Voi mikä pelastus onkaan hankalilla hetkillä tuo meidän lastentietokone ja sen satukirjasto! Meillä se on käytössä pitkillä automatkoilla sekä viihteenä lapsen sairastaessa. Etenkin, kun vanhemman pitää tehdä töitä ja telkkariakaan (josta voisi katsella DVD:tä) meillä ei juuri nyt ole.
(koska Joel kantoi sen pihalle)
Ja hyvien ja kivojen satujen kuunteleminen – siinä nyt ainakaan ei voi kuvitella olevan mitään huonoa!
Paitsi että.
Joka ikinen kerta huomaan, miten valtavan koukuttavaa tuon lastentietokoneen käyttö on. Lasten tietotekniikan käytön suhteen meillä on toistaiseksi kokemusta lähinnä vain tuosta satukirjastosta (ja korostan: se satukirjasto on tosi ihana juttu!), mutta näiden laitehommien täyskoukuttavuuden tajuaa ihan selvästi jo tästä.
Kun lapsi on edes yhtenä päivänä saanut käyttää tietokonetta, se on mielessä sen jälkeen ihan koko ajan. Muutaman päivän sairaustupajakson jälkeen heti aamun ensimmäinen lause saattaa koskea sitä laitetta.
Mutta kun sen laittaa hyllylle – se tehdään meillä ihan sovussa – se ONNEKSI vielä unohtuu ihan yhdessä päivässä. Sitten voi mennä taas monta kuukautta, että sitä ei edes muisteta. Leikitään, juostaan pihalla. Ennen kuin se laite sitten seuraavan kerran taas otetaan esiin pidemmän automatkan tai seuraavan flunssan yhteydessä. Siinä mielessä ollaan mielestämme saatu tilanne pysymään oikein hyvin hanskassa!
Meillä on tehty siis lapsille sellainen ihan selvä linjaus, että lastentietokone on ihana juttu, mutta se ei ole jatkuvasti lasten käytössä. Ja ihme kyllä lapset sen vielä hyväksyvät: että okei nyt on flunssa loppu ja paluu normaaliin päiväjärjestykseen. Lastentietokone menee hyllylle, ja tulee sieltä kyllä käyttöön sitten taas tarvittaessa.
Nytpä mä tässä viritän kukkahattuani ja otan vielä jonkun mummojen villasukkakutimen käteen: mutta joo (lue nariselvalla mummoäänellä) oon mä kyllä oikeasti huolissani lasten nykytekniikan käytöstä. Törmäsin esimerkiksi jokin aika sitten keskusteluun, jossa moni kertoi, että heidän 6-8 -vuotiaat lapset eivät enää leiki. Lelut ovat ihan käyttämättöminä, kuin vaan pleikka (tai mitä ne nyt onkin) kiinnostaa. Kavereiden kanssakin vain pelataan; jo tuonikäsenä! Se on mun mielestä jotenkin… …surullista.
Koska lapsen kuuluu leikkiä! Pelitkin kyllä totta kai kehittävät kaikenlaisia taitoja, mutta ongelma onkin siinä, että ne ovat niin hemmetin koukuttavia (ja vanhemman pitää olla varmasti tosi tarkkana sen säännöstelyssä), että se tärkeä vapaa mielikuvitusleikki saattaa jo ennen aikojaan jäädä lapselta pois.
Koska se leikki vasta kehittääkin! Sosiaalisia taitoja, mielikuvitusta, kaikkea!
Tämä klassinen tähän: hyvä renki, mutta huono isäntä. Ja se toinen perään: leikki on lapsen työ!
Saas nähdä, saako meidän esikoinen ekalla luokalla älypuhelimen; mä veikkaan, että me kokeillaan ensin ihan ”tyhmäpuhelinta” tai sitten säädetään liittymä niin (kai sen voi tehdä?), että sillä ei voi itse käyttää nettiä, mutta esimerkiksi paikannus toimii. Ja netin käyttö tehdään sitten vanhemman laitteella, valvotusti ja ajallisesti säännellysti. Toki siihen on vielä vuosi aikaa, voi tässä mielikin muuttua.
No niin, nyt mä sitten täällä jatkan (henkisen) villasukan kutomista ja mummon narinaani.
Itse olen ainakin someen niin koukussa, että sitä en halua lapsille siirtää. Vielä tässä vaiheessa. Pikemminkin pitäisi jotain rotia saada hommaan itsellenikin. Ihan nolottaa, kuinka koukussa olen omaan kännykkääni.
…hän sanoo ja tsekkaa ihan vaan nopeasti blogin kommentit, Facebookin, Instan, Jodelin ja kaksi eri sähköpostia. Viiden minuutin välein. Graah. Saisiko kännykkään jonkun aikuislukon.
