Tänään minua ilahdutti tämä: NYT.fi jakoi (ilmeisesti) Seattlessa kuvatun videon ruutuhyppelystä.
Tässä video suoraan Twitter-jakona:
This made me exceptionally happy. pic.twitter.com/Vo8g1qgbup
— Liam Kearney (@lkearneyvideo) April 12, 2018
Nyt.fi oli testannut samaa Töölönlahdella ja oli saanut suomalaisilta vain kolme ja puoli (?) suoritusta tunnin aikana. 1,4 prosenttia.
Mutta lukumäärien vertailu ei mun mielestä olekaan se pointti. Vaan se, miten kuitenkin joku hyppii. Vaikka ei nyt sitten just Töölönlahdella, niin jossain maailmassa kuitenkin. Mä tykkään erityisesti noista raksamiehistä – ihan mahtavaa! Ja tuo yksi mies, joka tuulettaa itsekseen ympäri hyppittyään!
Että näille ihmisille pieni yksinkertainen ”hyppyruudukko maassa” -sykäys saa spontaanisti aikaan sen, että jonkinlainen aikuisen vakavuus ja uskottavuus tipahtaa hetkeksi pois ja jostain alta löytyy edelleen se sisäinen, piilossa oleva lapsi. Se, joka hyppii hyppyruudukkoa!
Ihanaa!
*uudet paljasjalkakengät saatu Merrelliltä.
Tämä ehkä kosketti itseäni eritysesti just siksi, että mä oon itse kokenut niii-iiin tärkeänä sen oman sisäisen leikkisyyden säilyttämisen. Sen, että antaa itselleen luvan olla pöhkö ja hassu – ja ehkäpä mun tapauksessa jopa vähän korostan sitä, tarkoituksellisesti. Kontrastina sellaiseen stereotyyppiseen aikuisuuden vakavamielisyyteen.
Vähän niin kuin höpsöttelevä vastalause sille, että millainen uskottavan aikuisen kuuluu olla.
Mutta kaikissa meissähän on se lapsi vielä siellä sisällä! Joillain vaan ehkä vähän… …syvemmällä kuin toisilla :D Mutta uskon, että se on kyllä kaivettavissa sieltä esiin!
Jollekin se sykäys voi olla hyppyruudukko tai kiipeilyteline. Heh jollekin ne estot häviävät sitten baarin tanssilattialla alkoholin avulla. Kumma kyllä silloin on kai jotenkin ”normaalimpaa” irrotella. Hassu juttu.
Koska voihan sitä aikuinenkin riekkua ihan tavallisina arkipäivinäkin…?
(ja jopa selvin päin)
Joskus aikoinaan sirkusharrastustani käynnistellessä sirkusopettaja vinkkasi, että lasten leikkipuistoista löytyy jos sun mitä vimpaimia aikuisenkin temppuilutaidon elvyttämiseen. Aitoja pitkin voi kävellä (on muuten huippuhyvää treeniä keskivartalolle) ja kokeilla, että miltä aikuisesta tuntuu roikkua ylösalaisin korkean telineen huipulta.
Ystäväni kanssa sitten kiersimmekin Helsingin leikkipuistoja temppuilumielessä – vaikka olin siis silloin vielä lapseton. Tämän olen toki aiemmin kertonutkin: Kulosaaressa sitten kiipesimme kerran sellaiseen huikean korkeaan kolmionmuotoiseen kiipeilysysteemiin. Olimme jo siellä korkealla, kun puistoon tuli lapsia vanhempineen.
”Kato! Aikuisia!!!”, ensimmäinen lapsi hihkaisi.
(hetken hiljaisuus, kun lapset katselivat meihin päin, heidän vanhempansa eivät sanoneet mitään)
”EEEEEEEI noi ole aikuisia”, toinen lapsi totesi.
Olimme siis jo silloinkin reippaasti yli kolmikymppisiä.
Mulla on muuten myös hyppivä mies. Sellainen, joka ei kierrä aitaa vaan pomppaa sen yli (ja kerää usein tuijottajia niin tehdessään, mutta Joel ei sitä edes huomaa).
