Ystävä heitti Facebookissa ihan pöy-ris-tyt-tä-vän idean: hei mitäs jos lähdettäisiin Tavastialle Von Hertzen Brothersia katsomaan?
Mi-mi-mi-mitä, mi-mi-mi-minä?
(tähän kohtaan sellainen ”elämä ennen lapsia välähtää filminauhana silmieni edessä”)
Voisinko minä todella tehdä niin? Joo joo joo, mä tiedän ihan hyvin, että isolle osalle äideistä tuo ei olisi juttu eikä mikään. Mutta mulle on. Silvan syntymän jälkeen kävin kyllä pari kertaa iltamenoissa (lue: yli puolenyön kestävissä), mutta eka kertaa vasta Silvan ollessa yli 1-vuotias. Ja Seelan maailmaantulon jälkeen en ole käynyt kertaakaan. Tai siis olen ollut useammankin kerran tyyliin tanssinäytöksessä niin, että olen ollut kotona vasta kympin aikoihin – Joel on vaan viivyttänyt nukkumaanmenoaikaa silloin.
Mutta tämä olisi sellainen ”aion mennä ulos rokkikeikalle” -iltameno eli jollain tavalla eri juttu kuin vaikka tuollainen tanssinäytös. JA tässä tapauksessa myös Seelan nukkumaanmenon pitäisi tapahtua ilman minua.
Naurakaa vaan, mutta tämä on mulle suuri kynnys. Samoin tietysti Seelalle, jonka pitäisi nukahtaa ilman rintamaitotarjoilua.
Joel kannusti, että lähde ihmeessä.
”I would be getting drunk also?”
”YES YOU WOULD.”
”…kunhan et sitten jatkoille lähde jonkun pitkätukan kanssa.”
”Instagramista sä voit sitten seurata lapsia nukuttaessa mun illan kulkua – että hei kuka toi bändijätkä on tuossa känniselfiessä mukana.”
”Here are my boobs in the backstage!”
lähde tuntematon kiertävä nettikuva – kertokaa, jos tiedätte piirtäjän, niin linkkaan oikein!
En ole vielä vastannut ystävälle. Apua. Saatan ehkä lähteä. Jännittää jo nyt. Iik.
Iitanen
17.3.2015 at 14:36Go Krista!!!
Kristaliina
17.3.2015 at 14:48Jännittää ja kutkuttaa yhtä aikaa! :)
Sanmakko (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 14:37Keikathan alkaa nykyään Tavastialla melko aikaisin – anna palaa!
Kristaliina
17.3.2015 at 14:40Mä just tsekkasin, että ysiltä jo alkais!
murina
17.3.2015 at 14:38Hui, että pitäis antaa jonkun muun nukuttaa VAUVA, mä niin ymmärrän ton tuskan… Kummankaan lapsen kanssa en edes harkinnut iltamenoja ennenkun imetys oli lopetettu kokonaan (molempien kanssa siis noin vuoden nyhjäsin kotona ja teeskentelin etten huomannut jos joku pyysi lähtemään johonkin…).
…Mutta sitten toisaalta tuolta rivien välistä ois ehkä luettavissa, että sun tekis mieli lähteä ;)
Kristaliina
17.3.2015 at 14:45Mulle noi Hertzenit ovat antaneet joskus aikoinaan akuuteimmat kananlihallenostattamis-livekokemukset suomalaisista bändeistä; ja just tän saman ystävän kanssa, jonka kanssa nyt lähtisin… Eli joo tekisi mieli ja sit ei ja sit joo ja sit ei ja sit joo ja sit ei ja sit joo ja sit ei ja sit joo :D Kysymys kuuluu lähinnä, että nauttisinko siellä olosta vai olisinko vaan ahdistunut – se mun pitäisi nyt itsestäni jotenkin ulos tutkailla. Koska ”väkisinlähteminen” ei kuitenkaan olisi iltaitkujen arvoista; kyllä mä tietysti ehdin ulkomenoihin imetysajan jälkeenkin…. Vaikeaa!
