Voi arki, kyllä se on arkea täälläkin. Noroinen, deadlineineen ja ”no niin taas oli aurinkoinen päivä enkä edes ulkona ehtinyt käydä”:ineen.
Arjelta ei voi välttyä. Enkä haluakaan! Olen jo vuosikausia ajatellut sen niin, että en halua elää harmaassa tylsyyssumussa vain elämän kohokohtia (lomia, viikonloppuja) odottaen, vaan pikemminkin haluan nauttia siitä arjesta, ihan joka päivä.
Ehdin nipin napin auringon viimeisille säteille partsille.
Mutta minulla ainakaan se ei ole kertapäätöksestä kiinni. Uusi päätös keskittyä arjen kivoihin juttuihin pitää tehdä – tai vähintäänkin palauttaa mieleen – tasaisin väliajoin uudestaan. Vähintäänkin puolivuosittain tehdä taas uusi korjausliike, muistaa ja keskittyä. Muuten lipsuu.
Eilen aamulla vein tytöt hoitoon, ensimmäistä kertaa viikon noro- ja ämminkanssahengailun jälkeen. Takaisin kotiin ja kohti työpäivää kävellessä tuntui ihan hyvältä. Katselin juuri noussutta aurinkoa, kaunista taivasta horisontissa ja pieniä veneitä merellä. Ajattelin, että näin se arki taas jatkuu. Miten se voisi jatkua mahdollisimman hyvänä? Muistin viime keväänä tekemäni kymmenen kohdan listauksen: kymmenen pientä asiaa, joilla päätin lisätä omaa hyvinvointiani.
Ja keksin yhdennentoista. Sellaisen, jolla pystyisin itse keskittymään niihin hyviin hetkiin, joita arjessa on, kunhan vain pitää silmänsä auki niille.
Päätin ottaa helmikuun haasteekseni tehdä joka ikinen päivä jotain kivaa.
Silleen tietoisesti.
Vaikka kun juon kupin kahvia iltapäivällä, työpäivän jälkeen viimeisillä auringonsäteillä, aion keskittyä siihen hetkeen ja ajatella, että tässä se on: tämä on se minun tämän päivän oma kiva hetkeni.
Voisin myös esimerkiksi lähteä lapsia hakemaan puoli tuntia aikaisemmin ja istuskella rannassa auringossa sen ylimääräisen ajan. Tai käydä pienen kävelylenkin itsekseen, tai ystävän tai Joelin kanssa. Tai istahtaa randomisti johonkin katselemaan maisemaa, ohikulkijoita tai kaupungin hälinää. Kääntää kasvot kohti aurinkoa ja olla hetki paikoillaan.
Voisin syödä Joelin kanssa yhteisen lounaan niin, että molemmat irtoutuvat (se on muuten tosi hankalaa) hetkeksi työkoneiltaan – tämä muuten oli kohta numero neljä siinä viime kevään kymmenen asian listassa.
Tai jos luen hetken kirjaa, ajattelen tietoisesti, että hei tämä on nyt minun oma nautinnon hetkeni.
Se voi olla hetki yksin, hetki puolison kanssa tai toki myös hetki oman perheen kanssa. Mutta niin, että just mulle aikuisena tuntuu se kivalta – eli että hihkuvat lapset pomppulinnassa ei välttämättä ole vielä sitä itsessään. Mutta jos mulle tulee ”ah tämä on mulle nautintoa, mulla on nyt hyvä fiilis” -olo, niin sitten sekin lasketaan.
Hah, ehkä vähän epämääräistä. Mutta uskon tietäväni itse, koska on tietoisesti hyvän fiiliksen hetki.
Onkohan tässä nyt mitään järkeä? On, on!
Ja se järki on kiinnittää oma huomio niihin ihaniin pieniin juttuihin, joita ihan tavallinen arki tarjoaa. Ja sitä kautta tuoda itselle hyvää mieltä. Että hei tämähän on tosi kivaa tämä elämä ja arki!
Joten tämä on mulle nyt tällainen oma henkilökohtainen helmikuun haaste!
28 * kiva asia päivässä. Yritän muistaa ottaa hetkistä vaikka kuvan ja laittaa sen joko Instaan (äh, 28 peräkkäisestä kahvinjuontikuvasta tulee jo kyllä ähky, ehkä ei sittenkään) tai kerätä myöhemmin yhteen ne hetket postaukseksi – katsotaan, mikä tuntuu luontevalta.
#kivaasiapäivässä siis. Mitäköhän teen tänään, helmikuun ensimmäinen päivä?
Varmaan juon kahvin tuossa parvekkeella, haha. Mahdollisesti jätskillä, jäillä ja kermavaahtokuorrutteella.
PS. Piti muuten tässä yhteydessä ihan tsekata, kuinka moni viime huhtikuun kymmenestä pienestä jutusta on vielä voimissaan.
