Hiukan luontopolku lasten kanssa

Ihan hassulta tuntuu katsella näitä kuvia – oliko tämä vasta äsken, vai valovuosi sitten? Ja oliko meidän syyslomalla Sotkamossa tosiaan muutakin kuin lumiukkoja?

Oli, oli! Juuri ennen ensimmäistä lumipäivää nimittäin saatiin yksi täydellisensyysaurikoinen päivä, ja se me käytettiin vakioluontopolullamme Hiukassa.

Hiukka. Meinaan aina sanoa, että Huikka. Hiukka, Huikka, kuka näitä nyt muistaa.

Luontopolku on juuri sopivan mittainen lasten kanssa kierrettäväksi – meidän ikähaarukka luontopolulla oli 7-80v. Tarjolla siellä on kaksi polkuvaihtoehtoa: 2,5 kilometrin tai 4 kilometrin lenkit. Me kävellään tavallisesti noista tuo pidempi. Päätöksen voi tehdä siellä vasta matkan varrella, eli alkumatka on sama, mutta pidempi reitti kiertää vain yhden koukkauksen kauempana. Polkujen risteyskohta on merkitty hyvin, eli sitä ei voi vahingossa ohittaa, jos polulla pysyy.

Hiukan sijainti on tosi näppärästi ihan Sotkamon keskustan tuntumassa – ja kyllä, se on juuri se ”kuin ulkomailla” -henkinen uimaranta, joka minullakin kuvissa on näkynyt. Hiukan luontopolku siis alkaa ja päättyy siitä uimarannalta. Virallinen kiertosuunta taitaa olla ensin metsän puolta ja sitten rantaa ja harjua takaisin. Ainakin niin päin me ollaan se aina kierretty, ha. Ja niin näyttää nuoletkin tässä osoittavan!

Luontopolku on siis tässä tuo vihreä reitti:

Käpysymboli näyttää selkeästi, että missä reitti kulkee. Hiukka on täynnä myös muita polkuja ja pururatoja, joten noita käpyjä kannattaa katsella, jos haluaa kulkea nimenomaan luontopolun kierroksen. Toki missä tahansa kävely on myös ihan hyvä vaihtoehto, jos ei ole luontopolun kylteistä niin kiinnostunut.

Maastossa on muutama vaikea kohta, eli tosi jyrkkä alamäki. Etenkin yksi alastulo hiekkapohjaista polkua pitkin on aika hurja. Tuollaisella kasikymppisellä kulkijalla kannattaa olla kävelysauvat mukana, ja ihan pienempien lasten kanssa jokin kantoväline on varmasti hyödyllinen.

Luontopolun varrella on siis kiinnostavia, kuvitettuja infotauluja. Me luetaan ne aina – vaikka kohta osataan ulkoa, kun ollaan niin monesti käyty.

Joiltain osin näissä Hiukan luontopolun infotauluissa on kyllä se sama haaste kuin monesti: niitä ei ole kaikilta osin osattu kirjoittaa sellaisilla sanoilla, jotka suorilta aukenisivat vaikka lapselle. Eli joihinkin tauluihin mukaan on jäänyt sellaista ”asiantuntijasanastoa”, ja kiinnostavatkin jutut saattavat mennä lapsilta ihan yli hilseen, jos aikuinen ei hoksaa syvällisemmin selventää (ja googlata, jos/kun ei ole aiheeseen itsekään perhehtynyt).

Tämä on muuten tosi yleinen juttu tällaisissa luontopolkujen teksteissä – vink vink laittakaahan tällaiset materiaalit aina (lapsia tuntevien) viestintäihmisten tsekkiin, jos kohderyhmänä on lapsiperheet!

Mutta osa luontotauluista on tosi toimivia! Tiesitkö vaikka, että mikä on suppakuoppa? Tästä se selviää!

Lisäksi polun varrelta löytyy metsään ”piilotettuja” eläinten siluetteja, joiden bongailu tuottaa kestoiloa ihan joka kerran.