25
Emmanuelle
7.9.2018 at 16:31Kyllä saa aikuislukkoja! On sellasia sovelluksia (:D) mihin sää voit itse säätää ajan kauanko saat kerralla puhelinta lärätä, tai että montako kertaa päivässä voit käydä netissä tms muita ero asetuksia. Ja jos ylität säädetyn ajan niin alkaa ihan kaamee hälytyspiippaus mikä ei lopu ihan tosta noin vaan. :D
krista
7.9.2018 at 16:34Apua :D Mä en IKINÄ haluaisi sellaista!!! Eiku siis ööööö piti sanoa: mä todellakin tarvitsisin sellaisen :D
–
Mä oon ihan liian kännykkäkoukussa. Osittain se liittyy töihin, mutta toisaalta mä yritän työllä usein perustella myös sellaista, että todellisuudessa vaan ajelehdin mitään oikeasti tekemättä. Pitäisi täsmällisesti tehdä silloin kun tekee, ja muilla ajoilla laittaa kännykkä pois ja tietokone kiinni. Hankalaa! Ja hankalaa se on siksi, että on näin KOUKUSSA hemmetti vie :D
neljäveen ja vauvan äiti
7.9.2018 at 18:37Itse törmäsin hiljattain somekeskusteluun, jossa iso osa ihmisistä tuntui olevan ihan vakavissaan sitä mieltä, että lapset tippuvat tulevaisuuden työelämästä, jos eivät viimeistään 4 vuotiaana pääse käyttämään tablettia (päivittäin). Se oli itsestä lähes pelottavaa luettavaa, miten yksisilmäisesti osa tuntui suhtautuvan koko asiaan. Meiltä ei löydy tablettia (eikä älykännyä) taloudesta, tietokoneita toki pari kappaletta (ihan tälläkin pääsee aikuinen somekoukkuun :D ), mutta en kyllä ole huolissani lasten työelämätaidoista (8kk ja 4,5v). Isompi joskus saa pelata paria peliä tai katsoa telkkarin pikkukakkosen sijaan lasten dvd:tä. Ei onneksi ole koukuttunut, edes telkkariin. Usein valitsee pikkukkosen katselun sijaan omat leikit, vaikka lastenohjelmista tykkääkin.
krista
7.9.2018 at 21:03Oho, onpa mun korvaan ihan kummallinen ajatus! Ja voihan ne ”työelämätaidot” (heh) tuonikäisellä ole sitä sosiaalisten taitojen opettelua, jakamista, muiden huomioimista, odottamista ja niin edelleen, kyllä nuo tablettihommat ihan varmasti ehtii vielä oppimaan :) Eikä niissä tableteissa, peleissä ja muissa ole sinänsä mitään pahaa (jos ne ovat laadukkaita ja ikätasoisia) ja sieltäkin VARMASTI voi oppia kaikenlaista. Mutta just se koukuttavuus on mun mielestä niin hankala juttu!
–
Joo en olisi vielä huolissani alle 1-vuotiaan ja alle 5-vuotiaan työelämätaidoista :) Hitsi, miten hassua ihan!
A
7.9.2018 at 18:40Mä olen oman kohdalla huomannut, että menee kausittain. Joku juttu koukuttaa ja sitten se menee ohi. Meillä eskari-ikäisellä lapsella on pääsy perheen telkuissa suoratoistopalveluun (Yle Areena, plus joku maksullinen jos sattuu olemaan tilaus käynnissä), oma kännykkäänsä (ilman SIM:iä, tässä vanhassa rouskussa on lapsen musiikkilevyt, kamera ja muutama peli mitä vanhaan Lumiaan saa), Xboxiin, joskus satukirjastoon, vanhempien laitteiden kautta sit vielä enemmän (esim. Skype, whatsup viestittely isovanhemmille, lapsi on siis lukutaitoinen)…välillä tuntuu että menee överiksi/koukuttaa (silloin keskustellaan esim. että pelit on koukuttavia ihan tahallaan ja harjoitellaan kohtuutta), mutta rehellisesti sanottuna suurimman osan aikaa lapsi piirtelee, askartelee, lukee kirjoja ja laulaa. Tuota kännykänraatoa lapsi oikeasti käyttää valokuvaamiseen, omien pikkuvideoiden kuvaukseen ja sit musiikin soittamiseen. Ei paha musta kumminkaan. Meillä on nyt tulossa lapselle oma läppäri (koska sellainen vanha mutta toimiva perhepiirissä vapautuu) ja ruvetaan varmaan sillä harjoittelemaan kaikkea kivaa (esim. piirtelyä, tekstinkäsittelyä, koodausta, valokuvien käsittelyä jne), lähinnä siis tarkoitus on opettaa lapselle mitä tietokoneella voi tehdä aktiivisena toimijana (vs. passiivinen katselu).
krista
7.9.2018 at 22:28Tuo on muuten mahtava juttu pitää mielessä: että voi korostaa sitä aktiivista käyttöä (tekeminen; vaikka omaa videota) eikä koneen käyttö ole vaan passiivinen ajelehtiminen. Laitteissa on kyllä ehdottomasti hyvät puolensa, ja just jossain saduissa/musiikissa/piirtämisessä – eihän siinä mitään pahaa ole, muuta kuin se koukuttuminen. Ja se, että jos ei sit mikään muu kelpaa tai mielessä pörrää vaan, että koska pääsee pelaamaan jne.
