Töräytetään se ulos tässä heti alkuun: meillä on 2-vuotias, joka syö tuttia.
Joo joo joo tiedän tiedän ja niin edelleen. Kuvittelen joskus saavani katseita. Ehkä joku ajattelee siitä jotain tai vaikka sanoo herranjestas. Mitä jos tutti vilahtaa jossain blogikuvassa; bongaako joku ja pamauttaa välittömästi valistusluennon kommenttikenttään…? Tiedättehän sen epärationaalisen friikkaustunteen? Sen, kun ihan itse alkaa kiinnittää johonkin asiaan huomiota ja sitten ajatuksissa alkaa kummitella, että mitä kaikki muutkin nyt tästä ajattelevat.
Ja se asia voi olla mikä vaan lapsen tutista taaperoimetyksen (tai imettämättömyyden) kautta omiin vatsamakkaroihin tai hemmeti vie vaikka hiusten katkenneisiin niskahapsuihin.
Vaikka eivät ne muut ajattele. Ja jos ajattelevatkin, sillä ei ole mitään väliä.
Seela voi lopettaa tutin syömisen kahden päivän, kahden viikon tai kahden kuukauden päästä. Me ei tiedetä, eikä se tiedä sitä itsekään. Kukaan ei tiedä. Ei neuvolabrosyyri, ei hammaslääkäri. Mutta kun me bongaamme oikeanlaisen herkkyyskauden, me reagoimme siihen – ja sitten se tutti jätetään pois.
Ehkä jo huomenna tai vaikka ensi kesänä.
Kiva kuva, mutta kappas – mikä siellä suussa olikaan…? Kuva jäi julkaisematta.
Aika monta kasvatuksellista käytännönoppituntia tässä neljän vuoden aikana on tullut käytyä läpi. Ja yksi juttu, jonka nimeen voin vannoa, on se hieman epämääräiseltä kuulostava juttu nimeltään herkkyyskausi.
Usein kuulee niitä sellaisia onnellisia tarinoita; vaikkapa siitä tästä esimerkkinä annetusta tutista, mutta monesta muustakin jutusta. Tarina kuuluu, että ”meillä se tutin jättäminen kävi loppujen lopuksi ihan helposti – vähän sitä kyseltiin ja parina päivänä itkeskeltiin, mutta siihen se sitten jäi”. Kyllä, oi kyllä! Mä lujasti uskon, että just näissä tapauksissa on mahtavasti osuttu juuri siihen herkkyyskauteen.
Ja mistä sen herkkyyskauden sitten tunnistaa? Mä en osaa sanoa; osaako kukaan muu? Mä ajattelen, että sen vaan tuntee. Jonkinlainen vanhemman vaisto. Että tulee olo, että nyt voisi lapsi olla valmis siihen, että tehdään tehdä tämä-ja-tämä juttu. Ehkä siihen voi itsekin vähän virittäytyä; alkaa ikään kuin tietoisesti tarkkailla vaikkapa sitä lapsen tuttisuhdetta. Pohjustaa tulevaa luopumista, tarkkailee reaktioita ja niin edelleen. Tai sitten se voi tapahtua tarkkailemattakin, vähän niin kuin vahingossa ja pelkän näppituntuman varassa – ja edes ajattelematta, että onko se herkkyskautta vai ei. Luonnollisen vaiston varassa.
Mutta että jos siihen omaan aavistukseen tarttuu ja tekee sen just silloin (eikä seuraavalla viikolla), niin sitten se naps vaan sujuukin ihan suht helposti.
Tutti anastettu pois kuvaa varten.
Kalenterista katsomalla sitä oikeaa herkkyyskautta ei kuitenkaan löydä, ja niin tekemällä me itse ainakin ollaan menty useammankin kerran ”harhaan”. Esimerkiksi Silvan osalta juuri tutin poisjättö katsottiin just kalenterista – oli ”pakko” toimia ennen kuin Silva täyttää kaksi ja kuin Seela syntyy ja ettei sitten käy niin, että pieni vauva saa syödä tuttia, mutta isosiskolta se otetaan pois. Ja se oli kamalaa. Se hetki oli kalenterissa oikea, mutta käytännössä vaan niin niin niin väärä.
Ei siitä sen enempää kuin että se oli ihan perseestä.
Nyt jos katsoisimme kalenteria, olisi Seelan aika jättää tutti pois NYT. Kahden vuoden suositusrajapyyki kun ylittyi kaksi viikkoa sitten. Kalenteria kun tässä edelleen katsellaan, niin hei kesällähän olisi sitten hyvä aika alkaa jättää vaippaa pois – eikös niin. Kun voi olla ilman haalareita ja potallemenot on keveissä vaatteissa helppoa, ja matotkin vois sitten ottaa pois…
Mutta mitä jos 2-vuotias juuri nyt on täysin henkisesti riippuvainen tutista, mutta sanoo potalta noustessaan päättäväisesti, että ”ei vaippaa, tyttö haluu omat pikkuhousut”.
Niinpä. Ymmärtänette, mitä tarkoitan.
Kalenteri jorpakkoon. Nyt on herkkyyskausi kuivaksioppimiseen; ei tuttihommiin.
Mä uskon, että suositukset on hyvä tuntea ja on mahtava juttu, että niitä annetaan ja tietoa on saatavilla. Suositukset tietämällä (konkretia) ja lasta kuuntelemalla (tarkempi ajoitus) pääsee varmasti aika pitkälle.
PS. Ha ha, joskus viime talvena itselläni oli samanlainen ”mitä ne nyt ajattelee” -angsti Seelan tuttipullon kanssa. Jätin jonkun kuvan blogissakin julkaisematta, kun pöydällä oli (silloin 1,5-vuotiaalla) tuttipullo, jossa oli vettä. Sitten muutamaa kuukautta myöhemmin yhtä äkkiä tajusin, että Seelahan ei ole juonut tuttipullosta piiiiitkään aikaan. En ollut edes huomannut sen poisjäämistä! Bingo! Just näin! Ihan naurattaa, että ihan vähän aikaisemmin olin sitä mukamas ”mitä muut sanoo” -murehtinut.
42
Heispi
21.4.2016 at 12:20Samoilla linjoilla! Jokainen lapsi on yksilö ja pitää arvioida jutut sen yksilön kannalta. Ei mitä valtakunnalliset keskiarvot suosittaa.
–
Meillä oli esikoisella maitopullo, jolla nukahti. Hän ei oppinut rinnalle, joten tuttiksesta tuli tissin ja tutin (ei syönyt sitäkään) korvike. Oli liki 2v (ehkä en oikein muista :)) kun sovittiin aamulla, että jollei illalla otettaisi enää maitopulloa, kun tulee yöllä pissahätä. Ok. That’s it. Se meni sillä. Ei itketty, ei pyydetty, ei mitään. Sovittiin ja loppu. Niin oli oikea aika. :)
krista
21.4.2016 at 12:56Meillä kans nuo yömaitohommat meni molemmilla lapsilla ihanasti! Ensin siirryttiin yöimetyksestä yömaitopulloon, sitten vaihdettiin pullosta maito vedeksi ja lopulta vesipullo pois ja tavallinen vesimuki tilalle. Eli pehmeästi asteittain aina kun tuntui, että NYT ois hyvä hetki siirtyä seuraavaan steppiin – ja ei tarvinnut itkeskellä! Pitkäänhän siinä tietysti meni, mutta yritettiin just löytää herkkyyskaudet ja hyödyntää ne.
Tiiana
21.4.2016 at 12:25Meillä odoteltiin kakkosen kanssa tutin suhteen ihan rauhassa kolme vuotiaaksi asti mutta kun sitä herkkyyskautta ei näkynyt niin tutti vain otettiin pois. Ihan perseestä. Nyt meillä on melkein neljä vuotias joka e-d-e-l-l-e-e-n pyytää kipeänä tuttia. Vaikka sitä ei ole annettu vuoteen. Lopputuloksena purennan yms. suhteen tämä oli pakko tehdä sillä purennassa oli jo muutoksia ja ilmeisesti meillä se tutti roikkuisi vieläkin mukana ilman pakkopoistoa.
Kuivaksi tuo tyyppi halusi itse ja olikin yökuiva 1v10kk alkean ja päiväkuivakin heti 2v synttäreiden jäkeen.
