta. Tämän kehitysvaiheen huomasimme jo tuossa syyslomalla ja vähän sen jälkeen: sylissä keikkuva vauva alkoi käsillään tavoitella ruokaa ruokapöydältä. Ja jos aikuisen keskittyminen vähän herpaantui, ääntä nopeampi pikkukäsi nappasi aikuisen lautasen reunasta kiinni.
Lisäksi ”tartu ja laita suuhun” -vaihe jyllää meillä täysillä. Mikä vaan vauvan ulottuville sattuu, se pyrkii menemään yhdessä viuhahduksessa vauvan suuhun.
Mutta ärrrrrrh kun ne vauvalle annetut pehmoiset vauvanlelut eivät maistukaan hyvältä. Mitä petosta!!!
Tämän kaiken yhteistulkintana (ja kun muutkin valmiudet jo selvästi täyttyvät) totesimme, että saattaisi olla oikea aika maistella ensimmäiset pienet lusikankärjelliset kiinteää ruokaa.
Haha, tosi kiinteää. Siis sosetta. Ei yhtääntippaa kiinteää.
Sose-elämän aloitimme reteästi purkista. Poissa on kymmenen vuoden takaiset syyllisyystuntemukset purkkiruokien käytöstä (ja pliis älkää aloittako siitä). Plop, niin avautui iloisesti purkki peruna-porkkanaa, nams nams.
Maisteluannokset ovat ihan lusikankärjellisiä ja ne annetaan imetyksen jälkeen. Imetys pysyy vielä pitkään pääasiallisena ravinnonlähteenä.
Tämän(kin) lapsen kanssa myös sormiruokailu kiinnostaa – ei kuitenkaan sellaisella puritaanisella ”vain tällä tavalla” -tasolla, vaan pikemminkin rennosti kokeillen, että olisikohan se vauvalle kiva juttu. Jotenkin vauvan eleistä veikkaan, että itse tehty ruokailumutustaminen saattaisi hyvinkin olla tämän vauvan makuun. Mutta katsotaan sitä sitten enemmän myöhemmin, joskus kuuden kuukauden iässä.
Ja miltä maistui sosetippa?
No maistuihan sen.
Ensimmäinen isosiskon antama lusikankärjellinen sai aikaiseksi ihanan hymyn. Tästä on hyvä jatkaa.
39
Veema
14.11.2022 at 18:05Ihana kirjoitus!
Pakko kertoa nyt meidän kuopuksen osalta tästä herkkyyskaudesta: hän oli jo kolmen kuukauden ikäisestä tosi kiinnostunut ruokapöydässä muiden tekemisistä ja esim auttoi vesilasia vanhempien suuhun. Ei siinä kohtaa vielä annettu ruokaa, mutta toki noteerattiin kiinnostus. Ei kuitenkaan oltu vielä tehty päätöstä siitä, koska aletaan maistella soseita.
No sitten pari päivää ennen 4kk ikää vein lapsen suosittuun vauvojen taidetuokioon. En yhtään ajatellut asiaa enempää, taideteos vaan mielessä. Lopputulos: muut vauvat sotki maalina käytettyä ruokasosetta paperille, mun vauvelini kirjaimellisesti ahmi sitä ruokasosetta suuhunsa.
Päätettiin siis aloittaa kiinteiden maistelu 😅 lusikankärjellä ja pieniä määriä, aina imetyksen jälkeen. Kuuden kuukauden iässä otettiin rinnalle sormiruokailu, mutta ei yhtään stressaten. Lapsi söi iloisesti sekä sormilla että soseita ja kiinnostus ruokaan on säilynyt. Toki osaa myös nirsoilla, mutta saanut esim päikyssä kiitosta siitä, että syö reippaasti myös salaatin. Rintamaitoa sai pitkälle päälle yksivuotiaaksi, kunnes itse päätti lopettaa. Hyvin lapsentahtisesti siis menty ja tälle lapselle sopivalla tavalla.
