Joulukorttikuvat ilman paineita – kaksi vinkkiä

Sellaisten perinteisten perhekuva-joulukorttien ottaminen ei ole ollut meillä mitenkään pitkäaikainen perinne: eilen otettu jouluinen perhekuva taisi olla neljäs laatuaan.

Ja rehellisesti sanottuna alun perin koko joulukorttikuvan ottaminen ei jotenkin… no, ei vaan tuntunut omalta jutulta. Mielikuvissani näin valkoista harmonista taustaa vasten matchaavasti amerikkalaispuetun (vaatteet tietysti ostettu ihan vaan sitä kuvaa varten) kiiltokuvaperheen hymyilevän 125. otoksessa, joka monituntisen hampaidenkiristelyä aiheuttaneen kuvaussession jälkeen vihdoinkin kelpuutetaan. Hyvää joulua, toivoo meidän perhe ja hermoromahdus.

Sitten sitä omaa epäkuvaajantaidoilla otettua tekelettä vertaa kaikkiin täydellisiin some-kuviin ja ääääääääh. Miks me ei saatu tuollaista kuvaa kuin nuo ihanat? Voi some-paineet sentään!

Nääh. Jätetään väliin.

Kunnes sitten muutama vuosi iski havainto – siis kuinka monta kertaa elämässään ihminen voi tehdä ihan saman ahaa-elämyksen – ja tajuaminen: eihän tätäKÄÄN tarvitse tehdä samalla tavalla kuin joku kuvitteellinen konsepti sen mukamas määrittelee. Ne on vaan omia mielikuvia. Jos kerran ei muina päivinä vuodessa yritä ahtaa itseään johonkin kiiltokuvamuottiin, niin miksi juuri joulukorttikuvassa pitäisi tehdä niin?

Mindblown. Joulukorttikuvan voi ottaa ihan omalla tavalla ja aivan omannäköisesti! Ja ihan ilman sitä (kuviteltua) omaa hermojenkiristystä.

Koska siis salaa (myös itseltäni) tietysti olin ajatellut, että oispa kiva meilläkin tuollainen perinne.

Niinpä linjasin (edelleen lähinnä itselleni) kaksi olennaista periaatetta, joiden kautta annoin itselleni luvan kysellä muultakin perheeltä joulukorttivalokuvahalukkuutta. Ja ne menivät näin.

1. Jokainen saa tulla joulukorttikuvaan just niissä vaatteissa ja just siihen tapaan kuin itse haluaa. Ei äidin määrittelemää pukukoodia! Jos haluaa tulla tonttuna – kiva – jos haluaa tulla pehmolelun kanssa – hyvä – eli kaikki käy. Kunhan tulet omana itsenäsi niin, että se tuntuu hyvältä just sulle.

Toistaiseksi jälkikasvu on ollut noissa meidän kuvissa aika jouluisaa tai juhlavaa ja kiva niin – mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä, jos ei ole tonttuisa olo. Voi tulla vaikka punkkarina tai k-pop-tähtenä tai krokotiilina; jokainen saa päättää itse.

”My mom made me do this” -joulupaitatraumamuistojen (haha) torjumisen lisäksi ajattelin, että tässä linjassa on toinenkin etu: kun kuvassa on ”omavalintainen asu” eikä yhteenmatchatut suunnitellut asut, joulukuvaan tulee tallentuneeksi aidosti juuri se tyyli, kasvuvaihe ja elämäntilanne, jota perheessä sillä hetkellä eletään.

Ja sitten vielä linjaus numero kaksi, eli:

2. Kuvan täytyy olla valmis 1-3 räpsäisyllä. Ei tuntikausien hiontaa!

Niinpä olen katsonut vaan kuvauspaikan – aina vähän eri kuin edellisenä vuonna – laittanut jonkun jouluvalon päälle. Perhe istumaan, itselaukaisin päälle, taapero kainaloon (koska hän ei pysy muuten paikoillaan) ja 10-9-8-7-6-5-4-3-2-1 ja se oli sit siinä, kiiitos kaikille.

Jos nyt jollain tyyliin puuttuu pää, niin okei okei nipin napin otetaan uusi räpsäisy. Mutta epätarkkuudet eivät haittaa, jouluna voi olla kato silleen vähän täräht.. tunnelmallinen.

Ja tämä ihan siksi, että ei iskisi turhautumaa kenellekään osallistujalle – hah ei edes mulle. Kerralla purkkiin vaan!

Näillä eväillä on saatu nyt sitten neljä oikein ihanaa joulukorttikuvaa: iloisia, värikkäitä, hieman tärähtäneespontaaneja, ja meidän näköisiä. Ei kaunista harmoniaa, vaan meidän porukka jouluisena ja sellaisena, minä satuttiin kuvaan tupsahtamaan.

Tänä vuonna se oli ihan ensimmäinen räpsäisy, jonka me todettii olevan ihan hyvä, kiitos kaikille.

Toivottavasti perinne jatkuu tulevinakin vuosina!

Otetaanko teillä joulukorttiperhekuvia?

PS. Disclaimer varalta: mulla ei ole mitään sellaisia valkoisia asumatchattuja kauniita joulukorttikuvia vastaan, ne on tosi kauniita ja ihania! En vaan ole saanut mielikuvissani meidän ryhmärämää istumaan sellaiseen muottiin – ja sitten tajusin, että muottihan voi olla ihan omanlainen.

16