Nina
21.4.2016 at 12:48Kirjotinkin tohon jo epäselvän kommentin ja just tätä mietin, että mitä jos se tutin pois jättäminen oikeesti menee iän myötä vaan vaikeammaks. Sitä mä täällä nyt omani kanssa pelkään ja mietin, että miks en oo ottanut sitä jo aikasemmin pois 😁
krista
21.4.2016 at 13:06Neuvolassa juteltiin just tästä! Neuvolantäti kertoi, että riskinä on, että just tässä 2-3 vuoden iässä lapsi voi ihan erityisen kovasti (tietoisesti) kiintyä siihen tuttiin ja silloin se luopuminen onkin sit jopa vaikeampaa. Eli haastetta saattaa olla tulossa meilläkin; täytyy sen takia ihan tässä LÄHItulevaisuudessa olla tarkkana, että jos YHTÄÄN näyttäisi sopivalta ajankohdalta. Että ei jouduttaisi sitten siihen pakkopoistoon. Mutta kyllä se pakkopoisto tosiaan tietysti täytyy vaan sit jossain vaiheessa tehdä, jos homma menee siihen. Mieluummin tietysti jotenkin muuten, mutta koska kristallipalloonkurkkausmahdollisuutta ei ole, niin pakkohan se on vaan sen hetken perusteella tehdä se paras mahdollinen tulkinta asiaan <3
-
Vautsi, tosi aikainen yökuivuus! Meillä on molemmilla päiväkuivuus tullut ensin, mutta sekin on varmasti just tosi lapsikohtaista. Niin kuin nää kaikki :)
Eedith
21.4.2016 at 12:42Meillä kävi esikoisen tutin kanssa samalla tavalla kuin Seelan tuttipullon kanssa. Lapsi oli 11 kuukautta eikä vaan enää halunnut tuttia. Toisen lapsen ollessa n, 1 v 3 kk veimme tutit kauppaan, jossa lapsi oli ihastellut moneen kertaan pupupehmoa. Hänellä oli (on edelleen) samanlainen, mutta pienempi. Tyttö jätti tyytyväisenä tutit myyjälle ja otti pupun kainaloon. Toki maksoimme pupun myös, mutta myyjät olivat ihanasti mukana juonessa ihan pyytämättä. Pieni hoki onnellisena ”tutti pois, pupu” eikä kysellyt niiden perään sen enempää. Taisi molemmilla osua puolivahingossa herkkyyskauteen :)
krista
21.4.2016 at 13:08Mahtavaa, tosi hienosti meni! Neuvolasta me saatiin sellainen tuttivinkkilappu ja siinä oli just yhtenä vinkkinä se, että jotain saisi tilalle. Toi on tosi hyvä, että teillä tuo ”vastalahja” oli just sellainen, mitä lapsi itse oli toivonut! Täytyypä olla itselläkn ”hereillä”, jos joku tuollainen sopiva tilaisuus tulisi eteen. Mahtavaa, että myyjät olivat juonessa mukana, pisteet myös heille!
Torey
22.4.2016 at 09:26Meillä meni esikoisen unilelun vaihto noin. Vanha alkoi olla jo siinä kunnossa, että jotta siitä jäisi jotain säästettävää muistoksi se oli vaihdettava uuteen. Tätä oli jo aikaisemmin yritetty, mutta ei ollut onnistunut. KUNNES kaupassa tyttö ihastui poni-pehmoon ja sovittiin että jos sellaisen saa, niin vanha pääsee hyllylle seurailijaksi. Nyt on nukuttu uuden kanssa ja vanhasta vaan varmistettu että se puhtaana on hyllyllä toisen rakkaan muistopehmon kanssa. :)
mariaelina
22.4.2016 at 20:39Heh. Meillä poistettiin tytöltä melko tarkkaan vuoden ikäisenä tutti (olikin kyllä enää käytössä nukahtamiseen), koska oli vähän pakottava tilanne. Olimme laittamassa tyttöä illalla unille, kun huomasimme koko huushollin ainoan tutin olevan rikki. No ei siinä – sitten vain katsottiin miehen kanssa toisiamme ja todettiin, että nyt tämä sitten tehdään. Ei ollut kivaa ei ja pari viikkoa siihen meni (emme siis ostaneet enää uutta tuttia, vaan pari viikkoa kuunneltiin iltaisin huutoa). Mutta hyvä puoli oli, että kun pikkuveli syntyi kaksi kk myöhemmin, ei tyttö enää edes muistanut tuttia.
Ja joo. Onhan näitä. Meillä tyttö (nyt puolitoista vuotta) harjoittelee ihan hyvin pottaa, mutta ”rakeista ruokaa” ei suostu syömään vieläkään juuri nimeksikään (siis tarkoitan pääaterioita, hedelmät yms leivät menee kyllä). Viimeisen kuukauden ajan on jo näyttänyt lupaavalta, vaikuttaneeko tähän sitten se että pikkuveli alkoi syödä samoja soseita kuin tyttö vielä pääruoalla veti :)
krista
22.4.2016 at 23:22Tuohon ruokahommaan lohdutus, että Silvalla oli aikoinaaan samaa – ja hups vaan sitten se söikin ihan normaalisti. Eli kyllä ne sieltä sit vaan loksahtelee ja sit jälkikäteen ajattelee, että eipä ois kannattanut siitäkään asiasta murehtia :)
Nina
21.4.2016 at 12:43Mä kovasti haluan uskoa noihin herkkyyskausiin, mutta todellisuus on varmaan jotain kalenterin ja intuition yhdistämistä. Teillähän on noi pottahommat sujuneet ihan loistavasti! Ehkä kohdalle osui herkkyyskausi tai persoonaltaan pottajuttuihin sopivat lapset (voiko noin sanoa :D).
Meillä esikoinen päätti 2,5-vuotiaana, että nyt hän osaa käydä potalla ja yövaippakin jäi heti samalla pois. Sitä ennen ei ollut suostunut edes yrittämään. Oliko herkkyyskausi vai oliko vain kasvanut tarpeeksi vanhaksi? Vai onko se sama asia?
Tutti jäi pois esikoiselta 1,5-vuotiaana. Saksittiin yksi rikki, tyttö sanoi ”tutti kikki” ja kantoi sen roskiin. Parina iltana rupesi nukkumaan vasta, kun oli kertonut että tutti oli mennyt rikki. Oliko tämä herkkyyskausi? Osuimmeko siihen vahingossa? Voi olla.
Nyt meillä tyttö 1v7kk on ihan todella kiinni tutissa. Päiväkoti alkaa viikon päästä ja emme tietenkään nyt ota tuttia pois, mutta jos olisimme katselleet niitä ehkä olemassaolevia herkkyyskausia, ei tyttö olisi syönyt tuttia enää vuoteen. Mutta kun mä tarvitsin sen tutin tuoman avun. Mä tungin tutin suuhun, jotta sain lisäaikaa laittaa ruokaa tai matkustaa bussissa ilman huutoja. Mutta lapsi ei sitä tuttia tarvinnut.
Siispä! (Pahoittelut sekava teksti, hirveä kiire kirjoittaa ennen kuin tytöt heräävät.) Mitä, jos me ollaankin odotettu liian vanhaksi. Nyt hän osaa jo ajatella että hitsi toi tutti on tärkeä. Mitä jos tutin kanssa sitä helppoa hetkeä ei enää tuukaan, koska mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa sitä paremmin se osaa itselleen muistuttaa kuinka tärkeä tutti on. Mitä jos samasta syystä teillä oli Silvan tutin kanssa hankalaa? Tämä on se kohta, kun ehkä en uskokaan että on olemassa noita herkkyyskausia. Tai tottakai on, mutta se että jokaiselle asialle olisi oma vaiheensa (tutti, potta, tissi jne), tuntuu aika erikoiselta.
Itse aattelen, että ei noi lapset kouluun kävele kuitenkaan vaipoissa ja tutit suussa, mutta kyllähän se aika kamalalta näyttäis jos meidän melkeen neljävuotias söis tuttia vielä (enkä halua tällä kritisoida yhtäkään äitiä, koska kaikki äidit on ihan terästä). Söisköhän se jos ei oltais vaan päätetty sillon saksia sitä yhtä? 😮
No nyt toivotaan että jossain vaiheessa, ennen kuin tutti on pilannut lapsemme hampaat, se herkkyyskausi tulee ja huomamme sen. Koska siinä (ja tosi monessa muussakin asiassa) oon sun kanssa samaa mieltä, että sillä mitä muut ajattelee,ei ole väliä. Teemme varmasti niinkuin ITSE parhaaksi näemme, mutta onhan noissa suosituksissa jokin ajatus aina taustalla kuitenkin.