Jesh kuusi on käytössä edelleen, ja seitsemäs välillä tauoilla (arkisyistä, perus), mutta taas jo tuloillaan takaisin, ensi viikosta alkaen. Ihan kelpo tulos, kuusi/seitsemän, hei hyvä minä!
Te ketkä myös teitte silloin listaa (Lilah, Karoliinan, ehkä muitakin!) – miltäs teidän listat näyttävät nyt 10 kuukautta myöhemmin. Oletteko toteuttaneet? Näyttäisikö lista samalta nyt tehtynä?
17
Anna
1.2.2019 at 16:03Haaste kuulostaa kivalta. Huomasin heti negatiivisena, iltapäiväväsyneenä ajattelevani mitä kaikkea kivaa haluaisin tehdä, mutta en pysty tai ”en pysty”. En pysty laskemaan vapasti mäkeä kun taapero haluaa mukaan enkä jaksa raahata lasta kainalossa mäen huipulle montaa kertaa (mäki niin jyrkkä ettei vetäminen pulkassa onnistu), en pysty lähtemään hiihtoretkelle kun taapero pitäisi kantaa repussa (no pystyisinpäs kun on se reppu ja lapsi viihtyy siinä, mutta en jaksa kun kunto on huono), en pysty syventymään kirjaan kun joku tulee häiritsemään (pystynpäs illalla), en pysty laittamaan laavulle tulia ja nauttimaan nuotiolla lämmitetyistä leivistä, koska en saa sekä tavaroita että taaperoa raahattua laavulle.
Taidan siis olla todella oikeaa kohderyhmää tällaisille haasteille ja taidan lähteä instagramissa mukaan, koska se että kuvaan sen kivan asian muistuttaa minua sen tekemisestä. Koska on paljon johon oikeasti pystyn jos vaan asennoidun oikein ja positiivisesti.
krista
1.2.2019 at 22:43Me muuten JUST puhuttiin Joelin kanssa tänään, kun käytiin lounaalla, että meille just tällainen haasteluonteinen päätös ja kuvan otto on hyvä, että me OIKEASTI tehdään se. Nytkin Joel ehdotti lounasta ja mä olin, että ”näääh, mutku…” – hitsi se koneelta irrottautuminen on hankalaa. Mutta sit heti perään tajusi, että ai niin, just tästä kirjoitin :D Tai siis Joel just totesi, että tällaisella on hyvä muistuttaa meidänkin toinen toistamme, että no hei mikäs se tämän päivän kiva asia oikein onkaan; sitten se tulee järjestettyä. Ja tajuaa keskittyä niihin kivoihin hetkiin.
–
Tällaisissa on kyllä tosiaan just hyvä muistaa se, että eri elämänvaiheissa se ”pystyn” – ”en pysty” -akseli on erilainen. Helppohan meillä on isompien lasten kanssa; on siihen siis syynsä, miksi nyt tässä elämänvaiheessa mäkin ehdin miettiä tällaisia asioita, mutta vaikkapa Seelan vauvavuonna tällaiset projektit ois olleet henkisesti valovuoden takana. VAIKKA samanaikaisesti sitä tiedostaa, että väsyneempinäkin aikoina kuitenkin JOTAIN voi tehdä, ottaa omia aikoja vaikka sitten sekunneissa mitaten. Vaikka sitten hengittää hetken kasvot kohti aurinkoa. Jopa sulkee silmänsä hetkeksi, jos joku toinen lupaa katsoa kamikaze-taaperon perään sen aikaa :D Mutta tosiaan eri elämävaiheissa se on ihan eri, että miten paljon pystyy siitä arjesta irtautumaan – mutta että ei lannistu siihen, että ”en pysty” vaan keskittyy siihen, että mitä pientä kuitenkin pystyy <3
-
HIh pakko muuten jakaa tällainen juttu vielä ajalta, jolloin olin tosi univelkainen ja nukuin huonosti öisin. Makasin usein valveilla muun perheen nukkuessa, kun uni oli karannut jonnekin. Sitten keksin, että HEI mähän voin leikkiä, että tää on mun omaa aikaa! Sit yöllä valvoessa oikein keskityi siihen, että jee jee tässä mä saan olla hyvässä asennossa peittojen alla IHAN ITSEKSENI, kukaan ei häiritse. Aloin miettiä valvomista mun omana laatuaikana :D Vähän ehkä säälittävää, mutta jotenkin se ajatus toimi mulle silloin ja ahdistavasta valvomisesta tuli välillä jopa ihan nautinnollistakin.