A
8.9.2018 at 09:00Mulla näkökulmaan varmasti vaikuttaa että oma työ on tietojenkäsittelyn alalla. Eli tietokoneen (mikä tahansa älylaite on jonkinlainen tietokone olennaisesti) mahdollisuudet ja uhat on aika hyvin tiedossa. Lapsuudessa meille tuli tietokone kun olin tokalla luokalla, veljeni oli eskari-ikäinen eikä osannut siis edes lukea, vaan niinpä hän opetteli ohjelmoimaan lainaamalla kirjastosta kirjoja (ja se on sit oikeasti se asia mitä hän parhaiten osaa ja mille uralle hän päätyi). Lapsena pelattiin myös paljon ja netti tuli sitten joskus myöhäisteini-iässä. Toisaalta luettiin, tuijotettiin telkkua ja liehuttiin pihalla. Omalla kohdalla mua naurattaa se, kun näen omassa lapsessa miten lukeminen koukuttaa, siis nakero on aina nenä kiinni kirjassa (myös ruokapöydässä) ja se on musta vaan ihanaa. Vaan miettikääpä joku sata vuotta taaksepäin, niin kyllä sitä että tyyppi oli nenä kiinni kirjassa pidettiin paheksuttavana, kun oli oikeitakin hommia…Ylipäänsä musta tuntuu, että kun lapsella on monipuolisesti mahdollisuuksia, niin tekeminen valikoituu monipuoliseksi. Oman lapsen osalta esim. eilen päiväkotipäivän jälkeen hän ehti lauleskella lauluja mikrofoniin, katsoa puolet pikkukakkosesta ja käydä tunnin riehumassa lähileikkkipuistossa ja ennen iltapuuroa leikkiä vartin pikkukakkosen sovelluksella padilla, tänään hän herättyään on ensin lueskellut sängyssä ja kun lempiohjelmansa alkoi, hän aukaisi telkun, mutta näyttää siltä että on silti keskittynyt askarteluun koska olkkariin on räjäytetty askartelupakin sisältö ja pöydällä on joku projekti kesken.
—
Meillä siis tietotekniikkaa koitetaan demystifioida. Pelata saa, älylaitteet ovat lapsen käytössä (valvotussa tietysti) ja koitetaan keksiä ja opettaa järkevää käyttöä. Just esim. valokuvaus ja videot on lapsesta tosi kiva juttu. Samaten ohjelmoinnin alkeet Hour of Coden kautta oli hänestä ihanat (etenkin silloin kun tehtävä oli liikuttaa käskyillä Frozen hahmoja, kun Frozen oli silloin tosi in). Tällä hetkellähän tämä on aika helppoa, kun lapsi ei ole koulussa joten se on aika helposti valvottavissa (esim. netissä ei surffailla ilman aikuista) ja somesta pysytellään pois. Mutta tuleepa kouluikä ja oma kännykkä, niin vaikeammaksi tulee (toki siinä on hyvääkin, esim, lapsi voi pitää yhteyttää itsenäisesti isovanhempiin ja serkkuihinsa, tällä hetkellä viestit kulkevat vanhempien (laitteiden) kautta. Niin joo ja kyllä musta oli mahtava juttu, kun eskarissa vanhempainillassa puhuttiin, että eskareiden projekti olisi tänä vuonna tehdä lyhytelokuva (suunnitella, lavastaa, kuvata padilla jne). Aivan mahtava juttu.
—
Ja kyllä, peleillä ja somella saa koukutettua itsensä. Tosi helposti. Tätäkin on musta hyvä harjoitella vastustamaan ja tuntemaan niitä mekanismeja, siksi koitan lapselle puhua siitä kun pelaamisen lopettaminen kiukuttaa, että huomasitko miten pitkän hetken pelasit ja että sun tekee vielä hurjasti mieli pelata lisää (somen suhteen en oikein tiedä miten onnistuu, sen suhteen mun strategia on vaan koittaa välttää sitä mahdollisimman paljon, ts. itselläni on hyvin minimaalisesti some-presenssiä, mitä nyt blogien suurkuluttaja olen lukijana).
krista
8.9.2018 at 11:43Musta tuntuu (näin ihan teitä tuntematta), että teidän vahvuus on just se, että tietotekniikka on teidän perheessä niin ”syvällä” – heh miten tän nyt kuvaisi. Siis että olette niin sisällä siinä, että teillä on myös ymmärrys sen kohtuukäytöstä ja järkevästä käytöstä. Koska joo edelleen: sehän ON hyvää ja opettavaa! Mutta ehkä se ongelma tulee silloin, jos siihen suhtautuu silleen välinpitämättömästi/laiskasti, antaa vaikka systemaatttisesti koneen olla lapsen viihdyttäjänä niinäkin hetkinä, kun voisi vaikka lähteä ulos tai leikkiä ystävien kanssa. Silleen, että ei jaksa rajoittaa käyttöä tai antaa muita virikkeitä tms. – ehkä se silloin helpommin vielä lipsuu. Koska siis teidän tapauksessa tällä lukemalla hyvinkin kuulostaa, että homma on ihan hanskassa :) Ihminen hallitsee tekniikkaa eikä tekniikka ihmistä.