Semmosta ajatuksenjuoksua! :)
Kivaa kevättä, tutti suussa tai ilman 😊
krista
21.4.2016 at 13:37Mä uskon, että noissa kahdessa sun esimerkissä oli just herkkyskaudesta kyse! Just tuo vaippa-asiakin; lapsi oli siihen itse valmis eikä sitä tehty väkisin. Ja tavallaan tuo tarpeeksi vanhaksi kasvaminen ON just sitä – toisaalta mä uskon, että herkkyyskaudet voi mennä myös ”ohi” jos niihin ei reagoi. Esimerkiksi jos lapsen omaan vaipanpoisjättöhetkeen (tai tuttiin!) ei reagoi, se voi mennä ohi ja myöhemmin on taas vaikeampaa.
–
Ymmärrän hyvin tuon sun tuttipohdinnan! Ja tuohon ylemmäs tosiaan jo kirjoitinkin, että meidän neuvolantäti esitti just tuota samaa, mitä säkin pähkäilet. Hänen mielestään se voi olla just niin, että 2-3 vuotiaana se ON hankalampaa, koska siihen on tullut sellainen… tietoisempi kiintymys. Eli ihan sama meillä kuin teillä; voi hyvin olla, että sitä herkkyytä ois pitänyt enemmän kuunnella jossain siellä paljon aikaisemmin. Meilläkin OLI silloin joskus hetkiä, jolloin tutti ei ollut läheskään niin tärkeä kuin just nyt. Mutta – just samoin kuin teillä – mä itse tarvitsin sen tutin tuoman avun silloin… Mutta silti mä haluan uskoa, että niitä herkkyyskausia VOI olla myös näissä mahdollisesti tutinluovutuksen kannalta vaikeammissa ikävaiheissa. Itse yritetään niitä myös vähän ”luoda” puhumalla asiasta, kannustamalla, minimoimalla sen käyttöä jne. Saas nähdä; toivotaan hyvää tässä asiassa meille ja teille siis puolin ja toisin! <3
Nina
21.4.2016 at 15:34Joo pakkohan tässä vaan on uskoa, että se hyvä hetki tulee vielä. :D Mekin ajateltiin tossa muutama viikko sitten, että otetaan tutit hereilläoloajaksi piiloon. Saisi sitten unille tutin mukaan. Ja jotenkin tuntuu, että tää superhyperkiintyminen tuttiin oikeen räjähti käsiin sen seurauksena.. Nyt meillä tosissaan ylläripöiväkodinaloitus viikon varoitusajalla tiedossa ja just muutettiin, niin saa nyt pitää tuttinsa. Jos vaikka kesällä se ”unohtuis” kotiin mökkireissun ajaksi tai jotain ja menis sillä.. :D tsemppiä teillekin sen oikean hetken metsästykseen!
krista
21.4.2016 at 22:23Mustakin välillä tuntuu, että se ”vähentäminen” voi jopa lietsoa sitä kiintymystä; Seela kun selkeästi kyllä tajuaa, että tästä luopuminen on jossain vaiheessa edessä. Huoh. Mutta hei te teette varmaan just hyvin, että ette tällaisessa muutostilanteessa ala painostaa siitä luopumiseen. Sitten, kun on myllerrykset tasoittuneet, on varmasti paljon parempi aika!
ElinaBeE
21.4.2016 at 12:45Tuttihan se vaan on :D Tai en tiedä… Meillä ei ole koskaan tutti kelvannut, mutta kyllä lapset ovat imeskelleet kaikkea muuta kissojen hännistä tyynynkulmiin! Ja oikeasti en edes osaa muiden lapsista sanoa, että onko tappi vuoden vai neljä! Off topikkina pakko sanoa, että joskus kyllä ihmettelen kouluikäisen lapsen kokoisia tyyppejä rattaissa, mutta mistäs minä tiedän, että onko heillä vaikka jalka kipeänä yms.
–
Vaippahomman kanssa olisi kyllä pitänyt odotella sitä herkkyyskautta! Tuli vaan hirveät paineet kun vähän alle 2,5-vuotiasta ei olisi voinut pottahommat vähempää kiinnostaa. Meillä sitten lattiat lainehti eritteistä seuraavat pari kuukautta ja lopulta päiväkodissa ehdotettiin takas vaippoihin siirtymistä (vaikka heillä on aika ehdoton ”ei vaipoille”-politiikka). Kotona kärvisteltiin edelleen ilman vaippoja ja yhtäkkiä yksi päivä (noin 2v 10kk iässä) poika vain ryhtyi itse käymään pöntöllä. Mösjöö totesi silloin itse, ettei tarvitse vaippaa ja se oli sitten siinä. Voi kun olisi vaan odoteltu siihen 2v10kk-ikään saakka!!
–
Nyt nuorimman kanssa en tasan edes harkitse vaipoista luopumista ennen kuin lapsi itse sitä ehdottaa (ok, ehkä 3v-synttäreiden kieppeillä ehdotan jo itsekin, mutta noin periaatteessa) :D Muistan muuten itse luopuneeni tuttipullosta pienenä kun äiti ovelasti ehdotti vaihtokauppoja – saisin valita kaupasta ihan minkä tahansa lelun, jos pullo jää sitten kauppaan. Näin valta oli kuitenkin vielä mulla itelläni ja muistelen pitkään miettineeni millainen lelu olisi pullon arvoinen (vaaleanpunainen röyhelönukke, joka on muuten nyt poikien leikeissä).
krista
21.4.2016 at 14:00Tuota vaihtokauppaehdotusta ehdotettiin myös neuvolassa, ja tähän ketjuun on tullut kivasti kokemuksia muillakin, joilla se on toiminut. Onkin itse asiassa hyvä ajatus, että lapsen iän huomioiden tehdään myös se luopuminen. Just että isommalle tällainen neuvottelu voi toimia ja tuo on hyvä, että se ”valta” annetaan lapselle – tai no heh mielikuva siitä :)
–
Oh meidän Seelallehan mä tässä just yksi päivä totesin, että isot tytöt ei sitten käytäkään enää tuttia – että jossain vaiheessa se tutti laitetaan pois. Seelalla alkoi välittömästi huuli väpättää, se perääntyi säikähtäneen näköisenä ja tippa linssissä sanoi, että:
”Mutta tyttö on aivan PIENI tyttö vielä!” <3
Oih! Mutta selvästi hän jo kyllä tietää, että tuo hetki ON tulossa. Se saattaa kyllä saada takertumaan siihen tuttiin entistäkin vahvemmin, en tiedä...
-
Joo toi vaippahomma on just hyvä esimerkki! Meillähän Silvalle jäi yövaippa vielä lähes vuodeksi (muistaakseni?) vaipan poisjäämisen (2v) jälkeen. Sitten se jossain vaiheessa itse sanoi, että haluaa yöksikin pikkuhousut. Ja se oli siinä sit, vahinkoja ei koskaan tapahtunut.
-
Mutta tosiaan: kiire näissä ei ole! Aikuiset ne on niitä, jotka ne aikataulupaineet luo. Lapset kehittyvät kukin omalla tahdillaan!
Annis
22.4.2016 at 22:14Mä oon vähän eri mieltä tässä ”kiire”-asiassa. Tutti ei musta myöskään ole ”vain tutti”. Tutin imeskely kun oikeasti aiheuttaa avo- ja ristipurentaa sekä alveoliharjanteiden muotovirheitä ja se on musta painava syy luopua siitä 2-vuotiaaseen mennessä, kuten suositellaan. (Toki tutti on parempi kuin esim. peukku!) Meidän tytöllä oli avopurenta jo 1,5-vuotiaana. Se korjaantuu kyllä, mutta kiritti tutista luopumista. Musta se on päätös, jonka vanhemmat tekevät lapsensa hyväksi. Oikomishoito ei oo ihan kaikista kivointa isompana – vanhempi sen tutin suuhun laittoikin, tarvittaessa sen on siis mun mielestä myös vanhemman tehtävä se ottaa pois.
Me päätettiin päivä jolloin mennään katsomaan kaveriperheen pientä vauvaa ja pohjustettiin tytölle, että koska hän on jo iso, voi tutit antaa pikkuvauvalle. Pakkasi ne itse ja antoi myös itse. Ikää oli 2 vko vaille 2 v. Eli ei millään tavalla kovin ajoissa, mutta jos oltais odotettu esim vielä puoli vuotta tai vuosi, että lapsi ehkä on valmiimpi, olisi tilanne ollut kehittyvän purennan kannalta varmasti huonompi.