krista
15.11.2022 at 17:33Hihi hänen herkkyyskauttaan ei tarvinnut arvailla :D Ihana! Mutta kuulostaa tosiaan just hyvältä, ikään kuin lapsen ehdoilla koko ajan. Tuohon tapaan meilläkin on näillä näkymin suositus: nyt just lusikankärjellä ja puolivuotiaan tienoilla sormiruokaa, imetys niin pitkään kuin lapsi haluaa (hah näin mä nyt sanon, mutta pidätän oikeudet muutoksiin) :D
Lauralis
14.11.2022 at 18:56Meillä taas 10-vuotias on saanut ekat soselusikalliset 4 kuukauden ikäisenä kun neuvolalääkäri sitä suositteli ja 2015 ja 2020 syntyneet aloittaneet vasta noin puolivuotiaina sormiruokailun. :)
Ei olla kyllä orjallisesti noudatettu pelkkiä soseita tai sormiruokailua, vaan menty vähän tilanteen mukaan. Meillä varsinkin nuorimmainen oli sellainen, ettei pitkään aikaan antanut laittaa suuhun lusikalla yhtään mitään, joten hän kyllä tosi paljon söi itse.
krista
15.11.2022 at 17:35Kuulostaa hyvältä just tuo tilanteen mukaan. Meille on isommille lapsille maistunut sosemainen ruoan rakenne aika pitkään, mutta sitten varhaisessa vaiheessa hamusivat lusikkaa itse. Annoin ottaa lusikan, ja jotain sieltä aina meni suuhunkin :D
Devika
14.11.2022 at 23:35Mun lapset eivät nukkuneet kunnolla (eivät kyllä nuku vieläkään), joten siinä järkyttävässä univelassa toimittiin helpoimman kautta. Purkkiruokaa tarjottu hyvällä omalla tunnolla. Makeita purkkiherkkuja (Marjaisat palat, kauraherkut ym) menevät edelleen hyvänä välipalana 10v ja 4v, etenkin kipeänä.
Esikoinen taisi aloittaa keskosena kiinteät inasen alle 4kk ikäisenä ja nuorimmainen aika tarkkaan 4kk ikäisenä.
Mulla ei ole kyllä ollut koskaan mitään ongelmaa purkkiruokien syöttämisessä. Ikää kun tuli enemmän niin saivat kyllä ihan terveellistä kotiruokaa Palak Paneerista makaroonilaatikkoon. :)
krista
15.11.2022 at 17:39Nimenomaan näin, joskus on fiksua mennä helpomman kautta – itse asiassa hyvin monessa tilanteessa on fiksua mennä helpoimman kautta :) Mulla silloin kymmenen vuotta sitten ahdisti pelkkä ajatus, että alkaisin höyryttämään jotain kasviksia täällä vauvan kanssa, niin miksi tehdä jotain itselle niin vastahankaista, kun on kuitenkin vaihtoehtojakin tarjolla. Koska tosiaan jos peruskuvio vaikka syömisessä on kunnossa, niin mä väitän, että ei tällaisilla jutuilla ole yhtään mitään väliä pitkällä aikavälillä. Useissa tilanteissa oli jopa näppärää, että taaperoille maistui purkkiruoka – jopa kylmänä suoraan purkista :D
A
15.11.2022 at 12:48Meillä suhtauduttiin kymmenen vuotta sitten aika suurella hartaudella vauvan syömiseen (kiinteät aloitettiin kyllä heti 4kk iässä, koska refluksista kärsivällä vauvalle siitä oli apua), itse höyrytettiin kasvikset ja lihat soseeksi ja pakastimeen, niin että alle vuoden ikäisenä vauva ei tainnut saada kertaakaan ”teollista ruokaa” saati suolaa. Hyvällä ruokahalulla hän kyllä aina söi (ja allergioiden selviämisen osalta oli ihan jees, että tiedettiin tasan tarkkaan mitä hänen ruoka sisältää), mutta se onnen hetki hänelle kun pääsi jossain tapahtumassa maistamaan