Ja tiedättekö – kyllä mullekin joskus se joku sellainen normeihin alistuminen vaan itselläkin joskus puskee päälle. Kun Joel spontaanisti hyppää kiviaidan yli vaikkapa rannalle mennessä (mitä se tavallisesti tekee), mulla käy joskus mielessä sellainen alitajuinen väläys, että älä nyt siitä mene vaan tuu täältä portista niin kuin muutkin. Kun tota… hyssh, ollaan nyt kulta vaan tässä ihan normaalisti, ihmiset katsoo.
Miksi ihmeessä ajattelen noin? Edes väläyksen verran? Joku sen ajatuksen sinne mun alitajuntaan on istuttanut. Hyi mua! Haluan kitkeä sen pois. Hush!
Mun mahtava spontaanisti hyppivä mies, joka ei yhtään välitä, että katsooko joku.
* myös Joelilla jalassa uudet paljasjalkakengät, jotka saatu Merrelliltä
Hyppiminen on hyväksi. Aitojen ylittäminen on hyväksi aikuisellekin (jos niissä ei ole piikkilankaa).
Sisäinen lapsellisuus rules! Hyvä tavoite elämälle voi olla, että ei koskaan menetä sitä. Pitää olla vähän pöhkö. Ei saa ottaa itseään liian vakavasti.
PS. Olisitko hyppinyt kadulle maalatussa hyppyruudukossa?
38
Maria
24.4.2018 at 14:44Riippuu seurasta :) Tiettyjen kanssa en ehkä ”kehtaisi”. mutta toisten kanssa takuuvarmasti. Yksin ollessa aika varmasti hyppisin :)
krista
24.4.2018 at 15:08Heiiiiiii mä tässä nyt hihkun aiheen vierestä (kun näen sun meiliosoitteen tässä), ootko saanut meiliä multa? Oon yrittänyt laittaa viestiä, ja nyt eilen annoin Indieplacen ihmisellekin sun meiliosoitteen, että jos mun meilit menee sulla roskapostiin :) Sä oot nimittäin voittanut… vessapaperia! :D
Aino
24.4.2018 at 15:07Oisin hyppiny, paitsi jos ois ollu vauva+kaukalo 14kg toisessa kädessä ja ruokaostokset 150kg toisessa ja taapero hinattavana :D
krista
24.4.2018 at 15:21:D :D :D Toi on muuten niii-iiiiiin ”elävästä elämästä” -tilanne :D Taapero tieysti saanut just ”en kävele” -huutohepulin ja hillitön hiki puskee äidillä päähän, aamupala jäänyt välistä… Että joo hypipä siinä sitten :D :D :D
murina
24.4.2018 at 16:27Paitsi et taaperon huutohepuli hiljenis hyvin äkkiä ku äiti iskis kaukalon ja ostokset maahan ja alkais hyppiä ruutua!!
Mä en varmaan ees HUOMAIS tollasta ruudukkoa maassa, mut JOS huomaisin voisin ihan hyvin hyppiä.
krista
24.4.2018 at 17:43Haha totta! ”Mitä IHMETTÄ toi äiti oikein tekee…?”
–
Mutta joo voi suomalaisten pomppimattomuus (APUA, olin ensin kirjoittanut, että PIMPPIMATTOMUUS) olla hyvinkin ihan sitä, että ei huomaa. Tai sit just Töölönlahdella on mun mielestä muutenkin kaikenlaista taideproggista, eli tällaisiin voi olla tavallaan ”tottunut” eli se ei sillä tavalla osu silmään kuin jossain isommalla kadulla ”kaupunkimaisemmassa” ympäristössä. Voi hyvin olla, että esimerkiksi Aleksanterikadun jalkakäytävällä voisi olla enemmän hyppijöitä!