Kyllä tyttö sitten illalla itki ja nukahtaminen piti opetella uudelleen. Mutta koska tiesimme, että teimme oikean ratkaisun hänen kannaltaan, oli kanttia ja kärsivällisyyttä häntä tukea tässä hetken ”kipuilussa”.
Tsemppiä! Sellainen kirja kuin ”Elli ja tuttisuu” on muuten kiva kirja tästä teemasta. :)
Annis
22.4.2016 at 22:15Piti vielä lisätä, että nyt 2v8kk muistelee edelleen varsin ylpeänä, että antoi tutit vauvalle. Ei traumoja! :)
krista
22.4.2016 at 23:30Mulla on just ollut massiivinen leukaleikkaus ja tutti ei ole ollut mun suussa lapsena sekuntia pidempää aikaa :D Eli ei noita ihan noin yks yhteen” voi ajatella. Plus se, että onko se tutinlopettamisaika 1v10kk vai 2v vai 2v2kk; mä oon IHAN varma, että sillä ole yhtään mitään väliä.
–
MUTTA siitä oon samaa mieltä, että varmaan kaiken kaikkiaan olisi fiksua katsella niitä herkkyyskausia siinä yhden vuoden jälkeen; näin kun tosiaan tuntuu, että sillä sellaista usein on havaittavissa. JOS omat voimavarat riittää, meillä ei silloin siihen mitenkään ois riittänyt paukut. Sinänsä siis harmi, että ei tehty aikaisemmin, mutta itselleen on pakko olla armollinen.
–
Hei mäpäs etsiskelen tuon kirjan, kiitos vinkistä!
–
Ja toivottavasti teiltä saadaan purenta kuntoon. Tai siis VARMASTI nykyään saadaan, joko korjaantuen itsestään tai oionnoilla. Vaikka se kurjaa onkin, niin onneksi on oionnat olemassa; itse just pääsin todistamaan niiden ihmeitä :)
Annis
23.4.2016 at 22:56Joo en siis tosiaan tarkoittanut, että sun purentaongelmat olis tutista johtuneet, se oli sun johtopäätös mun tekstistä! :D Vaan että omasta kokemuksesta tiedät, että oikomishoito on nihkeetä. Itse mielummin vältän sen, jos voin vaikuttaa. Paljon ei voi, mutta sen vähänkin mitä voi. Tyyliin sama asia, miksi vaikka nyt toisessa raskaudessa en syö sitä pirun salmiakkia. Tuskin tää ADHD:tä sais, mutta edelleen, jos voin tällä vaikuttas, niin miksi ei. Näyttö tuttipurentojen suhteen on uskoakseni painavampi kuin lakritsin vaikutuksesta sikiönkehitykseen.
Ja se toinen asia mitä tarkoitin sanoa: mun mielestä meidän kohdalla päivä oli fiksu päättää, koska ei ollut mitään varmuutta siitä, milloin lapsi olisi ”valmis” , vai olisiko ollut tyyliin ikinä. Niin riippuvainen se oli tutistaan. Tai no, oli meidän mielestä. Herkkyyshetken odottelussa tuskin joo on parilla kuukaudella väliä, mutta mietipä itse, paljon lapsi kasvaa esim. puolessa vuodessa-vuodessa? Leuat ja purenta kasvaa ja kehittyy mukana. Ehkä mä olin omani kohdalla suht. tiukkana tästä siksikin, että ystävällinen painava sana asiasta tuli paitsi hammaslääkäriäidiltäni, myös tämän leukakirurgikollegoilta (x2). Johonkin se ”raja” asetetaan, ja 2 vuoden ikä ei ole tuulesta temmattu.
Edelleen, teillä tuskin on kova kiire nyt sen tutin kanssa, eikä tarvitse ollakaan. Mutta pidemmissä aikaikkunoissa itse ajattelisin lapsen (purennan) parasta. :)
Teehoo
21.4.2016 at 20:18Pakko sanoo noista kouluikäisen kokoisista rattaissa: toiset on amatsooneja syntyessään.
oma muksu on samaa kokoluokkaa 5-vuotiaan hoitokaverin kanssa ja ekäeroa on se reilu 2vee…
krista
21.4.2016 at 22:28Sivujuonena mulle tuli mieleen, että yhden ainoan kerran mä oon kiinnittänyt huomiota isoon lapseen rattaissa. Tällöin oli selvästi koululaisikäinen (koulureppukin oli) rattaissa ja tajusin, että varmaan katsoin (uteliaisuuttani, kun mietin, mistä on kyse) tavallista pidempään. Mutta tällaisessa tapauksessa selityksiä voi olla monta; vaikka oltiin matkalla hakemaan pikkusisarusta jostain ja isompi siinä vaan huvitteli – tai lapsella voi olla joku vamma/sairaus, joka ei näy päälle päin. Tai isällä kiire ja kolikot lopussa eikä ollut bussirahaa :D Eihän sitä tosiaan koskaan voi tietää toisesta!
–
Itse en liiemmin muutoin oon kiinnittänyt ”isoihin” huomiota varmaan siksi, että meidänkin 4-vuotias (vaikkakin pienikokoinen, ei ehkä niin kiinnitä huomiota) matkustaa rattaissa päivittäin. Siksi, että sitten myöhemmin myös nukkuu niissä :) Ja siitä ei luovuta ennen kuin on pakko :)
juno
22.4.2016 at 11:34Mulla on kans 3,5-vuotias jättivauva. Näyttää eskari-ikäiseltä muutenkin. Kyllähän sitä jengi toljottaa, kun se ei edes mahdu rattaisiin kovin hyvin enää… Mutta niin kauan kuin on päiväunitarvetta, niin kauan on rattaat messissä retkillä. Niin kauan kuin päiväkotiin kävely kestää TUNNIN, koska kaikki kepit kiinnostaa, niin kauan lykin sen sinne vartissa. Kotiin saa sit haahuilla :)
krista
22.4.2016 at 23:32Kyllä – ja jos joku pahasti katsoo, niin se olkoon katsojan ongelma! Meillä myös mennään rattaissa niin kauan, kun uni siellä maittaa! Vaikka koululaiseksi asti :D
piipo79
22.4.2016 at 22:51Mä olen yhden kerran suomessa kiinnittänyt huomiota isoon ja ylipainoiseen lapseen rattaissa, joiden vanhemmat oli viemässä häntä hoitoon. Rattaissa istumisen lisäksi olivat ostaneet aamupalaksi trippimehun ja sipsejä!!!! Mä siinä varmaan tahtomattani näytin paheksuvalta kun se äiti selitti isolle (about 5 vuotiaan näköinen) pojalleen että äiti nyt osti sulle sipejä aamupalaksi kun isillä ei ollut aamupalaa (ilmeisesti asuivat erillään ja oli vahdin vaihto) eikä äiti keksinyt sulle kaupasta muuta. Itsekseni siinä mietin että aika mielikuvitusta saa käyttää jos ostaa aamupalaksi sipsejä.
krista
22.4.2016 at 23:33Auts :D
Stea
21.4.2016 at 12:55Meidän lapset eivät syöneet tuttia, vaikka kovasti tarjosin, joten en osaa antaa vertaistukea. Mutta ei minusta 2-vuotias vielä kovin isolta kuulosta tutin käyttäjäksi. Päiväkodissa olen huomannut, että vielä vähän isommillakin on tutti (varalla?) vaatelokerossa.
Voihan olla, että tutti vaan jää tavaksi ja lapsi on valmis luopumaan, jos asia käydään läpi. Esimerkiksi yllä oleva tuttien vaihto pupuun kuulosti kivalta. Olisin varmaan omien lasteni kanssa kokeillut vastaavaa, jos olisi tätä asiaa täytynyt miettiä.
krista
21.4.2016 at 14:08Just näin! Ja itseäni sekin tuossa tuttihommassa vähän lohdutti, että MLL:n sivuilta (täällä: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/tutista_luopuminen/) luin, että:
”Viimeistään 2–3-vuotiaana alkaa olla järkevää auttaa lasta eroon tutista ja tuttipullosta. Pitkittynyt tutin ja tuttipullon käyttö voi aiheuttaa hampaistossa purentavirheitä ja ohjata leukojen kasvua epäedulliseen suuntaan. Ajoita tärkeästä lohdukkeesta luopuminen sellaiseen ajankohtaan, jolloin lapsi on terve ja elämä on muuten mahdollisimman tasaista. Älä ajoita sitä samaan aikaan esim. pikkusisaren syntymän tai päivähoidon aloittamisen kanssa.”
