Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Vallilan kanssa.
Taas yksi kevään merkki lisää: ensimmäinen arkipäivän kahvihetki omalla pihalla!
Okei, okei, ei meillä ollut mukeissa edes kahvia. Minä join tämän hetken perusdrinkkiäni (tuorepuristettu appelsiinimehu & Sprite) ja Joel puolestaan joi teetä. Mutta kahvihetkeksi me silti näitä kutsutaan, ihan vanhasta tottumuksesta. Kun me etätyöläismöröt kesken työpäivän saadaan kiskottua itsemme hetkeksi irti koneelta ja mennään ulos lintujen liverrystä ihastelemaan. Espanjan-talvien aikoina me tehtiin näitä ympäri vuoden; ehkä siksi näistä ulos katetuista kahvitauoista tulee aina Espanja mieleen.
Ja kappas, täällähän on ihan elämä ja kevät käynnissä!
Kevätauringostakin kyllä oli ihan selvä silminnäkijähavainto vielä siinä vaiheessa, kun me tämä ulkokahvitauko päätettiin pitää. Vai näyttääkö tämä vuodenaika kuitenkin vaan houkuttavammalta ikkunan läpi katsottuna…? Nimittäin kun sitten lopulta istuttiin alas puutarhakatokselle, aurinko oli jo hävinnyt jonnekin pilvien taakse. Hmmm ja on aika kova tuulikin kyllä tässä. Ois pitänyt laittaa huivi ja pipo. Haha Suomen kevät.
Mutta ei se mitään, ulkona kuitenkin tarkeni (hetken) ilman takkia. Se näin toukokuun alussa jo isoksi plussaksi laskettakoon!
Supistusten takia pidemmät ulkoiluretket ovatkin olleet minulta nyt viime viikkoina tosi vähissä – edes tuolla lähimetsässä en ole käynyt nyt moneen viikkoon. Siksi tällainen pieni hengailu omalla pihalla tuntuu varmaan tavallistakin antoisammalta. Saa raitista ilmaa ja ikään kuin kurkistuksen muuhun elämään: että täällä tämä maailma vaan rullailee eteenpäin. Välillä olen ollut muutamia päiviä putkeen sisällä vaan, ja kyllä siinä vähän tunkkaiseksi muuttuu itsekin.
Mutta tällaisella pienelläkin annoksella raitista ilmaa on kyllä ihmeitätekevä vaikutus. Eikä noissa mukavissa korituoleissa, pehmusteiden päällä istuskellessa edes supistele oikeastaan ollenkaan! Etenkin jos saa vielä jalat tuettua ylös. Pötköttelylaverista haaveilen edelleen – Joel on kaavaillut sellaisen nikkaroimista vanhasta pöytälevystä (haha, tarkoittaako tämä, että kapeampi ei mulle enää riitä?), mutta toistaiseksi se on vielä suunnittelun asteella.
Lapset puolestaan ovat kirmailleet tällä viikolla ulkona ihan täysin siemauksin.
Opettajien ja varhaiskasvatuksen lakko (tuen sitä 100 %) on tietysti aiheuttanut haasteita monessa perheessä – ja sehän tietysti yleisesti lakkojen ideakin on: näyttää, miten tärkeästä työstä on kyse. Mutta meidän omassa tilanteessa ja näin isompien lasten kanssa… no, ei tässä sen kummempaa. Melkein nolottaa, miten helpolla tässä pääsee. Ja heh heti perään sanoo itselleen, että odotapas vaan, kohta se vauva- ja taaperoarki taas alkaa. Mutta joka tapauksessa just nyt lapset ovat juosseet välillä ulkona neljäkin tuntia putkeen ja nauttineet vapaasta ajasta. Meillä aikuisilla on ollut oikeastaan hyvinkin tavallinen työrauha.
Sillä erotuksella perusarkeen, että herätyskello ei ole soinut 6:45.
Tätä meidän ensimmäistä ulkokahvihetkeä innoitti muuten ikkunasta nähdyn kuvitelma-auringon lisäksi myös toinen aistihavainto: tuoreen pataleivän tuoksu. Joel oli tehnyt edellisenä iltana taikinan, ja aamupäivällä keittiöstä leijailikin sitten sieraimiin sellainen ”tule ja haukkaa, mä oon parasta tuoreena” -kutsu.
Joel kantoi siis suoraan uunista ulkopöytään pataleivän, ja lisäksi oli tarjolla tosi yksinkertainen mutta raikas hedelmävälipala: vesimelonia ja luumuja. Ah luumuja. Jokainen raskaana joskus ollut todennäköisesti arvaa, miksi ne on mun elämässä just nyt hyvin olennaisia.
Ja nuo kattauksen hehkeät kukkakuosit ovat siis Vallilaa: tuo vaaleansinipohjainen on tämän kevään mallistosta ihana Huhtikuu. Heh ihan ei ehditty korkkaamaan sitä meille käyttöön huhtikuun puolella, mutta aivan yhtä kukoistava se on näin toukokuussakin. Ja kaverina sillä vilahtelee meidän vanhemmat kukkakuosisuosikit: patakintaassa ja patalapussa Malva, sekä tarjottimessa Mimosa. Kukkaa kukalla, oi kyllä kiitos!
Kun ei vielä kukkapenkissä kuki, niin edes kahvipöydällä!
Alehaukkavinkki vielä tähän loppuun: Vallilan verkkokaupassa on just nyt äitienpäivän kunniaksi kaikki kukkakuosit -30%.
Alennus on voimassa tämän viikon loppuun eli äitienpäivään su 8.5. asti. Esimerkiksi Huhtikuu-keittiöpyyhkeelle jää hintaa 6,93 euroa tai Huhtikuu-patalapulle 6,23 euroa.