LeenaK
24.4.2018 at 15:11Hyppisin jos olisin just käynyt vessassa 😂
krista
24.4.2018 at 15:22Toi on ERITTÄIN olennainen hyppis/hyppimättömyyskriteeri :D
Torey
24.4.2018 at 15:29Olen marssinut pulkkamäkeen laskeakseni itse myös alas. :P Ja tottakai puistossa voi keinua ja kiipeillä. Kuten puissakin! Ja trampoliinit on aikuisillekkin!
krista
24.4.2018 at 17:41Joo hei TOTTA KAI pulkkamäessä pitää itsekin laskea :D Mä oon muuten ollut myös joskus aikoinaan keskellä yötä pulkkamäkitreffeillä, laskemassa pulkalla siis tyypin kanssa, jonka kanssa olin ennen vain jutellut netissä. Ei muuten sit oikein synkannut, mutta olipa aika huikeaa laskea isoa mäkeä keskellä yötä!
Torey
25.4.2018 at 07:38Mä painuin kerran töissä lasten kanssa liukurilla mäkeen. Työkaveri ilmoitti, että siinä jos loukkaan itseni, niin hän ei kelpuuta sitä työtapaturmaksi ja sairaslomaa on turha pyytää. Töyssäytin tietty häntäluuni johonki möhkäreeseen. Mut en pyytäny sairaslomaa. :D
krista
25.4.2018 at 12:12Whaaat, mikä muu voi olla lastenhoitajan työtapaturma paremmin kuin liukurilla töyssyyn lasku! :D Pulkkamäkilaskun pitäisi kuulua ihan lastenhoitajan työnkuvaan hei, mun mielestä ainakin :D
Inka
24.4.2018 at 16:26Ihanaa, että joku puhuu tästä! Itse olen 26-vuotias, eli vielä tavallaan ihan beibi, mutta toisaalta taas en enää niinkään. Lapsikavereiden reaktio kuullessaan ikäni on usein ”ootko sä muka aikunen?” + epäuskoinen katse. Pieni, hassu ja leikkisä aikuinen ei istu yhtään siihen, miten he ovat tottuneet näkemään aikuisuuden. Venytellään aikuisuuden rajoja joohan! <3
krista
24.4.2018 at 17:53Kyllä, just ”aikuisuuden rajojen venyttäminen” on hyvä termi! Leikkisyydessä asuu sellainen pieni ilo; vaikka just siitä, että tavallisen väsyneenharmaan arkipäivän keskellä hyppää ruutua ja sitten vähän nauraa sille – se antaa myös energiaa! <3
Anna
24.4.2018 at 16:27Menneisyydestäsi taas hei. Hirveästi en viitsi häiriköidä uusia postauksia vanhojen kommenteilla, mutta itselle tuli niin yllättävä reaktio tästä https://www.puutalobaby.fi/aamuliikenne-kaahari/ postauksesta että halusin sen jakaa.
Postausta lukiessa lähinnä ärsytti ihmisten holtiton ja ihan älytön käytös, mutta kun sain luettua tekstin loppuun meinasi väkisin tulla kyyneleet silmiin. Ei mitään hajua miksi. En ahdistunut, ollut surullinen tai mitään. Yhtäkkiä vaan nousi vedet silmiin kuin tyhjästä. Piti räpytellä etten alkaisi solkenaan itkeä kun lapset vieressä enkä halunnu säikyttää.
krista
24.4.2018 at 17:55Hei kiva kun kirjoittelet ”sieltä menneisyydestä”! Mun piti itsekin käydä ihan lukemassa, että miten se postaus silloin menikään – ja kyllä siinä jokin tunne tulvi taas minullakin päälle. Ehkä se on jotenkin (mulla ainakin) se sellainen kokemus, kun tajuaa, että miten pienestä kaikki voi joskus olla kiinni (ettei siinä edessä sattunut olemaan just ketään). Elämän sellainen… …hauraus tai jotain <3
Suvi
24.4.2018 at 16:43Me harrastetaan kesäisin yöpuistoiluja aikuisporukalla eli mennään leikkipuistoihin leikkimään/temppuilemaan myöhään illalla tai kesäyöllä. Silloin siellä saa touhuta rauhassa, viime vuosina vaan teinien määrä on lisääntynyt:D Talvella sitten käydään pulkkamäessä, mutta sinne mahtuu hyvin sekaan päiväsaikaankin.
krista
24.4.2018 at 18:03Uuuuu! Mun eka ajatus oli, että MAHTAVA IDEA, TAHTOO! Ja seuraava ajatus, että ”ai niin, mutta mä haluan nukkua yöllä” :D Mutta JOSKUS elämässä, kun krooninen univelka ei enää paina, mäkin haluan tehdä tuollaisia yöseikkailuja! Ehkä sitten, kun lapset on aikuisia. Kyllä kai eläkeläisetkin voi käydä yöleikkipuistoilemassa…? :D
nro26
24.4.2018 at 16:52Tietenki oisin hyppiny!!!
