Tasan kuusi vuotta sitten, 4.4. klo 8.30 menin synnytyssaliin synnyttämään esikoista.
Tasan neljä vuotta sitten, 4.4. klo 8.30 menin synnytyssaliin synnyttämään kuopusta.
Sen jälkeen joka ikinen vuosi 4.4. kirjoitan blogiin postauksen, joka alkaa suunnilleen näillä sanoilla.
Sori siis toistosta. Mutta niin se vain on: tämä on se päällimmäinen ajatus, joka mielessäni pyörii joka vuoden huhtikuun neljäs päivä. Mikä mahtava päivä! Ensin se antoi meille yhden lapsen (okei synnytys venyi aavistuksen verran seuraavan vuorokauden puolelle). Mutta ei siinä vielä kaikki! Sitten tasan kaksi vuotta myöhemmin se sama päivä antoi vielä meillä toisenkin lapsen!
Päivässä on siis jotain ihan erityistä. Nojoo, sitä ihan samaa erityisyyttä, mikä varmasti jokaisen lapsen syntympäpäivässä on – niille omille vanhemmille.
Kuusi vuotta jo tätä lapsiperhe-elämää.
Voiherranjestas.
Yksi meidän vakituisista ihmettelyiden aiheista Joelin kanssa on se, miten tosiaankin me oltiin tunnettu vain kolme vuotta ennen kuin kahdesta tuli kolme. Silloin mukamas tuntui, että onhan tässä pariskunnalla jo historiaakin takanaan – mutta nyt olemme olleet lapsiperhe jo tuplasti pidempään kuin silloin ehdittiin olla kahden kesken ennen lapsia. Ihan jotenkin älytön ajatus!
Kuusi vuotta.
Kuudessa vuodessa minimurmelista on kasvanut hymyilevä päivänpaisteinen pian-eskari. Ja vastaavasti neljässä vuodessa siitä mustatukkaisesta pikkuapinasta, joka nukkuessaan oli kaunis kuin nukke, on kasvanut hurmaava ja huumorintajuinen iso tyttö, joka osaa ja tietää niin paljon. Molemmat ihan joka ikinen päivä saavat minut hämmästelemään, miten he voivatkin olla noin fiksuja, tiedonhaluisia ja jotenkin… …perin pohjin aurinkoisenonnellisia pieniä, ihan oikeita ihmisiä.
Ja mä ja Joel tehtiin ne!
Tuota edellistäkin enemmän olen kuitenkin nyt viime aikoina ajatellut… itseäni. Haha. Mahtavaa. Itsekäs äiti-ihminen ajattelee lastensa syntymäpäivänäkin itseään :D
Mutta siis. Että minkä valtavan matkan tässä itsekin on kulkenut viimeisen kuuden vuoden aikana.
Kyllä, olen muuttunut ihan valtavasti. Ilmeisesti sen pitäisi olla ihan kunnia-asia, että säilyttää oman itsensä, vaikka lapsia tähän maailmaan pullauttaakin. Mutta kyllä mä olen muuttunut. Ihan kummallinen ajatus, että en olisi muuttunut, totta kai olen! Koko elämään on lyöty isolla leimasimella merkintä ”lapsiperhe”, ja se tarkoittaa tosi monia asioita. Sitä, miten lasten turvallisuus ja hyvinvointi kurvaa kaiken eteen, miten erilaisia ratkaisuja tehdään lasten näkökulma ajatellen ja niin edelleen. Näin isompien lasten kanssa se ei tarkoita enää ”onko ravintolassa syöttätuoli” tai ”missä voin imettää” -tyyppisiä juttuja, mutta kyllä silti suurimassa osassa mun nykyelämän hetkiä on jokin vaikutus sillä, että minulla on lapsia.
Elämä kuusi- ja neljävuotiaiden kanssa on kuitenkin jo elämää isojen lasten kanssa. Kun katselen vanhempia vauvojen, 1-vuotiaiden ja 2-vuotiaiden kanssa, se tuntuu itsestä kuin kaukaiselta ihan toiselta elämältä. Sellaiselta, jossa on valtavasti (kaikki!) jotain tuttua, mutta josta tuntuu kuluneen jo pieni ihmisikä.
Ja pieni ihmisikä sen onkin. Pienen ihmisen ikä.
Rakastan noita kahta lasta ihan valtavasti! Rakastan tätä meidän elämää. Rakastan sitä, millainen perhe meistä kasvoi.