–
Eli että tuo ei oltu muotoiltu mallilla ”2-vuotiaaseen mennessä pitää lopettaa” vaan paljon joustavammin, ja pitkittyneestä puhutaan ikään kuin vasta tuon 2-3 -vuoden jälkeen. Jännä, nää muotoilut ON tosiaan tärkeitä näin, kun niitä pirulukeeraamattua-malliin katsoo :D Mutta että ehkä se 2-vuotiaan tutinkäyttö ei ole mallia ”voi kauhistus” vaan tosiaan ikään kuin että tässä iässä on hyvä alkaa vähän kiinnittää huomiota tähän asiaan ja edistää asioita luopumiseen päin. Näin mä itse tota tulkitsen :D
–
Joo samaa mieltä, isomman kanssa just tällaiset neuvottelukeinot on varmasti toimivimpia!
Karoliinan
21.4.2016 at 13:11Mäkin uskon herkkyyskausiin ja omaan vaistoon. Mä en oo yhtään äidintahdistanu ton suuritarpeisen 1v4kk tissittelyä. Mä luotan siihen että joskus tulee se fiilis että aletaan tekeen asialle muutosta. Vielä kumpikaan meistä ei halua, näin on hyvä. Ei kyllä äidintahdistaminen edes toimisi.. tyyppi ja isi herää ennen mua aamulla aamupalalle mutta lopulta tyyppi juoksee hakkaan makkarin ovee ja huutaa ”MAM! MAM! MAM!”.. :D kun tyyppi täytti 1v niiin kaikki alko vähä odottaan että millos imetys loppuu ja otin siit ihan kauheen stressin.. oikeesti helvetti, ulkopuolelta on aina niin helppo kommentoida ja kauhistella. Mä en halua paheksua kenenkään valintoja.. tuntuu välillä että vanhemmuus olis joku kilpailu joka on täynnä sääntöjä ja säädöksiä ja odotuksia ja sitten vaa analysoidaan toinen toisiamme ja koitetaan saada parempaa fiilistä. Ahdistavaa!!!
krista
21.4.2016 at 14:32Näissä ”vanhemmuussäädöksissä” jännä on myös se, että kun nehän ovat vain suosituksia – ja sit silti niitä aletaan analysoimaan pilkuntarkasti ja pahimmillaan jopa toinen toiselle syyttelemään, että ”kyllä nyt tuossa-ja-tuossa-iässä pitäis tuota-ja-tuota”… EI PIDÄ. Tosi harvoja asioita oikeasti pitää JUST tietyssä iässä tehdä; just nyt ei tuu mieleen itse asiassa yhtäkään…
–
Me käytiin muuten just (asiasta kukkaruukkuun) vääntöä sukulaisen kanssa, että ”pitääkö” Silvalle laittaa tänä kesänä polkupyörä (eikä potkupyörä), että se oppisi polkemisliikkeen. Mä ensin meinasin vastahakoisesti taipua, mutta sitten tajusin, että herranjestas mähän mun lapsen parhaiten tiedän; en usko, että tänä kesänä on vielä sen aika. Isompikokoinen potkupyörä on TÄLLE LAPSELLE parempi, ihan sama kuinka monta samanikäistä tää mun vääntökumppani on nähnyt jo polkevan polkupyörällä. Ei PIDÄ. Hienoa, jos osaa mutta PAKKO ei ole osata eikä edes opetella, jos ei ole siihen vielä valmis. Ugh, tulipa avauduttua tästäkin :D Tuli just saapumisilmoitus postista, että meidän uusi POTKUpyörä on saapunut :)
–
Ja hei täältä kaiket tsempit lapsentahtiseen imettämiseen JUST TASAN niin kauan kuin lapsi ja äiti niin toivoo. Se on teidän asia ja ainutlaatuista aikaa just teille. Vaikka sit 5-vuotiaaksi asti, jos niin haluatte!
Anmi
21.4.2016 at 20:38Meillä molemmat on olleet jo reilusti ennen 2v. täysin kuivia ja tuttia eivät ole syöneet, mutta se tissi. Odotettiin herkkyyskautta, mutta sitä ei tuntunut tulevan koskaan. Mun kärsivällisyys alkoi kahden ja puolenvuoden kohdalla loppumaan ja sit täytyi vaan repästä ja ohjata se lapsi lopettamaan. Isosiskon kohdalla oltiin jo lähempänä kolmea, ja meni tosi vaikeasti. Pikkuveikka oli sen 2,5v. ja meni vähän helpommin. Kummankin kohdalla mietin jälkeen päin, että ois varmaan mennyt pienempänä helpommin, mutta homman toteutus vaati sen oman täydellisen kypsymisen siihen. Vanhempien herkkyyskaudet pitää siis huomioida myös :)
krista
21.4.2016 at 22:29Kyllä, myös vanhempien herkkyyskaudet on tärkeitä! :)
Heispi
22.4.2016 at 12:24Meillä 1v5kk tissittelijä ja mennään täysin lapsentahtisesti. Välillä käydään tissillä monta kertaa päivässä, välillä päivän aikana kerran tai ei lainkaan. Katsotaan koska hän on valmis lopettamaan, äidillä halu olis päästä sinne WHO:N suositukseen 2v ainakin :)
krista
22.4.2016 at 23:33Hyvältä kuulostaa!
Heidi
21.4.2016 at 13:13Tuosta tuli mieleen, ukko nimittäin ihmetteli meidän tuttipakkoa, Intiassa kuulema sellaisia ei käytetä koska ”mitä järkeä niissä on, vauva itkevät silti vaikka ne suussa olisi”, ja nyt väänneetään kättä siitä pitäisikö tuleville muksuille edes antaa tuttia vai annetaanko vain yön ajaksi. Hahah, naurattaa välillä miten tällaiset tulevaisuuden päänvaivat saavat nyt jo tunteet kuumenemaan :D
krista
21.4.2016 at 13:23Mä uskon, että huomaatte sitten joskus käytännössä kyllä, että kumpi on parempi :) Mulla ei ole koskaan ollut tuttia (eikä muistaakseni Joelillakaan), koska me ei olla vaan huolittu sitä. Ennen Silvan syntymää me oltiin Joelin kanssa molemmat ”ei tuttia” -linjalla eikä kumpikaan meidän tytöistäkään huolinut alkuun vaan se ihan opeteltiin.
–
Silvan kanssa ”opettelu” ei tuntunut meidän mielestä välttämättömältä, mutta mun äiti sitä Silvalle aina tarjosi. Enkä oikein tiennyt, kiittääkö vai suuttua :D Ja sitten Seelan kanssa puolestaan ihan itse haluttiin se – Seela oli niii-iiiin kitisevä silloin, että tutin ottaminen sitkeän opettamisen myötä (täällä: https://www.puutalobaby.fi/viikonlopun-lapimurtoja/) ihan konkreettisesti teki arjesta edes elinkelpoista :D
–
Mutta joo mun mielestä ei TARVITSE tuttia, jos ei tarvitse. Ja jos tarvitsee, niin sen kyllä sit huomaa :D Siitä luopuminen on kyllä sen verran vaikeaa, että ihan varteenotettava vaihtoehto on se, että sitä ei edes opettaisi.
Aino
22.4.2016 at 01:40Mä päätin jo ennen lapsen syntymää, että meidän lapselle tulee tutti, jos se vain sen suinkin huolii. Itse olen lapsena imenyt peukaloa pitkään, ja peukalosta on vaikeampi luopua kuin tutista, kun sitä peukaloa ei voi roskiin heittää. Meillä lapsi kyllä teki muutenkin selväksi, että tutti olisi tarpeen, sen verran kova imemisentarve oli jo muutaman viikon iässä, että olisin muuten joutunut nukkumaan nänni vauvan suussa.
