Kannattaa haaveilla.
Reilut kaksi vuotta sitten – minä olin silloin raskaana toista lasta odottamassa ja Joel vielä töissä Roviolla – meillä pyöri ilmassa jotenkin sellainen akuutti ”mitä me oikein haluamme… …elämältä” -keskustelu. Ajauduimme automaattisesti puheenaiheeseen aina uudelleen ja uudelleen. Haavellen, kaavaillen, unelmoiden.
Aika nopeasti keskusteluissa päädyimme kuitenkin sellaiseen epämääräiseen vapautuneisuuden tunteeseen; elämän ei tarvitse olla samanlainen kuin jonkun normeihin salakavalasti sisäänkirjoitetun yhteiskuntakäsikirjoituksen mukaan ”kuuluu olla”. Voi tehdä omasta elämästään omannnäköistä muutenkin kuin valitsemalla seinän värin. Me pariskuntana haluamme elämässä samanlaisia asioita (vau!), ja joskus hamassa tulevaisuudessa (puhuttiin tyyliin 5-10 vuoden päästä) se kaikki on mahdollista!
Niistä unelmista siis täällä.
Mutta sitä emme silloin voineet edes kuvitella, että jo kahta vuotta myöhemmin olemme hyvin pitkälti siinä haavetilateessa.
Pienin askelin. Kun on ensin haaveissa kirkastanut itselleen sen, mitä elämässä haluaa, on helppo vähän niin kuin vahingossa tehdä pieniä valintoja, jotka ohjaavat juuri siihen suuntaan. Me itse olemme enemmänkin vain eläneet eteenpäin – eikä niinkään tehty tietoisia radikaaleja arvopäätöksiä – ja matkalla on ollut uuden vauvavuoden meiningit, väsymys ja sen hellittäminen ja kaikki muu. Se kaikki, mitä elämäksi kutsutaan.
Mutta se on kuljettanut meidät aaltojen mukana hiljalleen, lähes huomaamatta lähemmäs kohti sitä elämää, mikä vielä silloin pari vuotta sitten oli vasta kaukainen (mutta tavoitettava) haave.
Epätyypillinen työsuhde – shmepätyypillinen työsuhde.
Epätyypilliseksi työsuhteeksi on kai joskus kutsuttu sellaisia työsuhteita, joissa ei eletä viikosta toiseen tavallisella vakituisen työntekijän ”kahdeksasta neljään” -systeemillä. Mutta ei se ainakaan omasta mielestä enää kovin epätyypilliseltä tunnu. Pikemminkin aika tyypilliseltä.
Jokin aika sitten teimme jännän havainnon. Aloimme ajatella ystävä- ja tuttavapiiriämme. Joskus kymmenen vuotta sitten puursimme ”uraputkessa”, sovimme kalentereihin kahvitteluja hektisten työpäivien jälkeen ja puhkuimme latte-mukiemme äärellä työstresseissämme; tosin samalla tunsimme salaa olomme tärkeiksi. Jopa korvaamattomiksi. Olimme tiiminvetäjiä, copywritereitä, yhteyspäällikköjä, diplomi-insinöörejä, opettajia, tiedottajia, graafisia suunnittelijoita ja mainostoimistojehuja.
Mitä me olemme nyt?
Olemme yrittäjiä, opiskelijoita, kirjoittajia, ompelijoita, valokuvaajia, osa-aikaisia freelancereita, kotivanhempia, kirjailijoita ja työttömiäkin. Moni toki tekee samaa työtä ja alaa kuin ennenkin, mutta työmäärää kevennettynä, freelancerina tai yrittäjänä.
Osa meistä sai muutossykäyksen lasten (ja vanhempainvapaiden) myötä, toiset opintovapaan tai yt-neuvotteluiden herättelemänä. Vain ne kaikkien rohkeimmat ”ihan vaan irtisanoutuivat” ilman uutta työpaikkaa tiedossa.
Ja meitä yhdistää nyt muun muassa se, että nykyisin hörpimme lattemme kodeissa keittiönpöytien äärellä (ei enää rahanmenoa kahviloihin) ja emmekä siinä muumimukiemme äärellä (samalla usein lasten meininkejä peräänkatsellen) huokaile enää työstressistä. Sen sijaan huokailemme (osin onnesta) siitä, miten elämässä pitää tehdä omannäköisiä ratkaisuja ja niitä juttuja, mitkä tekevät juuri sinut onnelliseksi.
Lähes sellaista, mistä haaveilimme – niin taisin tuolla ylempänä muotoilla. Lähes. Myönnettäköön, että alkuperäisessä haaveissamme oli myös ”aikaa toteuttaa omia intohimoja ja projekteja”. Sitä ei ole. Koska… …kaksi pientä lasta. Te tiedätte. Mutta joskus.
Ja lähes on jo tosi-tosi hyvä.
Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa meidän tapauksessamme?
Puutalon arkipalapeli *) juuri nyt – joltain kannalta katsottuna ehkä epätyypillistä, mutta meille juuri nyt ihan parasta:
Arkipäivä yksi: minulla lapsivastuu
Joel auttaa meidät matkaan yhdeksän aikoihin ja lähtee itse omiin töihinsä. Vien autolla Silvan hoitoon omien kavereidensa luo ja menen Seelan kanssa leikkipuistoon loppuaamupäiväksi. Lounas, ja iltapäivällä Silvaa hakemaan bussilla ja tuplavaunuilla – kahden tunnin operaatio julkisia käyttäen, huoh. Lopputulemana kuitenkin molemmat nukkuvat kotiin tullessamme kolmelta, ja lasten nukkuessa teen töitä ja kirjoitan päivän bloggausta.
