Hankalasta alusta onnistuneeseen imetykseen

Kun vauva oli pariviikkoinen, ajattelin (ihmeen tyynesti), että ehkä tämä vauva ei koskaan opikaan rinnalle.

Nyt vauva on kohta kahden kuukauden ikäinen ja hän on ollut jo pitkään sujuvalla täysimetyksellä.

Meidän imetystaipaleen alku ei siis todellakaan ollut helppo, mutta niin se vain sitten lopulta onnistui – ilman sen kummempia taikakeinoja. Kärsivällisyydellä, sitkeydellä ja aikamoisella zen-asenteella.

Imetysmekko saatu: Happy Parrot.

Ensin ne imetyksen alkutilanteen hyvät puolet: maito nousi minulta hyvinkin oppikirjamaisesti kotiintulopäivänä, vauvan ollessa kolmen päivän ikäinen. Maitoa lorisi siis hienosti pumppuun ja ihan alun (sekä muutaman poikkeustilanteen) jälkeen vauva sai kaikki maitonsa pumpattuna äidinmaitona pullon kautta. Toisena hyvänä puolena alkutilanteessa oli ehkä sellainen, että vauva oli kiinnostunut imetyksestä, ja myös vauvan paino nousi hienosti alle viikossa syntymäpainoon.

Mutta sitten se huono puoli: vauva ei vaan kerta kaikkiaan saanut otetta rinnasta. Ei edes imetysohjaajien avustuksella ja vinkeillä tai kielijänteen leikkaamisen jälkeen.

(en halua alkaa diagnosoimaan sitä tässä sen enempää)

Naistenklinikan imetysohjaajalla käymisestä ja neuvolan imetysosaajien vinkeistä oli kuitenkin hyötyä – mutta ehkä eri tavalla kuin äkkiseltään kuvittelisi. Vaikka suoranaisia onnistumisniksejä sieltä ei meidän tapaukseen tullut, sen rauhallisen zen-hengen tuki rakentui kuitenkin sieltä. Lähdin sieltä aina hyvillä mielin ja tyytyväisyysoptimismia huristen. Ja se oli ihan hurjan tärkeää, jotta aiheen ympärille ei kasvanut mitään epätoivoisuus- tai epäonnistumisfiiliksiä.

Vaikka imetys ei siis sujunut, en missään kohdassa tuntenut epäonnistumista. Uskoin nimittäin vakaasti koko ajan, että se voi olla vielä mahdollista – vaikka vauva olikin siinä vaiheessa jo parin viikon ikäinen ja onnistuneita imetyksiä oli vähemmän kuin yhdessä kädessä sormia.

Ihan jo sieltä alusta asti ajattelin, että etenen imetystavoitteissani vaiheittain.

Alkuun pidin tärkeänä maidon tulon käynnistymistä ja ylläpitoa. Niinpä tosiaan sitten pumppasin, pumppasin ja pumppasin. Ensimmäisten viikkojen aikana tuntui, että halailen rintapumppua enemmän kuin itse vauvaa.

Mutta ajattelin, että ensimmäisenä henkisenä tavoitteenani keskityn nyt siihen pumppaamiseen ja nautin sen onnistumisesta. Jos se on se piste, johon tämän vauvan imetys jää, olen siitäkin iloinen ja tyytyväinen. Päätin, että siinä tapauksessa pumppaan niin kauan kuin suinkin jaksan (mielessäni siinsi aikamääre 3kk) ja siinä matkalla iloitsen jokaisesta äidinmaidolla eletystä päivästä, viikosta ja kuukaudesta.

Ja jos sekään ei onnistuisi, painotin mieleeni, että tarvittaessa myös korvikkeella kasvaa aivan yhtä rakkaita lapsia.

Tällainen zen-lehmänhermoinen asenne oli muuten tämän kolmannen vauvan kanssa jotenkin yllättävän helppo omaksua. Olin nimittäin (ja olen) vain niin läpikotaisin onnellinen siitä, että saimme vielä perheeseen näin ihanan, terveen ja kaikinpuolin täydellisen vauvan, että joku sellainen kuin maidon syöttämistapa ei sitä onnea saanut hetkahtamaan mihinkään suuntaan.

