Katastrofien keskellä – vau!

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Heurekan kanssa.

Pitkästä aikaa, oi aivan liian pitkästä!

Viimeksi me käytiin Heurekassa dinonäyttelyn aikoihin – ja siitä on jo kohta kolme vuotta aikaa! Tämänhetkisestä Katastrofien keskellä -näyttelystä me oltiin puhuttu jo syksystä asti ja pitkin talvea, ja nyt tartuttiin vih-doin-kin suunnitelmista ja lupauksista käytäntöön ja suunnattiin kohti Tikkurilaa.

Ensin tietysti asiaankuuluvasti ihmeteltiin, että miten päin nuo kuutiot oikein ovatkaan…?

Käynnin ajankohdaksi pyrimme valitsemaan sellaisen mukavan väljän ajan – tällöin kuulemma kannattaa kokeilla arki-iltapäiviä. Valinta oli oikein onnistunut: porukkaa kyllä tietysti oli, mutta jättimäisessä rakennuksessa se mukavasti hajaantui moneen eri näyttelyyn niin, että pisteillä sai puuhastella omassa rauhassa ja keskittyen, ilman jonotusta. Eli jos haluaa valita vähän rauhallisempaa vierailuaikaa (ja jos se vaan aikataulujen puolesta järjestyy), niin suositus arki-iltapäiville!

Ja sitten sisään!

Juuri astumassa katastrofien keskelle, mikä siellä odottaa…?

Pääasiallinen kiinnostuksen kohde meillä oli juuri tuo Katastrofien keskellä -näyttely. Maanjäristyksiä, myrskyjä, maastopaloja ja tulvia, oijoijoi!

Hurjasta aiheesta huolimatta näyttely ei kuitenkaan ole ollenkaan pelottelua, vaan oikeastaan toisin päin: nimittäin katastrofeista selviämistä, yhteistyötä, katastrofiapua ja uudelleenrakennusta. Resilienssiä siis!

Etukäteen me oltiin katseltu netistä ja somesta kuvia näyttelystä, ja erityisesti videota (löytyy täältä) näistä visuaalisesti vaikuttavimmista näyttelyn osista: valotaiteilijan rakentamista immersiohuoneista, eli tulen voima, veden voima, maan voima ja tuulen voima -huoneista. Ihan siksi, että ei vaan tuntuisi sitten liian jännittävältä eikä tulisi mitään alitajuista totaalikieltäytymistä heti ovelta. Luimme yhdessä tuolta Heurekan nettisivulta, että ”videotaideteosten vaikuttavuus ei perustu pelotteluun tai säikyttelyyn”, ja se ajatus mukanamme tanssahtelimme sitten kohti immersiohuoneita.

Ja se oli juuri noin kuin kuvauksessa sanottiin.

Valotaidehuoneet olivat upeita ja vaikuttavia ja innostivat eläytymään liikkuvien valojen mukana – mutta pelottavia ne eivät olleet ollenkaan! Tällainen ”taiteen keskelle” meneminen ja sen kokeminen on vaan niin huikeaa. Äänimaailmat, huoneisiin johtavat sisääntulokäytävät, peilit, muodot, kaikki. VAU.

Isosti plussaa myös taiteen ja tieteen yhdistämisen ideasta!

…ja olikohan se totta vai meidän mielikuvitusta: ihan niin kuin Maan voima -huoneessa olisimme todella tunteneet maan tutisevan!

Visuaalisuutensa ansiosta en yhtään ihmettele, että nuo huikeat valotaidehuoneet ovat eniten näkyneet somessa viime talven aikana. Mutta Katastrofien keskellä -näyttely oli ihan todella paljon muutakin.

Eli erilaisten pelillisyyttä hyödyntävien pisteiden avulla pääsi testaamaan ja hiomaan hoksaavuutta, hahmottamiskykyä ja yhteistyötaitoja. Saatko pelastettua helikopterilla ihmiset (kuulapallot) vedestä? Onnistuuko palapelin rakentaminen niin, että yksi sokkona ja käsillä tunnustelemalla rakentaa, toinen elekielellä antaa ohjeita kolmannelle, ja se kolmas äänen avulla viestittää ne ohjeet sille ensimmäiselle rakentajalle? (ei onnistunut meiltä, haha)

Tai tiedätkö, mitä tarvikkeita on viranomaissuosituksissa 72 tunnin selviytymiseen? Tämä oli muuten hyvä testi aikuisellekin – me ei saatu ekalla kaikkia oikein.  Joel oli sitä mieltä, että karkkia todellakin tarvitaan. Mä olin sitä mieltä, että nalle kyllä ois tosi tärkeä.