Joel tulee tyttöjen vielä nukkuessa kotiin; usein vanhemmilla on hetki kahdenkeskeistä aikaa.
Illalla mahdollisia harrastuksia, yhdessäoloa ja jonkin verran töitä vuorotellen kirjastohuoneessa.
Arkipäivä kaksi: Joelilla lapsivastuu
Minä autan muun porukan matkaan ja jään itse kotiduunipäivälle. Joel vie Silvan bussilla ja jatkaa Seelan kanssa leikkimään. Tulevat kotiin tyttöjen nukkuessa päiväunia; usein vanhemmilla on hetki kahdenkeskeistä aikaa.
Minä käyn Seelan kanssa muskarissa, loppuilta yhdessäoloa ja jonkin verran töitä kirjastohuoneessa.
Arkipäivä kolme: perhepäivä ja tanssitunnit
Silvallakin on kotipäivä; tällöin on tyttöjen tanssitunnit, joihin menee koko perheen voimin koko aamupäivä. Tanssien jälkeen syömme lounaan Kampissa nepalilaisessa. Kotona olemme iltapäivällä, tytöt nukahtaneina tuplavaunuihin, ja me molemmat aikuiset teemme hetken töitä kotikoneilla ja/tai (kröhöm) vietämme kahdenkeskeistä aikaa.
Illalla harrastuksia, yhdessäoloa ja jonkin verran töitä.
Arkipäivä neljä: Joelilla lapsivastuu
Niin kuin päivä numero kaksi; minulla kotiduunipäivä ja Joel hoitaa lapsilogistiikan. Sillä erolla kuitenkin, että Joel usein vie Silvan viemisen jälkeen myös Seelan muutamaksi tunniksi mummilaan hoitoon ja saa itse aamupäivään muutaman lisätunnin työaikaa tai käy jopa salilla.
Joel ja tytöt tulevat kotiin tyttöjen nukkuessa, ja päikkäreiden jälkeen ottaa vielä molemmat tytöt mukaan Silvan muskariin, jolloin minä saan jatkaa duunipäivää.
Illalla harrastuksia, yhdessäoloa ja jonkin verran töitä.
Arkipäivä viisi: minulla lapsivastuu
Niin kuin päivä numero yksi, mutta sillä erolla, että minä ja Seela usein leikkitreffaamme jonkun ystävän kotona leikkipuistoonmenon sijaan.
Illalla minun pitkät tanssitreenit ja muulle porukalle yhdessäoloa.
Viikonloppu
Yhdessäoloa ja jotain kivaa tekemistä, vanhempien kahdenkeskeistä aikaa päikkäriaikoihin ja jonkin verran töitä vuorotellen kirjastohuoneessa.
*) päivien järjestystä ja sisältöjä jonkin verran sekoitettu
Kokonaisyhtälönä siis teemme Joelin kanssa molemmat viikossa kaksi (lähes) kokonaista työpäivää sekä ”paikkailemme” päiväuniaikoihin, iltaisin ja viikonloppuisin. Silva (4v) on osa-aikaisessa päivähoidossa noin 20 tuntia viikossa eli neljänä päivänä noin 9.30-14; joskus menee noin puolta tuntia aikaisemmin, mutta toisaalta joskus lähtee pois jo yhdeltä. Seela (2v) puolestaan on kotihoidossa kaksi päivää äidin kanssa, kaksi päivää isin kanssa, muutamia tunteja mummilassa sekä kolme päivää koko perheen kanssa.
Ja tämä on just nyt meille kaikille paras kuviteltavissa oleva järjestely.
Meillä Joelin kanssa on työaikaa juuri sen verran, että töiden tekeminen tuntuu innostavalta ja ikään kuin omalta breikiltä perhearkeen. Ja koska myös ”omia päiviä” on kaksi, niiden ansiosta perus-hiekkismeiningit ovat saaneet minullekin ihan uuden ulottuvuuden. Kun niistä on tullut määrältään rajallisia per viikko, niiden ihanuuden on oppinut taas näkemään ihan uudella tavalla – olen kahtena ”lapsivastuupäivänäni” ihan innoissani taas kotiäidin roolissa.
Silva tykkää olla hoidossa ja lähtee sinne aina innoissaan – ja Silva pitää sitä harrastuksenaan, ei arkisena pakkona. Hoitotuntien ja -päivien määrä tuntuu sopivalta, ja viikon keskellä oleva perhevapaapäivä katkaisee arkiputken ihan mahtavasti. Ja tällä järjestelyllä Seela puolestaan saa olla (toivottavasti) 3-vuotiaaksi asti kotihoidossa niin kuin Silvakin sai.
Kyllä. Saamme kaiken. Kaikki voittavat. Olemme poimineet kaikki mansikat kermakakusta. Koska tykkäämme niistä mansikoista enemmän kun siitä kakusta hei.
…ja taloudelliselta puolelta: tulemme tällä hetkellä toimeen yhteenlasketusti (vajaalla) noin yhden ihmisen tuloilla. Kuukaudet ovat viime aikoina menneet useammin miinukselle kuin plussalle, mutta näinä aikaisempina muutamina vuosina on jäänyt (yllättävää kyllä) jonkin verran plussaa, joten pärjäämme toistaiseksi. Meillä on kai jokin kummallinen kyky olla stressaamatta raha-asioista, kun aukioleva taloudellinen tulevaisuus ei ollenkaan huoleta.
Luotamme siihen, että pärjäämme kyllä.