Ja tää vaatisi ihan käytännön juttuja myös, eli pitäisi yrittää kokeilla vaikka pullomaitoa ehkä ennen…
Päähenkilö
17.3.2015 at 14:38Mulla on ollut sellainen linja, että yritän käydä ulkona aika säännöllisesti. Ihan vaan siks, ettei kävis niin kuin tossa kuvassa. :-D
Kristaliina
17.3.2015 at 14:40Niin-PÄ. Tässä on nyt akuutti riski ilmassa :D
Päähenkilö
17.3.2015 at 14:42Anna mennä vaan. :-)
Kristaliina
17.3.2015 at 14:48IIK! :D
Vierailija (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 14:43Siis eikö Seela ole mennyt koskaan nukkumaan ilman sua? En halua kritisoida mutta onhan tuo nyt ihan hullua. Ei siis väärin tms mutta en vaan käsitä. Eikö Joelille ole kertaakaan tullut oloa että se ei osaa, ei riitä? Ja siis mikä tässä on se juttu mitä jännität, epäröit, pelkäät? Anteeks mutta en tajua tästä yhtään mitään, jos ja kun lapsi on siis melkein vuoden. Ja onko siis myös niin ettei kumpikaan lapsista ole ollut esim yökylässä kavereiden/kummien/isovanhempien luona?
Kristaliina
17.3.2015 at 14:48Ei ole mennyt iltaunille ilman minua. Eikä se mun mielestä ole yhtään hullua :) Eikä se liity Joelin osaamiseen millään tavalla, mun mielestä siis :)
Kumpikaan ei ole ollut koskaan yökylässä. Silva ois voinut jo hyvin olla mummilassa ja siitä on ollut usein puhetta, mutta aikataulut eivät ole menneet koskaan kohdilleen. Mutta luultavasti menee ihan lähiaikoina – ja se on mun mielestä tosi kiva juttu. Osaa jo itse sanoa, että haluaako mennä (haluaa) ja niin edelleen :)
Mutta joo, me ollaan tosiaan oltu vähän (paljon) nössöjä näissä yöhommissa, tiedän ihan hyvin, että varmaan isoin osa yökyläilyttää paljon aikaisemmin.
Emmi Nuorgam
17.3.2015 at 14:49En halua kritisoida, mutta.
En ole rasisti, mutta.
En vihaa naisia, mutta.
En haluaisi olla ilkeä, mutta.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 17:08En tarkoittanut kommenttiani noin. Vaan just siten että en halua kritisoida vaan ihmetellä. Ilmaisin sen kökösti.
Ja ihmettelykin oli sen takia että omassa perheessä ollaan toimittu niin eri tavalla, vauva oli 1 kk iässä pari tuntia mummilla hoidossa, puolen vuoden iässä meni koko iltakin tosi hyvin, ja siinä välissä oli ollut jo monta iltaa niin että itse olin itse ulkona yli puolenyön kun vauva isän kanssa. Koin sen tosi tärkeäksi että vauva kokee olonsa turvalliseksi muutenkin kuin minun kanssani, ja tajuaa että meidän perheen elämässä on paljon turvallisia, rakastavia ja huolehtivia aikuisia. Eikä vauva sitten koskaan tilanteita vieroksunutkaan. Yökylään en minäkään alle vuoden ikäistä laittanut.
Eli mua ihan aidosti kiinnostaa että mitkä jutut tämmöisessä on taustalla. Ja okei, ehkä se musta on hullua että vanhemmat eivät ole kolmeen vuoteen viettäneet kokonaista vuorokautta kahdestaan. Se ei tarkoita että paheksuisin sitä vaan en vaan tajua miten on pää ja suhde kestänyt ilman.