nakkia :D :D :D Päiväkotitie alkoi hänelle 1,5 vuotiaana ja olin kovin huolissani pk-ruuan laadusta ja eineksistä ja puolivalmisteista (voi, esikoislapsen vanhempaa, retrospektiivisesti Helsingin päiväkodeissa ja kouluissa on oikein hyvää ruokaa, ainakin meidän kulmalla joten turhat huolet). Onneksi ennen päiväkodin alkua tajusin, että siellä ei tuu olemaan mitään meidän taaperolle tuttua, joten tutustuimme näkkäriin, koska sitä aina saa (lapsi rakastaa näkkäriä edelleen). Hyvä niin, sillä kun muiden lasten vanhemmat ensimmäisenä pk-päivänä kiittelivät että onpa hyvä kun on tuttua ja turvallista ruokaa lapsille uudessa tilanteessa ja maistuupa hyvin, niin mun taapero mutusteli järkyttyneenä kalapuikkoja ja muusia, ihan uutta hänelle :D No joo, kun aikaa kuluu huomaa, että joskus tärkeiltä ja isoilta jutuilta tuntuneet asiat on pieniä ajan hippuja isommassa kuvassa. Vaikka meillä edelleen syödään kotona pääosin raaka-aineista lähtien itse tehden ja valmistuotteita vältellen, niin kyllähän koululaisen eväsrepussa kulkee vauvanruokasmoothiepussit ihan vakioeväänä :)
—
Mukavaa makumatkan alkua teidän vauvalle!
krista
15.11.2022 at 17:45Hahaa, meilläkin nakki on ollut lapsilla keskeinen gourmet-elämys :D Mä oon muuten aina ollut tosi tyytyväinen sivustaseuraaja etenkin päiväkodin ruoalle, mutta toki meillä on ollut satumainen mäihä, kun molemmissa päiväkodeissa on ollut oma keittäjä. Jälkimmäisessä paikassa taisi olla loppuajoista muutosta keittiösysteemeissä, mutta hyvää ruokaa oli silloinkin. Koulun ruoasta minulla ei ole omakohtaista mielipidettä: siitä kuulee kauhisteluja, mutta oman käsityksen mukaan meidän lapsille maistuu riittävän hyvin kuitenkin.
–
Mutta joo just noin se menee: joku asia saattaa tuntua vauvan (ja etenkin esikoisen) kanssa ihan VALTAVAN suurelta. Sitten kymmenen vuotta myöhemmin tajuaa, että oikein hyviä lapsia noista kasvaa joka tapauksessa, oli sitten ruoka/vaipparatkaisu/nukkumispaikka/jne mikä hyvänsä. Harvoin niitä onnistuu täysin pilaamaan, heh.
Pee
15.11.2022 at 12:49Kyl se vaan on helpompaa olla kolmannen vauvan äiti, ku esikoisen äiti… Voi ohittaa monta turhaa syyllistymisen paikkaa kokemukseen luottaen. Joskus haaveilen siitä, että voisin elää esikoisen vauva-ajan uudestaan, mutta tällä kolmen lapsen varmuudella. Olis ihanaa pesiytyä vauvan kanssa ihan rauhassa ekoiksi viikoksi (kuukausiksi?) sängyn pohjalle. Kolmannen kanssa se kun ei ole mahdollista kun kaksi muuta tarttee ruoat yms. :) Tai voi kun voisin taputtaa itseäni esikoisen äitinä olkapäälle, ja sanoa, että hienosti menee ja halata, että kaikki järjestyy kyllä ja kannustaa siihen, et luottaa vaan ittees. Mut ei se auta… Harvalla on semmosta varmuutta valmiina luonnostaan vanhemmaksi tullessaan, ja kai silläkin joku biologinen tarkoituksena on. Mut hei – kolmannen kanssa sileä piltti bataatti purkki vaan auki, ja avot – kiinteiden maistelu on aloitettu! :D Jee! Ja esikoisen äidit on ihania! Kaikessa hössötyksessään.. tunnistaa itsensä! :D Nostalgiaa jopa.
