Hoitovapaalla – oi tällaista elomme on

Itkuhälyttimen tutun kohinan katveessa syntyy tämäkin kirjoitus.

Mähän olen siis tällainen harvinainen dinosaurus yksisarvinen kuin hoitovapaalainen. Tai no tässä vähän alle 2-vuotiaan kanssa hoitovapaalla ollessa vielä tapaa jonkin verran lajitovereita, mutta odottakaas vaan ensi talvea! Aika yksin saan kuulkaas kyllä leikkipuistoissa termarikahviani hörppiä.

Mutta päätös on kuitenkin meidän perheen osalta ollut ihan selkeä: jos vaan mitenkään (taloudellisesti) mahdollista, meidän taapero jatkaa kotona hoidettuna noin 3-vuotiaaksi asti, kuten meidän aiemmat lapsetkin ovat tehneet. Esikoinen meni osa-aikaisena päivähoitoon 3,5-vuotiaana, keskimmäinen päivälleen tasan 3-vuotiaana. Taaperon kuukausimatematiikka pyörähtänee niin, että hän on muutamaa kuukautta päälle 3-vuotias siinä vaiheessa, kun päivähoitotaival näillä näkymin alkaa.

Eli vuosi vielä!

Ja mähän siis rakastan tätä elämänvaihetta! Ihan parasta!

Näin meidän päivät keskimäärin kuluvat.

Aamuherätysten pärähtämiseen vaikuttaa koululaisten aikataulut, taapero usein jää vielä nukkumaan tunniksi tai jopa pariksi. Jos ei olisi koululaisten aamulähtöjä, nukuttaisiin varmaan yhdeksään asti – ja tätä odottelenkin tulevalta kesältä, aah!

Puoli kymmenen aikoihin taapero on tavallisesti lähtövalmis. Hän onkin maailman reippain lähtijä ja lähtisi vaikka koko ajan. Syöttötuolistaan heti käsipesun jälkeen hän ampaisee eteiseen valtavalla tarmolla lähtemään, ja aikuisella tulee siinä vaiheessa kiire hörpätä kahvikuppi loppuun ja saada omat ulkovaatteet päälle.

Päivän meininki meillä on usein leikkipuistoa, kerhoa tai muuta tekemistä: joskus pihalla ihmettelyä, joskus kirjastossa käyntiä, mitä nyt vaan spontaanisti tulee mieleen. Tuntuu, että koko ajan on jotain tekemistä meneillään, tylsää päivää ei ole vielä tullut eteen.

Vähän ennen puoltapäivää lounas joko liikkeellä/leikkipuistossa eväistä, tai sitten kotiin syömään. Ja sitten on taaperon zzz zzz zzzz. Eli a-aaa.

Tämä lapsen päiväuniaika oli aikoinaan minulla se ehdoton bloggaamisen aika; nykyään tästä ajasta tuntuu kilpailevan sata ja muuta asiaa. Kuten haha puutarhakatoksen virkkaaminen. Sarjassamme itse kehitettyjä projektikiireitä. Mutta on kaikkea muutakin metatyötä, oi miten sitä jotenkin onkin, tänään taas varattu aikaa sinne tänne tuonne ja etsitty koululaisten kevätesitysasuja pitkin nettikirppisten uumenia.

Ja VIUH päivä onkin jo sitten siinä vaiheessa, että ensimmäinen koululainen alkaa ”mun koulu loppui jo!” -soitella. Iltapäivän trafiikki viuhuu joskus meille ja joskus muualle. On välipaloja, läksyjä ja kokeisiin lukemista, iltapäivä kuluu sekunnissa, taapero herää päikkäreiltä ja useimpina iltoina minä lähdenkin sitten kuskaamaan koululaisia harrastuksiin.

WUTUM-TUM sitten kello on paljon ja iltaruoka ja nukkumaan.

Mihin se päivä meni?

Esikoisen ja vielä keskimmäisen kanssa muistan hyvin vielä pitkät päivät lasten kanssa kotona. Mutta nyt tämä on (edelleen) ihan erilaista, oikeastaan se ”kahdestaan-aika” taaperon kanssa on vain ihan muutaman tunnin mittainen. Niinpä päivät jotenkin vaan vyöryy eteenpäin sellaista vauhtia, että nipin napin ehtii aamukahvit juoda ennen kuin on taas ilta.

Parin viikon päästä koittaa ihana pitkä kesäloma. Syksyllä elon kuvio vähän muuttuu meilläkin, vaikka taapero ei hoitoon vielä lähdekään. Mutta Joel lähtee! Iiik! Että hyvästi vaan, aina tarvittaessa paikalla ollut toinen vanhempi, hyvästi optimaalisesti ajoitetut ja suoraan käteen ojennetut kahvikupit. Noooooouh!

Haha olihan se kai aikakin, että tämä ihan överi luksus päättyy. Tämähän on ollut lähes laittoman lokoisaa. Joelilla alkaa siis syksyllä uusi duuni, jota tehdään kodin ulkopuolella.

Mutta eiköhän sekin loksahda sitten ihan kivasti kohdilleen. Taapero ainakin on niin loistavaa, mainiota ja kertakaikkiaan ihanaa seuraa, että todennäköisesti nautin vielä seuraavastakin vuodestani hoitovapaalla.

Aaaaaaai mikä tahtoikä? Ei meille sellaista varmaan tulekaan, haha.

PS. Tarkoitus ei ole korkata päivähoito vs. kotihoito -väittelyä tässä, en näe sellaisessa mitään järkeä. Jokaisella perheellä on omat tilanteensa ja omat näkemyksensä ja luotetaan siihen, että kunkin perheen kokonaiskuviossa (sisältäen mm. vanhempien työn, lasten tarpeet ja taloudelliset realiteetit) tehdään just sille perheelle sopivat päätökset. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli vaan kuvata meidän perheen eloa ja omia fiiliksiä nyt hoitovapaa-aikaan.

PSS. Haha näitä disclaimereita. Mut joo, te tiedätte, mitä se joskus on.

46