–
Ja siis meillähän on kotona esimerkiksi KAHDEKSAN (jos oikein laskin) nettilaitetta, että todellakaan tekniikkakielteisiä ei olla, päinvastoin. Mutta lasten osalta tarkkoja sen käytön suhteen.
Maiju
7.9.2018 at 19:12Niin täydellisen samaa mieltä sun kanssa! Lapset todellakin koukuttuu laitteisiin, niin kuin aikuisetkin. Ja on ihan puppua, että älylaitteita pitäis alkaa käyttäã mahdollisimman pienenä, muuten putoaa kärryiltä. Näitä laitteita kyllä ehtii oppia käyttämään, ihan varmasti. Ja muakin huolestuttaa toi, että ei tavallaan osata enää leikkiä, kavereiden kanssa yhdessä ollessakin ollaan kaikki omilla kännyköillä.
Me asutaan ulkomailla ja kun täällä pikkukoululaiset vielä kuskataan kouluun, niin täällä ei useimmilla alle 10-vuotiailla ole omaa kännykkää – ja se on ihan mahtavaa! Ei myöskään oman lapsen (isompi 8-v) kanssa ole tarvinnut käydä keskustelua aiheesta, ei sille tule mieleen edes haluta omaa kännykkää kun eipä kavereillakaan ole;).
Anna
7.9.2018 at 20:28Olen niin samaa mieltä tästä. Minusta on ihanaa kun oma 4V haluaa oikeasti ulos ja haluaa leikkiä ja että tänään hän kesken piirrettyjen halusi ruveta touhuamaan muuta. Tai että hän kesken pikkukakkosen saattaa päättäkin sammuttaa telkkarin ja laittaa musiikkia ja tanssia.
Mutta on se tietokoneiden kanssa pelaaminen jossain kohtaa edessä. kikattavaa kakkiaista hän on pelannut ja nuottiniittyä ja ollaan myös jouduttu joskus kieltämään. Koska ne koukuttavat. Mutta nyt on ollut varmaan puoli vuotta niin ettei ole muistanutkaan koko pelejä. Meillä ulkoilu on nyt kaikista parasta ja olen siitä onnellinen.
Se on aikuisen tunnistettava ja myönnettävä ensin itsessään se miten koukuttavaa koneella istuminen on. Vasta sen jälkeen sitä oikeasti ymmärtää miltä lapsesta tuntuu ja millaisia haittavaikutuksia lapsille voi tulla. Minä esim. tulen pahantuuliseksi ja väsyneeksi liiasta koneella istumisesta ja somen käytöstä.
krista
7.9.2018 at 22:39Meilläkin ulkoilu on just nyt kaikkein parasta <3 <3 <3 Hitsi että se jotenkin lämmittää mieltä!
-
Hyvin muuten ajateltu tuo, että koukuttumisen itsestään tunnistaessa ehkä voi vasta ymmärtää, miltä lapsesta tuntuu. Se on just näin! Mulla esimerkiksi ihan väkisinkin kädet hakeutuu kännykkään - lapsille voi sanoa, että "ei saa ottaa", mutta varmasti se turhauttaa, kun se kielletään silloin kun siihen on koukussa. Niin muakin turhauttaisi, jos joku kieltäisi mun puhelimenkäytön eikä se lähtisi minusta itsestäni päin. Hankalia juttuja! Mä itse koen huonoa omatuntoa siitä, että piiloudun usein kännykän taakse enkä ole läsnä muulle perheelle. Varmaan aika yleinen "vaiva". Mutta se, että sen tiedostaa, on varmasti hyvä startti jo!
krista
7.9.2018 at 22:36Kaverien malli muuten varmasti vaikuttaa ihan VALTAVASTI. Osittain siksi tuosta ”ens vuonna ei välttämättä älypuhelinta” kirjotinkin noin ympäripyöreästi – koska jos KAAAAAAIKILLA kavereilla on (tätä kiristysmenetelmää meillä ei ollakaan vielä käytetty, kop kop puuta), niin nopeasti siinä saattaa tietysti mieli muuttua… Mutta mä veikkaan (en tiedä), että meidän seudulla/meidän ystävissä voi hyvinkin olla, että kaikilla EI ole sitä älypuhelinta. Pikemminkin suunta on ollut se, että moni tietämäni aikuinenkin on luopunut älypuhelimesta ja siirtynyt takaisin ”tyhmään” tai ainakin suunnittelee tekevänsä niin.