Silmukan saalistaja
21.4.2016 at 13:20En kyllä tiedä mistä herkkyyskauden tunnistaa, mutta meillä on tosi kivuttomasti käynyt esikoisen tutin pois jääminen (ostin pojan mielestä väärää merkkiä :D ) ja molempien tuttipullosta luopuminen. Esikoisen kanssa vaikeaa oli vaipasta luopuminen ja itse koin siitä jopa stressiä. Mutta sitten noin 1,5 kk ennen kuin poika täytti 4 vaippa jäi kokonaan pois ja isommankin hädän uskalsi tehdä pottaan/pyttyyn. Jälkeenpäin voin todeta että turha noita asioita on ainakaan stressata. Saa nähdä tosin miten toisen lapsen vaipan poisjäämisen kanssa käy ;)
Hienoa asennoitumista teiltä näihin asioihin! :)
krista
21.4.2016 at 22:35Jälkikäteen sen kyllä tosiaan huomaa, miten turha ainakaan stressata näistä on – koska tosiaan sehän voi olla vaikka seuraavana päivänä poissa se tutti tai vaippa!
–
Täytyypä yrittää ostaa väärää merkkiä seuraavat tutit :D No, me ollaan kyllä jo pitkä aika sitten päätetty, että uutta erää tuttia ei enää ostettais. Nyt jäljellä enää kaksi. Jaiks.
Nipa
21.4.2016 at 13:32Meillä ei ole kokemusta tutista luopumisesta mut uskon, että kun tulee se tunne:Nyt!. Se menee parhaiten. Meillä on auttanut niin imetyksen lopettamisessa, yöimetyksissä, omaan huoneeseen siirtymisessä, pinnasängystä luopumisessa… Mies on ollut hämillään näistä nopeista liikkeistä enemmän kuin lapsi:D
krista
21.4.2016 at 22:36Just näin, tunnistan tän ihan selvästi. Just sen ”NYT”-tunteen, vähän määrittelemättömän aavistuksen siitä, että NYT. Ja sitten se toimii. Niin se vaan menee! :)
heiskav
21.4.2016 at 14:02Heti alkuun pitää sanoa, että nyt vasta hoksasin, et Seela on melkein samanikäinen mun tyttären (täytti tammikuussa 2) kanssa. Oon pitäny Seelaa paljon pienempänä, melkein vauvana jopa, mut olinpas väärässä!:D
.
Meillä ei oo tuttia ollu koskaan, mutta nukahtamispullo on vieläki päikkäreille ja yöunille mennessä kyllä ahkerasti käytössä. Tyttö alotti päiväkodin tän kuun alusta ja sieltä suositeltiin, ettei samassa yhteydessä pulloa oteta pois, ettei ihan turvaton olo tuu. Sitä herkkyyskautta odotellessa, että pullon voi jättää pois. Kohta kai se alkaa olla pakkoki. Vaikka en kyllä tunne syyllisyyttä siitä, enemmän sellanen olo, et tyttö on jo niin iso, että pärjäis varmasti ilmanki.
.
Niin harvoin tulee kommentoitua, että täytyy vielä lopuksi kiittää kivasta blogista!:) Kolmisen vuotta on tullut seurailtua. Annat kivasti välillä ajattelemisen aihetta ja tuot erilaisia näkökulmia.
krista
21.4.2016 at 22:39Jee, kiva kun kommentoit ja kiitos kivasta palautteesta! :)
–
Joo eiks ole jännä, miten ikäerot jotenkin ”kaventuu” tässä just parin vuoden tietämillä. Tai siis itselle on useammankin kerran käynyt niin, että jollain tutulla on muka ”iiiiihan eri ikäinen vauva”, kun mulla on puolisen vuotta vanhempi tai nuorempi, ja sitten jossain vaiheessa tajuan, että meillähän onkin ihan samanikäiset lapset. Se ero kun on vauvojen kanssa niin iso ja sitten se jotenkin häviää :)
–
Pullostakin luopumisesta noissa tuttisuosituksissa tietty puhutaan, mutta mä en vaan jotenkin JAKSA USKOA, että sellaisella kerran/kaksi kertaa päivässä pullonjuomisella voi olla juurikaan merkitystä. Toki pidemmän päälle on, jos se jonnekin viiteen vuoteen jatkuu. Mutta jos sitä ei jatkuvasti juoda vaan nukahtaessa vaan, niin enpä usko, että tarvitsee tuntea mitään syyllisyyttä siitä!
-jenni-
21.4.2016 at 14:25Tänne on nyt kirjoittanut kaikki tutittomien vanhemmat…pitäiskö vetää pohjat.. No.. antaa mennä. Mä yritin kaikissa väleissä vierottaa esikoista tutista mutta onnistumatta. Lapsi oli aina ihan hysteerinen ja aivan poissa tolaltaan. Niinpä odotimme kunnes hän itse haluaisi luopua. Se tapahtui tämän vuoden tammikuussa 4v1kk iässä. Tämä oli kyllä meille vanhemmille sellainen paikka että toisaalta häpesimme asiaa,mutta ei vaan nähty muita ratkaisua. Oli kyllä tytölle kova paikka ja kuulimme ekana iltana kuinka kovin hän ikävöi tuttia tunnin ajan mutta sitten se jäi eikä hän sitä kaivannut enää. Tämä ei määritä minua vanhempana. Kyllä tekin joskus olette tuttivapaita :)
krista
21.4.2016 at 14:40Hyvät pohjat, KIITOS kun jaoit! Ja kuule, just tuo sun lause: ”Tämä ei määritä minua vanhempana.” Oot niin oikeassa! Tän pienen kommentin perusteella voisin jopa väittää, että tässä esimerkissä sua määrittää vanhempana pikemminkin SE, että kuuntelit lastasi (jopa ”valtavirtaa vastaan” ja oman häpeäntunteen hyväksyen) ja huomioit lapsesi tarpeet <3
-
(samasta syystä me ei pystytty mihinkään unikoulujuttuihin Seelan kanssa, vaikka meidän vanhempien väsymystila oli massiivinen; Seela muuttui hysteeriseksi - ei siis itkuiseksi, jota joku voisi silittäen lohduttaa, vaan täysin flippasi tyyliin että oksensi hädässä päälleen. Sen vaan TIESI, että tän lapsen kanssa noin ei voi tehdä vaikka saisi miljoona unikouluohjetta jostain)
Sarianna
22.4.2016 at 22:40Kiitos tästä mahtavasta kommentista! Meillä tasan 3 v joka vielä vaipoissa ja iltaisin juo tuttipullosta. Vielä pari kuukautta sitten joi kaiken maitonsa tuttipullosta, otettiin pullo pakolla pois, mutta lapsi lopetti juomisen kokonaan. Joi ehkä desin päivässä. Alkoi hirvittää sen verran, että oli pakko osittain palata pulloon. Ja potalle herra ei suostu juuri koskaan. Välillä raivostuttaa, välillä tuskastuttaa mutta olen yrittänyt ajatella, että parin vuoden päästä en enää muistakaan, koska nämä jutut jäi pois😊
ap
21.4.2016 at 14:38Minä aikanaan kuulin eräältä lääkäriltä, jolla oli itsellään samanikäinen vauva kun minulla silloin, että imemisen tarve vähenee huomattavasti noin 12kk iässä. Eli silloin voisi olla se paljon puhuttu herkkyyskausi siitä tutista luopumiseen. Sikäli siis olen sitä mieltä, että kannattaa vähän katsoa sitä kalenteriakin! Meillä ainakin toimi. Molempien lapsieni kanssa on tutista luovuttu, 12-13kk iässä. Sitä ennen on suoritettu varovaista vieroitusta päivätutista. Eli en itse automaattisesti tuupannut tuttia heille suuhun, vaan harmistukset hoideltiin sylissäololla ja silittelyllä. Yöksi sai tutin, mutta aamulla nappasin sen pois pöydänkulmalta, koska siitä lapsi sen olisi itse laittanut suuhun ihan vaan tottumuksesta. Sitten lopulta jäi yötuttikin pois. Toinen lapsi protestoi vähän parina iltana, toinen tuskin huomasi koko tutin puuttumista. Ja elämä helpottui :D Ei enää tuttien pesuja ja keräilemistä sieltä täältä. Tuttipullo jäi sitten muutamaa kuukautta myöhemmin.
krista
21.4.2016 at 14:46Joo just tähän tapaan kalenteria toki; että kun just tietää faktatasolla, että mihin aikaan jokin herkkyyskausi VOI olla (keskiverrosti lapsille) niin siinä ikään kuin itse herkistää itsensä seuraamaan, että mitenkäs tää oma lapsi – voiskos olla… Mehän ollaan esimerkiksi huomioitu potta-asioissa (jo täällä Silvan ollessa alle puolivuotias: https://www.puutalobaby.fi/pissankutsuhuuto/) molemmille tytöille tällaiset ”teoreettiset” herkkyyskaudet ja hyödynnetty niitä – ja niiden avulla vältetty varsinainen ”potallaistuttaminen”, kun se refleksi on syntynyt ns. itsestään.