Vauva, vauva, meillä on vielä kerran tällainen ihana vauva! Tanssin ruusuilla ja kaikilla muillakin kesän kukkasilla.

Ja samanaikaisesti totta kai pidin kuitenkin sellaisena sisäisenä toiveenani, että tämänkin vauvan kanssa päästäisiin vielä imetykseen.

Pumppaamisen lisäksi pidin vauvaa rinnalla aina sellaisina hetkinä, kun se oli mahdollista. Alkuhärdellissä (minulla oli myös sektiosta toipumiseen liittyviä terveydellisiä murheita ja lääkärikäyntejä; niistä ehkä myöhemmin) ja pumppaamiseen käytetyn ajan takia näitä kiireettömiä hetkiä oli harmillisen vähän – mutta oli niitä kuitenkin.

Ja sitten – hupsis – eräänä päivänä vauvan ollessa parin viikon ikäinen tapahtui ensimmäinen onnistunut imetys. Sellainen, jossa kuului ihan nielemisen ääntäkin.

Seuraavana päivänä myös taas yksi sellainen onnistuminen!

Tässä vaiheessa en siis ollenkaan ajatellut niitä kaikkia ei-onnistuneita kertoja, joissa vauva hermostui ja vaihdettiin taas pulloon – vaan nimenomaan laskin vain niitä onnistumisia.

Ja uskoin, että kahdella peräkkäisen päivän yksittäisellä onnistumisella on jo merkitystä.

Niin sillä olikin!

Kului muutama päivä – ehkä viikko? – niin onnistuneita imetyksiä oli vuorokaudessa jo kaksi. Siinä vaiheessa tiesin, että tämä homma on nyt voitettu. Wohoo! Tästä me kuulkaas selvästi edetään täysimetykseen!

Ensimmäiset imetykset tuntuivat muuten onnistuvan erityisesti silloin, kun vauva ei ollut liian nälkäinen. Välillä tasoitettiin ensin pullolla alkunälät pois ja sitten vaihdoin tarjoamaan rinnastaimetystä. Testailtiin myös, onnistuuko imetys paremmin vauvan ollessa väsynyt vai virkeä. Siinäkin oli jokin logiikka, mutta (heh) ehkä äiti oli sen verran väsynyt, että en enää muista, että kumpi.

Hassua tilanteessa oli muuten sellainen, että imetysohjauksessa oltiin käyty läpi superergonomisia ja rentoja imetysasentoja monine lokoisine tyynyineen. Vauvalla suora linja otteessa ja niin edelleen. Onnistuneet imetykset lähtivät kuitenkin toteutumaan meillä ihanmissäsattuuasennossa kyyköttäen. Heh samaan tapaan kuin aiemmatkin lapset oli imetetty.

Ehkä juuri niissä arkisissa kökötysasennoissa oli minulle se rennoin ja tutuin olotila.

Vaikka imetykset alkoivat jo sujua, senkin jälkeen siirtymä pullon kautta kierrätetystä äidinmaidosta täyteen rinnastaimetykseen tehtiin meillä aika hitaasti ja maltillisesti. Enkä yhtään osaa sanoa, oliko se mitenkään ”oikeaoppista” tai fiksua tai mitään: se vaan tuntui maalaisjärkevältä siinä tilanteessa. Ajattelin, että hitaalla etenemisellä haluan varmistaa, että vauva varmasti saa vuorokaudessa riittävästi maitoa. Toisaalta halusin myös varmistaa, että maidon määrä pysyy sopivana eikä siihen tulisi mitään jättiheilahduksia kumpaankaan suuntaan.

Kolmantena hitaan siirtymän taustatekijänä taisi vaikuttaa myös se, että hoisimme (ja hoidamme edelleen) vauvaa puolison kanssa tasavertaisina vanhempina: niinpä oli kesäpäivien viettämisen kannalta sujuvaa, että välillä vauva oli puolisolla ja pumpattu maitopullo mukana.