Tämä on hyvä päivä olla onnellinen.
Tästä päivästä se kaikki lähti.
PS: Pari vanhaa videota, joille olen tänään kikatellut (vähän tippa silmäkulmassa):
Miksi käyttää kävelytuoleja ja kaiken maailman mopoja, kun on:
https://youtu.be/5xWX0OSZrzw
Muumi hukassa:
https://www.youtube.com/watch?v=BQHcyKrOrZc
Kissanruokakuppi:
https://www.youtube.com/watch?v=bt9wKI4gXGo
Vauva nauraa:
https://www.youtube.com/watch?v=2qa2_RqE5Ms
<3 <3 <3 <3 <3
50
Appa
4.4.2018 at 21:21ihania kaikki, nyt hiljenne Appa, sairaus olikin mennyt eteenpäin ja nyt suunnittelee tytär muuttavan meille koska miehen kanssa on mennyt sukset ristiin, anteeksi kun itken. Olen aika maassa mutta elämä on tällaista.
krista
4.4.2018 at 21:27Voi Appa <3 <3 <3 <3 Paljon virtuaalisia halauksia sinulle!!! Voi mitä voisin sanoa lohdutukseksi... Paljon ainakin lämpimiä ajatuksia sinulle <3 <3 <3 Elämässä on joskus noita kuoppia, mutta ajatella: tyttärelläsi on kuitenkin paikka tulla, jos tulee sinun luoksesi <3 Paljon kaikkea hyvää sinne! <3
Lilah
4.4.2018 at 22:23Synttärionnea tytöille!
Tässä kirjoituksessa tuli jotenkin muutos aiempaan ilmaisuusi ja ehkä kokemukseesikin, jossa mun silmiin on korostettu ennemmin sitä että perheessä on pienet lapset kuin että ovat jo 4 ja 6. Ihan viime kuukausinakin kun jossain on mainittu lasten iät 3 ja 5, oon jotenkin tajunnut, että itse puolen vuoden jälkeen synttäreistä tulee aina jo sanottua ”parin kuukauden päästä 4” tai ”täyttää keväällä 4, jos joku kysyy ikää” (meillä Seelan kanssa saman ikäinen lapsi siis). Kun siinä 3 ja 4 vuoden välissä lapsi kehittyy niin valtavasti, tuntuu ihan hassulta puhua juuri kolme täyttäneestä tai kohta neljä täyttävästä aina vaan 3-vuotiaana, kun sehän on ihan eri tyyppi taidoiltaan :-)
Joko on vauvakuumetta näkynyt, vai tuntuuko pikkulapsiperheitä katsellessa lähinnä helpotusta, että ei koskaan enää? Taisit Seelan vauvavuodesta selvittyänne jossain vaiheessa kirjoittaa, että ehkä sitten viiden vuoden päästä vielä, jos joskus. Meillä ekan parin ollessa teidän tyttöjen ikäiset kolmas oli työn alla – ikäeroa kakkoseen tuli lopulta useamman mutkan kautta kiertämällä 5 vuotta. Ja sitten oli tosiaan pakko saada vielä se neljäs, jotta tuli toinenkin mahtava sisaruspari ;-) Nyt tuntuu porukka ja syli sopivan täydeltä. Luulen, että kolmanteen pariin ei enää tule hinkua.
krista
4.4.2018 at 22:38Hih mä luulen, että tuossa sun havainnossa on kyse myös kirjoitetun/puhutun ilmaisun erosta – mutta sinänsä siis ihan oikeassa olet! Tekstin sujuvuuden kannalta musta on tuntunut kömpelömmältä kirjoittaa ”ensi kuussa täyttää kuusi” kuin tasaluku; kun taas puheessa ehkä juuri sanoisinkin, että ensi kuussa kuusi :) Kirjotetussa sitten taas esimerkiksi 3,5-vuotias on helppo, mutta 3 vuotta 10 kuukautta onkin hankalampi, kun desimaalilukua ei oikein voi käyttää :) Mä luulen, että mä oon tän johdosta hyvinkin voinut kirjoittaa ensin vaikka tyyliin 3-vuotiaasta, sitten 3,5-vuotiaasta ja sitten taas uudestaan 3-vuotiaasta :D
–
Vauvakuumekysymykseen ei ja joo :) Varsinaista vauvakuumetta ei, mutta on meillä ajoittain puhuttu ”kolmas vai ei” -keskustelua. Yleinen kanta on, että kaksi on sopiva luku, mutta joskus niitä ”entä jos”:seja kuitenkin tulee. Mutta enimmäkseen tuntuu siltä, että nykyisin on niin helppoa, että ei enää välttämättä halua lähteä alusta asti koko hommaan :D Ja jos tulisi kolmas, olisi kuitenkin jo niin iso ikäero kahteen ekaan…
–
Mä muistan aina, että sä oot kertonut tästä ”pitää tehdä se pari” <3 Se jäi ikuisesti mieleen, ja tästä ajatuksesta oon useamman kerran jutellut ystävien kanssakin näissä lapsimääräpohdinnoissa. Koska se oli tosi osuva! Itselläni loppuisi kuitenkin jo vuodet (ja perheen resurssitkin) siihen "parin tekemiseen".