-
AI niin! Ja joskus otin omaa aikaa myös niin, että tulin kotiin ja laitoin auton parkkiruutuun - ja jäin istumaan siihen pimeään autoon muutamaksi minuutiksi ennen kuin menin kodin härdelliin. Yksin pimeässä autossa :D Mutta ne oli mun salaisia varastettuja omia hetkiä silloin :D
Lilah
1.2.2019 at 21:561. Ulkoilua yksin – no eipä juuri, hiljalleen alkaa lapset lähestyä ikää että pärjäävät vajaan tunnin keskenään. Getting there siis.
2. Ulkoilua ystävän kanssa – oi kyllä, kiitos ihanan uudehkon naapurin. Helppoa lähtemistä lyhyellä varoitusajalla ja lapset kyläilee sillä aikaa puolin ja toisin.
3. Ulkoilua lasten kanssa (ai mitenniin nämä kelit ei ole houkuttaneet ulos) – vähiin jää edelleen.
4. Soittoharrastuksen elvyttäminen – ei vieläkään.
5. Lauluharrastukseen panostaminen (kotiharjoittelu) – ei kotona, mutta treenit uusissa ulottuvuuksissa uuden open ansiosta
6. Parisuhdeaika – vähän mutta enemmän kuin ennen.
7. Kahdenkeskinen aika jokaisen lapsen kanssa – osin mutta vähiin jää arjessa yhä. Pienet harrastuskuskausajatkin voi olla arjen luksusta. Huone- ja nukkumisjärjestelyt hakevat muotoa joka palvelisi iltaisin kaikkia.
8. 1pv/vko etätyösopimuksen teko (kehityskeskustelu edessä) – oi kyllä. Vaikuttaa merkittävästi työmotivaatioon ja työssäjaksamiseen.
9. Siivouksen pilkkominen pieniin päivittäisiin osiin. – Ei, mutta näköjään rimaa voi laskea edelleen ja oppia sietämään sotkua paremmin.
10. Painonpudotus – njäh, ehdin vatkata itseäni salilla sitten joskus, vähemmän kiireisessä elämänvaiheessa. Kuten kuopus sanoi reidestäni, ”äidin ihana pehmuli” 😆
Että ei mikään massiivinen success, mutta babysteps ja lasten kasvaminen helpottaa joitain asioita ihan itsestään.
krista
1.2.2019 at 22:52No hei kyllähän tuossa on monta juttua, jotka kuulostaa just hyvältä! Tulkinnasta riippuen noin puolet on toteutunut suoraan tai jollain variaatiolla, hyvähän se on! Jos vaikka ajattelee, että viisi hyvinvointia lisäävää enemmän kuin 10 kk sitten, niin sehän ON ihan success! Ulkoilua, enemmän parisuhdeaikaa ja etätyöpäivä! Ja hei erityisonnittelut etätyösopparista, mahtavaa että onnistui! Mulla kans aikoinaan ”palkkatyöelämässä ollessa” ihan merkittävästi parantui työmotivaatio ja jaksaminen, kun aloin pitää säännöllisiä etäpäiviä.
Eveliina
2.2.2019 at 08:54Luin tän postauksen vauvaa (epätoivoisesti) päikkäreille nukuttaessa, koiran vauhkotessa vieressä, itse kuolemanväsyneenä ja kuormittuneena – Ja heti vähän helpotti! Kiitos kirjoituksesta ja haasteesta. Pää ja kroppa (vauvavuosi)kohmelossa on joskus vähän vaikea etsiä ja löytää niitä positiivisia juttuja arjessa, mut onhan niitä: 1) Vaikka päikkärinukutus eilen olikin mitä infernaalisinta settiä taas hetkeen niin voi mikä kaunis ihana hymy mua tervehti unien jälkeen ❤️ Ja vaikka ulkona olikin niin pirun kylmä eilen (-20 hrrr), ja vauva piti nukuttaa siksi sisällä vähän huonolla menestyksellä niin miten ihana pakkastalvi meillä onkaan (vaikka en noin yleisesti ottaen ole lumen ystävä niin kyllä tämä silti loskapaskan voittaa). Vaikka arki on melkosta sähellystä vauvan kanssa eikä sitä omaa aikaa juuri ole niin on tuo pieni sähikäinen vaa niin ihana! Ja sit kun sitä omaa aikaa saa esim. kahvikupillisen verran niin siitä osaa nauttia!