Epätyypilliseen elämään toki kuuluu olennaisena se, että emme edes kuvittele, että asioiden nykytila olisi jotenkin ”lopullinen”.
Ei sen tarvitsekaan olla.
Tällä arkipalapelillä eletään toivottavasti puoli vuotta tai vuosi. Nautitaan tästä tilanteesta, missä juuri nyt ollaan.
Saas nähdä, minkä tyylisen kirjoituksen seuraavan kahden vuoden päästä tästä samasta aiheesta kirjoitan.
Arvauksia?
Katuojassa kerjuulla, vapaana hippinä tanssimassa kukkakedolla vai nöyränä takaisin ”kahdeksasta neljään ja lapset hoidossa” -arkiputkessa…?
Itse en tiedä. Teidän arvauksenne on yhtä pätevä kuin omanikin.
Mutta tiedämme, mitä haluamme – se on tärkeää. Sen pidämme mielessä, antamassa meille perheen yhteistä elämänsuuntaa antamassa. Ja sen jälkeen otamme vastaan, mitä elämä meille tuo.
kaikki kuvat: Sissi Vuorjoki
66
Iitanen
18.5.2016 at 13:43Elämäntapamuutokset, oli se sitten osa-aikatyöhön siirtyminen, hoitovapaa tai työttömyys, tuntuu myös aktioivan omia ajatuksia ja unelmia. Kun on aikaa pysähtyä miettimään, mitä elämältä oikeasti haluaa, voi löytää tiensä päästä esimerkiksi myös yrittäjyyden. Kokeilusta voi tulla kokopäiväinen työ ja ehkä jossain vaiheessa voi palkata myös ulkopuolisia työntekijöitä. Näin yrittäjät ja ”itsensä työllistäjät” maksavat hoitovapaiden tuet tai työttömyysaikojen rahat veroina nopeasti takaisin.
–
Meidän unelma on, että siinä vaiheessa kun lapset ovat ajankohtaisia, meillä on omakotitalo ja sen vieressä yrityksen tuotantotilat. Pyöritämme siis yritystä kaksin miehen kanssa. Näin kummankaan meistä ei tarvitsisi jäädä pois töistä, asiakastyöt tehtäisiin ajallaan, mutta vuorotellen työpäiviä. Ja jos töitä on paljon, voidaan palkata osa-aikainen työntekijä avuksi. Meidän elämä on muutenkin jatkuvan muutoksen alla, eikä koskaan voi tietää voiko seuraavassa kuussa nostaa palkkaa. Mutta jostain syystä sitä on oppinut elämään tilanteessa ja epätietoisuudessa, on vain luotettava siihen, että kaikki toimii. Ja jos ei toimi, niin sitten laitetaan toimimaan :)
Jenisei
18.5.2016 at 20:31Ihailtavaa arkea teillä. :)
–
Itse olen väsynyt tähän ”8-16”-työhön, vaikka sitä on takana vasta 4kk (samoin tytön päiväkotiarkea). Olen tänä keväänä ollut paljon väsyneempi kuin miesmuistiin. Siis vauvavuosi oli helppo, silloin sai nukkua. Nyt ei vuorokaudessa enää tunnit riitä joko 1) nukkumiseen tai 2) yhteiseen aikaan miehen kanssa tai 3) omaan aikaan. Näistä jostain pitää päivittäin karsia joku (kaksi kohtaa) pois, mutta sekään ei parisuhteen kannalta ole hirveän hyvä kun monta viikkoa putkeen nukahtaa itse jo kymmeneltä. :/
Tästäpä siis on noussut aikamoinen vauvakuume, ja alamme kesällä yrittämään toista lasta. Ja itse toivon että saan uuden tauon tähän työelämään. (vaikka sitä vasta näin vähän takana!) Töistäkään esimies ei suostunut antamaan minulle osittaista työaikaa (vai mikä onkaan nimeltään), esim edes 4pvä/vko tai 6h/pvä, mutta jos ei niin ei (olen vain määräaikainen sijainen). Ei tätä kauaa jaksa näin….. toivottavasti tärppää nopeasti. Sitten tämän mahdollisen toisen lapsen kotihoidon jälkeen yritän kyllä etsiä osapäiväistä työpaikkaa tai jotain muuta ”lyhyempi työviikko”-kuviota, koska minulle lapsen kanssa vietetty aika on paljon tärkeämää kuin raha (mutta en pysty kuitenkaan edes kaksivuotiaaksi, saatikka kolmivuotiaaksi tulevaa lasta hoitamaan kotona, koska siihen minulla ei rahat riitä asuntolainalyhennysten, vastikkeiden ja ruokakulujen (yht. väh 800e/kk) jälkeen). :( ideaalimaailmassa tietysti hoitaisin kotona pidempänkin, mutta en näillä asumis/elämiskuluilla..
–
Terveisin päiväkodin täti, yhden melkein 2v tytön äiti.
Fakta
18.5.2016 at 21:34Täällä ihmetellään, että miten niin nykyinen yhteiskunta ei toimisi jos kaikki downshiftaisivat ja ettei kyseinen perhe käytä tukia. Tässä ollaan valitettavasti väärässä. Lasten hoito, julkinen liikenne, kirjastot, terveyspalvelut jne. kustannetaan KAIKKI verovaroin. Veroja kertyy tehdystä työstä. Mitä enemmän tuloja saat, sitä enemmän maksat veroja. Mitä enemmän kansalaiset kokonaisuutena ansaitsevat tuloja, sitä enemmän valtion kassaan kilahtaa rahaa kattamaan kustannuksia, joita edellisistä palveluista tulee. Nyt kun ihmiset ovat laman takia menettäneet työpaikkojaan, ovat valtion tulot romahtaneet ja tämä on yksi syy miksi talous on huonossa jamassa kun joudumme rahoittamaan palveluita velkarahalla (huom. muitakin syitä toki on).