-
Mutta joo, näillä näkymin tämä neljän hengen perhe on se meidän lopullinen lapsiluku <3 Vaikka se haikeaa toisaalta onkin se "eikö enää koskaan" <3
Torey
4.4.2018 at 23:10Kyllä sitä synnytyksiä itse tulee mietittyä onnellisena. Ihanan kamalat kokemukset! :D
Mieti! Me oltiin miehen kanssa hädin tuskin tunnettu 2 vuotta kun esikoinen syntyi. Ja kyllä, hän oli täysin suunniteltu. Se vaan tuntui oikealta. Minä täytin 8 päivää myöhemmin 22v. Nyt syksyllä tulee miehen kanssa 9 vuotta yhdessä oloa ja 7 vuotta vanhempina. 3 vuotta ollaan saatu olla kahden tytön vanhempia. <3 Musta tuntuu, että lapset on hitsanneet meidät ehdottomasti tiukemmin yhteen. En usko, että oltais enemmän "me" jos oltais oltu ensin vuosikausia kaksin. Me ollaan oltu jo niin pitkään yksikkö jossa on me ja lapset, että se on se perustila. Katotaan kuin hurjiksi ruvetaan kun lapset on isoja ja ollaan enemmän taas kaksin. ;) :D
krista
4.4.2018 at 23:30Ihan samalla tavalla käynyt meillä perheen/parisuhteen suhteen! Lasten saaminen on meidän yhteisyyttä nimenomaan vahvistanut eli meillä käynyt vastakkaisesti ”sen yleisen” tarinan kanssa, että parisuhde olisi ollut kovilla lasten saamisen myötä. Mutta meillä on just niin, että perheen saaminen on tehnyt meistä sellaisen ”vahvan vanhemmuustiimin” ja sitten parisuhde kuitenkin on niinä (harvoina) kahdenkeskeisinä hetkinä kuitenkin ihan olemassa kahdestaankin <3 Joten onnekkaita ollaan! <3
-
Me kans ihastuksella ajatellaa sitä aikaa, kun ollaan vaikka kuusikymppisiä ja on kaikki aika maailmassa taas ihan kahdestaan kuherrella <3 Ja ehdottomasti jollekin reppureissulle lähdetään vielä puolison kanssa kahdestaankin sitten, kun lapset ovat aikuisia!
Lilah
5.4.2018 at 00:02Mun äiti just sanoikin mulle, että oli tässä yksi päivä miettinyt, että millaista mun elämä mahtaa olla 20+ vuoden päästä. Että saanko hänen tapaansa nauttia eläkepäivistä, tehdä ihan mitä lystään ja nauttia lapsenlasten seurasta sopivissa määrin jne. Siinä hetkessä tajusin, että 20 vuoden päästä mulla on edelleen varmaan 10 vuotta matkaa eläkeikään, eka sisaruspari on +-30, joten niitä lapsenlapsia voi hyvinkin olla, kuopus on silloin vasta 20+, joten niitä vuosia ilman omia tai lapsenlapsia ei välttämättä paljon jää. Täytyy siis muistaa mennä ja reissata riittävästi jo sitä ennenkin :-D Niin rakkaita kuin kaikki lapset onkin, kyllä kieltämättä jonain tiukkana hetkenä on käynyt mielessä miten erilaista elämä olisi, jos olisi jätetty siihen ekaan sisaruspariin. Ei oltais vaippa- ja päiväunirumbassa pyöritty enää vuosiin, eletty ja reissattu isojen lasten ehdoilla. Ja sit samalla haikeus – pikkulapsivaiheen loppu häämöttää jo tämän toisenkin parin kohdalla.
