Halloween-bileet alakoululaisille – vinkkejä

Heti alkuun: no ei nyt vielä tänä vuonna!

Vaikka erilaiset juhlat tuntuukin aikaistuvan vuosi vuodelta, niin ei me nyt silti vielä olla Halloweenia vietetty. Mutta eräänä aiempana vuonna vietettiin, ja ajattelin vinkata siitä kokemuksia muillekin juhlaa suunnitteleville jaettavaksi!

Tässä meidän juhlien kolme ydintä:

1. Nyyttärit

Tämän jotenkin toivoisin yleistyvän muidenkin tällaisten yleisten teemajuhlien osalta (vaikkapa Halloween, ystävänpäivä, pikkujoulut). Laskee nimittän loistavasti järjestäjän ryhtymiskynnystä, kun tarjoilut kollektivisoituvat! Periaatteessa juhlan järjestäjälle voisi jäädä vain juhlatilan tarjoaminen ja tarvittaessa jonkun ohjelman järjestäminen. Tällä tavalla erilaisia teemajuhlia arjen piristäjinä voisi olla jopa vähän useammin, kun yhden perheen osalle ei tulisi ihan älytön järjestämisen homma.

Plus että onhan se ihan superkivaa nähdä, mitä kaikkea pöytään kertyykään!

Noooh. Kuinkas sitten kävikään? Mä aloin pari päivää ennen juhlia huolehtimaan, että olikohan lasten lähettämissä kutsuissa varmasti riittävän selkeästi laitettu se nyyttäriajatus (ja tieto välittynyt vanhemmille). Niinpä sitten (kröhöm) yhtäkkiä me oltiinkin järjestetty puolivahingossa vähintään tavallisen synttäriherkkupöydällisen verran tarjottavaa – JA juhlavierat toivat mukanaan ihan mielettömät nyyttäritarjottavat.

Tarjottavaa oli siis ihan koomisen paljon ja herkkupöydän notkuminen aiheutti juhliin sen ensimmäisen ”OMG VAU”-efektin. Ja juhlien päätteeksi vieraat saivat kotiin viemisiksi ”doggy bagilliset” herkkuja mukaan. Haha kukaan ei valittanut!

Mutta muistisääntö: jos teet nyyttärit, niin älä ylisuorita itse, haha.

2. Koristelut

Jos nyt en ihan väärin muista, iso pussillinen pieniä muovihämähäkkejä oli ainoa koristeluihin kaupasta ostettu valmistarvike. Ja ne ovat jatkossa tietysti käytössä joka vuosi – tosin puolet niistä varmaankin edelleen vilistää muovijaloillaan pitkin puutalon nurkkia.

Kaikki muu askarreltiin itse, ja lapset aloittivatkin askartelut monta viikkoa ennen juhlia. Ihan siis siksi, että se on kivaa! Tulostimella tulostettiin erilaisia k-pop-Halloween-kuvia (kyllä, netti on niitä pullollaan) ja esimerkiksi mustia lepakoita sai tulostimella aanelosen pullolleen ja sitten vaan leikkelemään. Myös roskasäkeistä tehtiin erilaisia lepakoita, pumpulista hämähäkinverkkoja ja niin edelleen. Ja esimerkiksi paperivarjostimella varustetulle jalkalampulle tehtiin silmät ja suu – tuli kummituslamppu!

Kun askartelukoristeluita teki pikkuhiljaa pimeinä iltoina, lopulta talo oli mahtavan koristeltu! Ja juhlia oli päässyt puuhien myötä fiilistelemään monta viikkoa.

Juhlien jälkeen koristelut tietysti laitettiin laatikossa jemmaan (niin kuin vaikka joulukoristeet) tulevia vuosia odottelemaan.

3. Kammokuja

No hei kammokuja piti olla, se oli meillä se juttu ja herkkujen, yleisen hengailun, musiikin ja spontaanin ohjelman lisäksi ainoa varsinainen ohjelmanumero. Ajattelin, että panostetaan yhteen juttuun, ja kyllä sitä väkerrettiinkin! Tai siis lähinnä minä väkersin – siitä tuli mulle sellainen innostusprojekti. Valmistelin tietysti etukäteen, mutta varsinaisen rakentamisen pystyin aloittamaan vasta juhlapäivän aamuna, sillä piti täällä talossa pystyä elämäänkin, haha.