Kristaliina
17.3.2015 at 17:17Hei ja mun täytyy vielä lisätä (vaikka ei varmasti ollutkaan epäselvää), että kyllä meidän jälkikasvukin hoidossa on tietysti ollut, molemmilla mummeilla. Muutaman kuukauden ikäisenä eka kertaa lyhyitä aikoja. Ei vaan koskaan yötä, mutta päiväsaikaan kyllä :) Ja myös Joel on tietty ollut lasten kanssa niin, että mä oon ollut 8 tuntiakin poissa (vaikka imetän) – mutta se nyt ei edes ole mallia ”hoidossa” vaan omalla isällään, ja se on meidän perheessämme ihan perus :)
Emmi Nuorgam
17.3.2015 at 21:00Niin, asioita voi ilmaista tosi monella eri tavalla. Musta tuolloisessa ”hulluttelussa” ei vaan ole mitään kovin rakentavaa, päinvastoin sillä asetetaan toisille paineita ja väheksytään muiden valintoja, varsinkin kun ne on erilaisia kuin itsellä.
Mieto tilalle vaikka jokin seuraavista lauseista:
”Musta on tosi hullua, että ette nuku perhepedissä.”
”Musta on tosi hullua, että et imetä.”
”Musta on tosi hullua, että teillä on äiti hoitovapaalla.”
Jne. Saat ehkä mun ajatuksesta kiinni? :)
Ja siis ajattelen näin, vaikka itse olen ollut viihteellä eka kertaa pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen, meidän lapset on kokeneita yökyläilijöitä, oon töissä, en imettänyt, ei nukuta perhepedissä – siis ollaan tehty melkein kaikki valinnat päinvastoin kuin Kristan perhe. Mutta ei se musta silti osoita että meistä jompikumpi olisi hullumpia kuin toiset, meille vaan sopii erilaiset asiat ja tyylit.
Kristaliina
17.3.2015 at 21:43…ja samoin: vaikka me tosiaan ollaan tehty moni asia ihan eri tavalla, mulla on ainakin sellainen fiilis, että ei olla ikinä jääty vääntämään, että mikä on ”oikein”. Tai parempaa-vanhemmuutta-whatsoever. Saatikka että joku ratkaisu olisi ”hullua”. Ei ole. Fiksuja ihmisiä kun oletusarvoisesti ollaan, niin luotetaan siihen, että hyvin menee niin muilla kuin meillä, kun toimi niin kuin omalle perheelle parhaaksi kokee!
(kännykkäkommentointi ja levottomasti pyörivät lapset, sori!)
Vierailija (Ei varmistettu)
18.3.2015 at 10:45Juuri näin! Eikö tärkeintä ole se, että perheenjäsenillä on hyvä olla ja ollaan itse tyytyväisiä omiin ratkaisuihin. Ja se, että jännittää ja pohtii uusia juttuja, ei tarkoita, että olisi tyytymätön tekemiinsä ratkaisuihin.
Meillä on tehty hyvin paljon samanlaisia ratkaisuja ja juttuja kuin teidän perheessä. Ekan lapsen kanssa koin vielä ulkoista painetta ja jopa häpeää siitä kun en ollut yötä pois lapsen luota hänen ollessaan pieni. Mutta kun ei mulla ollut mitään tarvetta tai halua. Olisin vaan saanut itselleni tosi kurjan olon, jos olisin tehnyt vastoin omia fiiliksiä. Seuraavien lasten kanssa en ole ottanut enää mitään paineita ulkopuolelta. Tiedän jo, että meillä homma toimii näin ja olemme näin onnellisia.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 22:16Mä olen myös kokenut tärkeäksi, että lapset kokevat olonsa turvalliseksi muutoinkin kuin vanhempien kanssa. Kuitenkin koska pullo ei ole kelvannut ja olen täysimettänyt 6kk ja osittaisimettänyt seuraavat 6kk, käytännössä nuo ekat yökyläilyt ovat toteutuneet runsaan vuoden iässä. Käytännössä kyläilyt ovat poikkeuksetta olleet äitini luona, parivuotiaasta alkaen lapset ovat pyytäneet päästä mummolaan yökylään ja menneet riemusta kiljuen kun pyyntö on tullut sieltä pain.