Nyt jos kaikki downshiftaisivat eli tekisivät vähemmän töitä eli ansaitsisivat vähemmän rahaa eli maksaisivat vähemmän veroja tippuisivat valtion verotulot radikaalisti. Tällöin näitä palveluita ei mitenkään voitaisi enää kattaa verovaroin. Nythän Suomessa tälläinen downshiftaus onnistuu _nimenomaan_ hyvien julkisten palveluiden takia ja ne maksetaan työssä käyvien ihmisten maksamilla veroilla. Jos yllä mainitut palvelut pitäisi ostaa omasta pussista, veikkaan että aika harva downshiftailisi montaakaan vuotta.
Noh, tämähän ei tarkoita sitä etteikö tämä kyseinen perhe (eli te) voisi tehdä juuri näin. Mutta on epäloogista sanoa, että ette käytä tukia sillä kyllä jokainen suomalainen niitä käyttää. Ne eivät tue rahan muodossa, mutta ilmestyvät niinä Pohjoismaisina hyvinvointivaltion palveluina, joiden rahoituksesta ihmisillä ei nykyään näytä valitettavasti olevan käsitystä ja jotka otetaan täällä valitettavan usein itsestäänselvyytenä. Koko hyvinvointivaltio kun kuitenkin perustuu verojen maksulle ja verojen maksu työn tekemiselle. Tästä syystä jos käyttää palveluita, täytyy ymmärtää miten ne rahoitetaan ja myös ymmärtää oma rooli niiden kustantamisessa.
krista
18.5.2016 at 21:36Katsothan kommenttini heti tämän keskustelun alkupuolella, siellä juuri tähän asiaan kommentoin.
Fakta
19.5.2016 at 11:06Katsoin enkä ihan ymmärrä miten vastauksesi kommentoi omaa kommenttiani.
”Meidänkin yhteiskunnassa on paljon pahoinvointia ja epätasa-arvoa. Ihan työnkin suhteen; joku saa käsittämättömiä tuloja ja joku toinen ei löydä työtä millään. Yhteiskunta ei ole mikään staattinen ja universaali ”näin kuuluu olla” -tila, vaan me yksilöt yhdessä teemme sen yhteiskunnan.”
Mikä on vaihtoehto? Kommunismi? Valitettavasti malli on ajatuksena upea, mutta osoittanut mm. Pohjois-Koreassa ja Neuvostoliitossa toimimattomuutensa. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu verotuloihin ja verotulot perustuvat palkkaan. ”Käsittämättömät tulot” eivät synny downshiftaamalla, nämä ihmiset ovat tehneet vuosikymmenien työn ollakseen asemassa (huom: pörssiyritysten johtajien palkkiot ovat mielestäni naurettavan korkeita) ja maksavat 50% verotusasteella suurimman osan julkisen puolen tuottamista palveluista.
” JOS yhtä äkkiä tapahtuisi joku (länsi)maailmanlaajuisten yhteiskuntien kuluttamisenlaskemisliike (mitä ei varmasti tapahdu), yhteiskunta ei lakkaisi olemasta vaan se vaan muuttuisi hyvin erilaiseksi. Radikaalistikin erilaiseksi. Kestämätöntä se ei olisi; ainoastaan hyvin erilaista.”
Olet aivan oikeassa ja Suomessa tämä on jo nähtävissä. Viennin laskeminen ja tätä kautta Suomen BKT:hen eniten tuottavien yritysten taloudellinen tilanne ovat johtaneet irtisanomisiin ja tätä kautta kulutuksen laskuun, joka taas vaikuttaa ”pienempien” ja esimerkiksi palvelualan yritysten (esimerkiksi niiden kahviloiden) taloudelliseen tilanteeseen sekä kykyyn palkata työntekijöitä. Tämä noidankehä on johtanut tilanteeseen, jossa verorahoja ei ole tarpeeksi ja palveluita rahoitetaan jo nyt velkarahalla sekä leikataan (esimerkiksi päiväkotien ryhmäkoot).
Ei ole olemassa mitään maagista rahalaaria, josta valtion tulot tulevat. Ne tulevat yritysten menestyksestä (etenkin tuon viennistä vastaavien sektorien) ja tätä kautta ihmisten työllistymisestä sekä sen kautta tulevista verorahoista. Kaikkien julkisten palveluiden rahoitus perustuu pääosin verotuloille. Se toinen vaihtoehto on kommunismi, jossa valtio omistaa kaiken yritystoiminnan ja palvelut rahoitetaan niistä kertyvillä tuloilla. Valitettavasti historia osoittaa, ettei tämä ole kestävä tai esimerkiksi ihmisoikeuksia kunnioittava malli.
Olet oikeassa siitä, että kolmaskin vaihtoehto on: siirtyminen puhtaasti vaihdantatalouteen eli malliin, jossa jokainen hyödyke vaihdetaan eikä rahaa liiku palveluiden välillä. Tämä vaatinee jonkinnäköisen globaalin ekokatastrofin tai esimerkiksi sähköjärjestelmän totaalisen murtumisen, jolloin siirrymme myös vahvasti takaisin esimerkiksi maatalousyhteiskuntaan. Ja tässä mallissa en näe realistisena latten juomista kahvilassa tai kotona – valitettavasti. Aika menee peruselämiseen tarvittavien hyödykkeiden tuottamiseen.