Huomasin myös muuten tällaista: myös se mun tämän kevään verhoihastus eli vihreä Pappagallo-verho (näkyi blogissa aiemmin täällä) lasketaan kukkakuosiksi, eli sekin just nyt on -30 % alennuksessa! Verhon hinta on siis nyt vain 44,03 e, kun se normaalisti on 62,90 e. Jos siis jäi mun aiemmasta postauksesta kutkuttelemaan tuo kuosi teillekin, niin nyt se ois hyvässä alennuksessa!
Täällä kaikki -30 % alennuksessa olevat Vallilan kukkakuosituotteet!
Sellaisen 10-15 minuutin ”oi onpas meillä tässä ihanaa” -ihastelun jälkeen olikin jo nenä punaisena ja teki mieli siirtyä takaisin sisätiloihin.
Ihana pieni kahvihetki – kiitos kaikille seurasta – ensi kerralla tulen kyllä vielä pipo päässä!
14
A
5.5.2022 at 18:49Meillä on etelänpuoleinen lasitettu parveke ja se on ihana siksi, että jo maaliskuussa siellä pystyy nauttimaan +25 asteen lämmöistä, jos aurinko paistaa. Ja todellakin nautin, parvekelounas kuuluu etäpäivien ohjelmaan, saa vähän valohoitoa ja kuulee linnunlaulua :) Meillä lakko myös aiheutti varsin vähän säätöä, kun ainakin toinen vanhemmista pystyy olemaan etänä ja kolmasluokkalainen viihdyttää varsin pitkälle itseään (tän ikäiset lapset on ihania, omatoimisia, kavereiden kanssa viihtyviä ja silti samalla suht iisejä, siis teineihin verrattuna). Samaan tyyliin meillä on menty syys- ja talvilomatkin, kun aikuisten työt ei lomailua salli. Työnantajaltakin tuli kannustusta, että on ok ottaa lapset töihin (jos työnkuva sallii) tai tehdä etätöitä/sumplia työaikoja. Lisäksi pyydettiin ymmärrystä niiltä joita lakko ei henk.koht. kosketa. Oli jotenkin tosi kannustavaa, kun tällainen sähköposti johdolta tuli! Lähinnä siis lakkoviikko näkyy meilläkin siinä, ettei oo niitä klo 6.45 herätyksiä. Vähän harmillisesti monta kivaa retkeä peruuntui koulussa, mutta eihän sille mitään voi (ja lakolle siis ehdottomasti kannustusta tältä suunnalta!)…meidän tapauksessa vielä toivottavasti (jos terveinä pysytään) päästään lähtemään tällä viikolla Espanjaan (Costa Blanca tällä kertaa) lomalle, joten lapselle tuleekin aika pitkä koulutauko…
krista
6.5.2022 at 11:21Oi, tuollainen ois niii-iiiin ihana! Varmaan just ulkolounaiden ja -kahvien aikakausi tuplaantuu, etenkin kun kesälläkin voi olla joskus avoimella paikalla liian tuulista, mutta lasitetulla parvekkeella ihan erilainen lämpötila.
–
Joo tässä kohdilla on kyllä mahtava ikä: omatoimisuus ja itsenäisyys (ja hienot omat ajatukset), mutta ei vielä teini-ikä :) Pysyisipä tämä vaihe mahdollisimman pitkään <3 Ja siis VAU, mitä viestintää työnantajalta - isot pisteet.
-
Peukut pystyssä, että pysytte terveinä ja ihanaa lomaviikkoa!
Anna
6.5.2022 at 21:33Huhtikuu, huomen ja simasuu saavat muuttaa meille. Osa keittiöön, osa makkariin ja osa ulos. Oli hyvä vinkki tämä tarjous.
Niin ja tämä talven rakastajakin kaipaa jo lämmintä. Esikasvatukseen laitetut pavut, herneet ja lehtikaalit sekä muutamat puutarhakaupasta tilatut kukkaset kaipaavat jo kipeästi ulos, mutta yöpakkasten mahdollisuuden takia ei uskalla ihan vielä. Vähän ahdistavaa kun päivästä toiseen ulos astuessa paleltaa ja tuuli vie korvatkin päästä. Tosin tänään oli aika lämmin ja kiva päivä ja syötiin välipala omalla terassilla, mutta ilmeisesti nyt taas kai kylmenee.
krista
7.5.2022 at 15:48Jesh, kiva että vinkistä oli hyötyä! Tuollaisesta -30 prossasta tulee jo ihan hyvä alennus! Menin heti katsomaan Huomenen ja SImasuun, ja ihania molemmat <3
-
Me kans odotellaan, että koska voisi laittaa herneet ja porkkanat maahan, mutta ei vielä taida olla sopiva aika. Toisaalta ei me olla vielä edes saatu aikaiseksi tilata siemeniä, joten... :D Eilen perjantaina oli ihanan kesäistä, mutta tänään lauantaina mä menin mukamas samalla fiiliksellä ulos kirjaa lukemaan, otin vielä jätskinkin mukaan - ahhhahah, siellä oli taas ihan kylmä. Näytti aurinkoiselta aamulla, mutta en vaan ollut riittävän nopea ulos lähtemisessä :D Istuin siellä vilttien alla kuitenkin pari tuntia, nenä punaisena :)
Anna
7.5.2022 at 20:32Me taas perustettiin kukkapenkkiä savimaahan vesisateessa. Voit kuvitella miltä ulkovaatteet näyttä sen jälkeen xD Mutta sadesää on paras istutussää… Kasvien mielestä. Itse tekisin sen mieluummin sopivassa auringonpaisteessa.