”Ihan mahtavaa!”, minä intoilin.
Joel oli lapioimmassa mustikkapöpelikköön tasannetta, johon saataisiin lapsille polskutteluallas.
”Hei mehän voitaisiin ihan hyvin ens keväänä tehdä sama siinä rannan alueella! Siis että ihan vaan lapioitaisiin se pieni alue. Siihen sit ihan vaan multaa päälle, ja sit ihan vaan heitetään kaikenlaisia nurmikonsiemeniä siihen. Että sit ihan vaan katsotaan, että mitä tapahtuu!”
(hetken hiljaisuus)
”Sanoit tuossa nyt aika monta kertaa ’ihan vaan’.”
No niin sanoin! Enkä syyttä!
”Ihan vaan” on ihan mahtava tekniikka.
Esimerkiksi tässä on meidän ”ihan vaan” -perunakuoppa.
Ihan vaan kaivettiin metsämaastoon kuoppa, laitettiin siihen multaa ja loput siemenperunat.
Ja tässä on meidän takapihan ex-varikkoalueen ”ihan vaan” -nurmikko.
Tähän ei kuulemma pitänyt mikään nurmikko kasvaa. No, ihan vaan laitettiin multaa soramaan päälle, ja siemeniä perään. Ihan mahtavaa!
Sen takana muuten häämöttää ”ihan vaan” -alppiruusupenkki. Ihan vaan kaivettiin kuoppa, laitettiin multaa ja alppiruusun taimet sinne.
Viisi tuntia myöhemmin olimme väkertäneet uima-altaan parissa… no, sen viisi tuntia. Puuttui siinä sitten tiivistettä vesipumpusta, ja puhallettavan uima-altaan täyttöön ostettu pumpun venttiili ja altaan venttiili olivat eri universumista. Macgyverointeja oli tehty siellä ja täällä, ja minulla oli etusormessa kuumottava rakkula.
Puhallettavan uima-altaan kolmesta ”renkaasta” alin oltiin saatu puolilleen. Vettä altaassa oli viitisen senttiä pohjalla. Lapset hyppäsivät veteen ja hihkuivat. Sehän alkoi olla siis valmista.
”Ihan mahtavaa!”, minä totesin.
(hetken hiljaisuus)
”Mä rakastan sussa monta eri piirrettä”, Joel aloitti.
”Ja yksi niistä on se, miten matalat kriteerit sulla on siihen, että jokin asia on ihan mahtavaa.”
Nii-in. Ihan mahtavaa. Senkin taisin muutaman kerran tässä tekstissä sanoa. Ja se onkin sitten kokonaan toinen tekniikka.
47
Julia
18.7.2020 at 13:37Vitsit mä tykkään niin tuosta asenteesta! Oot jotenki muutenkin niin peruspositiivinen ja tunnut näkevän mahdollisuuksia niin monessa eri asiassa 😊 Tuo onkin varmaan yksi suurimmista syistä, miksi sun blogisi on niitä harvoja perheblogeja, joita luen. Onnistut kirjoittamaan asioista myönteisellä otteella ilman, että tulis oikeesti kertaakaan sellanen olo että onpa feikkiä 😅❤️ Teidän perheen elämää ja arkea on ollut kiva seurata 😊
Tää menee ohi aiheen, mutta haluan kiittää myös vertaistuesta. Meillä on lapset pienellä ikäerolla niinku teilläkin, esikoinen täytti just 2v. ja kuopus 7kk. Toinen vauvavuosi on suuritarpeisen vauvan kanssa ollut melko kuluttava, mm. yöunien suhteen ja oonki saanut vertaistukea sun kirjoituksista näiden aiheiden osalta. Sairastuin (itselleni täysin yllätyksenä) lisäksi vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja jouduin sen verran huonoon kuntoon, että olin sairaalassa muutaman viikon. Nyt tilanne on jo paljon parempi ja asiat alkavat saada valoa, mutta toipuminen on toki vielä kesken. En yhtään liioittele sanoessani, että sun blogi on ollut tärkeä mulle omassa toipumisessa. Kiitos kun kirjoitat! ❤️
krista
19.7.2020 at 11:35Oi, mikä ihana viesti täältä löytyi – kiitos! Ja pahoittelut julkaisuviiveestä, joskus viestit menevät (ilman mitään järkevää syytä) roskapostikansioon, ja tavallisesti kyttäilen kansiota koko ajan. Nyt kuitenkin osui just tuohon saumaan, kun me oltiin mökillä ja akku loppu (siitä seuraavassa postauksessa, hih) enkä käynyt ollenkaan roskapostikansion puolella. Nyt vasta huomasin! Jos siis ihmettelit, miksi viesti ei tullut näkyviin :)
–
Ja siis ihanasti sanottu, kiitos <3 Tulipa ihan vilpittömästi hyvä mieli! Ja siis sain ihan ihon kananlihalle, kun viestisi sai myös palautumaan niihin aikoihin, kun itsellä oli suuritarpeinen vauva ja ei saanut nukuttua - ja teillä tosiaan vielä pienempi ikäero lapsilla kuin meillä oli. Niistä ajoista on jäänyt tietysti hyvin mieleen se raskaus, mutta sitten myös tietysti ne kaikki onnen hetket. Ja vaikka tämä on ehkä laiha lohtu (vai onko?), niin nykyisin joka ikinen päivä ihastelen just sitä, että lapsilla on toisensa - ja ajattelen just sitä, että se alku oli raskasta, mutta se palkinto siitä on aivan valtava ja koko elämän pituinen <3 Ihana kuulla, että toipumisesi on jo käynnissä ja anna itsellesi aikaa ja armollisuutta <3 Kaunis kiitos viestistäsi!
Julia
19.7.2020 at 13:20En ihmetellyt ettei viesti näkynyt, ja onhan bloggaajilla toki muutaki elämää ku blogi 🙊
Ei ole ollenkaan laiha lohtu tuo mitä kirjoitit, meidänkin lapsilla alkaa jo nyt olla selkeesti omia juttuja yhessä (toki niitä on varmasti isommilla lapsilla paljon enemmän), toki ne kestävät ehkä muutaman sekunnin mut ovat tosi hellyyttäviä 😍 Kun pienempi nauraa isomman höpötyksille tai isompi hoitaa pienempää tai ehtii laittaa vaikka tutin tämän suuhun ennen äitiä kun pienempi itkee. Tollasten hetkien aikaan tuntuu siltä et kyllä tästä vielä hyvä tulee ❤️🙏