Jotenkin tuo turvallisuudenkokemus on ollut minulle tärkeä ehkä siksi, että mies tekee reissuhommia ja olen paljon keskenään lasten kanssa. Jos minulle sattuisi jotain tai sairastuisin vaikka vain lyhytaikaisestikin niin, että en voisi lapsia hoitaa, en haluaisi, että ensimmäinen kyläily tulee pakosta tuollaisessa tilanteessa joka jo muutenkin järkyttää lapsia. Samoin lapset ovat yökyläilleet pikkusisarustensa syntyessä – onneksi mielellään. Suurempaa hinkua minulla ei kuitenkaan ole ollut yörientoihin enkä omien menojen vuoksi ole missään ollutkaan vauvavuotena. Tuo äkillinen yökyläily on toteutunut jouduttuani kerran umpisuolentulehduksen vuoksi sairaalaan. Synnytysreissut ovat hoituneet nopeasti: ekasta olin laitoksella 3 yötä, toisesta kaksi, kolmannesta vain yhden. Ja silloin toki lapset ovat olleet isänsä kanssa heti kun hän on sairaalasta kotiin ehtinyt.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 15:09Mä oon samanlainen nössö :) tiedän et monille on helpompaa irrottautua siitä vauvasta ja ottaa omaa aikaa mut musta se ei vaan oo tuntunut hyvältä. Vauvakin on ollu vähän hankala ja itkuinen nukutettava koko ikänsä, et siinäkin tietty syynsä. Tiedän ettei vauva siitä varmasti ois millään kun isänsä hoidossa olis mutta omaa fiilistä pitää musta kuunnella myös eikä väkisin mennä vaan sen takia että muut kummeksuu.
Paras kommentti oli (lapsettomalta) siskoltani: miten te ette ole vieroittaneet sitä vauvaa äidistä? No tota sellasta ei kyl oikein suositella nykyisin :)
Kristaliina
17.3.2015 at 15:14Joo mä en usko, että ”väkisinlähtö” on millään tavalla järkevää. Jos haluaa mennä, niin menee (ja jos on siihen mahdollisuus). Jos ei halua mennä, niin ei mene. Eli just omaa fiilistä kuunnellen. Mä en usko, että kumpikaan on ”yleisesti oikeampaa” millään tavalla, vaan se riippuu kaikesta. Tilanteesta. Fiiliksestä.
Hihi mun fiilis on ollut se ”ei mennä” tähän asti, mutta nyt iski tällainen poikkeuksellinen lähtökutkutus, voi iiiiiik.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 20:58Täällä kanssa nössö ilmottautuu ;) Esikoinen oli reilu kolme kun oltiin ekaa kertaa yötä erossa. Mä olin työpaikan kanssa laivalla – mikä vapaus!
Kuopus lähenee kahta ja vielä ei ole yöeron aika. Imetän vielä.
En ole kokenut ahdistavaksi tai kaivannut menoja. Meillä onkin tosin niin huippu naapurit, että hauskoja illanviettoja voi järkkää itkuhälyttimen kantamallakin.
LauraEm.