No ehkä jos on läpitunkemattoman väsynyt niin olis voinut jäädä väliin.
Mä myös kävelen usein rotvallia pitkin, siis nehän on suorastaan (myös) sitä varten!
krista
24.4.2018 at 17:33Mä en muuten yhtään tiedä, että miksi, mutta tuota hyppimisvideota katsellessa ihan ekaksi ajattelin sua! :D Hassua. Jotenkin vaan noita hyppijiä katsellessa tuli mieleen, että sä hyppisit noita <3
nro26
25.4.2018 at 21:21Sä tiesit! <3
krista
25.4.2018 at 21:56Tietysti! <3
MarjaH
24.4.2018 at 17:52Todellakin hyppisin! Myös meidän tramppa on mun, sain sen FM-valmistujaislahjaksi.
.
Mun mies on kanssa tuollaista ”teenpä tempun” -tyyppiä, ja tunnistan itessäni tuon ”apua, kaikki kattoo!”. Mutta silti, me just viime sunnuntaina löydettiin pari täydellistä kiipeilypuuta yhden tien varrelta, ja tottakai kiivettiin niihin.
.
Aloitettiin muuten joulun jälkeen pariakrobatia. Hullun hauskaa, mutta myös sika pelottavaa!
krista
24.4.2018 at 18:07Oooo, nyt iski harrastuskateus! Pariakrobatiaa!!! Mä oon haaveillut siitä harrastuksesta ihan jo ennen lapsia -ajalla! Oon yrittänyt houkutella Joelia, mutta se väittää että se on kömpelö ja se pudottaa mut ja se ei uskalla. Mutta ei se edes ole niin kömpelö kuin se luulee! Ai hitsi, oispa mahtava harrastus! Mä niin tykkään, kun mua nosteltiin ja sai itse seistä muiden päällä sirkusprinsessana :D
MarjaH
24.4.2018 at 20:05Sano sille, että kun kaksi kömpelöä fyysikkoakin pystyy ;) (tosin mä oon oikeasti kemisti, mut enivei). Mä taas en yhtään tykkää olla nosteltavana, mutta siksi se tekeekin mulle hyvää!
krista
24.4.2018 at 23:11Joo ja siis itsensä ylittäminenhän on just sitä parasta! Mä taidan taas yrittää vähän houkutella… :)
Ppaa
24.4.2018 at 21:03Hyppisin! Tää on yks asia mistä oon ylpeä itsessäni: mä innostun pienistä asioista ja oon säilyttäny juurikin sitä lapsenmielistä leikkisyyttä! En todellakaan oo tosikko, ja oon aina kammoksunut ajatusta että musta tulisi Vakava ja Tylsä Aikuinen joka ei voi olla leikkisä. Oli kyseessä tanssipartyt, pääsiäismunajahti, hoplop tai keppihevoskisa niin meikä on siellä! Ja meiän ystäväporukassa on kans ihania lapsenmielisiä tyyppejä, enemmän ja vähemmän. Just yks päivä keksittiin uusia tanssiliikkeitä mun kummitytön kanssa ja kikatettiin molemmat ihan kippurassa että vitsi miten kivaa voikaan elämä olla.