Oletan, että osa lukijoista luulee minun kritisoivan valintaanne. En kritisoi, mutta tuon esiin sen faktan, että muut rahoittavat mahdollisuuden downshiftaamiseen ja ne muut ovat työssäkäyviä ihmisiä. Jos/kun päättää downshiftata ja samalla hyödyntää julkisia palveluita, on hyväksyttävä se, että elää niin sanotusti muiden siivellä. Tulisiko kaikilla olla mahdollisuus tähän? Voisiko se parantaa ihmisten jaksamista töissä, että kaikilla olisi pari vuotta löysempää aikaa ruuhkavuosien keskellä? Pidentäisikö se kenties työuria loppupäässä nyt kun eläkeikää on nostettava? Ehkä ja siinä on pohtimisen arvoinen kysymys. Kuitenkaan sellaista ”downshiftaan loppuelämäkseni” -asennetta en itse ymmärrä (ja tekstistäsi käsitin, ettei tämä ole teillä edes tavoitteena), sillä faktuaalisesti se on mahdollista vain kun muut tekevät töitä ja jaksavat laittaa oman panostuksensa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. Jos omaa varallisuutta on, on toki downshiftaaminen vaikka eläkeikään asti erittäin mahtava vaihtoehto.
Kaikilla on oikeus tehdä omia valintoja, mutta niiden valintojen vaikutus yhteiskuntaan, ympäristöön sekä muihin ihmisiin on arvioitava. Tähän perustuu sivistysvaltio sekä mielestäni myös pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan malli.
Ilargia
19.5.2016 at 13:16Ottaen huomioon, että talousjärjestelmät ovat kaikki ihmisten kehittämiä järjestelmiä eivätkä taivaasta tipahtaneita luonnonlakeja, niin mihin perustat oletuksen siitä, että ainoat vaihtoehdot ovat nykyjärjestelmä, neuvostotyylinen kommunismi ja paluu agraariyhteiskuntaan? Ja jos nämä todella ovat ainoat vaihtoehdot, niin mitä teemme siinä tapauksessa, että esimerkiksi paljon rummutettu robotisaatio todella tuhoaa suuren osan nykyisistä työpaikoista? (Puhumattakaan toki siitä, mitä teemme, kun ekosysteemit eivät enää pysty kannattelemaan nykyisen kaltaista yhteiskuntaa.)
–
Verovarat eivät kerry pelkästä työnteosta, esim. kaikesta kulutuksesta maksetaan veroja. Esimerkiksi työtönkin maksaa veroja ihan joka kerta kun käy vaikka ruokakaupassa. Eli jos oletetaan, että meillä on tuilla elävä ihminen, joka kuluttaa kotimaassa kaikki saamansa tukirahat, niin kaikki hänelle verovaroista annettu tuki muuttuu Suomessa toimivien yritysten voitoiksi tai verovaroiksi. Toisin sanoen, kaikki menee takaisin rahoittamaan suomalaista hyvinvointivaltiota, paitsi tietysti se, mitä esim. yritysten erilaisten järjestelyjen kautta valuu ulkomaille.
–
Jostain kumman syystä vallitseva käsitys kuitenkin tuntuu olevan, että kun esimerkiksi työttömälle maksetaan työttömyyskorvausta, niin ne rahat jotenkin katoavat savuna ilmaan ja ovat iäksi menetetyt suomalaisen hyvinvointivaltion näkökulmasta.
Fakta
19.5.2016 at 14:26Kyllä, mutta mistä tulee työttömän korvaus? Suurimman osan veropotista maksaa hyvin toimeentulevat työssäkäyvät veronmaksajat. Olisi aika pieni tuo työttömän korvaus jos se rahoitettaisiin työttömien kulutuksesta aiheutuvilla verorahoilla.
En siis edelleenkään paheksunut valintaa tai VARSINKAAN työttömiä. Minulla on kaikki sympatiat työttömille, sillä he ovat vasten tahtoaan menettäneet työpaikkansa tai eivät ole sitä onnistuneet saamaan. Heidän saamansa tuet eivät todellakaan ole menetettyä rahaa, sillä tuen on tarkoitus pitää ihminen pinnalla kunnes tämä pääsee takaisin töihin.
Olet täysin oikeassa robotisaation aiheuttamista uhista. Valitettavasti itse näen tulevaisuuden todella huolestuttavana juuri tästä näkökulmasta. Pahimmillaan se johtaa yhä syvenevään eriarvoistumiseen, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät todella köyhtyvät. Keskiluokan köyhtyminenhän näkyy jo Yhdysvalloissa ja on äärimmäisen huolestuttava ilmiö.