Niinpä rinnaltasyömiskerrat viikkojen kuluessa vähitellen lisääntyivät ja pumppaamiskerrat vähenivät.

Vauvan ollessa noin kuukauden ikäinen ilmaistiin ihan yhdessä ääneen, että nyt seuraava tavoite olisi, että pumppamiset jäisivät vain yöaikaan ja muut syötöt tulisivat suoraan maidon alkulähteiltä.

Ja niin se sitten tapahtui. Sekään ei tainnut tapahtua yhdellä päätöksellä vaan ikään kuin jatkumona kaikelle edelliselle.

Nyt vauva on siis kohta kahden kuukauden ikäinen ja imetykset sujuvat aivan saumattomasti – alkuvaiheiden vaikeudet tuntuvat jo tosi kaukaisilta.

Pumppausta harrastan enää öisin: pitkään kahden pumppauksen voimin (noin klo 2 ja klo 6, en laita kelloa soimaan vaan herään itsekseni noihin aikoihin), mutta nyt isompien lasten koulun alun jälkeen vain kerran yössä. Yöpumppausten pohjimmainen syy meillä on sellainen, että puoliso hoitaa vauvan yömeiningit; sillä tavalla me kaikki nukutaan tällä hetkellä parhaiten.

Pumppaamaan nouseminen tuntuu kuitenkin koko ajan vaikeammalta ja vaikeammalta. Usein herään monta kertaa ja yritän kyllä nousta, mutta nukahdan uudestaan jo ennen kuin saan itseni kammettua ylös. Välillä huomaan nukkuneeni puoleksi sängystä ulos liukuneena, haha.

Niinpä seuraava pehmeä siirtyminen on meillä todennäköisesti sellainen, että puoliso herättää minut ja tuo vauvan imetykselle öisin. Itselläni on kuitenkin sellainen ajatus, että en halua, että vauva oppii nukahtamaan vain minun rinnalleni – koko perheen hyvinvoinnin kannalta on näppärää, kun molemmilla vanhemmilla on unihiekan siemenet pyjamantaskuissaan.

(tulipa kummallinen kielikuva, ei meillä ole pyjamia saatikka pyjamantaskuja)

Vauvan imuote ei edelleenkään ole mitenkään oikeaoppinen. Hän lähinnä hörppii ja maitoa sieltä sitten valuu.

Mutta arvatkaas mitä: se(kään) ei hetkauta minua mihinkään suuntaan, minulla ei ole mitään kiirettä alkaa ”opettaa” vauvalle mitään muuta. (enkä toivo vinkejä tähän) Olen vaan niiii-iiiin iloinen ja onnellinen juuri tästä imetystilanteesta, missä me ollaan!

Täysimetän ja vauva kasvaa tyytyväisenä. Maitoa riittää, hörppimisestä ei koidu vauvalle vatsavaivoja ja niin edelleen. Kaikki on siis aivan niin kuin kuuluukin olla, vaikka alku oli sellainen kuin oli.

Ja ai että miten iloitsen tästä onnistumisesta!

Ehkä vaikeuksien jälkeen imetyksen sujuminen tuntuu (jos mahdollista) vieläkin suloisemmalta.

Haluan tällä kirjoituksella ihan valtavasti kannustaa muitakin: vaikka imetyksen alku olisi takkuista, imetyksessä onnistuminen on mahdollista vielä vauvaelämän myöhäisemmilläkin viikoilla!

 

 

PS. Edelleen muistutan, että kaikenlaisten imetyshaasteiden kanssa kannattaa pyytää ja etsiä imetysohjausta ja -tukea.  Todella monenlaisia pulmia on mahdollista ratkaista! Imetysohjausta voi saada jo synnytyslaitokselta, neuvolan kautta, Imetyksen tuesta ja imetystukiäideiltä tai yksityisiltä imetysohjaajilta. Imetyksen tuen nettisivut löytyvät täältä ja myös Facebookista löytyy Imetyksen tuen ryhmä.

45