krista
15.11.2022 at 17:54Kyllä, just näin! Ja siis oi mä oon haaveillut samasta: kun lapsia oli yksi, oli kaikki aika maailmassa (haha, ei se siltä tuntunut) ja mahdollisuus keskittyä yhden kanssa pesimiseen – mutta kaikenlaiset epävarmuudet ja stressit sekoittivat pakkaa. Voi, kun olisi enemmän osannut nauttia! Sitten tulikin toinen ja elämä muuttui härdelliksi :D Tuohon haaveeseen muuten tämä kolmas lapsi pitkällä ikäerolla on aika hyvä ratkaisu :) Isommat on jo niin isoja ja päivisin koulussa, niin on ainakin osa päivästä sellaista just sopivan vauvaisaa <3
-
Mutta siis kyllä, esikoisen vanhemmuudessa voi olla jotain evoluutiokoodausta kyllä mukana kaikessa. Eikä millään tavalla väheksyen esikoisvanhemmuutta kohtaan: itse oli just sellainen ja varmaan pahimmasta päästä <3
Anna
15.11.2022 at 18:43Me ollaan varmaan oltu tavallaan aika keskitien kulkijoita. Kumpikin lapsi on aloittanut kiinteiden maistelun kotitekoisella soseella, johon sekoitin pumpattua äidinmaitoa. Tähän oli meillä ihan käytännön syynä se, että sitä saattoi pakastaa jääpalamuotteihin ja sulattaa vähän kerrallaan kun maistelut olivat niin pieniä, että sosepurkista suurin osa olisi mennyt vanhaksi. Siitä sitten sujuvasti siirrytty syömään välillä purkkiruokaa ja välillä samaa muun perheen kanssa.
Me ollaan tehty vauva-aikoina koko perheelle paljon ruokia, jotka voi tehdä suolattomana ja lisätä suolan omalle lautaselle. Sitten jos on laitettu jotain mistä ei helposti ole saanut vauvalle omaa annosta on vauva saanut sosetta purkista. Matkoilla sose on myös ollut hyvä vaihtoehto.
En muista, että kummallekaan olisi kotona tehty ihan silkkisen hienoa sosetta, mutta ei sitä ole välteltykään. Kakkonen harrasti sormiruokailua aika pienestä. Muistaakseni heti kun pystyi itse istumaan tuetta, hän sai sellaisia paloja, joiden tukehtumisvaara ei ollut suuri (ja aina aikuinen vieressä).
.
Aika samalla tavalla (vähän kakkosen kohdalla hiotumpana versiona ja rennommalla otteella) on molempia ruokittu ja silti on kaksi hyvin erilaista ruokailijaa. Toinen on aina ollut hyvä syömään. Toki vähän nirsompia kausia mahtuu mukaan, mutta silloinkin on kuitenkin jonkun verran ruokaa mennyt vatsaan. Toinen taas oli jo vauvana niukkaruokaisempi ja on nykyäänkin valikoiva ja hidas ruokailija.
Omalla kokemuksella uskallan arvella, että jos ruokailu on aika perus kantimissa eikä ole aiheutunut mitään ruokailutraumoja niin lapsen luonne voi silti tehdä tosi ison eron siihen miten lapsi tulee syömään. Eli pienistä ruokailuun liittyvistä jutuista ei kannata kantaa liian suurta murhetta. Jos lapsi saa tarpeeksi ravintoa ja ravinnostaan tarvittavat ravintoaineet voi varmasti hyvällä omallatunnolla toimia juuri niin kuin omalle perheelle on sopivaa.
anonyymi
17.11.2022 at 18:34Jos vastakohdat on kiinteä – nestemäinen niin kyllä ne soseet kiinteisiin kuuluu.
Ullis
17.11.2022 at 18:49Mä olen ollut jälkikäteen tyytyväinen, että esikoisen aikaan sormiruokailua ei vielä ollut. Yksitoistavuotias kuopus nimittäin edelleen sormiruokailee aina kun mahdollista ja aikuisen silmä välttää.. meni oppi turhan perusteellisesti perille. En ole uskaltanut kysyä, syökö koulussa sormin. Kylässä näyttää syövän aterimilla sentään ;).