Voisiko tätä ratkaista siten, että suurin osa ihmisistä (=keskiluokka, jonka työt katoavat) ei vain tekisi töitä ja yhteiskunta kustantaisi heidän elämänsä – ja vieläpä siten, että nykyinen elintaso säilyisi edes jokseenkin samanlaisena (Puutalobaby täysin poikkeuksellisessa ja erittäin onnekkaassa tilanteessa onnistuneiden asuntokauppojen ja hyvään aikaan hankitun lainan suhteen, sillä 700€ asumismenot nelihenkiseltä perheeltä omistusasunnossa ja Helsingissä ei toteudu noin 90% vertaisryhmää)? Tällöin työssäkäyvien verotusaste pitäisi nostaa varmasti lähemmäs 80% ja tässä kohtaa on mietittävä mistä syntyy ansaitsemisen miellekkyys (jos siis vaihtoehtona olisi kuitenkin elää hyvin toimeentulevaa elämää olematta töissä). Voisiko jokainen tehdä juuri sitä mitä haluaa? Kysymys on ehkä se, löytyisikö yhteiskunnasta tarpeeksi ihmisiä, jotka haluaisivat olla roskakuskeja, siivoojia tai muita ammattikuntia, joissa työntekijöiden vaihtuvuus suurta (eli työtä ei koeta mielekkääksi)? Voisiko tuon kaiken automatisoida? Ehkä, ehkä…TOIVON! Mutta tällä hetkellä pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta elää globaalissa maailmantaloudessa ja se toimii kapitalistisen järjestelmän mukaan, johon silti olemme onneksemme onnistuneet rakentamaan verovaroin tuetun järjestelmän, jossa nykyihmiselle tärkeät palvelut tuotetaan julkisesti ja ovat kaikkien saatavilla.
Annabella
18.5.2016 at 22:53Olipa mielenkiintoinen postaus, kiitos! Ja ihailtavaa miten olette saaneet arjen rullaamaan omalla tavallanne. Meilläkin on omat järjestelymmä :) Mä menin töihin kun poitsu oli 1,5 vuotias, mutta teen vain 4 päiväistä työviikkoa. Mies tekee vuorotyötä eli on myös arkivapaita ja isovanhemmat hoitaa ne päivät kun meillä sattuu olemaan samaan aikaan työpäivä (pari päivää viikossa). Nyt jään kesäksi vielä uudelleen hoitovapaalle kolmeksi kuukaudeksi (sen saa pitää kahdessa osassa!) ja syksyllä jatkan 80% työviikkoa ja poika (silloin 2v) aloittaa päiväkotiuransa niin että on vain 11 päivää kuussa hoidossa. Kyllä monta iltaa meni pohtiessa miten saataisiin poitsun päiväkodin aloitusta siirrettyä mahdollisimman pitkään, mutta silti haluan tehdä töitä (lainaa on lyhennettävä ja halutaan myös matkustaa ym.). Musta on mahtavaa että yhteiskunta tukee (edes pienellä tuella) osa-aikaista työntekoa! Näillä mennään varmaan siihen asti että poika täyttää 3. Sit ei tiedä mitä tapahtuu (vaikka tulis pikkusisarrus ;) )
Marja
19.5.2016 at 18:35Kiitos Fakta ihan älyttömän mielenkiintoisesta puheevuorosta. Itse olen opiskellut sosiaalipolitiikkaa (tohtoristasoon asti). Opinnoissa tuli aika selväksi, että jos näkee yhteiskunnan tehtävänä esim tasavertaisten terveyspalvelujen tarjoamisen ja laadukkaan, ilmaisen koulutuksen sekä esim köyhistä huolehtimisen, on pohjoismainen hyvinvointijärjestelmä tähän mennessä keksityistä malleista paras vaihtoehto.
Siksi minulla on kanssa hyvin ristiriitainen suhtautuminen downshiftaamiseen, varsinkin korkeakoulutettujen sellaiseen. Yksi tutkinto maksaa yhteiskunnalle paljon. Mielestäni sen jälkeen on jonkinnäköinen velvollisuus käyttää opiskelemiaan asioita yhteiskunnan hyväksi.
Muutenkin olen huomannut, että mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän arvostan vastuullisuutta ja sellaista ”yhteen hiileen puhaltamista” oman individualistisen itsetoteuttamisen sijaan.
Ja tämä kommentti ei ollut kommentti Puutalon valintoihin vai Faktan loistavaan pohdiskeluun :)
Tilia
20.5.2016 at 09:05Aamen! Itse haluan lapsilleni myös näyttää sen mallin, että töitä tehdään, jos niitä on, eikä eletä toisten siivellä. Ja minä olen vasemmistolaisesta kodista tämän opin saanut, että kukin osallistuu omien kykyjensä mukaan yhteiskunnan toimintaan. Ei pelata omaan pussiin vaan tehdään sellaista maailmaa, jossa kaikilla olisi paremmin. Kyllä oma perhe pärjää pienillä tuloilla, sen tiedän, kun on sitäkin ikävä kyllä jouduttu kokeilemaan, mutta en kyllä kehtaisi viedä lastani hoitoon oman downsiftaamisen takia, jos olisin itse kotona ja taloudellinen tilanne olisi se, että meiltä ei perittäisi mitään hoitomaksua. Jo nykyinen 283 euron ylin maksu on käytännössä naurettava, vaikka meillekin se on iso raha. Laskekaapa paljonko tulee tuntihinnaksi kuukaudessa? 160 tunnilla alle 2 euroa tunti.
–
Tiedän myös, että katuvalot maksaa, hammaslääkäri maksaa, synnyttäminen maksaa, katujen hiekoitus maksaa, hiekkojen siivoaminen maksaa, linja-autopysäkkien roskisten tyhjentäminen maksaa — vanhusten ja vammaisten hoito maksaa, kouluruoka maksaa, päihdeäitien hoito maksaa, luonnonsuojelualueiden perustaminen maksaa, ympäristölupien valvonta maksaa jnejne. Verovaroilla tehdään paljon sellaista, jota haluan, että tehtäisiin vielä paljon nykyistä paremmin. Se ei onnistu, jos verotuloja ei ole.