18.3.2015 at 10:59Mä taas en aina uskalla luottaa siihen fiilikseenkään, koska se on niin hetkessä kiinni. Joskus on ollut kausia, jolloin tuntuu ettei edes halua lähtee mihinkään, haluaa vaan olla kotona pussailemassa vauvaa ja suunnilleen sulkee kaikki noi (ilta)jutut pois koko maailmasta. Ja sit myöhemmin oon havahtunut että kaikki minuus on mennyt vaan vauvaan/lapseen, en oo edes ajatellut muuta kun lasta, pää räjähtää, ahdistaa. Vaikka kuinka on tuntunut siltä, että just tässä haluankin olla :/ sen takia mä joskus oon lähtenyt vaikka ei niin huvittaiskaan, ihan että on edes jotain muuta. Jos lähdettyäkin tuntuu kuitenkin pahalta, tuun takasin :) ei se niin katastrofi kuitenkaan oo kokeilla, että kaipaako joku alitajunta oikeesti pientä tuuletusta, vaikka ei tietoisesti mitään kaipaiskaan :)
Vierailija (Ei varmistettu)
18.3.2015 at 12:38Mulle se oma ei koskaan ole ollut baarit tai keikat, tai muut iltamenot. Olen kotihiiri. Joten ”uhraus” ei ole siinä mielessäkään kova. Kun lapsia oli vain yksi, ja hän meni isovanhemmilleen yökylään, me vanhemmat vaan oltiin. Syötiin hyvin, ja nukuttiin pitkään ja keskeyttämättä.
Laurakaisa (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 15:07En minäkään halua kritisoida, MUTTA! ;)
Omasta näkökulmasta taas on ihan hullua, että jonkun mielestä on hullua, ettei alle vuoden ikäinen lapsi ole mennyt nukkumaan ilman äitiä (=tissiä) ja että pienet eivät ole olleet kertaakaan yökylässä. Tähän taas voi joku toinen kommentoida vaikka mitä, muttalla varustettuna :) Mutta on paljon, paljon sellaisia perheitä, joissa näin on asia. Eikä isät ole tumpeloita, eikä äidit jännitä, epäröi eikä pelkää yhtään sen enempää kuin muutkaan äidit.
Ei meidänkään lapset olleet, menneet nukkumaan eikä yökylässä. Ja nyt kun ne on vähän isompia, ne on menneet nukkumaan ilman äitiä ja tissiä ja olleet mummoloissa yökylässä. Kyl sitä kato kerkiää. Ja joku kasvatusgurukin on joskus jossain sanonut, että pienen lapsen kyky olla siellä yökylässä on yhtä kuin yö per ikävuosi. Alle vuoden ikäisellä se on sen opin mukaan nolla. Ja joku toinen taas voi olla tuosta ihan jotain muuta mieltä, eikä sekään ole hullua.
Minä kommentoisin tähän että älä mene jos tuntuu siltä että pitäisi mennä ”ettei muut naura”, no ei nyt ihan aikuisten oikeesti mutta vähän kuitenkin. Ei o pakko jos ei tunnu siltä. Pus.
Marsikka
17.3.2015 at 15:21Jaan niin tämän jännäysfiiliksen! Meidänkin vauva (11 kk:tta) nukahtaa yöunille rinnalla ja siinä ois kyllä aika paljon järjestelyä, jos johonkin yömenoon lähtisin. Vielä ei ole ollut suurempaa hinkua kuitenkaan. Jos menisin johonkin, luultavasti vaan venytettäisiin vauvan nukkumaanmenoaikaa. Alkoholia ei varmaan juurikaan tulisi otettua koska haluaisin olla heti vauvan käytettävissä kun palaan.
Jos päätät lähteä niin uskon että hyvin se sujuu! :) Tosin kuten itse kommenttiosiossa mainitsitkin niin täytyy olla aika varma lähtiessä että nauttii, ettei koko ilta sitten mene vaan hermoillessa.
katiaviron (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 15:23Joskus samanlaisessa tilanteessa vuosia sitten ajattelin: ”mikä olisi pahinta mitä kotona voisi tapahtua jos menen?” ja ”mikä olisi parasta/hienointa mitä voin kokea sen vuoksi että menisin?”.
Ja sitten vaan päätin. (En kyllä muista mitä!!!)
Miii (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 15:57Jos suinkin vaan mieli tekee lähteä ni ei muuta kun siideriä kylmään ja keikkavaatteet päälle :)
Mä olin jo ennen lapsen syntymää päättänyt että aion käydä keikoilla ja lasta opetettiinkin myös pulloon (myös siksi että isäkin sai hoitaa yöruokailuja).