Kiitos Krista positiivisesta blogista, tästä saa virtaa niihin hetkiin kun meinaa joskus usko loppua tän sirkuksen keskellä. Oon myös miettinyt viime aikoina paljon äitien vertaistukea, se kun monelle tuntuu merkitsevän sitä että yhessä muiden äitien kanssa jankutetaan miten perseestä vauvavuosi on tai haukutaan miten puolisot ei tee mitään – Ite ku kuulisin ja lukisin paljon mielummin niistä hyvistä puolista ja valonpilkahduksista lapsiarjessa. (Mulla toki on hyvä tilanne et puolison kanssa pyöritetään arkea kimpassa ja hommat toimii, enkä siis koe tarvetta kauheesti valittaa.) Niin täs kohtaa sun blogi on kyl ihan timanttia, vaikka ois joskus raskasta niin osaat jotenkin nähä ne rusinat pullassa ja keskittyä niihin 😊
Sori eksyin vähän? aiheesta mut ihana postaus ja todellakin osallistun haasteeseen😊 Hyvää talven jatkoa sinne Espanjaan 😊
krista
2.2.2019 at 13:03Voi mikä ihana viesti täällä oli odottamassa lauantaiaamuna, kun heräsin! Luin tän sängyssä vielä, muun perheen puuhastelut ja leikit kuuluivat toisesta huoneesta – ja ai että tuli hyvä mieli heti herätessä, kiitos siis myös sinulle! <3 <3 <3
-
Joskus mä oon ajatellut, että meidän elämä näin isompien lasten kanssa nykyisin on varmaan "liian helppoa" vertaistueksi vaikka just vauva-aikaan ja valvomiseen. Ainakin itsestä joskus valvomisten aikaan tuntui ihan valovuoden päässä olevalta vaikka "tavalliset lifestyleblogit". Mutta sit taas pidempi aikaväli ehkä laittaa just asiat skaalaan - ja ehkä hyvässä tapauksessa tuo myös sitä perinteistä viestiä, että "se helpottaa". Ja toivottavasti just auttaa löytämään ihania hetkiä siitä väsymyksestäkin, koska näin jälkikäteen ajateltuna, kun isot lapset leikki barbeilla yksisarvishatut päällä tuossa lattialla... ja sit ajattelee heitä pieninä vauvoina <3 <3 <3 Tämä hetki on IHANA ja samoin nuo lapset, mutta ai jos saisin palata kahdeksi minuutiksi sen pienen vauvan kanssa näkemään vaikka sen vauvan ensihymyn... oih, vauvanostalgiaa <3 Kyllä ne oli niin kultaisia hetkiä <3 Vaikka toki ovat nämäkin!
-
Oot muuten ihan 100 % oikeassa tuossa, että mitä se vertaisutuki monesti on tai voi olla! On varmasti terapeuttista puida niitä huonoja juttuja ja huomata, että samoja vaikeuksia on muillakin (ja niistä päästään yli). Mutta toisaalta jos keskittää aina ajatukset niihin vaikeuksiin, niin näkeekö sitten varmasti (ja keskittyy niihin) myös ne hyvät asiat! Tavallaan kysymys on näkökulmavalinnasta: kummasta antaa itselleen tulla sen päällimmäisen ajatuksen, että millainen päivä oli. Oliko IHAN KARMEA PÄIVÄ vai paistoiko pesemättömien ikkunoiden takaa (muistelen nyt meidän puutaloa) talviaurinko, antoiko puoliso yllättävän suukon joka tuntui kivalta, ja maistuiko kylmä kahvi kupissa yllättävän hyvältä <3
-
Kiitos sinulle viestistäsi! <3 <3 <3 Ja kaikkea hyvää ja kauniita hetkiä vauvavuoteen - ja jaksamista siihen raskaampaan puoleen. Se on kyllä yhtä aikaa niin raskasta ja niin ihanaa <3
Anna
2.2.2019 at 13:42Ja aina voi palata lukemaan vanhoja postauksia jos kaipaa vertaistukea pienemmän lapsen kanssa ;)
Ps. Inhoan rusinoita pullassa :D
krista
2.2.2019 at 17:29Totta! :)
–
Ps. Niin minäkin, nypin ne aina pois :D
Torey
2.2.2019 at 21:37Mä en kauheasti katsele telkkaria, siis se ei ole meillä päällä 24/7. Eikä lapsetkaan kato enää joka päivä pikku kakkosta, joten joskus tv voi olla suljettuna koko päivän. Mutta, jossain kohtaa klo 21 oli mun tv-hetki alkuviikon. Ja sitä huomasi sen olevan sellanen päivän kiva juttu! Ja muistan tän jo nuoruudesta kun asuin kotona ja äidin & siskon kanssa ootettiin esim. syksyllä tiettyjä ohjelmia alkavaksi. Ne oli niitä arjen JES juttuja. :)
Kun se voi samalla tavalla olla Pilates-tunti tiistaisin tai tv-ohjelma torstaisin jne. Pieniä juttuja joita odottaa ja joista nauttii! :)
https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/01/31/jonkin-luomista/
Tia
5.2.2019 at 22:36Mä kirjottelin tammikuun ajan joka päiväs ylös asian tai joskus montakin mikä oli ollut kiva/positiivinen juttu sen päivän aikana, tuli pysähdyttyä aina hetkeksi miettimään miten kivaa elämä on 😊