–
Ja tämä ei nyt ollut myöskään mikään Puutalo-elämän kritiikki. Tämä oli veronmaksun puolustus!
krista
20.5.2016 at 10:24Tilia, ihanainen! Mä arvostan ihan hurjasti sitä, että sä oot piiiitkältä ajalta ollut aktiivisesti mukana blogin keskusteluissa omaa panostasi antamassa, ja aina yhtä ilolla tulen lukemaan, kun näen sulta kommentin! Koska olet jotenkin niin ”tuttu”, haluan sanoa yhdestä jutusta, josta en ”vieraammalle” ehkä sanoisi vaan jättäisin vaan kommentoimatta.
–
Mutta siis, rehellisesti: mua välillä häiritsee ja kiusaa se, että useammankin kerran sä olet kommenteissasi kritisoinut jotain, mikä on melkein-mitä-kirjoitan-mutta-ei-ihan. Ikään kuin ”vähän sivuun” – että ”sä et kirjoita näin, mutta TÄTÄ mä kritisoin”. Mä ymmärrän, että se kritiikki ei silloin ole tarkoitettu mulle (niin kuin sanotkin), mutta se tuo siihen KESKUSTELUUN vähän vinoon menevän sävyn. Osaankohan selittää oikein…?
–
Siis konkreettisena esimerkkinä tässä: ” mutta en kyllä kehtaisi viedä lastani hoitoon oman downsiftaamisen takia, jos olisin itse kotona ja taloudellinen tilanne olisi se, että meiltä ei perittäisi mitään hoitomaksua.” Koska tuohan on just sitä, mitä esimerkiksi me EI tehdä – et niin sanokaan, mutta silti se jättää ilmaan sellaisen kummallisen aavistuksen, että jos me tehtäiskin niin… Rautalangasta: mehän siis viedään nelivuotias osapäiväiseen päivähoitoon SIKSI, että me VOIDAAN tehdä sitä freelance-töitä ja sillä tavalla pitää nuorempi kotihoidossa myös 3- vuotiaaksi asti. Eli ihan päinvastaisista syistä, kun lauseesi antaa olettaa.
–
Samoin tuo alku antaa olettaa ikään kuin alkuperäinen kirjoitus (me) EI toimisi noin. Ja kuten varmasti pitkäaikaisena lukijana muistat, mähän oon kertonut esimerkiksi, että mä en ole IKINÄ päivääkään nostanut esimerkiksi työttömyyspäivärahaa ja ”yhteiskunnan elätettävänä” oon ollut vain puoli vuotta ensimmäistä opiskeluvuotta (opintotuki) ja äitiysvapaan ne osat, kun ei SAANUT tehdä töitä (silloinkin tein sunnuntaisin). Muuten olen AINA tehnyt töitä niin opiskelun kuin lastenhoidonkin lomasta, ihan teiniajan kesätöistä asti AINA – ja maksanut kaikesta veroni niin kuin ihan ilolla maksankin. Ei tänne blogiin kirjoitukset itsestään ole neljän vuoden ajan ilmestynyt ja kukas tämän sivuston on rakentanut…? Joo itse omin pikku kätösin. Että varsinaista dowmshiftaamista muiden töiden ja lasten kotona hoitamiseen keskellä :) Mutta sähän sen tiedät varmasti – silti kommentistasi jää toisenlaista ikään kuin ”ilmaan”.
–
Mä haluan opettaa lapsilleni myös itsensä kuuntelua, omien kykyjen, taitojen ja tunteiden seuraamista ja kehittämistä sekä kokoelämänmittaista elämästä nauttimista. Että sitä työtä ei tehtäisi hampaat irvessä niin kuin tuolla alkupään kommenteissa oli nähtävissä. Tasapainoista kokonaisuutta, jossa kiinnitettäisiin huomiota arvoihin. Mutta nämähän eivät ole toisiaan poissulkevia; työnteko ja tämä tässä kirjoittamani. Uskon, että näitä molempia myös sinä opetat omillesi :)
–
Kirjoitin nyt tällaisen just siksi, että oot niin tuttu ja oon ollut huomaavinani tällaista ”sivuunkritisointia” nyt joitain kertoja – ihan niin, että se on siis kiinnittänyt huomioni, että hei mikäs Tilialla on…? Oletko ärsyyntynyt jostain? Tai kun ei live-tunneta, toisen sävyjä on myös vaikea tietää; ehkä se on vain tapasi keskustella TAI näpyttelet kännykkänäytölle (kuten minä nyt) lastenhoidon lomassa tai niin edelleen. Haluaisin kuitenkin (koska toivon, että jatkossakin oot täällä keskustelemassa), että kiinnittäisit tällaiseen huomiota. Jos nyt edes pystyin itseäni riittävvän selkeästi kuvailemaan :)
–
Ja kuten sanoin, tuntemattomammalle en olisi edes kommentoinut näin <3
Tilia
21.5.2016 at 22:32Ei kai se kenellekään tätä blogia säännöllisesti seuraavalle ole epäselvää, että tämä on ihan sun työ (tai yksi niistä) nykyään, josta maksetaan palkkaa ”rahana ja haalareina”. :)
Ja kyllä, kyllä mua ihan rehellisesti sanottuna ärsyttää aina, kun joku kirjoittaa siihen sävyyn (ehkä et edes tarkoittanut?), että on hienoa, kun ei tarvitse maksaa jostain julkisesta palvelusta, niin säästyy itseltä rahaa. Ja siksi tähän tartuinkin, että halusin herätellä lukijoita muistamaan, mitä kuluja siellä oman tontin ulkopuolella onkaan yhteiskunnan kontolla. Erityisesti se ärsyttää näiden osinkotulokikkailijoiden osalta, jotka kuitenkin käyttää kaikkia kunnallisia palveluita (kuten kadut) maksamatta senttiäkään kunnallisveroa. Ja sitten pienituloiset freet ynnä muut saa ne asvaltoinnit ja katuvalot veroissaan maksaa kuitenkin.
krista
21.5.2016 at 22:41Niin, siis me täällä puutalossa ollaan just niitä pienituloisia freetä, jonka lopussa mainitset. Ja veroja maksamme.