Ekan kerran hoidossa tuo olikin jo reilun kolmen kuukauden iässä yhden yön. Sillon se tuntui oikeelta ja kaikki meni hyvin. Nyt kun toinen syntyy niin voi olla että ihan niin aikaisin ei raaski mummolaan antaa.
Eikä tääkään juttu nyt siis niin yksiselitteinen ollu et mamma tahtoo vaan bailaa. Nyt on yritys vielä enemmän koittaa saada imetys toimimaan yms.
Että jokaisella omat tapansa ja tyylinsä ja se tyyli voi vaihdella lastenkin välillä. Mukavaa iltaa jos päätät lähteä :)
kukahäh (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 16:45Jotenkin nyt tässä tuli sellainen aatos, että jälleen meillä on tässä kysymys johon ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa vastausta. Eli jos tekee mieli mennä, mene ja jos taas ei tee mieli mennä, niin älä mene. Kummassakaan tapauksessa ei varmastikaan seuraa lopputuloksena kenellekään maailmanloppua, pilalle mennyttä elämää, äiti mut julmasti hylkäsi ja siksi minust tuli narkkari -elämää tai mitään muutakaan vastaavaa. Ehkä ainoa seuraukset on a) kaamea kankkunen tai/ja vitsit mikä hauska ilta ja uutta energiaa lasten kanssa oloon (jos siis päätät lähteä) tai b) morkkis siitä että miksi en lähteny, olisi sittenkin pitänyt lähteä jne. harmittelumantra tai/ja vitsit että olen hyvä äiti ja pysyn lasteni luona vaikka mikä olisi eli ns. hyvä äiti-high (jos päätät olla lähtemättä). Onko tässä siis ainoa oikea vastaus se, että oikeaa vastausta siitä mitä tehdä ei kertakaikkiaan ole. Olet hyvä äiti, päätit kummin vain! (ja lapset varmasti pärjää ja pysyy onnellisina eivätkä joudu tilittämään aikuisena terapiassa hylkäämiskokemuksiaan)
Kristaliina
17.3.2015 at 16:51Juuri näin :) Sit vielä pitäisi yrittää etukäteen tietää, että mikä on todennäköisin tapahtumaskenaario… Ehkä jotenkin kallistun sellaiseen, että jos en lähde, jään harmittelemaan asiaa enkä tiedä, olisiko ollut hauskaa vai ei. Jos lähden ja kaipaan vaan kotiin, ainakin sitten tiedän, että vielä ei ollut oikea aika tälle enkä turhaan vähään aikaa haikaile sellaista, jota… …en edes tässä elämänvaiheessa ehkä halua :)
Eli siis fiilispohjapäätös tän täytyy olla. Oon siis kyllä kallistumassa sille, että lähden :) Onneksi muuten ystävä on niin läheinen, että ymmärtää nää mun oman pään sisäiset ristipaineet ja jos mä oon vähän kummallinen :)
Sus-anna (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 17:54Menet keikalle,ja jos paikan päällä, keikkaa enemmän, mietityttää miten kotona menee ja olo on tukehduttava, lähdet kotiin (varaa taksiraha, matka on lyhyt). Jos musa ja fiilis vie, tanssit, notkut, hymyilet ja nautit tilanteesta. Ja pussailet lapsia sitten seuraavana päivänä. Lapsilla mitään hätää kotona ole, niillä on siellä niille maailman paras faija joka handlaa tilanteen. Eikös?!
Kristaliina
17.3.2015 at 18:04Oh. Kiitos ♡ Kyllä!
Mammara
17.3.2015 at 21:07Niinpä, hyvin tuumattu! Mun sisko lohdutti mua kun ekan kerran jätettiin esikoinen yökylään niille, että menemme ja jos kesken juhlien iskee suuri ikävä, me päästään aina taksilla vartissa siskolle, takaisin lapsen luo. Se helpotti ja uskalsin lähteä hyvillä mielin! :)
Kauppaneuvoksen Rouva
17.3.2015 at 19:40Oma lapseni on ollut ihan pienestä asti tosi hyvä nukahtamaan, nukahtanut myös illalla niin isänsä kuin minunkin kanssa. On huolinut aina maidon myös pullosta vaikka täysimetin 5,5kk ja osaimetin 8kk asti. On ollut aina tosi rohkea ja sosiaalinen, eikä ole juurikaan vierastanut ketään.
