Suht yllättävä (meille itsellemme ainakin) sisustusmuutos

Sunnuntai-iltana meidän olkkariin iski operaatio:

Whaat, mitä kirjaston työpöytä tekee keskellä olohuoneen lattiaa…?

Ja mitä siellä kirjastossa pöydän paikalla sitten on? Kurkistetaanpa:

Oho! Joko tuosta arvaatte, mitä me extempore-tehtiin…?

No, mennäänpä vielä pari askelta lähemmäs kohti (ex)-kirjastoa:

Hup-sis! Meillähän on… …lastenhuone!!!

Mähän olen siis useampaankin kertaan kertonut, että meillä ei ole varsinaista lastenhuonetta, vaan kaikki huoneet ovat sekä aikuisten että lasten huoneita. Pitkälti tämä on johtunut meidän talon huonejärjestyksestä (lastenhuone tulisi luontevasti yläkertaan, mutta ei lapset siellä kuitenkaan leikkisi, jos aikuiset ovat alakerrassa) ja siitä, että huoneita/neliöitä ei tällä hetkellä ole riittävästi (yläkerta on yhtä tilaa plus vaatehuone ja kylppäri; laajentamismahdollisuuksia on, mutta vaatisi isompaa remppaa, joka taas vaatisi isompaa vaivaa ja rahaa).

Näin niin kuin erittäin tiivistetysti selitettynä. Näistä huonejärjestysasioista voisi jaaritella ikuisesti, mutta se ei ollut nyt mulla tän postauksen pointtina; ehkä pähkäilyä sitten joskus erikseen.

Mutta no. Lauantai-iltana tein sitten Insta-kertomukseen pienen pätkän, jossa lapset tanssivat olohuoneessa ”päivän leikkien” (lue: joka ikinen lelu räjähtäneenä pitkin olkkaria) keskellä ja muutenkin meillä oli tosi mukavaa. Siinä sitten sotkuja kuvatessa tulin naureskellen sanoneeksi, että ”joskus tulee kuitenkin mieleen, että pitääkö olohuoneen aina näyttää tältä”.

Siitä se idea sitten lähti.

Ja nyt olohuone näyttää tältä:

Roudasimme siis sunnuntai-iltana kirjastosta työpöydän… kyllä: olohuoneeseen. Ja kirjastosta tuli nyt (ainakin kokeiluluonteisesti) leikkihuone.

Ratkaisu ei tietysti ole mitenkään sisustusoptimaalinen tai optimaalinen muutenkaan: iso työpöytä keskellä olohuonetta… Eipä sellaista taida kovin usein sisustuslehdissä näkyä, heh. Mutta nyt ei ollakaan sisustuslehdessä vaan elämässä.

Joskus myöhemmin työtila on mahdollista rakentaa yläkertaan (se vaatisi siis seinien siirtämisiä), mutta… no: joskus myöhemmin. Ja ajattelimme tässä nyt niin, että joka tapauksessa muutamme kuuden viikon päästä sinne Espanjaan, joten tuleepahan tehtyä tällainen pieni kokeilu, että miltä tällainen erilainen huonejärjestys tuntuu.

Että keskellä olohuonetta komeilee nyt iso tietokone ja jumppapallo. Hah.

Mutta katsokaa: ei leluja levällään!!!
(paitsi tuo yksi salkku näköjään tuossa, hupsis)

Teimme lasten kanssa sopimuksen, että olohuoneessa saa tietysti edelleen leikkiä ja tuoda leluja tänne ihan mielen mukaan, mutta joka päivän päätteeksi lapset kantavat lelut takaisin leikkihuoneen puolelle. Ei tarvitse laittaa edes välttämättä paikoilleen, vaan ”kynnyksen yli” -menetelmä riittää oikein hyvin.

Ja sitten leikkihuoneen ”sisällä” voidaan yhdessä aina silloin tällöin lajitella lelut omiin laatikohinsa – nyt vielä vähän haetaan yhdessä paikkoja. Kirjahyllyn kolme alinta hyllyriviä tyhjennetään lasten lelulaatikoille. Kaapistoistakin varmasti löytyy tilaa; nyt kaapit ovatkin itse asiassa enimmäkseen tyhillään, kun ne (vuosi sitten!) tyhjennettiin vuokralaisille.

Mutta yleinen lelunlajittelumetodit meillä on ollut käytössä jo entuudestaan; joidenkin tavaroiden osalta lelukorit vaan siirrettiin huoneesta toiseen.

Pehmeät lelut (hehe hauskasti tuo vauvanukke), kovat lelut, roolivaatteet ja laukut.

Mitään muutakaan ”sisustuksellista” ei nyt tähän saumaan aleta tekemään, vaan perusjärjestely ja toiminnallisuus riittäköön. Ja heh: näköjään huoneeseen ei tarvitse muuta kuin kantaa lelut sisään, niin johan alkaa näyttää ihan selvästi leikkihuoneelta:

Jos huone pysyy jatkossakin leikkihuonekäytössä, sinne tarvitaan myös jokin parempi valaisuratkaisu – huone sijaitsee iltapäivisin talon ”pimeämmällä puolella” ja on aika hämärä leikkikäyttöön.

Ja sitä paitsi – näettekö tässä alla olevassa kuvassa saman kuin minä?

Mä nimittäin näen katon, joka huutaa voimistelurenkaita ja isoa patjaa lattialle tuohon pöydän paikalle.

Tällä hetkellä tytöt roikkuvat aika usein isin jumppakahvoissa ovella (systeemi näkyy hyvin Pierre Robertin merinovillapostauksessa täällä), mutta tuo oviaukkokohta on tietysti vähän ahdas – olisi ihana saada kahvat (äidillekin käyttöön!) vähän väljemmälle. Lue: mä oon aina halunnut sellaiset kahvat ja siihen myös trapetsin.

Joten kyllä: meillä on nyt leikkihuone ja kirjoitan tätä postausta olohuoneessa. Enpä olisi muutama päivä sitten voinut vielä kuvitella :D

Tulipahan tehtyä, vaikka jossain vaiheessa myöhään sunnuntai-iltana huhkiessamme ehdimme jo ajatella, että ollanko me ihan hulluja. Heh. Sarjassamme spontaania elämää :D

25