–
Mutta joo, useinhan se puhelimen tarve tulee just siitä (niin kuin meillekin), että kun lapsi alkaa kulkemaan itsekseen kouluun. Mutta jos viedään kouluun niin kuin esimerkiksi Espanjassakin, niin sitten ei tule sitä tarvettakaan varmaan niin kovasti! Mutta itse asiassa pitkään ollaan katseltu sellaisia paikanninrannekelloja, sellaiset varmasti tytöille hankitaan jossain vaiheessa. Tyyliin että se piippaa, jos menee määritellyn rajan ulkopuolelle, siihen voi kai soittaakin tai laittaa viestiä jne. Sellainen tuntuu ihan näppärältä siihen huoleen, että missä ne lapset viipottavat :)
Anna
8.9.2018 at 09:21Minä olen miettinyt sellaistakin vaihtoehtoa että hankkisi meille uudestaan kotipuhelimen kun lapsia loittaa koulun. Puhelin joka on kotona jossain tietyssä paikassa ja lapsi voi sillä soittaa kun on päässyt kotiin ja jos tulee kotona joku hätä. Ja aina pitää tulla ensin kotiin jos muuta ei ole sovittu. Jos on sovittu että menee suoraan kaverille niin voisi ehkä ottaa puhelimen mukaan. Ja naapurin kanssa voisi sopia että lapsi voi hätätilanteessa (jos ei vaikka saa ovea auki) mennä heille pyytämään apua. Ja reppuun pieni vihko missä vanhempien puhelinnumerot.
Mutta katsotaan nyt. olisihan se helppoa jos lapsella olisi oma puhelin jota voisi kantaa mukana. Säästyisi tällaisilta säädöiltä. Mutta siinä on sitten omat ongelmansa.
krista
8.9.2018 at 20:16Hei onpa hyvä idea! Voihan kännykkäkin olla ”kotipuhelin” ja kaikkien käytössä ja paikoillaan ns. puhelinpöydällä – hassua, että tällaista ei tule nykyään enää edes ajatelleeksi, kun kaikilla perheenjäsenillä on nykyisin omat puhelimet! Mutta ennenhän se oli se yksi puhelin kodissa ja kaikki käyttivät sitä :) Jännä, miten omat ajatuksetkin niin nopeasti muuttuu, puhelimesta on tullut henkilökohtainen väline eikä perheen yhteinen juttu.
Elsa
7.9.2018 at 19:19Mä oon kans huomannu, että jos tuo pian 5v saa pienen hetken pelata mun puhelimella vaikka pikkukakkosen sovellusta, niin sen jälkeen pelaaminen on mielessä koko ajan! Tai on se mielessä, vaikka ei ois ees pitkään aikaan pelannut. En muista päivää, milloin ei olisi peliä kysellyt, vaikka sitä on saanut pelata ehkä kerran kuussa muutaman minuutin.
krista
8.9.2018 at 11:50Se on kyllä ihan kummallista, miten se VOI olla niin koukuttavaa – mutta se vaan on! Ja jos itseäni ajattelen, niin muistaa, miten paljon joskus pelasi sellaista vanhan kännykän matopeliä :D Koukutusta se oli sekin!
Maalia
7.9.2018 at 20:25Meillä on kyllä lapset tyytyneet siihen että vanhempi päättää peliajasta. Aika harvoin kyselevät.. esikoisella on oma puhelin, mutta pyytää aina luvan jos haluaa sillä pelata tai kuunnella vaikka lasten kirjoja. Meillä laitteet on olleet osa arkea aina, vaikka onkin tiukka TV/peliaika (max 1h/päivä), eli ovat saaneet kyllä pelailla silloin tällöin.
Päiväkodissa saa käyttää tablettia muistaakseni kolme kertaa viikossa max 15 min kerrallaan. Minusta ihan ok systeemi :). Eikä ne lapset juuri sen kauemmin jaksakaan pelailla tms. Paitsi tietysti jos ovat tottuneet siihen, että saa olla pidemmän aikaa.
krista
8.9.2018 at 11:53Tosi hyvin nuo peliajat teillä hanskassa! Meillä kans varmasti asennetaan sellaiset ihan aikarajoittimet (mullahan oli F-Securen yhteistyö, jossa niistä oli enemmän) sitten, kun lapset saa itsenäisesti käyttää. Nyt ei ole ollut vielä aikarajoitustarvetta, koska nuo on vaan ”erityiskäytössä” eli flunssassa saa kuunnella vaikka tuntikaupalla, mutta sitten flunssan jälkeen laitetaan hyllylle.
.
Tosi hyvältä kuulostaa myös teidän päiväkodin aikarajoitus – just sopiva aika!