Meillä kului tuolla Katastrofien keskellä -näyttelyssä pari tuntia ihan pelkästään siinä näyttelyssä: huoneita ihastelemassa, peleihin tutustumassa ja monenlaisia katastrofiapuun liittyviä tietoiskutauluja lueskellessa.

Tästä näyttelystä poistuessa pää vaan pyöri, että oooooooo miten paljon kaikkea muutakin nähtävää ja koettavaa täällä vielä olisi! Supistusteknisistä syistä me oltiin kuitenkin ennalta sovittu, että pidetään tämänkertainen vierailu parissa tunnissa – loppupuolella erään isomahaisen äiti-ihmisen piti päästä jo istumaan ja lepäämään. Halusin siis tietysti ottaa riittävän varovaisesti tämän käynnin.

Mutta ihan vähän kuitenkin lopuksi kurkistettiin perusnäyttelyyn sekä viereisen SuperPUU-näyttelyn puolelle.

…ja päätettiin, että tänne todellakin tullaan uusiksi. Aikaisemmin kuin taas kolmen vuoden päästä, me vanhemmat lupasimme.

”Tullaan heti huomenna aamusta, kun tämä aukeaa ja ollaan koko päivä iltaan asti!”, toinen lapsista intoili.

Kröhöm (keskisuuri supistus), ehkä ei ei kuitenkaan heti huomenna, mutta vaikka kesällä!

Mutta muistuipa kyllä taas mieleen se, minkä jo kyllä tiesimmekin: Heureka on kyllä just sellainen ”meidän paikka”. Lapset kun ovat ihan valtavan kiinnostuneita eri ilmiöistä, tieteestä, maailmasta – ja me vanhemmat ihan ehdottomasti haluamme tätä innostusta tukea ja ruokkia. Tämä kun on tavallaan just sitä samaa tiedetemppuintoa kuin se, että ilmapalloa hieroo hiuksiin ja se tarttuukin seuraavaksi vaikka seinään, uuu. Eli hienoja ilmiöitä, joista lapsi on ikään kuin luontaisesti kiinnostunut. Mutta täällä vielä monipuolisemmaksi vietynä ja erilaisten välineiden, tekniikan ja elämyksellisyyden mahdollistamana.

Halutessaan Heurekassa käymisen voi tietysti ajatella ihan vaan ajanvietteenä, mutta mä väitän, että kyllä siinä samalla myös oppii ihan valtavasti. Sieltä tarttuu vähän niin kuin vahingossa sellaista tietoa, joka voi tallentua sinne aivojen taustajärjestelmiin niin, että vaikka myöhemmin koulussa on hyvää yleissivistävää taustatietoa jostain asiasta tai tieteen ilmiöstä. Ja ennen kaikkea se innostaa tutkimaan, havainnoimaan ja kokeilemaan!

(myös aikuista – mähän voisin viettää täällä aikaa vaikka Joelin kanssa treffeillä ilman lapsiakin)

Mahtava, mahtava Heureka!

Ja hei sain myös 2 kpl Heureka-pääsylipun paketin arvottavaksi Instagramin puolelle, eli kannattaa klikata sinne arvontaan!

Arvonnan säännöt löytyvät täältä, ja osallistua voit tosiaan Puutalobabyn Instassa 24.5.2022 mennessä.

Kannattaa osallistua, näissä on aina kohtuullisen hyvät mahdollisuudet voittaa, kun osallistujia ei ole ihan tuhansia-tuhansia niin kuin joissain ”yleisemmissä” arvonnoissa!

Olettekos jo käyneet katsomassa tuon Katastrofien keskellä -näyttelyn? Entä mikä teillä on ollut kaikkien aikojen mieleenpainuvin ja paras Heureka-elämys? Meillä rottakoripallo jäi elävästi mieleen jo sieltä kolmen vuoden takaa. Tällä kerralla isoimman vaikutuksen tekivät nuo valotaidehuoneet sekä koko vierailun loppuhuipennuksena se perusnäyttelyn piste, jossa… Haha vaikea selittää, mutta yritän – jos olette käyneet Heurekassa, niin ehkä muistatte! Eli ensin hilataan narulla kuula ylös läpinäkyvässä muoviputkessa. Ja kun sen kuulan sitten pudottaa, sen pudottamisen tuottama paine putkessa heittää ilmaan tennispallon.

WOU!

Kokemisen, tutkimisen ja oivaltamisen iloa parhaimmillaan!

16