Parisuhteen pituudesta – tänä vuonna tulee täyteen puoli elämää yhdessä (mulla, miehellä vähän vähemmän). Lähes koko aikuisikä siis. Aika hurjaa. Ikuisuus ja toisaalta ihan hetki.
krista
5.4.2018 at 22:39Ikuisuus ja toisaalta hetki <3 <3 <3 Tää on totta niiiii-iiiin monen asian kanssa <3 <3 <3
Heidi
5.4.2018 at 18:17Me taas ollaan kohta oltu yhdessä 9 vuotta ja nyt odotellaan vauvaa. Mä koen, että me ei oltais voitu tulla aiemmin yhdessä vanhemmiksi, vaan vasta nämä vuodet ovat hitsanneet meidät niin tiivisti yhteen, että ollaan vasta nyt valmiita tähän suureen tehtävään – ja valmiina ottamaan vastaan kaiken sen, mitä lapsi tuo tullessaan. Jokaisella on niin oma tarinansa, pääasia, että tuntuu itsestä hyvältä ratkaisulta ❤️
krista
5.4.2018 at 22:43Oi, onnea <3 <3 <3 Koska uusi tulokas on tulossa maailmaan? <3
-
Teillä on kyllä varmasti niin hyvä pohja: just se, että kun pohja parisuhteessa on vahva, niin se tosiaan on valmis ottamaan kaiken sen uuden perheenjäsenen tuoman myllerryksen vastaan. <3 Ja sit samanaikaisesti ministi kadehdin kaikkea sitä aikaa, jonka olette ehtineet viettää ihan kahdestaan ennen lapsia! <3 Ja sit taas on niitä, jotka tulee raskaaksi tyyliin tapailuvaiheessa ja silti rakentuu siitäkin toimiva ja rakkautta pullollaan oleva perhe <3 Eli just näin, jokaisella on oma tarinansa ja niin se pitää ollakin <3
Heidi
5.4.2018 at 23:51Oi kiitos :) Tässä on vielä tovi odotusaikaa jäljellä eli vasta tuossa syys-lokakuun taitteessa olisi laskettu aika. Tänään päästiin näkemään np-ultrassa kuinka pieni, mutta niin täydellisen upea ihan oikea vauva siellä masussa oli jo kehittymässä ❤️ Kyllä täällä on tänään kyynelsilmin pohdittu, kuinka mieletön tehtävä ollaan saamassa vastaan. Mutta kun on jo vuosia seurannut tätäkin blogia, niin ehkä jonkinlainen käsitys on jo muodostettu tulevasta, hahah :D
–
Mä oon joskus kadehtinut salaa kaikkia niitä perheellisiä ihmisiä, joille se perheen perustaminen tuli niin ”helposti” jo aiemmassa vaiheessa suhdetta. Mutta vasta nyt, kun tämä sitten menikin näin, tajusin, että tämä meni juuri niinkuin pitikin.
Anna
5.4.2018 at 09:32Samana päivänä, 4.4.2012 syntyi myös meidän tyttäremme Kätilöopistolla. Ehkäpä siellä samassa aamupalapöydässä tuli kohdattua. :) Kolmisen vuotta sitten perheemme täydentyi vielä pienellä pojalla. Ei ole ollut tekemisen puutetta viimeiseen kuuteen vuoteen! :D
krista
5.4.2018 at 22:45Hei joo, ollaan siis oltu yhtä aikaa siellä <3 <3 <3 Voi kun saisi jonkun elokuvamaisen pikakelauksen siihen kohtaan: voitaisiin katsella, että tuossa me istutaan vierekkäin aamupalapöydässä ja tässä olllaan nyt :) Ja heh kyllä: tekemisen puutetta ei ole täälläkään juuri kuuteen vuoteen koettu :D
Anna
6.4.2018 at 08:02Joo, hei hyvä idea.. olispa hienoa kun voisi katsoa tilannetta uudestaan, vähän niinkuin ulkopuolisena. 😄👍🏻 Meidän tyttö syntyi kiireellisellä sektiolla kuukauden etuajassa, joten olin varmaan 7vrk Kättärillä, tuli nurkat tutuiksi. 😅
krista
6.4.2018 at 18:19Mekin oltiin siellä viikko! Tai no ylikin, kun olin siellä pari päivää ennen synnytystäkin. Meillä Silva syntyi 34+4, vedet menivät 34+0. Hitsi, ihan samoja käytäviä on varmasti kuljettu! Oliko teidän lapsi siellä lastenosastolla? Silva oli ensin siellä, mutta sitten pääsi meidän perhehuoneeseen, mutta oli kuitenkin virallisesti kirjoilla lastenosastolla. Mentiin sinne aina muutaman kerran päivässä tutkimuksiin.