Tilia
10.9.2018 at 15:23Kannattaa sitten valita sellainen puhelin, jossa nuo aikarajoittimet toimii. Lapseni hakkeroi ominaisuuden ja koko F-Securen päivässä pois päältä. Ja mitä vastaa F-Secure: voivoi, ei vaan toimi kaikissa puhelimissa, eli jos lapsi saa laitettua alkuperäiset asetukset päälle puhelimen omasta valikosta!
Tiia
7.9.2018 at 21:35Meidän eskarilaisella on älypuhelin yhteydenpitoon (lähinnä isovanhemmat) ja puhelimen käytön harjoitteluun (luin joskus vinkin, että ekaluokkalaisella on muutenkin niin paljon uutta opittavaa, että kännykkään vois tutustua jo aiemmin). Pelejä ei ole, ainoastaan Pikku Kakkosen sovellus, jota saa käyttää poikkeustilanteissa. Niin ja perheen ”yhteistä” Spotifyta saa käyttää kun erikseen sovitaan.
Oon niin samaa mieltä tuosta ”hyvä renki” -näkökulmasta. Plus mua huolettaa nykylasten näkö, koska jatkuva pienen ruudun tuijottaminen ei tee silmille hyvää.
Leikki ja luovuus kunniaan! :)
krista
8.9.2018 at 11:57Tuo on muuten tosi hyvä pointti tuohon älypuhelimen käyttöönottoaikaan, enpä tullut ajatelleksikaan! Monihan taitaa aloitella käytön siinä koulua edeltävänä kesänä, se on varmaan kans aika hyvä. Teidän käyttökin kyllä kuulostaa just sopivalta ja sellaiselta hallinnassa olevalta! Todellakin, leikki ja luovuus kunniaan – se on ihan hurjan tärkeää! <3
Asilah
7.9.2018 at 21:42Meillä 4 ja 5 v katsoo Pikku Kakkosta ja joskus saavat pelata sovelluksen pelejä. 1v ei vielä telkkaria katso eikä kyllä malta. Usein juuri sairaana. Mutta koukutuksen huomaa heti. Omassa tuttavapiirissä olen tiukkis asian suhteen, mutta ei haittaa. Kun puistossa eräs äiti antoi 1-vuotiaalle puhelimen käteen syöttäessään tätä niin pahaa teki. Olen varma, että ehtivät vielä oppia kaiken. Olenhan itsekin 😁
krista
8.9.2018 at 12:00Joo ihan samaa mieltä – kyllä varmasti ehtivät! <3 Meillä katsotaan Pikku Kakkosen pätkiä (eli siinä näkyviä sarjoja) Areenan kautta aikuisen tietokoneelta ja ne on kyllä kivoja :)
Onneli Winter
7.9.2018 at 21:59Komppaan täysin tätä!! Lasten täytyy ja pitää leikkiä, hankkia sosiaalisia kontakteja ja harjoitella lukemaan kaverin ilmeistä sekä eleistä juttuja. Lasten tulee pelata lautapelejä ja oppia sekä voittamaan että häviämään. Lapsen tulee saada ilmaista itseään verbaalisti niin että saa vastakaikua. Lapsen tulee liikkua, liidellä ja tanssia ja luovasti päästä tuottamaan kädentaitoja. Lapsen tulee elää elämää ihan tässä ja nyt oikeasti ”livenä” sekä keskellä keijujen ja tonttujen ;) . Lapsuus on elämän parasta aikaa <3
krista
8.9.2018 at 20:20Oi miten valtavan ihanasti kirjoitettu <3 <3 <3 Just näin, olen sataprosenttisesti samaa mieltä! <3
Ihanhukassa
7.9.2018 at 22:13Tuo tietotekniikka ja media ylipäätään on kyllä niin monimutkainen ja ristiriitainen asia. Kun me aikuisetkaan ei osata sitä vielä täysin sitä hallita, niin vaikeaa sen käyttöä lapsillekaan on opettaa.
Jossain koulutuksessa kuulin kamerakynäpedagogiikasta. Siinä ajatellaan, että tabletit, älypuhelimet ja tietokoneet ovat ihan samanlaisia välineitä kuin vaikka kynä ja paperi. Eli ei ole väliä, pelaatko muistipeliä ipadilla vai korteilla tai piirrätkö paperille vai näytölle. Olisihan se ihan mahtavaa, jos tietotekniikkaa voitaisiin hyödyntää monipuolisesti ilman pelkoa riippuvaisuudesta ja muista haitoista. Siinäpä onkin meille kaikille vanhemmille ja kasvattajille haastetta, opettaa lapset sen täysipäisiksi käyttäjäksi…
Omien lasten (5 ja 7 v) kanssa älylaitteiden kanssa saa olla kyllä tarkkana. 5-vuotias kuuntelisi vaikka 4 tuntia putkeen äänisatuja bookbeatista . Satujen kuuntelu on tietysti enemmän kuin ok, mutta kun satu kuuluu ipadista, se tuntuu jotenkin ristiriitaiselta.