–
Mä voin hyvin uskoa, että tuttiasioissa tuo vuoden aika voi olla yleinen hetki, jolloin tuollainen kausi löytyy. Harmi, että me ei pystytty silloin bongaamaan sitä; varmaan just ei oltu ”kuulolla” riittävästi, oma jaksaminen tai jotain ei riittänyt. Nyt pitää sit mennä tällä :) Tässä 2-3 vuodessa se tosiaan hyvinkin voi olla hankalampaa kuin mitä se silloin aiemmin ois ollut. Harmi, mutta ei voi mitään tässä vaiheessa.
–
Meillä tuollaista ”varovaista poissiirtämistä” on tässä kans harjoitettu jo… …no, vähän ehkä aina :D Joskus paremmalla ja joskus huonommalla menestyksellä. Nyt seuraavasta ”paremmasta aallosta” varmaan aletaan edistää poisjättämistä kokonaan – toivottavasti.
Sanna
21.4.2016 at 15:02Meillä on myös melkein kaksivuotias, joka syö tuttia. Tosi paljon. Joskus sopa yrittää puhua tutti suussa. Koska se tutti on RAKAS. Olenkin yrittänyt valjastaa koko perheen tutin poistoon, eli siihen että tutti pyydetään nätisti pois jos tuntuu että sitä ei oikeasti tarvitse.
Lopullisesti ei varmaan tutista päästä luopumaan kuitenkaan pitkään aikaan. Olen ajatellut odottaa siihen asti kun lapsi ymmärtää vähän enemmän ja voidaan vaikka jättää tutit vaikka vauva-ankoille. Tai jotain. Väkisin en kertakaikkiaan jaksa lähteä edes yrittämään. Ja huomattakoon vielä että tämä on meidän kolmesta lapsesta ensimmäinen ja ainoa tutinsyöjä, joten mulla ei ole aavistustakaan miten tutista oikeasti pääsee eroon…. :)
krista
21.4.2016 at 22:44Hahaa, meillä kans Seela puhuu tutti suussa. Siinä vaiheessa on hyvä sanoa, että ”nyt tutti pois suusta, että mä saan paremmin selvää mitä sä haluat sanoa”, ja se kyllä toimii tosi hyvin. Tyypillä kun on niin voimakas ymmärretyksitulemisen tarve ja riemu siitä, että nyt se pystyy kommunikoimaan jo näin hyvin. Ehkä TÄSTÄ voi saadakin Seelalle lisämotivaattoria tutista luopumiseen hmm… :)
–
Tuo vauvaeläimille jättäminen on kans monen käyttämä. Meillä Silvan kanssa vaan yhteisesti sovittiin, että tutti laitetaan roskiin. Yks vaihtoehto, mitä ollaan mietitty, ois myös se, että kesällä käytäis taas Titi-nallen talossa ja jätettäis se sinne. Siellähän on tuttiseinä tähän tarkoitukseen :)
anneb
21.4.2016 at 15:14Täällä yksi entisen tutillisen vanhempi! Viime syksynä pojan tutista muodostui hänelle jotenkin erityisen tärkeä.hän oli silloin n.2v 5kk, Olin sillon raskaana (ja olen edellleen, tiistaina laskettu aika, jännän äärellä ollaan) ja tiesin lapsen aavistavan, että jotain erikoista on tuloillaan/kehittymässä, joten en viitsinyt edes ajatella ”erottamista”:D
—
Mutta.. Tammikuussa kävi sellanen ”tsägä”, että pojan kieli jäi oikein mojovasti kiinni leikkipaikan metallitankoon, niillä -30 c pakkasilla. Ja tutti kourassa nukuttiin,mutta ei voinut suuuhun laittaa.. Ja kun näytti tilanne siltä, että siitä ei syntynyt itkuja, vaan näytti poika sen ottavan niin hyvin, että lähdinkin ehdottelemaan annetaanko tutit tontuille (joulun jälkimainigit vielä) Tontuille hän ei halunnut antaa, mutta itse ehdotti, että jos vaikka vauvalle..
Niinpä keräsimme tutit ja laitoin ne kassiin..Mutta sitten poika oli 7 päivää n.40c kuumeessa ja oli pakko antaa htekeks tutti takas. en pystynyt olla antamattta, kun oli niiiiiin kaamean ryytnyt ja makas vaan sen 7 päivää.
->kun kuumeet loppu, leikkasin yhden tutin tuttiosan irti ja poika totes että rikki on :D Yhden illan kysyi tuttia, ei itkenyt vaan vähän kujeillen kysei, että onko vielä tuttia, siihen se jäi. ja tosiaan oli yli 2v reippaasti…
—
(tästä tulee nälkävuosi kommentti, mut kun nää aina liittyy toisiinsa nää,pottailut ja tutteilut) En älynnyt, ollenkaan että tutteilu ja pottailu on jotain virstanpylväitä lapsen elämässä,muiden mielestä, ennen kun vein lapsen omaan kouluuni käymään. Lapsi oli silloin 1v ja 3kk , ja opiskelin tuolloin lastenohjaajaksi. tosi usea kyseli, että onko jo pottaillut, entä tutti ym.. Yllätyin suuresti, kun vastahan lapsi synty, nytkö jo pitäis olla vaipaton ja tutiton ja osata lukea ym:D Siitä lähtien aika sääännöllisesti on ulkopuolisilta tullu kyselyitä, joko kuiva ym. (ja minähän, en poikaa oo voinut mihinkään pakottaa,koska tyyppi on niin – vasta sitten kun olen itse valmis-tyyppiä)
—
Poittailu en kotona harrastanut, sillä se tuntui niin toivottomalta. En halunnut mitään väkisin meininkiä, kunnes Joulukuussa huomasin, että vaipat alkoi päivällä olla niin kuivia,että kokeillaampa ilman vaippaa ja tsadaaa. niin sekin siirtymä meni iisisti ja eipä vahinkoja ole tullut.
Kai nää sitten just niitä herkkyyskausia on, kyllä myö äidit tiedetään millon on aika. Suositukset on suuntaa antavia, ei sääntöjä. Ja ei nämä asiat ole kilpailua, kuka oppi ensimmäisnä jodlaamaan,pottailemaan,puhumaan, kävelemään käsillä ym. Omaa lastaan kuuntelemalla ja sitä äiti-intuitiota, pääsee erittäin pitkälle.
krista
21.4.2016 at 22:56Oijoijoijoi, vau ihan viime metreillä siellä! Tsempit sinne ja tuu kertomaan, kun saa onnitella! <3
-
Auts tuota metallitankojuttua (mutta toi taitaa olla niin, että jokaiselle KERRAN käy noin; mulla jäi meidän pihalla lumikolaan), mutta onneksi siitä seurasi jotain hyvää tuon tuttihomman kannalta. Vähänkö muuten ihanaa, että hän sit myöhemmin ehdotti antaa niitä vauvalle <3 Oi, selvää isoveliainesta!
-
Joo väkisin-meiningistä oon kuullut, että se voi pahimmillaan aiheuttaa vastareaktion eli täyskieltäytymisen potasta. Mieluummin lapsen tahtiin!
