Niin kuin olen kertonut, oma äitini kantaa Silvalle rinkassaan yksi kerrallaan minun lelujani lapsuudesta – ja olen vahvasti sitä mieltä, että rumuusjärjestyksessä. Jokin aika sitten tuli Karvinen, jonka Silva välittömästi nimesi isi-kissaksi.
”Se oli äidin lelu, kun äiti oli lapsi”, olen yrittänyt varmasti kymmenen kertaa selittää.
”Isi-kissa”, Silva vastaa hymyillen.
”Se on äidin kissa, ämmi toi sen ämmin kotoa Silvalle”.
”Isi-kissa.”
No okei.
Sitten yhtenä iltana tulin kysyneeksi:
”Miksi se on Silvan mielestä isi-kissa?”
Silva vastasi miettimättä:
”Se on ihan isin näköinen.”
Hmm nojoo, itse asiassa…
PS. Aiempi isin kaksoisolento täällä.
1
Mammara
15.3.2014 at 15:21Mut Karvisella ei varmana oo niin hyvii äbsei ku isillä! ;)
Vierailija (Ei varmistettu)
15.3.2014 at 18:21Tämä on nyt vähän ohi aiheen, mutta puhutteko te Silvan kanssa itsestänne/Silvasta kolmannessa persoonassa, ja hän itsestään? Osaako Silva käyttää persoonapronomineja?
Kyselen vain kun kielenkehitys kiinnostaa :)
Kristaliina
15.3.2014 at 18:48Hmm, me itse puhutaan ehkä sekä että, eli ekassa ja kolmannessa persoonassa… Se on tuntunut toistaiseksi luontevimmalta ja selkeimmältä, kun eihän tuo tyyppi ole vielä kahtakaan :) Silva puhuu itsestään enimmäkseen kolmannessa, mutta sitten osaa myös sanoa, että ”MINÄ olen Sivva” :) Ja joo, meistäkin Silva taitaa puhua kolmannessa: ”äiti antaa” -tyyppisesti.
Täytyykin ihan kiinnittää huomiota, että sanooko Silva koskaan ”minä haluan” -tyyppisiä lauseita, en ole sitä ajatellutkaan… Ehdottomasti enimmäkseen siis kolmannessa, mutta ehkä on tullut tuota minä-muotoakin jo vähän mukaan, kun muka näin yritän jälkikäteen kelata. Ehkä :)
kao kao
15.3.2014 at 19:40Voi Silva <3 hihitän täällä ihan hysteerinsenä.. Isin näköinen :) :) :)