Alkumatkan tärkeimmäksi nähtävyydeksi meille on muodostunut – haha – hautausmaa.

Sinne voi pujahtaa luontopolulta, ja jostain syystä se tuntuu tosi kiinnostavalta paikalta: lukea vanhojen hautojen nimiä ja laskea, minkä ikäisenä kukakin on kuollut.

Jepjep, huvinsa kullakin.

Me ei ehkä olla käyty juurikaan hautausmailla, joten varmaan siksi tuossa on jotain sellaista kiehtovaa.

Ja sitten se paluumatka harjua pitkin on tietysti ihan pelkkää nautintoa – mitkä maisemat! Ja nuo lähes ilman päällä kasvavat männyt jaksavat ihastuttaa ihan joka kerta!

Paluupolku sijaitsee siis harjulla – upeasti – mutta siinä on tietysti myös haasteensa etenkin taaperoisempien lasten kanssa liikkuville. Polku menee siis ajoittain hyvin lähellä sortumisvaaraista reunaa.

Siitä ei välttämättä aina edes hoksaakaan, että reunalla voi seistä oikeastaan lähes tyhjän päällä.

Viime käynnin jälkeen muutamiin hankalimmista kohdista oli nyt ilmestynyt aitarakennelmia. Aika rumia totta kai, mutta varmasti hyvin tarpeellisia.

Mutta säntäilijäikäisen kanssa ottaisin tähän osuuteen just jonkun kantovälineen mukaan. Isompien lasten kanssa sopimus, että ”puut kierretään aina metsän puolelta, ei rannan puolelta” on aika toimiva.

Paluumatkalla harjunäkymät helposti huumaavat sen verran, että luontopolun viimeinen koukkaus eli suon kiertäminen saattaa jäädä tekemättä. Eli siinä ei välttämättä enää hoksaakaan, että käpykyltit ohjaisivat vielä kerran tekemään pienen lenkin sisämaahan päin.

Me ollaan kierretty se suo vain kerran. Silloin siellä oli valtavasti hyttysiä ja yksi humpsahti polveaan myöten märkään.

Eli vaikka suo oli tietysti sinänsä hieno, niin… …no, emme ole käyneet suokoukkausta toista kertaa.

Jos siis hyttyset ja suohon uppoaminen suomalainen kaunis suomaisema ei kiinnosta, niin ihan hyvällä omatunnolla mun mielestä voi vaan kulkea rantapolkua takaisin päin käymättä sitä pientä loppukoukkausta.

Harjulta pääsee useammasta kohdasta portaita pitkin rantaan, ja siellä onkin meidän mielestä parhaat paikat syödä eväitä.

Pikkuvaroitus vaan: Pikku-Hiukka (eli yksi niistä hiekkapoukamista) kuhisee keväisin tosi ärhäkästi purevia minimuurahaisia. Niistä kyllä kerrotaan sitten luontopolun kyltissäkin. Muissa hiekkapoukamissa ei olla päädytty muurahaisten hyökkäyksen kohteeksi.

Ihan reitin lopussa on myös pöytäryhmiä eväiden syömistä varten.

”Kun olet lukenut kylttiä tähän asti, muurahaiset kiipeilevät jo pitkin jalkojasi”. No jaiks, niin kiipeilevät!

Ja ihan luontopolun lopussa on sitten myös nämä upeat puut, jotka tallentuvat itseoikeutetusti kameralle joka ikinen kerta. Niin hienot!

…ja rannan leikkipaikka!

Jos siis lomailette joskus esimerkiksi Vuokatissa, kannattaa ehdottomasti varata yksi päivä (tai puolikas päivä) myös luontopolulle!

Muistisääntö Huikka… eiku Hiukka, no se keskustassa pesiskentän takana kuitenkin! Samalla näette tuon hienon Hiukan rannankin, joka etenkin kesällä lomaillessa on tietysti ihan must. Huomattavasti isompi kuin esimerkiksi Vuokatissa Katinkullan ranta!

13