Reetta
21.4.2016 at 15:17Just näin! Tää on niin se miten mäkin haluun aatella! Hyvä Krista!!❤
Reetta
21.4.2016 at 15:18En mä nyt ihan noin punasta sydäntä meinannu… 😅
krista
21.4.2016 at 22:56Hei miten sä edes onnistut tekemään tuollaisia värillisiä kuvioita? Meillä muilla tulee ihan tällaisia: <3 ja :)
piupali
21.4.2016 at 16:42Esikoinen oli vähän reilun vuoden kun jätettiin tutti pois, ja se suiui todella kivuttomasti. Ei itkuja edes yöllä. Kuopus on nyt 1,5-vuotias tutinsyöjä ja huh huh. Olisi kannattanut yrittää jättää aikaisemmin pois, huomaan että tyttö kiintyy tuttiin koko ajan tiukemmin. Hän on kyllä luonteeltaankin, miten nyt kuvailisin, ehdottomampi kuin esikoinen. Että voi olla maanitteluja ja lahjontaa, mahdollisesti pakottamistakin, tulevaisuudessa edessä kun tutista aletaan luopua. En odota innolla ja en jaksa pitää kiirettä. :D Yritetään kuitenkin hereillä ollessa laittaa tutteja piiloon, ajatuksella pois näkyvistä = pois mielestä. Toimii vaihtelevalla menestyksellä.
krista
21.4.2016 at 23:00Aika monella on tuossa vuoden jälkeen tosiaan mennyt kivuttomasti; vois hyvin olla taikaa, että siinä on joku herkkyyskausi monella! Mutta joo ymmärrän tosi hyvin tuon luonteiden eron; meillä sama :)
Piipo79
21.4.2016 at 17:21Joo ei noi taulukkoiän ole varmaan haudanvakavia vaan suuntaa-antavia! Hassua miten ihmiset tuijottaa niin tarkkaan näitä! Oli kyse imetyksestä, kiinteistä ruuista tai mistään muustakaan. Meillä on esikoisen kanssa (kohta 4v) meneillään herkkyyskausi lukemisen opettelun kanssa. Joten kirjoitellaan ja mietitään joka päivä eri sanojen kirjaimia ja mikä tulee seuraavaksi. Samaisen tissitakiaisen kanssa jouduin herkkyyskaudesta riippumatta lopettamaan imetyksen koska hän ei syönyt kiinteitä vielä 1v 1kk iässäkään kun maks lusikan päivässä. Siinä oli jo itse 45-kiloinen kokopäiväinen imettäjä (puolen tunnin välein ja minun läsnäollessa vain rinta kelpasi) joten luukut oli pistettävä itkusta huolimatta kiinni. Lopulta päivän itkujen jälkeen koko tissi unohtui! Mutta herkkyyskauta tälle ei ollut enkä uskalla ajatella milloin olisi tullutkaan! Kakkosen kanssa taas ruokailu onnistuu ometyksen lomassa.
krista
21.4.2016 at 23:04Ollaankohan me suomalaiset jotenkin erityisesti ”taulukkokansaa” tai siis että halutaan noudattaa pilkulleen kaikkea? Toisaalta näin kun ajattelee, se on aika inhimillistäkin – tai siis tulee mieleen, että kun on kyse niin tärkeästä asiasta kuin oma lapsi, tulee se halu tehdä asiat OIKEIN. Ja sit kun moneen asiaan ei voi vaikuttaa (lapsen persoona), niin sit edes JOHONKIN haluaa vaikuttaa ja sitten tulee tää henki, että ”tietysssä iässä pitää tehdä tiettyä” ja niin edelleen.
–
Toivottavasti luet tän, mutta kiitos vielä uskonvahvistamisessa Instassa siinä polkupyörätapauksessa! Mä nyt päätin luottaa omaan vaistooni ja Silvalle tilattiin isompikokoinen potkupyörä. Toivotaan, että meilläkin menis sit yhtä upeasti kuin teillä, että ei tarvittaisi apuratasvaihetta ollenkaan! Ja jos tarvitaan, niin sitten tarvitaan – täytyy joo tosiaan aina muistaa, miten erilaisia lapset on <3
piipo79
22.4.2016 at 23:01Niinpä, noita manuaaleja ei pitäis edes lueskella! Meilläkin kun on kaksi nyt niin huomaa että nämä herkkyys- tai kiinnostuskaudet eivät mene yhtään samanlailla heilläkään! Jotenkin se on varmaan kunkin temperamenttiin kirjoitettu. Aivan on erilaiset, kummatkin tietysti täydelliset, tyttöset meilläkin!
Hyvä kun kuuntelit vaistoasi! Potkupyörä on oikein mainio. Mä olen varma et Silvakin oppii ellei jo osaakin sen polkemisen ihan itsestään! Hauskoja ajeluita!
NelliSi
21.4.2016 at 17:22Meillä neiti Seelaa kuukauden nuorempi. Tutti jäi talvella lumiukolle. Yhdessä tuumittiin joskus, että mihinköhän hän voisi tuttinsa anta. ”Annan lumiukolle”.. sitten ihan kalenterista katsottiin, että talvilomalla tuo toteutetaan kun jaksaa sitten yöheräilyt jne paremmin. Lumiukkoa alettiin kuitenkin rakentaa jo ennen lomaa vaihtelevan lumimäärän takia ja kappas tyttö halusikin heti antaa tuttinsa lumiukolle. Ja niin se meillä jäi siihen paikkaan :) illalla sitä kyseltiin ja parin viikon verran se vaikeutti nukahtamista siinä määrin, että tyttö ei meinannut lopettaa puhetta/laulua iltaisin. Tutti kun oli aikaisemmin ollut ”vaimennin”. Meillä tähän päädyttiin siis siksi, että lapsi leikki ja pelleili tutillaan iltaisin, eli koin että meilläkin oli ehkä herkkyyskausi meneillään, tutti ei ollut enään mikään ”turvanluoja” tms.
krista
22.4.2016 at 23:35Kuulostaa just hyvältä! Veikkaisin, että jonkinlainen herkkyyskausi tosiaan on ollut, kun on itse just halunnut sen jättää! Oh, noin kun kävisi meilläkin!
Mini
21.4.2016 at 17:28Meillä ollaan jätetty tutit pois molemmilta 13 kk ja 14 kk iässä. Itse ajattelen, että se oli helpompaa aikaisemmin kuin myöhemmin, mutta toisaalta saattoi sattua just oikea herkkyyskausikin siihen hommaan ja siksi meni melko kivuttomasti. Joku tuolla yllä sanoi, erämiesten ollut näistä liikkeistä aina enemmän hämillään ja sen voin kyllä allekirjoittaa myös täällä! :) Ja siihen se selitys on varmaan just se, että äitinä tulee vain se tunne, että nyt on oikea hetki.
Nyt meillä kolmannen kanssa jouduttiin ”väkisin” yritetty ”unikoulua” (eli vierestä omaan sänkyyn nukkumaan), koska miehelle tulossa leikkaus ja sen vuoksi olis hankalaa nukkua yhdessä. Ikää pienellä 6,5 kk. Hankalampaa ollut mulle kuin muille, vaikkei vauva juuri ole itkenyt niin itsellä ikävä pientä kainaloon. Pointtina se, että välillä vaikea tunnustaa mikä on äidin tarve/halu ja mikä vauvan. Ja toki meilläkin tutti ollut siis vanhempien tarve eikä lapsen, mutta tulipa nyt tällainen sekava ajatus mieleen :)
Tilia
22.4.2016 at 12:37Joo, kyllähän se on tosi monessa jutussa lasten kanssa, että aikuisen pitää ensin itse olla valmis muutokseen. Monesti lapsi olisi helpomminkin valmis vaihtamaan toimintapoja, mutta aikuinen on tottunut tiettyyn rutiiniin, eikä halua siitä luopua. Ja sitten aikuinen on taitava selittämään, miksi vielä ei mitenkään voida jotain tehdä…
Mini
22.4.2016 at 14:20Ja piti siis kirjoittaa, että MIEHEN ei erämiesten :D Kyllä meillon ihan vaan yksi mies perheessä :)
krista
22.4.2016 at 23:40Hahaa, joo erämiehet ihmeissään :D
–
Joo niinhän se on, että olosuhteet on hyväksyttävä ja joskus nukkumajärjestelyt vaan täytyy muuttaa väkisin, vaikkapa just tuolleen kun on leikkaus. Meillähän kans mä nukuin noin kuukauden verran alakerrassa mun leikkauksen jälkeen, että en ois saanut lasten möyrimisiä siihen leukaan öisin. No, meidän lapset tietty oli paljon isompia siinä vaiheessa, mutta silti – ei se Seelan valinta ois ollut, mutta niin piti tehdä. Seeluskan kanssa tuo ei olisi aikaisemmin onnistunutkaan (Silvan kanssa samassa iässä luultavasti olisi), joten tietysti lasten temperamenttikin/persoonan tarpeet vaikuttaa myös, että miten se sopeutuminen menee. Tai siis jos meillä ois ollut tuollainen pakkotilanne tuossa puolen vuoden iässä lapsilla, niin Silvalle varmaan se ois mennyt suht vähällä, mutta Seela ois samassa iässä tyyliin räjähtänyt atomeiksi. Onneksi teillä meni noin hyvin! Tsemppiä leikkaukseen ja siitä toipumiseen koko perheelle!