Tämähän uhkaa mennä ihan säästöblogiksi koko blogi! Mutta niinhän se kai menee, että siitä puhe mistä puute (haha rahasta?), tai ehkä pikemminkin siitä puhe, mikä on itsellä elämässä mielen päällä. Ja nyt tämä keskisuuri pihistely on – eikä vähiten esimerkiksi siksi, että ensi kesän reilausreissuun jäisi sopivasti matkabudjettia.
Laskin siis kuukausi sitten meidän 5-henkisen perheen koko kulutuksen tammikussa. Ja kauhistuin! Se oli reilusti enemmän kuin tulot eli puskuria syötiin ja vahvasti: tammikuussa meidän perheen kulutus oli 5578 euroa, uijuijuijui!
Eilen illalla tein sitten helmikuulta vastaavan laskelman, ja sain vähän huokaistua. Ja todettua, että kyllä se vaan niin on, että se kuukausittainen vaihtelu on suurta. Tältä näytti meidän helmikuu! (vs. tammikuu)

Ruokakauppaan meillä kului helmikuussa 909 euroa. Tammikuussa kului 1191 euroa. Nooh, olihan helmikuu tietysti lyhyempikin. Tässä ei vielä oikein ehditty skarpata, mutta uskon, että tässä olisi ehkä satasen verran säästönvaraa i han sillä, että keskittäisi ostoksia isompiin (ja edullisempiin) kauppoihin. Tämä olisi sellaista ”järkevää säästöä” eli tavallaan ei tarvitsisi tinkiä mistään, mutta tekisi vaan ostokset suunnitelmallisemmin. Helmikuussa ei vielä ehditty saada rutiinia tähän, toivottavasti vähitellen sellainen alkaisi syntyä!
Kuukausittain toistuvien laskujen summa oli helmikuussa 458 euroa. Tammikuussa se oli 522 euroa. Tässä joukossa on mm. kaikkien puhelimet, netti, äänikirja- ja suoratoistopalvelut, hyväntekeväisyyslahjoitukset, blogin kulut, kodin ulkopuolinen varasto ja kodin hälytysjärjestelmän maksu. Säästö tuli siitä, että viime selvityksessä kävi ilmi, että meiltä on veloitettu vahingossa nettimaksu tuplana! Siitä tulee kompensaatio, eli tässä kuussa ei tarvinnut maksaa nettiä ollenkaan. Olipa siis tosi hyvä, että tällainen menotsekkaus tehtiin, ei me tuota muuten oltaisi huomattu!
Tätä lokeroa haluaisin myös vielä skarapata, eli ainakin puhelinliittymät voisi tarkistaa, että saisiko jostain edullisemmalla vastaavaa! Äänikirja- ja suoratoistopalvelua voisi välillä vähän tauottaa.
Vakuutuksista ei tullut helmikuulle ollenkaan laskua. Tammikuussa niitä maksettiinkin paljon, eli 1303 euroa.
Ravintola/kahvilamenot olivat helmikuussa 101 euroa. Tammikuussa ne olivat 145 euroa. Molemmissa kuukausissa nämä tulivat Sotkamon-ajomatkan ruokakuluista, eli tammikuussa näkyi joulumatka ja helmikuussa näkyi talviloman matka.

Asumisen menot olivat helmikuussa 1162 euroa, tässä kuussa ei tullut sähkön siirtomaksua maksuun ollenkaan. Tammikuussa summa oli 1401 eli sen siirtomaksun verran isompi.
Muut lainat sama kuin tammikuussa, eli 312 euroa autosta.
Lääke- ja lääkärikulut olivat helmikuussa koholla, 332 euroa. Kiitos vaan, flunssaputki ja mun hammaslääkärikäynnit Yhdestä chat-lääkärinkulusta taisi tulla vakuutuksesta korvaus, eli tuossa saattaa olla satasen verran liikaa nyt, mutta en nyt ollut varma, niin laitoin kulun mukaan – pitäisi tarkistaa. Lisäksi tosi paljon ihmettyttää mun kaksi 63 euron hammaslääkärilaskua, että haha onko se tosiaan noin kallista huvia, täytyy tarkistaa nekin. Mä luulin, että peruskäynti kunnallisella on pari-kolmekymppiä. Tammikuussa tässä lääkkeet/lääkärikategoriassa kului 51 euroa.
Auton latauskuluihin tuli nyt näkyviin vihdoinkin se joulureissu. Eli auton lataukseen meni 156 euroa, siinä oli kotipihan lataukset ja Sotkamon-reissu. Tammikuussa tämä oli vain 12 euroa.
Harrastuksissa riitti maksettavaa helmikuullekin: lapsen harrastuksen kausierä- ja kisamaksuja 237 euroa. Tammikuussa oli toisen lapsen ja äidin maksuja 490 euron verran.
Tavaraostoksissa näkyi viivellä lapsen Vinted-ostetut talvikengät 17 euron verran. Tammikuussa näkyi vielä joululahjakuluja (Vintedistä nekin) 34 euroa.
Muut-luokassa oli tällä kertaa palvelumaksut, pyörän huollon toinen erä sekä passin uusimisen kustannuksia, yhteensä 109 euroa. Viimeksi tämä luokka oli 114 euroa.

Siinäpä helmikuun kulut siis: yhteensä viisihenkiseltä perheeltä – rummunpäristystä – 3800 euroa. Tähän voi olla jo ihan tyytyväinen, vaikka tässäkin nipistettävää olisi vähän tuolla ruokakulupuolella ja vaikka just puhelinkuluja vertailemalla.
Paljon rahaa on toki tämäkin, mutta onneksi ihan eri luokkaa kuin tammikuu!
Hitsi että voi olla jotenkin innostavaa tämä kulujen seuranta: tulee sellainen olo, että hahaa, mistäs nyt vielä saisi vähän nipistettyä. Kaikesta sitä saakin itselleen harrastuksen tehtyä, hahaa!
12
No Comments