Aina ei jaksa innostua kaikesta ja sekin on mun mielestä tosi ok! Ei aina tartte. Mutta ai että, silloin kun saa hieman paheksuvia katseita osakseen muilta aikuisilta, tietää että tekee homman oikein. Olkaa te Aikuiset siellä seinänvierustalla paheksumassa, me Aikuiset täällä vähän hypitään.
krista
24.4.2018 at 23:15Just näin! Ja kyllä: mä oon kyllä kans ylpeä, että mä oon onnistunut säilyttämään leikkisyyden. Vaikka just aina ei naurata eikä silloin pidä väkisin nauraa, mutta leikkisyys noin niin kuin elämänasenteena yleensä <3
-
Ja aijaijaiji lasten kanssa tanssisekoilu on kyllä ihan parasta, meillä kans sitä harrastetaan :D Lapset on mahtavia tanssikavereita, vetää yhtä täysillä kuin itsekin :D
Ppaa
25.4.2018 at 12:03Ja ai vitsi lapset keksii ihan parhaat tanssimoovsit, mä sain niin kovan treenin samalla! Tällanen hyötynäkökulma;D ja se miten lapset ei välitä yhtään siitä että onko joku asia jonkun mielestä noloa! Ne vaan menee, tekee ja hassuttelee ja vieläpä kikattaa päälle. Sitä asennetta kaikki sais imeä itseensä- elämä ei oo niin vakavaa:)
krista
25.4.2018 at 12:13No niinpä! Mä kans RAKASTAN tanssia lasten kanssa, käy todellakin treenistä itsellekin!
Lumina
25.4.2018 at 09:07Mullakin on hyppivä mies!!! <3 :D Ja allekirjoitan nuo ajatuksesi täysin. Joskus jopa sanon ääneen "noh", kun se pomppaa vaikka leikkipuistoon aidan yli eikä portista, mutta onhan se nyt hauskaa. Pitäis lisää avartaa mieltä ja tekis kyllä temppuilu hyvää itellekin. Toki leikin ja juoksen lasten kanssa ja trampallakin pompin (kunhan on käynyt siellä vessassa!). Ja just syksyllä kiipesin sellaisen puhumasi jättimäisen kolmiokiipeilyhässäkän huipulle asti. Kieltämättä hirvitti ja alastulo jännitti, mutta niin sitä huomaa kuinka keho ja mieli kangistuu, jos niitä ei vähän venyttele ja herättele! Mutta parasta on huomata se, että kyllä ne siitä taas vetristyy kun niitä käyttää monipuolisesti! Lisää hulluttelua arkeen ehdottomasti! :)
–
Piti ihan ääneen taas lukea tekstisi illalla miehelleni kun niin hihitytti tuo hyppivä mies! :D Oon monta muutakin tektiäsi hänelle lukenut ja yhdessä nauretaan. Oot loistava kirjoittaja! <3
krista
25.4.2018 at 12:17Joo pitäisi vaan itsekin lähteä pomppimaan perässä! No, mä en pääsisi aidan yli noin ketterästi, mutta siksipä se treenaaminen oiskin hyväksi!
–
Ne kolmiokiipeilyhässäkät on kyllä IHAN mahtavia, ja jotkut niistä on kyllä ihan poskettoman korkeita! Niin, että aikuista ihan hirvittää… Mutta niissä kiipeily on kyllä tosi hyvää treeniä aikuisellekin!
–
Ja kiitos ihanista sanoistasi <3 Mitäs me hyppivien miesten puolisot :D
gone with the fairies
25.4.2018 at 10:53Voi ihana! Mä törmäsin just toissapäivänä koiraa lenkittäessä lasten piirtämään hyppyruudukkoon ja koikkelehdin siitä ensinnäiset pari osiota läpi. Se oli siis tuollainen kuin videolla, mutta muksut olivat piirtäneet niitä viisi peräjälkeen.