Jätin ensimmäistä kertaa lapsen muutamaksi tunniksi hoitoon puoli vuotiaana, alle vuoden ikäisenä näitä parin-kolmen tunnin hoitokertoja tuli yhteensä ehkä 5 kpl. Minä en ole halunnut olla erossa lapsesta ellei ole ollut jotain välttämätöntä, ja minä en halunnut olla lapsesta erossa yötä, ensimmäsitä kertaa olin yötä pois kun lapsi oli n. 2-vuotias. Muutamassa iltariennossa olen ollut niin että lapsi on isänsä kanssa -nämäkin lähinnä ympäristön painostukseen taipuneena, mutta täytyy tunnustaa että yhdestäkään kerrasta en varsinaisesti nauttinut ensimmäisen vuoden aikana. En ole kokenut jääneeni mistään paitsi, ja parisuhdettamme olemme pystyneet hoitamaan perheen ohessa niin että selviämme pikkulapsivaiheen yli. Minunkin menemisiäni(=menemättömyyttäni) välillä kauhistellaan, mutta en ymmärrä, että kun viimein olen toivomani lapsen elämääni saanut, miksi pitäisi olla kauhee kiire haluta pois jatkuvasti?
Lisättäköön vielä että on aivan ok, jos äiti haluaa/kaipaa/tarvitsee omaa aikaa ja omia menoja, mutta miksi kaikkien pitäisi haluta niin paljon että sitten sitä kauhistellaan!?
Kristaliina
17.3.2015 at 20:02Joo ja mulla oikeastaan se bileinto lopahti jo pari vuotta ennen lapsia, eli se, että en ole baareillut lasten tultua, johtuu oikeastaan siitä, että en ole oikeastaan edes halunnut tehdä niin :) Oma aika on kyllä ollut mulle tärkeää; sitä olen saanut esimerkiksi tanssitunneilla. Eli kyllä mä olen mielestäni mennyt aika paljonkin myös lasten jälkeen – en vaan yöaikaan, vaan olen kreisibailaamiseni tanssinut peilisalissa jumppavaatteissa :)
Eli olisin mä bilettänyt, jos oisin halunnut :) Mulla on ollut ihan sama kuin sulla: vaikka Silvan jälkeen iltariennoissa muutaman kerran kävin, ei se vaan jotenkin… …maistunut. Halusin vaan kotiin :)
Jä mäkään en siis mitenkään pidä hyvän äidin mittarina iltamenoa tai -menottomuutta. Tärkeää on huolehtia omasta jaksamisestaan, sillä itselle sopivimmalla tavalla :)
kao kao
17.3.2015 at 21:18Kannattaisin keikkaa, varsinkin kun on Von Herzen Brothers kyseessä :) Mut musta on myös suloista tuo että pohdit että voisiko sitä ihan oikeasti mennä, siis oikeesti. Komppaan tuolla ylempänä taksia ehdottaneita. Pääseehän sieltä sitten tarvittaessa kotiin.
Oisko teillä muuten ketään kolmatta keikalle, et jos sä olisit ihan et ei pysty, niin kaveri ei jäis yksin keikalle?
Sumonen (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 22:32Meidän toinen lapsi ei millään suostunut juomaan maitoaan pullosta, ei millään. Joten olin kiinni hänessä ja hän minussa ensimmäisen vuoden ja vähän päällekin…se on kuitenkin tosi lyhyt aika aikuisen ihmisen elämästä. En yhtään harmittele niitä iltoja ku istuttiin sylikkäin kiikkustuolissa. Ihania iltoja. Bailata ennättää ja on ennättäny ennen lapsia. Sympatiat sinne. Tiedän miltä tuntuu ku haluais, muttei toisaalta haluais. Pystyis, muttei toisaalta pysty.