Kammokujan osasiksi tuli tällaiset – repäisin ajatukset ihan omasta päästä ja ns. matkan varrella:

1. Sokkeloinen kulkureitti, eli se kuja. Kammokuja valtasi koko meidän yläkerran eli heti, kun nousi portaiden yläpäähän, oli mystisen sokkelon alkupisteessä. Alkupisteen peitti suikaleiseksi verhoksi leikatut roskasäkit niin, että siitä läpi kulkiessa humpsahti suoraan pimeään.

Kuvissa on valot päällä, kun muuten kuvat näyttäisivät vaan mustalta, haha.

Pähkäilin ensin kujan kulkureitin ja sitten aloin rakentamaan sille seiniä roskapusseista. Seinien ripustamista varten ripustin katosta kulkemaan pingotettuna sikin sokin narua nurkasta toiseen. Ja siihen naruun sitten vaan teippasin puoliksi leikattuja roskasäkkejä seinäksi.

Kulkureitin varrelle ripustin sitten kaikenlaista rekvisiittaa: lähinnä narusta riippuvia hämähäkkejä ja sifonkihuiveja, jotka kivasti kutittelivat kammokujalla kulkijan niskaa ja joihin meinasi sopivasti sotkeutua hämärässä. Muutamiin kohtiin suikaleiksi leikattuja roskasäkkejä väliverhoiksi. Roskasäkkiseinämiin tehtiin pääkallokuvioita ja tuijottavia silmiä.

Muuten pimeään huoneeseen sain hämyvaloa tekotuikkukynttilöillä ja sopivasti suunnatuilla taskulampuilla. Kulkureittiä ohjasin vähän lattiaan teipatuilla paperinuolilla – tosin en tiedä, huomasiko niitä lopulta kukaan.

Varsinaisia pysähtymiskohtia kujalle tuli kolme:

2. Luurankomerirosvon aarrearkku. Meillä on edellisiin juhliin itseaskarreltu aarrearkku, joka on siis tavallinen pahvilaatikko puukuvioisella dc-fix-jämäpalalla (meidän keittiön tasoista jäänyt) päällystettynä. Se pääsi taas käyttöön luurankorosvon aarrearkkuna. Arkku köytettiin kiinni kettingeillä (nekin aiempien juhlien diy-pakopelistä) niin, että siinä oli vähän avattavaa.

Arkkuun sijoitettiin askarreltu luuranko (heh lapsen ympän projektityöstä peräisin) pötkölleen ja sen ympärille tekotimantteja (niitäkin löytyi kaapista). Siinäpä se! Se oli ensimmäinen pieni tehtäväpysähdys.

3. Demonivauva. Okei tämä oli vähän liiankin kamala! Mutta meidän omat lapset ennakkotestasivat tämän ja totesivat sopivaksi, ja sitten pohjustivat kavereille, ettei aiheutettaisi traumoja. Ja sai sitten valita, että katsooko tämän vai ei – ja lopuksi näytettiin halukkaille, että miten se oli toteutettu: että se oli ihan tavallinen taaperon nukke.

Mutta siis (kröhöm) kuvittele, miltä näyttää pimeässä tavallinen, vessapaperiin kääritty vauvanukke, jonka taakse on suunnattu taskulamppu niin, että se hohkaa valoa läpi. Noooooooouh, siis ihan kamalaa! Me oltiin Joelin kanssa keskenämme tätä ideoidessa ihan, että ei tätä voi laittaa, liian paha. Mutta olihan se kyllä niin hurja, että piti sitä sitten kokeilla.

Pimeässä hehkuva demonin näköinen vauva laitettiin siis aikuisten makuuhuoneeseen niin, että jos oven uskalsi avata, näki vauvan istumassa siinä sängyn reunalla. Lisäksi (ai kamalaa) huoneeseen oli jätetty päälle kannettava tietokone, josta tuli sellaista kauhumaista käkätysnaurua.

Ai kamalaa, ai kamalaa, ai kamalaa. Mutta koululaiset halusivat tosi jännää, niin tässä sitä sitten oli! Ja tosiaan kenellekään tätä ei tehty yllätyksenä vaan koululaiset keskenään hihkuivat, että ”siellä on sitten sellainen” ja ne menivät katsomaan, jotka halusivat. Minä huolehdin vähän lapsikohtaisesti yksitellen jokaisesta kammokujalle tulijasta, että kaikkien mielestä oli vaan sopivan jännää, ei painajaisunimatskua.