krista
25.4.2018 at 12:18Hei siinäpä riittäis jo pomppimista! Täällä meidän läheisen koulun pihalla on ihan valtavasti kaikkia värikkäitä ruudukoita ja maahan piirrettyjä pelipaikkoja – ai hitsi että harmittaa, että pihan portit on lukossa, muuten me oltais siellä varmaan joka ilta hyppimässä :)
Annek
25.4.2018 at 11:05Hyppisin ja temppuilisin😊Oltiin just viettämässä maanantai-päivää Hollolassa, ja oli ihan mahtavaa, kun siellä oli niin vähän väkeä, että sain rauhassa hyppiä trampalla, kiipeillä ja laskea liukumäestä lasten kanssa, sain myös tosi hyvää liikuntaa ja olin ihan hengästynyt. Mäkin olen aina yrittänyt vaalia leikkikenttä ja pientä lasta minussa, mun mies on samanlainen.😊 Mahtavaa Krista sulla on parkourhenkinen mies!👍
krista
25.4.2018 at 12:21Hahaha, ehdin lukea Hollolana ja meni ihan läpi, en ihmetellyt yhtään. Sitten vasta huomasin, että ai HOPLOPISSA! :D Siellä on muuten mahtavaa (me käytiin kans Kivikon Hoplopissa viime syksynä niin, että siellä oli ihan hiljaista) just se, että kaikki möyrimiset on ”sallittuja” aikuisillekin. Oli mahtava konttailla siellä putkissa! :D Jotkut kohdat oli kyllä aika hankalia aikuiselle :D :D :D
Annek
25.4.2018 at 11:33Hoplopissa, ei Hollolassa😊
krista
25.4.2018 at 12:21Hollola, Hoplop, mitä näitä hurvittelupaikkoja nyt on :D
Giassilina
25.4.2018 at 11:52Ihan varmasti hyppisin. Viime kesänä matkalla kauppaan kahden kaverin kanssa päätin mennä ruohikolle tekemään kärrynpyöriä, kaverit kiersivät nurmialueen hiekkatietä niinkuin kuuluukin. Mut hei, mun teki mieli heittää kärrynpyörä ni sen tein. Kaverin lasten kanssa peuhaan myös pihalla esim sanomalla että tehdään temppurata ja sit pyörinkin jo kyljelläni alas mäkeä. Kaveri katsoo yleensä vierestä ja naureskelee, ettei hän kyllä ikinä enää möyri.
krista
25.4.2018 at 12:24Ihan mahtavaa! Ja hitsi, mä haluaisin opetella aikuisiällä tekemään kunnon kärrynpyörän! Kuperkeikatkin on mahtavia! Niistä saa pään ihan sekaisin, kun tekee monta putkeen :D Ja sit on sellainen mahtava jumppapallokuperkeikka, uuu! Mä voisin tehdä siitä joskus vaikka jonkun haasteen, kunhan oon Suomessa, joo, uuuu! Vaikka viikon haaste: tee kuperkeikka, toisella viikolla kärrynpyörä, kiipeä kiipeilytelineeseen jne. Joka viikko joku juttu! Oiskohan kiva…? :D
krista
25.4.2018 at 12:24…ja mä tietty ottaisin videolle omat pyllertelyni silloin, kun haasteen esittäisin :D
Giassilina
26.4.2018 at 08:50Joo joo todellakin! Ehkä se auttais ihmisiä löytämään oman hassuttelevan puolensa (jos sen kanssa on ongelmia), jos vois ”perustella” pyllertelyään ”Mä tässä vaan osallistun tällaseen blogihaasteeseen”.
Harrastin hetken pari vuotta sitten sirkusakroa ja siellä oli mun mielestä ihan huippua kun alkulämppänä oli aina joku eri hippa. Siis eihän aikuiset ihmiset ikinä pelaa hippaa! Paitsi siellä, ja kaikki oli ihan täysillä messissä ja osas nauraa itselleen ja sille miten hauskaa se oli. Se akroilu oli muutenkin hyvää sellaseen ”en ota itseäni niin vakavasti”-opetteluun kun sai pyllähdellä ihmeellisistä asennoista yksin ja kaverin kanssa eikä tullu sellanen olo et noloo kun en osaa. Koska ei kukaan osannut kauheasti sen enempää.