Pire (Ei varmistettu)
17.3.2015 at 22:39Mene Krista mene! Edusta kaikkia meitä ”nyhverö” äitejä, jotka velloo samanlaisissa epävarmuuden syövereissä ja ole kannustava esimerkki sille, että ”lapsi on edelleen elossa vaikka äiti olikin illan poissa” :D
Samoissa fiiliksissä pyörin itsekin. Meillä olisi miehen kanssa ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen mahdollisuus lähteä kahdestaan viettämään iltaa. Kaverin häät vielä. Lapsi olisi alkuillan mukana, iltapuuron aikaan olisi tarkoitus viedä mummolaan ja mummon ja papan pitäisi selvitä nukutus hommista. Yöksi sitten tultaisiin takaisin. Jännittää ihan hulluna ja epäilen, että en pysty lainkaan rentoutumaan juhlissa… :P Lapsi ei ole kertaakaan ollut anopin toimesta nukutettavana ja jännitän hulluna miten mummo handlaa tilanteen… Pahimmassa skenaariossa lapsi huutaa äitiä rättipoikkiväsyneenä vielä 10 aikaan illalla… KÄÄÄÄK! En uskalla lähteä! :D :/ :D
Jeba
18.3.2015 at 20:50Hyvä naine! Mitä sää ees miätit tämmösii? Lähre!
anicca (Ei varmistettu)
19.3.2015 at 21:41Mä niin ymmärrän sua<3.
Meillä kumpikin lapsi on nukahtanut tissille iltaisin eikä pulloa oo yritetty tarjota, niin että mäkään en ollut iltariennoissa kummankaan kohdalla varmaan ekana vuonna. En kyllä muista nyt tarkasti, kuopus (nyt 2-vee) tais kyllä olla iisimpi tapaus ja saattoi nukahtaa joskus iltaisin liinaan, niin isikin kelpasi nukuttajaksi. Jostain reilu 1-vuotiaasta on sitten nukahtanut ihan ok sekä isänsä että mun äidin kanssa ihan vaan että makoilee vieressä ja silittelee. Mutta siis joo, itse asiassa meillä molemmat oli todella mussa kiinni just tossa 8-10kk ikäisenä ja silloin tuntui etten varsinkaan halunnut jättää iltanukutusta muiden hommaksi… Tää nyt ihan vaan sellaisena avautumisena, että kivaa kun on muitakin tällaisia ns. nössöjä – välillä on tuntunut että on ihan ufo näiden juttujen kanssa.
(Ja sama noi yökyläilyt, esikko oli ekaa kertaa yökylässä vähän alle 3-veenä, kuopus ei oo vielä koskaan ollut).
Mutta siis silti sanon että mene ihmeessä, kyllä ne pärjää!<3 Ja kotiin pääsee aina jos siltä tuntuu.
Niin ja et nukahtaisko Seelakin vaikka Manducaan illalla (kun päivisin kai nukkuu siinä välillä), niin ei niin kaipaisi tissejä?;)
Annamamma (Ei varmistettu)
20.3.2015 at 14:48Mä ymmärrän täysin!! Lisäksi se, imettääkö äiti vai ei ja nukahtaako lapsi rinnalle vai ei, ei ole mikää mittari siihen onko äiti henkisesti valmis jättämään lasta iltahoitoon: itse en enää imetä, lapsi 9kk hyväksyy kaikessa myös isän, nukahtaa rauhassa itsekseen kahdeksalta iltatoimien jälkeen omaan pinnikseen kun hänet sinne laittaa eikä heräile öisin. Silti vain yhtenä iltana joku muu kuin minä on laittanut hänet nukkumaan! En ole halunnut ja kyennyt vaikka olisin pystynyt :)