Hyvä

Ei ehkä ole kovin vaikea päätellä, mikä taitaa meidän perheessä olla se yleisin käytetty sana. Ehkä se on meillä sellainen väsyaivojen kautta kulkematon sidesana, vähän niin kuin ”niinku” tai ”öö tota”.

Sen voi päätellä lasten ensimmäisistä sanoista.

Esikoinen aikoinaan tapaili ”ksssa, kkkkhsssa” meidän Tikrun perään, kun taas keskimmäinen totesi minulle kesken hoitotomenpiteiden erittäin selkeällä äänellä: ”Hyvä.”

Hyvä voikukka.

Nyt tämä pienimmäinen on jo ensimmäisiä kertoja lattialla möyrytessään ottanut tavaksi samalla kannustaa itse itseään: ”Yvä. Yyyyvä yvä. Yvä yvä yvä yvä”. Ensimmäistä kertaa tämä huomattiin (ja tallennettiin videollekin) jo pian Espanjasta paluun jälkeen huhtikuussa. Eli jotain 9,5 kk iässä!

Alkuun olin ihan, että eeeeeei tämä voi olla vielä mitään merkityksellistä äännettä, tyyppihän on ihan liian pieni siihen. Varmaan sattumaa. Mutta sittenpä se toistui ja toistui! Ja ihan asiayhteyden kanssa, ei pelkästään toistona tai jokelluksena. Siellä hän karhukävelee tai purkaa paperinkeräyslaatikkoa (lemppari) ja touhottaa samalla menemään: ”Yyyvä yvä yvä yvä”. Kun hän heittää pallon. ”Yvä!” Kaataa palikkatornin. ”Yvä yvä!”.

Tai on syömässä ja vanhempi kysyy: ”Onko hyvää?” Hän vastaa ”Yvä.”

Kun tätä on jatkunut reilun kuukauden, on ehkä myönnettävä: hän todella taitaa käyttää tätä ihan sanana.

Hyvä kirja.

Ja samalla tässä tiedostan itse, että näköjään sitä hokee koko ajan ”hyvä” kaikissa vauvan kanssa tehtävässä puuhastelussa. Joskus ihan jäin kuuntelemaan mua ja Joelia. Joo, me todellakin sanotaan tässä perheessä ”hyvä” aika usein.

Niin joo, muitakin ihan hassuja sanasattumuksia (?) on sattunut jo noin 10kk iässä. Kerran hänellä tuli sellainen ”äkkiä se tutti tänne” -tilanne, ja hän ihan aidosti vaati: ”TTTI! TTI! TTTTI!!” Kerran isi lähti viemään roskia ja vauveli katseli perään: ”Issss. Issss.” Ja kerran siskojen touhuja kovasti osoiteltiin: ”Ssssko, ssssko.”

Joel sanoi, että joo joo joo on hän tavaillut äitiäkin, mutta haha itse en siitä ole niin varma kuin noista muista havainnoista.

Hyvä välipala.

Kaikenlaisia vauvanjokelluksia kuunnellessa ja aiempien lasten osalta muistellessa olen jotenkin miettinyt, että koko käsite ”ensimmäinen sana” taitaa olla vähän sellainen vanhemman valinta. Että mikä ikään kuin jää kertomukseksi sellaiseen tarinaan, jota kerrotaan lapsellekin: ”sun ensimmäinen sana oli xxxx ja se tuli sellaisessa tilanteessa, kun…”

Ehkä se on vähän satunnaista, että millaista tarinaa sitten aletaan kertomaan – jokin hetki, joka jää vanhemman mieleen. Esimerkiksi esikoisen ”ksssa” ei ollut tarkasti oikein lasuttu sana, mutta niin selkeästi kuitenkin kissaa osoittava, että se siksi erityisesti noteerattiin. Keskimmäisellä tuli täydellinen ”hyvä”, mutta olihan hän tietysti sinnepäinjokellellut vaikka ja mitä sitä ennen.

Ja pienimmän ”yvä yvä” ei myöskään ole täydellinen sana, mutta se on niin toistuva ja meille rakas ja merkityksellinen – just se, kun hän täällä touhuilee itseään kannustaen – että todennäköisesti tämä jää sellaiseen muistojen kaanoniin hänen ensimmäiseksi sanakseen.

Hyvä joululahjapaperi.

Hyvä.

Oikein hyvä sana.

52