Anna
12.4.2018 at 10:23Meillä synnytys käynnistettiin rv 36, ja tyttö syntyi vihdoin 36+2.. saatiin olla koko ajan synnytysosastolla perhehuoneessa, vaikka ensin oli puhetta lastenosastosta.
A
5.4.2018 at 11:55Onnea 6v- ja 4v.! Meillä on myös 6v. kevään lapsi (muutaman päivä sitten oli synttärit) ja joka vuosi muistelen sitä kun heräsin NKL:llä lumiaurojen ääniin tuoreena äitinä (etenkin tämä vuonna kun tuli taas vaihteeksi isosti lunta, hoho). Kuusi vuotta on aika pitkä matka äitinä ja kyllähän se itseä muuttaa (ja vielä enemmän kuin muuttaa, niin opettaa paljon itsestä, niin hyvässä kuin pahassa). Meillä on toisaalta miehen kanssa takana melkein 20 vuoden parisuhde (tänä vuonna tulee 20v. täyteen, OMG kun me on oltu nuoria kun tavattiin!!), niin siihen nähden kuusi vuotta on vähän (vaikka toisaalta niin kamalan paljon)…ja kyllä me edelleen kovasti yhtä köyttä vedetään, todella vahvasti.
krista
5.4.2018 at 23:23Joo kyllä, silloin oli valtavan lumista… Oh, muistan kaiken niin selvästi! Mulla meni vedet sinä yönä, kun se lumi satoi takaisin – illalla oltiin menty nukkumaan keväässä ja yöllä ambulanssin tullessa oli 20 cm lunta maassa! Ja ne lumet jopa pysyivätkin, Kättärin ikkunasta katselin lumista maisemaa…
–
Onnea teillekin synttärisankarille ja vanhemmille ! <3 Ja VAU mikä määrä vuosia. Niin paljon kuulee sitä (mikä on ihan totta), että parisuhteelle pikkulapsiaika on niin hankalaa ja niin moni päätyy eroon. Toivottavasti nämä tarinat voi olla myös onnistumistarinoita siinä, että ei se parisuhde AINA romutu tai kaadu: parhaimmillaan se voi vaan vahvistua ja saada uutta syvyyttä <3
Appa
5.4.2018 at 20:06Onnea vielä kivoista tyttäristänne! Ihanat näytti olevan juhlat, aijai kun minuun sattui ihan kun rupesin haluamaan kuumaa, rapeapohjaista pitsaa, en muista edes koska olen viimeksi saanut pitsaa, olemme olleet mieheni kanssa ns. kuntokuurilla ja siihen ei kuulu pitsat, potut, pastat tai riisitkään. Olemme nyt solakoita jälleen ja sehän näin 50 vuotiaana on hauskaa aikaa ja se ainoa lapsikin täyttää 30 vuotta kohta. Yhdessä olemme olleet vuodesta 1984 ja naimisiin mentiin 1985 eli kauan.
krista
5.4.2018 at 23:25Kiitos! <3
-
Hih ja tuosta pitseriasta saa kyllä hyvän pitsan! Mutta kyllä tuo solakkuus kuulostaa myös hyvältä! Mä kans haluan olla hyvinvoiva vielä viisikymppisenä, kuusikymppisenä ja sen jälkeenkin <3
Annu
5.4.2018 at 21:37Vauvan nauru! Sydänsydänsydänsydän!
krista
5.4.2018 at 23:27Sanos muuta, mä en vaan kyllästy tuon videon katsomiseen <3 <3 <3
Maukka
5.4.2018 at 22:50Olisi mielenkiintoista lukea lisää pohdiskelua siitä miten lapsien saaminen muuttaa itseä/maailmankuvaa/prioriteettejä/harrastuksia/ihmissuhteita/you name it
krista
5.4.2018 at 23:28HIhi mulla oli postauksessa alussa tuossa kohtaan sellainen sivuhuomautus, että ”tästä voisinkin kirjoittaa vielä enemmän” ja sit myös kohdassa lasten 4-6-vuotiaana olemisessa toinen vastaava :) Sitten siistin ne pois, että teksti olisi sujuvampi lukea :) Mutta kyllä, tuossa on tosi hyvä postausaihe, tulee varmasti ihan lähitulevaisuudessa! <3