krista
8.9.2018 at 20:26No niinpä! Ja noinhan sen tosiaan pitäisi olla, että vaikka piirtäminen on piirtämistä, ja paperi ja tietokone siihen ihan yhtä ”tasa-arvoisia” välineitä. Mutta sit toisaalta kun on se koukuttavuus; harvoin varmaan kukaan lapsi (tai aikuinen) huutaa paperin perään, mutta koneen perään on eri juttu :) Tuleva sukupolvi kasvaa pitämään nykytekniikkaa normaalina, mutta toisaalta selvästi koukuttuu siihen. Olisikohan sitten se sitä seuraava sukupolvi, jolle kone on yhtä normaali kuin paperi :)
–
Ja just näiden äänisatujen kanssa. Mä en ole uskaltanut edes kertoa, että mun Bookbeatissa on satujakin :D Kun kuuntelevat kuitenkin tuolta satukirjastosta. Tosiaan niiden kuuntelussa ei ole mitään vikaa sinänsä ja sadutkin on ihania – ja en näe itseäni kieltämästä lasta esimerkiksi lukemasta kirjaa, vaikka lukisi kuinka pitkään :) Mutta tuossa koneessa on vaan jokin erilainen juttu, se vaan… …no, koukuttaa niin valtavasti. Ja siitä irtautuminen tuntuu olevan niin valtavan vaikeaa. Toisaalta niin on mulla itselläkin hyvästä kirjasta irtautuminen, että sinänsä :D
Tilia
10.9.2018 at 15:33Nykylapsille kännykkä ja pelit on yksi lelu muiden joukossa, halusimme me tai emme. Niitä käytetään myös luovaan leikkiin, kuvataan omia videoita, valokuvia, luodaan peleihin omia maailmoja, pelataan yhdessä kaverien kanssa, jotka ovat fyysisesti kaukana, viestitellään kuvilla ja emojeilla, jopa ennen lukutaitoa, lähetetään ääniviestejä. Koulussa kuudesluokkalainen käyttää omaa puhelintaan opiskelussa yhtä paljon kuin kynää ellei enemmän.
Se soittaminen on ihan muinaista, mummolle voidaan vastata vielä puheluun. Vanhemmille ilmoitetaan viestillä kotiin tulosta ja kaverille menosta. Ainakin meidän seudulla lapset myös sopivat kaikki live-kyläilyt ja uimarannalle menot vatsapissa niin keskenään kuin aikuistenkin kanssa. Alakoululaisilla on luokan omat ryhmät, joissa kulkee niin järkevät asiat kuin hölmömmätkin viestit. Kaikkia uusia sovelluksia kokeillaan, joko luvalla tai salaa. Mitä tiukemmin vanhemmat rajoittavat, sitä paremmin lapsi oppii salaamaan puhelinasiansa. Koululaiselle pahin rangaistus ei ole nykyään kotiaresti, vaan puhelinaresti. Hän ei ole olemassa ilman puhelintaan!
En sano, että tämä kännykkäelämä olisi hyvä juttu, mutta arkipäivää kyllä. Jäädään seuraamaan, miten tilanne teillä kehittyy koululaisen myötä.
Pire
7.9.2018 at 22:15Samaa mieltä kirjoituksesta! Itsellä balanssin löytyminen tämän asian kanssa on kyllä hakusessa. En oikein tiedä mikä ois ok ja sopivaa ja meidän perheelle ja varsinkin lapselle sopiva määrä. Oon nyt sitten sitä neuvolan 2h aikaa noudattanu. Toisina päivinä vähemmän, toisina päivinä ruutu aikaa tulee enemmän. Ja koukuttumisen huomaa kyllä heti jo tuosta 4v. Pojastakin. Kyllä sen huomaa, jos on joku päivä menny enemmän ruudun parissa, niin seuraavana päivänä on niin hankala ryhtyä leikkiin. Mutta kyllä se siitä on lähteny sujumaan, kun ei huomioi mankumista tai menee itse kaveriksi leiki alkuun hetkeksi. Tässäkin toimii mielestäni hyvin se, että lapsen aivoille on ihan hyvä että välillä on tylsää. Kyllä ne aivot tekemistä keksii. Mutta siis joo, täälläkin tunnen olevani kukkahattu tätinä xD
krista
8.9.2018 at 20:31Tuo on ihan totta, tylsistyminen on hyväksi – se laittaa mielikuvituksen toimimaan ja keksimään tekemistä <3 Tarkoittaa tietysti sellaista tilannetta, jossa mielikuvitus ja luovuus vielä sen verran toimii (hih eikä ole ihan lannistunut niin kuin meillä aikuisilla joskus), että lähtee sitten omat jutut ja leikit käyntiin <3
Vaula
7.9.2018 at 23:08^ apua, onko neuvolan ohjeistus että 4-vuotias voi katsoa 2h ruutua päivässä :o Ihan älyttömän paljon, varsinkin jos leijonanosan päivästä lapsi viettää päiväkodissa.