–
Mä ymmärrän hyvin esimerkiksi tuollaisen osinkotulokikkailijaärsytyksen, mutta tää postaus ei millään tavalla kertonut esimerkiksi sellaisesta. Sitä tarkoitin tuolla ”sivuun kritisoinnilla”. Saahan sitä tietysti ilmaista ärsyyntymisensä vaikka katujen huonosta auraamisesta, mutta pyydän jatkossa tekemään sen niin, että ei anna ymmärtää, että alkuperäinen kirjoitus olisi siitä aiheesta ollut. Eli että ei kannata ärsyyntyä sellaisesta, mitä toinen ei edes sano.
Bulla
20.5.2016 at 13:04Hyvä keskustelu, mutta muutaman huomion haluaisin tehdä:
– Ansiotulojen lisäksi Suomessa maksetaan veroja käytännössä kaikesta – autoista, polttoaineesta, ruoasta, sähköstä, palveluista jne, joten ansioveroihin keskittyminen antaa todella rajallisen kuvan ihmisen veronmaksusta. Suurin osa veroista nimittäin kertyy ns. tasaverotuksen ja välillisten verojen kautta, ei ansioveroista.
– Yhteiskunnan hyväksi voi tehdä vaikka mitä, maksamatta veroja tai saamatta palkkaa. Nämä asiat eivät ehkä näy verotuksessa, mutta esimerkiksi omien lasten hoitaminen itse tai burn outin välttäminen downshiftaamalla ovat hyväksi yhteiskunnalle. Tulevaisuudessa masennus ja työuupumus ovat suurin syy työkyvyttömyydelle, joka tulee kovin kalliiksi yhteiskunnalle.
– Älkää leimatko ”yhteiskunnan elättejä” jotenkin huonommiksi ihmisiksi – kaikesta kuulopuheesta huolimatta suurin osa työttömistä haluaisi tehdä töitä, suurin osa sosiaaliturvaa saavista haluaisi pärjätä omillaan ja avun saaminen ei saisi olla häpeä. Suosittelisin tutustumaan siihen, mitä esimerkiksi työttömyysturvalla saa tehdä (ei palkkatyöhön rinnastettavaa vapaaehtoistyötä, tehdä yrittämiseen rinnastettavaa freelancehommaa menettämättä tukia kokonaan tai käytännössä melkeinpä mitään ilman pelkoa perusturvan menettämisestä, kouluttautua ilman paperirumbaa..) Ei se ole se turvan määrä joka passivoi vaan ne rajoitukset ja se, että kohdellaan kuin holhottavaa, ei autettavaa.
krista
20.5.2016 at 13:37Kyllä, juuri näin! Lisäisin vielä, että:
– Yrittäminen/ kevytyrittäminen/ itsensä työllistäminen EI ole ”yhteiskunnan elättiyttä” vaan perinteiselle palkkasuhteelle vaihtoehtoinen toimeentulon tapa. Joskus se voi olla olosuhteiden pakko, joskus oma valinta. Siitäkin maksetaan vero ihan samaan tapaan kuin ”kahdeksasta neljään” -työstäkin; ero on se, että sitä ei tehdä fyysisesti jossain työpaikalla tiettyinä kellonaikoina.
–
– On myös palkatonta työtä, jolla tuodaan yhteiskuntaan jotain muuta hyvää – ja silläkin on arvonsa. Usein taide, musiikki; tai vaikkapa juuri omien lasten hoito ja kasvatus. Tai vaikkapa ”viihteen tuottaminen”, kuten bloggaus :) Jos siihen ei kukaan käyttäisi aikaansa, ei olisi esimerkiksi tätä sivua ja täällä luettavaa :)
Bulla
20.5.2016 at 15:09Juu, on aika erikoista, että osa kommenteista onnistui rinnastamaan nuo siihen, että elää tuilla (mikä äärimmäisen harvoin on edes kenenkään oma valinta) vain siksi, että ei ole suoraa työsuhdetta.
Samoin ihmetyttää se, että omaehtoinen valinta tulla toimeen pienillä tuloilla nähdään vääränä, vaikka kukaan ei menisi muuten pienipalkkaista kutsumaan huonoksi kuluttajaksi tai veronmaksajaksi. Siksi ongelma ei taidakaan olla rahasummissa vaan liian pienessä tuntimäärässä, mikä vasta kummallista onkin. Miksi sen työtuntimäärän edes pitäisi olla 40 viikossa? Yhteiskunnassa, jonka tuottavuus on moninkertaistunut ajasta, jolloin siihen päädyttiin?
Tuo palkaton työ usein on juuri sitä sosiaalista pääomaa, joka mahdollistaa yhteiskunnan toiminnan kulissien takaa. Se jää juuri siksi usein aliarvostetuksi, koska siitä ei ole suoraa rahallista hyötyä, vaikka sen arvo muutoin on mittaamaton. Siksikin on kummallista, ettei meidän yhteiskuntamme mitenkään huomioi sen arvoa tai mahdollista sen tekemistä – liian usein se, ettei kukaan maksa jostain tulkitaan niin, ettei se ole minkään arvoista.