Kaksi huippua tapaamista

Asialla sinänsä ei ole mitään uutisarvoa: olen kautta aikojen ihan jo tuon kommenttikentän perusteella tiennyt, että tällä blogilla on aivan käsittömättömän huikean mahtavan kivan ihanat lukijat.

Omasta mielestäni blogimaailman parhaat.

Esimerkiksi kun blogien osalta puhutaan nykyisin paljon kommentoinnin hiljentymisestä – tällä tontilla ilmiötä ei ole näkynyt. Me täällä vuodesta toiseen jutellaan aktiivisesti ja vaihdetaan kuulumisia. Ja kommenttikentän pohjalta mulle on syntynyt fiilis, että tänne on kokoontunut fiksuja ja ajattelevia naisia (ja miehiäkin), eri alojen asiantuntijoita, eri ikäisiä (opiskelijoista isovanhempiin), eri puolilta Suomea, erilaisissa elämäntilanteissakin. Ja täällä me vaan ollaan ja jutellaan, ja tutustutaan virtuaalisesti. Ohi maantietellisten tai muiden sellaisten juttujen, jotka ennen olisivat voineet estää meitä tutustumasta.

Ja joka ikinen blogin lukijan kanssa tapahtunut kohtaaminen on aina vahvistanut mulle tätä.

Mä en ole koskaan tavannut blogilukijoista muita kuin mahtavia tyyppejä – niin näissä muutamissa lukijatapaamisissa kuin ihan kaduilla tapahtuneissa sattumanvaraisissa kohtaamisissakin.

Perjantain ja lauantain lukijatapaamiset vahvistivat tätä tunnetta kyllä entisestään. Sain tutustua kymmeneen ihan mahtavaan naiseen. Ja vaikka tämä kuulostaa ehkä hassulta, niin minulle nämä kaksi tapaamista taas jotenkin avasivat silmiä ymmärtämään, että vaikka kirjoitan täältä itsekseni, en tosiaankaan ole yksin.

Jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen ajattelin illalla, että vaikka mun blogilla olisi vain nämä viisi lukijaa ja mä kirjoittaisin, sillä kirjoittamisella olisi silti jokin merkitys.

Merkityksellisyys. Joo, se tunne tosiaan mulle tuli. Miten erilaisissa elämänvaiheessa eri jutut ovat jääneet eri ihmisille mieleen. Miten on kaikessa eletty mukana. Liikututtu, itketty, naurettu.

Virtuaalisesti, mutta silti ihan todellisesti.

Nämä naiset (ja monet muut) ovat kulkeneet tässä rinnalla vuosikausia, jopa puoli vuosikymmentä. Ja miten se voi ollakin niin, että kun sitten kohdataan (ja jutellaan paljon kauemmin kuin oli tarkoitus, koska ei vaan malteta lähteä), niin tuntuu ihan tutulta. Ei yhtään siltä, että oltaisiin juuri äsken vasta tavattu.

Vaan pikemminkin kuin ystävät, jotka eivät olisi vähään aikaan tavanneet ja olisi sellainen kova kiire päivittää kaikki kuulumiset. Kahvikupillisten jälkeen hakea toiset niin, että pää alkaa surista liiasta kofeiinista.

Niinpä mä haluan kiittää. Kiitos teille kymmenelle ihanalle, jotka tulitte paikalle! Jopa Jyväskylästä ja Tampereelta asti, ihan vain tätä tapaamista varten. Kiitos, että kerroitte mulle itsestänne ja elämästänne lisää (monen ”tunsin” jo toki kommenttikentän ja Instan perusteella), kiitos kun sain tutustua teihin. Olette ihan huikeita naisia jokainen. Niin kuin joku Instassa sanoi: vahvoja, mutta herkkiä. Eri alojen asiantuntijoita, rohkeita ja utelaita elämää kohtaan, ihania äitejä tai vielä lapsettomia. Hersyviä, empaattisia, kuuntelevia ja kertovia.

Eli ihan mahtavia.

Kiitos, että sain näistä kohtaamista taas ihan uutta syvyyttä tähän kirjoittamiseen. Te kymmenen – ja kaikki muut yhtä huikeat tyypit – olette todellisia ja te olette siellä.

Osa mun elämää.

Kiitos myös näiden kymmenen ihanan tyypin lisäksi teille kaikille muille!

Niin kuin olen sanonut usein, me yhdessä ollaan tämä blogi.

Kiitos <3

 

PS. Niin siis ekan porukan kanssa käytiin (blogigaalan voittolahjakortit siis) perjantaina Roots Helsingissä aivan huippihanalla joogatunnilla, jonka jälkeen saimme vegaanisen aamupalan katettuna meille omaan yksityistilaan. Ja toisen porukan kanssa käytiin tänään lauantaina aamupalabrunssilla Väinö Kalliossa, superhienoissa puitteissa – ja sielläkin taisi olla enimmäkseen vegaanisia (mutta myös muita) herkkuja tarjolla. Kiitos siis tietysti myös Roots Helsingille ja Väinö Kalliolle, että annoitte juuri tällaisen palkinnon, jonka sain jakaa muiden kanssa <3

31