Ja se ihan toimi, eli kaikkien mielestä oli vaan hauskaa ja kauhean hauskaa. Mutta tosiaan kannattaa huomioida, minkä ikäisiä ja kuinka herkkiä juhlavieraita tällaisissa on mukana, ettei kenellekään tule paha mieli tai kurja olo. Tarkoitus ei kuitenkaan ole säikytellä ketään henkihieveriin. Että sellainen disclaimer.

4. Ällöboksi palkinnolla. Loppuun haluttiin jotain, minne pitää työntää käsi ja josta saa itselle jotain pientä. No kuulkaas, täältä pesee!

Sopiva aukko meillä oli jo valmiina: kylpyhuoneen kissankulkuaukko nimittäin. Sen ympärille tehtiin ammottava kita niin, että käsi tungettiin siis hirviön kitaan.

Taas valot päällä, ei näytä niin pelottavalta.

Seuraavaksi askartelin siis ensin pahvilaatikon, jonka katosta roikkui kaikkea ällön tuntuista: kumiset tyhjät muovihanskat olivat aika ällöjä, ja lisäksi meiltö löytyi sellaisia s-kirjaimen muotoisia jossain särkyvässä toimituksessa pakkauspehmuisteina olleita… öööh, styroksinpaloja? Pujotin niitä lankaan ja laitoin roikkuman. Ja serpentiiniä myös! Ja pahvilaatikko kiinnitettiin aukkoon, kylpyhuoneen sisäpuolelle.

Ällöboksin sisältö kyljelleen käänettynä kuvaa varten.

Kun lapsi sitten työnsi rohkeasti kätensä ovessa olleesseen kissankulkuaukkoon hirviön suuhun, käsi päätyi pahvilaatikkoon, jossa siihen osui kaikenlaista ällöä käsituntumaa. Eikä siinä vielä kaikki, ahhahaha. Siellä lopussa olin minä suihkepullon kanssa, oh no! Katalaa!

Eli kun käsi sieltä haparoiden työntyi pidemmälle ja pidemmälle, minä (aijaijai, vieläkin ottaa mahasta, tää oli niin kamalaa) suihkaisin siihen vielä vettä suihkepullosta. Nooooouh! (Lasten mielestä tämä oli tietysti ihan parasta ja mahtavaa ja kaikki kiljuivat ja OMG en kestä voi kamalaa.)

Lopulta päässä oli kuitenkin palkkio, eli lopulta sujautin lapsen käteen pussukan, jossa oli pieni aarre kammokujan päätteeksi.

Ehkä voitte kuvitellakin – mutta siis kammokuja oli tietysti tosi menestys! Ihan harmitti illalla purkaa se, haha.

Kaikkensa antanut juhlanjärjestäjä illalla vieraiden lähdettyä kotivaatteissa.

Voihan sitä tietysti purnata, että Halloween ei ole mitenkään suomalainen juttu jaba-jaba-jaa, ja tuolla tavalla ajattelin ennen kyllä itsekin. Ja tuolla linjalla olin myös ihan pienten lasten kanssa – meidän lapset lähinnä pelkäsivät, jos päiväkodissa oli Halloweenin aikaan naamiaiset ja jos jollain oli joku pelottavampi puku. Jopa ärsytti, kun kaupoissa oli näyttävästi esillä tosi pelottavia juttuja, kun omat lapset niitä pelkäsivät.

Mutta niinhän se menee, että lasten myötä kääntää takkiaan mitä moninaisimmissa asioissa. Joskus varmaan lasten ollessa eskari-ekaluokkalaisiässä tämä alkoi muuttua, kun loka-marraskuun vaihteessa ilmoille tupsahti jos jonkinlaista Halloween-diskoa ja lapset niistä intoilivat. Eikä sitä tietysti halunnut olla ilonpilaajakaan! Kivahan sitä on juhlia erilaisia teemoja.

Seuraavan aamun aamupala nautittiin vielä juhlarekvisiitan keskellä.

Ja omien juhlien järjestäminen on tietysti aina niin palkitsevaa! Hiki pukkaa järjestäessä, mutta lasten riemu on tietysti ihan mittaamattoman arvokasta. Toivottavasti jäi ikuiset muistot!

(eikä pelkästään siitä demonivauvasta, omg)

24