Jos nykyään 2-vuotiaat oppivat käyttämään tablettia (niin kuin monet vanhemmat ihastuneena sanovat), niin ei koululaisella mene kuin tunti päästä älypuhelimen saloihin kiinni. En pelkää ollenkaan lapseni olevan koululaisena digiummikko, vaikka päiväkoti-iässä häntä laitteilta suojelen.
krista
8.9.2018 at 20:38Munkin piti ihan googlata, ja Neuvokas perhe -sivulla tosiaan ainakin sanotaan näin: https://neuvokasperhe.fi/perhearki/ruutuaika Mun korvaan myös tuo on tosi paljon vaikkapa arki-iltaan, jos lapsi on päivisin hoidossa. Mutta toisaalta tuolla sivulla on paljon hyvää asiaa myös! Kipeänä meilläkin kyllä tulee selvästi enemmän. mutta normaaliarkipäivässä meillä taitaa olla tuo ruutuaika lähellä nollaa :D Muutama kerta viikossa katsotaan Yle Areenaa tai Youtubesta lastenohjelmia. Musiikkia lapset kuuntelee perinteisesti cd:ltä, toki jos senkin laskee ruutuajaksi (jos tulisi vaikka spotifystä) niin se heti sitä nostaisi.
–
Samoin mäkään en yhtään pelkää, että lapset jäisivät ”digijälkeen”!
-k
8.9.2018 at 08:13Oma eskarilainen katsoo lähes päivittäin telkkarista pikku kakkosta. Aamuisin saa valita että katsooko piirrettyjä vai luetaanko ”aamusatu” – lähes aina valitsee kirjan <3
Eskarissa on pari kertaa saanut pelata tabletilla jotain peliä missä rakennetaan palikoista mallinmukaisia rakennelmia. Tämä mielestäni ok, kotoa ei tablettia löydy.
Välillä harmittaa kun vuotta vanhemmat serkut ei kyläillessä ala lapseni kanssa leikkimään kun tabletti (joka heillä AINA mukana) kiinnostaa enemmän.
krista
8.9.2018 at 20:41Hyvin kuulostaa olevan hanskassa teilläkin! Ja tuo on hyvä merkki, että valitsee usein kirjan aamusaduksi <3 Noissa peleissä on tosiaan ihan hurjan hyviä ja kehittäviäkin; mä aina hehkutan sitä Ekapeliä, joka on siis lukemisen opettelun tukemiseen tehty. Meillä ajoittain lapset siitä innostuvat, mutta ei vedä läheskään vertoja tuolle satukirjastolle, joka on meidän lasten mielestä ihan ylivoimainen, taitaa sen suosio usein ylittää piirretytkin :)
Anni
11.9.2018 at 20:14Meillä lapset 5v. ja 10v. Molemmat saavat pelata, katsoa ohjelmia, kuvata, videoida ja käyttää vanhempien hyväksymiä sovelluksia ilman rajoituksia. Meillä toimii. Lapset eivät ole helposti koukuttuvia ja ymmärrän, että kaikissa perheissä tämä ei vaan toimi. Isompi sai puhelimen jouluna ennen koulun aloitusta, juuri siitä syystä että olisi jo tottunut puhelimeen ja se ei olisi enää mikään uusi juttu kouluun mentäessä. Me ollaan haluttu pitää tämä maailma ihan osana kaikkea muuta maailmaa ilman rajoitteita, ja suurena houkutuksena, koska on jotain kiellettyä ja harvinaista herkkua. Ollaan vanhempina pidetty huoli yhdessä tekemisen kautta, että kiinnostus säilyy myös muihin juttuihin. Lapsilla aina kaverit, ulkoilu tai vaikka sisaruksen kanssa touhuaminen menee puhelimien ja muiden ruutujen ohi. Isommalla toki on jo paljon sosiaalista elämää puhelimen välityksellä, mutta puhelin ei todellakaan ole silti käteen kasvanut. Pienemmällä ruutuajat eivät pauku millään muotoa. Mun periaate on (myös herkuissa, joka meillä toimii kans), että pienestä asti opetetaan lasta kehittämään omaa itsesäätelyä, ja esimerkin ja keskustelujen kautta ohjataan oikeaan suuntaan.
Haluan tuoda tämänkin näkökulman, että koittakaa omaa lasta tarkkailen ja hänen luontaisia ominaisuuksia kunnioittaen rohkeasti löytää oma tapa. Ei teknologia ole mikään peikko vaan se, että jos elämä muuttuu liian yksipuoliseksi. Aina uusien juttujen turmiollisuudesta ollaan oltu huolissaan. Ei kirjapainoteollisuuskaan tuhonnut kansakuntia ja harva enää on huolissaan kaunokirjallisuuden liiallisesta lukemisesta. Tiedämme (toivottavasti) jokainen senkin kuinka hyvä kirja voi kouluttaa.
Anni
11.9.2018 at 20:29Siis hyvä kirja voi koukuttaa 😊