Riikkinen
25.4.2018 at 22:01Mä hyppisin – ja siis hypinkin leikkipuistoissa ruudukoita, kiipeilen telineisiin, heitän kärrynpyöriä ja mitä näitä juttuja nyt on. Olen vasta viime aikoina herännyt siihen, etteivät kaikki tee näitä edes lasten kanssa. Meillä oli hassu tilanne viime kesänä, kun imetin vauvaa autossa erään huoltsikan parkkipaikalla ja mukana ollut äitini viihdytti esikoista ulkona. He harppoivat kaikenlaisilla keksimillään hassuilla tyyleillä vähän ”ministry of silly walks” -henkisesti. Mieheni siinä totesi, ettei voisi nähdä oman äitinsä tekevän tuota, ja minä kuvittelin hänen tarkoittavan, ettei anoppi fyysisesti pystyisi. Miehen piti selittää, etteivät kaikki kehtaa höpsötellä noin julkisella paikalla. Oikeastaan en kyllä vieläkään ymmärrä. :D
krista
26.4.2018 at 11:07Toi kehtaamisen ajatus on kyllä kans jännä; ihmisillä on niin erilaiset ”kehtaamiset”! Mulle itselle just vaikka lasten kanssa pöllöily tai tanssiminen ei ole mitään ”kehtaamista”, vaikka sit joku muu juttu saattais tuntuakin nololta. Ehkä yksin sen saman tekeminen tuntuisi kummallisemmalta; toisaalta jos olisi siihen joku ”syy” (vaikka kameraryhmä kuvaamassa jotain lähetystä varten), niin sitten se ei tuntuisi yhtään nololta! Mutta joo, jotenkin silleen erilaiset ”kehtamisen käsitykset” ihmisillä kyllä on :)
Miitu
25.4.2018 at 22:49Todennäköisesti hyppisin, jos se lähtis musta itsestäni. Lasten kanssa varmasti hypittäis. En vaan (aikuis)seurassa oo se kovin heittäytyjä, vaan varmaan ulkopuolisen silmin se ”tylsä ja vakava aikuinen”. Mua ahdistaa melkoisesti eri tapahtumissa pakkoleikkiminen ja osallistuminen erilaisiin aktiviteetteihin ja fiilis siitä, että oot muita huonompi / tylsempi / vääränlainen, kun et nyt suoranaisesti nauti aktivoivista toiminnoista puolivieraiden keskellä vaan mieluummin keskustelisit vieruskaverin kanssa. Tai sitten mä oon vaan väärällä puolella – ei oo mitään ongelmaa leikittää muita 😅 Oi kontrolli, kontrolli…
krista
26.4.2018 at 11:10Aaaaargh muakin ahdistaa ne tutustumisleikit :D Vaikka että otetaan vessapaperia ja pitää keksiä niin paljon asioita itsestään kuin miten monta paperia otti aaaaargh :D Mutta se on just sellaista ”keksittyä” hauskuutusta: että ”nyt tehdään näin, että meillä nyt sit ois hauskaa” nooooooouh! :D Mä itse omalta kohdalta voisin määritellä sen vaikka jotenkin niin, että olen enemmän silleen spontaanin hauskuuden ystävä selvästikin :)
krista
26.4.2018 at 11:45Mun kammo on just kaikki ”heh heh nyt on hauskaa ja opitaan tuntemaan toisemme”-leikit. Just sellaset vaivaantuneet leikit, joissa on ylipirteät ohjaajat, joilla on tilanteeseen nähden liian hauskaa (koska ne tuntee toisensa!). ”Sano oma nimi ja jokin ekalla kirjaimella alkava voimaeläin ja sit toistat kaikki 25 henkilöä ja niitten eläimet jotka oli ennen sua -.-” Painajainen :D
Muuten kyl tykkään olla leikkisä ja touhuta kaikkea, mut noi leikit argh
krista
26.4.2018 at 11:49Joo ihan sama mulla!!!! :D :D :D Tekee mieli karata huoneesta :D :D :D
Tilia
27.4.2018 at 13:30Tuo Joelin tyylinen hyppiminen on nimeltään parkouria ja sitä harrastetaan jo ympäri maailmaa, omatoimisesti ja kursseilla. Suomessa löytyy perheparkouria, lasten ja aikuisten ryhmiä jne. isommista kaupungeista. Talvella etupäässä halleissa, kesällä ulkona missä vaan, mutta erityisiä parkour-puistojakin on rakennettu kenguruihmisille.
Emppu
30.4.2018 at 13:35Ai kamala kun alko naurattamaan tämä koska mulla on myös hyppivä mies :D